Kokoonpanot kaudelle 2011–2012

  • 447 923
  • 1 894

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Satakunnan Kansan jutun perusteella ei ole paikka kokoonpanoon aukeamassa lähiaikoina Jyrkkiölle. Alkaa oikeasti olemaan ajankohtaista löytää Jesselle jokin paikka, jossa pystyisi pitämään pelituntumaa yllä. Mestis vaan ei mielestäni ole tarpeeksi tasokas sarja, joten paras mahdollinen tapa lienee vuokra johonkin sm-liiga jengiin esim. loppuvuodeksi tvs. Kysymys kuuluukin, mihin?

Pitää ottaa huomioon että mukana ei ole kuin kahdeksan pakkia, nyt kun Mielonen meni vuokralle HIFK:iin. Kaikki rotaatiopakkeja ei voi yhtä aikaa vuokrata jonnekin (vaikka heidät toki sinällään äkkiä takaisin saakin), esimerkiksi tänä iltana vain Jyrkkiö ja Honkanen ovat reservissä.

Mutta totta on sekin että peliaikaa Jesselle olisi pakko järjestää, ja Mestis ei minustakaan ole vaihtoehto. Vaikka sitten jos Mielonen kotiutuu nopeasti, niin onhan esimerkiksi liigassa joukkueita joilla ei edes ole olemassa kuin seitsemän pakkia. Voisiko joku tällainen joukkue sitten olla ratkaisu, jos vielä tietäisi että Jesse pääsee siellä pelaamaan.. vaikkapa eräs HPK tuli tietysti heti ensimmäisenä mieleen..
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toisaalta, on jännä juttu, että Mielonen kelpasi sm-liigaan vuokralle ja vielä mestarijoukkueeseen, mutta Jesse vaan on täällä ja ilman peliaikaa. Luulisi, että joku liigaseura lainaisi Jesseä mielellään vai eikö ässät päästä?
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Toisaalta, on jännä juttu, että Mielonen kelpasi sm-liigaan vuokralle ja vielä mestarijoukkueeseen, mutta Jesse vaan on täällä ja ilman peliaikaa. Luulisi, että joku liigaseura lainaisi Jesseä mielellään vai eikö ässät päästä?

Ehkä Mielonen vaan oli ensin listalla ja sopi Ifk:n tarpeisiin paremmin ja voihan olla niinkin että Jesseä pidetään toistaiseksi säästössä esimerkiksi Malkamäen tai Taimen lepuuttamista varten. Näin ainakin minä tulkitsin Kotkaniemen eiliset kommentit Jessen peluuttamisesta piakkoin. Toki se voi tarkoittaa myös vuokraamista, mutta ei Ässien kannata mielestäni kaikkia pakkejaan poiskaan vuokrata, tiedä koska niitä taas tarvitaan.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Luulisi, että joku liigaseura lainaisi Jesseä mielellään vai eikö ässät päästä?

Niin tai Jesse itse ei halua lähteä evakkoon Helsingin kokoiseen metropoliin vaan viihtyy enemmin tutuissa pienemmissä ympäristöissä, pelasi sitten tai ei... voipi muutenkin olla niin, että Ässien rosterin ulkopuoliset pelaajat eivät kelpaa muihin SM-liigajengeihin kuin pakon edessä.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Niin tai Jesse itse ei halua lähteä evakkoon Helsingin kokoiseen metropoliin vaan viihtyy enemmin tutuissa pienemmissä ympäristöissä, pelasi sitten tai ei... voipi muutenkin olla niin, että Ässien rosterin ulkopuoliset pelaajat eivät kelpaa muihin SM-liigajengeihin kuin pakon edessä.

Jotain huhua on korviin kantautunut että Jyrkkiö olisi tekemässä "Tähtiset/Huhtaset" jos ja kun kerran Ässissä ei vastuuta anneta. Kysymys on vaan lähinnä ajoituksesta eli häipyykö lähiaikoina, siirtorajalla vai vasta kauden jälkeen. Mutta yhtäkaikki ensi syksynä on ilmeisesti vakaa aikomus olla muissa maisemissa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mutta yhtäkaikki ensi syksynä on ilmeisesti vakaa aikomus olla muissa maisemissa.

Saa nähdä, että tekeekö tosiaan "huhtaset" ja menee naapurikylään pelailemaan. Voi käydä kotoa töissä niin ei ympyrät liikaa suurene!

Ässien kokoonpanot näyttivät tänään niin hyviltä, että tuskin on torstaillekaan luvassa mitään muutoksia.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Porin Jagr oli ihan pirteä ilmestys vaikka nelosessa edelleen pelaakin. Ilman loukkaantumisia tuskin tulee ylempiin kenttään paikkoja, paitsi jos Joppe ei oikeasti ala heräilemään vaikka tänäänkin oli vähän parempaa eikä pelannut vain itselleen. Edelleen jossain jumittaa.

Santavuoren ilmveivi osoittaa, että sitä itseluottamusta alkaa löytymään.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
paitsi jos Joppe ei oikeasti ala heräilemään vaikka tänäänkin oli vähän parempaa eikä pelannut vain itselleen. Edelleen jossain jumittaa.

Ei siellä tänään kyllä jumittanut yhtään vaan pelasi kauden parhaan pelinsä. Karvasi, taisteli ja puolusti. Hankki vastustajalle jäähyjä ja alusti Savinaisen maalin. Luistinkin kulki hyvin ja pari näppärää harhautusta ja pari hyvää vetoa. Niemi oli siinä kentässä tänään se mikä mättäsi. Saikohan ensimmäistäkään syöttöä tänään kiinni tai saiko syötettyä omille?

Miksi Ässät luopuisi Jyrkkiöstä tai Mielosesta? Olisi tässä vaiheessa kautta tyhmää luopua pelaajista lopullisesti. Kaikkien ollessa terveinä tammikuun lopussa, voidaan jommasta kummasta luopua, mutta kyllä reserviä pitää olla. Kerholta loukkaantui tänään yhdessä pelissä 4(!) pelaajaa, mitä jos meiltäkin menee pari-kolme pakkia tuvalle pienellä aikataululla?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Armiasta sen verran, että kyllähän tuo jatkuva turvallaan olo alkaa hieman nyppiä, mikä ehkä tämän iltaisessa pelissä korostui entisestään. Mutta tosiaan pelasi kyllä hyvän matsin ja laukoi useamman hyvän kudin, joista paremmalla onnella olisi joku mennyt sisäänkin. Kyllä se siitä lähtee.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Miksi Ässät luopuisi Jyrkkiöstä tai Mielosesta?

Ei välttämättä tarvitse luopua kummastakaan mutta peliaikaa on jostain järjestyttävä, katsomossa ei tunnetusti kehity eikä edes pysy tuntuma yllä. Mielonen saatiin nyt junailtua IFK:hon hetkeksi, sama voisi tehdä hyvää JJ:llekin jossain muussa seurassa.
 

Somn

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT, Ilves
Armiasta sen verran, että kyllähän tuo jatkuva turvallaan olo alkaa hieman nyppiä, mikä ehkä tämän iltaisessa pelissä korostui entisestään. Mutta tosiaan pelasi kyllä hyvän matsin ja laukoi useamman hyvän kudin, joista paremmalla onnella olisi joku mennyt sisäänkin. Kyllä se siitä lähtee.

Kyllä Armia tänään itseään usein jäältä keräili, mutta kiinnostaisi tietää mikä siinä alkoi niin nyppimään? Parempaan suuntaan peli on Armialla kuitenkin jo menossa ja taistelevampaa ilmettä on alkanut löytymään.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä Armia tänään itseään usein jäältä keräili, mutta kiinnostaisi tietää mikä siinä alkoi niin nyppimään? Parempaan suuntaan peli on Armialla kuitenkin jo menossa ja taistelevampaa ilmettä on alkanut löytymään.

Tolkuttoman helposti tuntui poika kaatuilevan, eikä ole kyse vain tästä pelistä, vaan on nähty jo aiemmin tällä kaudella. Itse en ainakaan oikein välitä näistä jäähyn kalasteluista..

Mutta kuten myös itse totesin, on Joelin peli mennyt eteenpäin, eikä itsellä siis sen suhteen suurempaa valittamista. Ihan noin sivuhuomiona tämä.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Ottaen huomioon sen, miten rankasti tuomarit ovat tällä kaudella sallineet Joppea estettävän verraten keskivertoliigapelaajaan, niin en kauheasti jaksaisi avautua, jos kaveri on päättänyt alkaa ottamaan vahinkoa takaisin tuolla tavoin.

En tosin tämän päivän peliä nähnyt.
 

Puksprööti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä Armian kaatuilut ovat kuin suoraan jalkapallosta, eikä ollut aivan ensimmäinen peli jossa mies olisi kiviä taskuihinsa tarvinnut. Kauden parhaan pelinsä pelasi, kuten moni muukin tuossa yläpuolella sanoi. Mutta faktahan on se että tuolla pelillä ei kuitenkaan kolmosketjunkaan paikka voi olla kiveen hakattu.

Jyrkkiön istuttaminen katsomossa alkaa hieman turhauttamaan. Jos miestä ei lainalle laiteta, olisi nyt syytä alkaa järjestämään meidän yv-pakillekin peliaikaa hiljalleen. Caldwell, Kudroc, Uusitalo akselia nyt ei näillä näkymin voi laittaa huilaamaan mutta muita tulisi alkaa kierrättämään.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Caldwell, Kudroc, Uusitalo akselia nyt ei näillä näkymin voi laittaa huilaamaan mutta muita tulisi alkaa kierrättämään.

Neljäs pakki jonka pelipaikkaa pidän kokolailla selviönä on Sammalkangas, ei hänellä turhanpäiten pelkästään tehotilastossa ole joukkueen kolmanneksi paras lukema (+10). Ja sen mitä olen pelejä paikanpäällä nähnyt, tai ylipäätään muista medioista seurannut, niin mies ei ole tehnyt kentällä pienintäkään virhettä, ja entä montako maalia on mahtanut vastustaja tehdä hänen ollessaan kentällä? Taitaa olla siinä haarukassa 2-4. Itse asiassa tämä alkukausi on taitanut olla parasta Tapsaa mitä olemme koko hänen Ässä-urallaan saaneet todistaa. Ei siis missään nimessä olisi oikein "palkita" näin varmaa suorittamista millään rotaatiolla

Taimi tullee väkisin tarvitsemaan lepoa jossain vaiheessa, samoin Malkamäki on rotaatiopakki. On täysin riittävää jos kahta pakinpaikkaa kierrätetään.. sikäli mikäli sitä nyt siis tehtäisiin
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Neljäs pakki jonka pelipaikkaa pidän kokolailla selviönä on Sammalkangas -- Ei siis missään nimessä olisi oikein "palkita" näin varmaa suorittamista millään rotaatiolla

Itse olen paljon Tapsaa täällä kritisoinut, mutta nyt on kyllä komppaamisen ja kehujen paikka. Mielestäni Tapsa pelaa vihdoin sillä tasolla, mitä hänen ominaisuuksillaan voi odottaa. Turha höntyily on jäänyt pois, ja useimmiten Tapsa taitaa olla Ässien näkymättömin pakki.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tosiaan komppaan edellisiä, Tapsa pelaa uransa parasta lätkää tällä hetkellä. Toivottavasti taso kantaa läpi kauden sillä tämän hetken Sammalkangas on keväällä äärimmäisen tärkeä pala joukkueelle.

Malkamäki voisi istua vuorostaan pelin tai kaksi viltissä. JJ:lle muutama matsi nyt ettei tuntuma katoa täysin. Eikä pelaamissaan otteluissa ole ollut kyllä Malkamäkeä yhtään huonompi.
 

Kipi

Jäsen
Morjesta! Onko Porin päässä varmaa tietoa aloittaako Raanta maalilla huomenna SaiPaa vastaan. Ainakin liigapörsissä porukka tuntuu satsaavan Anttiin aika reilusti. Onko kuitenkaan niin selvä ykkönen? Tosin vakuuttavastihan poika on viime pelit pelannut.
 

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Morjesta! Onko Porin päässä varmaa tietoa aloittaako Raanta maalilla huomenna SaiPaa vastaan. Ainakin liigapörsissä porukka tuntuu satsaavan Anttiin aika reilusti. Onko kuitenkaan niin selvä ykkönen? Tosin vakuuttavastihan poika on viime pelit pelannut.

Itse pitäisin jopa hieman todennäköisempänä, että Järvenpää pelaa huomenna, koska Raanta on pelannut enemmän viime aikoina ja olen ymmärtänyt, että molemmille maalivahdeille annetaan peliaikaa.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Vittuuks tekee sopimuksen 30 äijän kanssa jos peliaikaa saa vain 18 esityksistä riippumatta. Siitä tässä on kysymys.

Ja hopeakausi, unohda nyt jo jumalauta se hyvä mies. Oksettaa kun tuo sana kulkee vuodesta vuoteen ja ketjusta ketjuun täällä.

Otin hopeakaudelta esimerkin, joka tuskin on vanhentunut viidessä vuodessa: menestyvässä joukkueessa ei välttämättä jokanen saa pelata sitä rooleja ja niitä minuutteja joita haluaa. En tosin itsekään ole innostunut hopeakaudesta muutamaan vuoteen, voin jäädyttää termin - ja sä lopetat kitisemisen. Diili?

Tuo on ihan asiallinen kysymys: miksi niin iso rinki että liigastatuksen rajoilla olevat pelaajat istuu katsomossa? Toisaalta, menestykseen tähtäävä jengi ei voi pihistellä eli sikäli ymmärrettävä toimintatapa. Marginaalipelaajan käsite on monisyinen, muttei kaikki saatanan 30 kenttäpelaajaa ole profiilipelaajiakaan. Ja ne jotka istuu katsomossa pelaamisen sijasta on helpompi lukea marginaalipelaajiksi.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Tuo on ihan asiallinen kysymys: miksi niin iso rinki että liigastatuksen rajoilla olevat pelaajat istuu katsomossa? Toisaalta, menestykseen tähtäävä jengi ei voi pihistellä eli sikäli ymmärrettävä toimintatapa. Marginaalipelaajan käsite on monisyinen, muttei kaikki saatanan 30 kenttäpelaajaa ole profiilipelaajiakaan. Ja ne jotka istuu katsomossa pelaamisen sijasta on helpompi lukea marginaalipelaajiksi.

Sinun ajatuksellasi Ässissä on kaksi kentällistä profiilipelaajia ja loput marginaalipelaajia, sillä on ihan sama pelaako nykyinen Armia tai Aaltonen sen hieman yli kymmenen minuuttia pelissä. Ottelun tulokseen tuolla vaihdolla ei ole mitään merkitystä. Pitäisi katsoa hieman pidemmälle, suuremmalla rotaatiolla suurempi kilpailu pelipaikoista ja vähemmän väsymyksestä johtuvia loukkaantumisia.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Pitäisi katsoa hieman pidemmälle, suuremmalla rotaatiolla suurempi kilpailu pelipaikoista ja vähemmän väsymyksestä johtuvia loukkaantumisia.

Jos miettii nykyisiä pelimääriä ja pelitahtia, täytys mielen ja ruumiin saada välillä latautua. Ja päästä treenaamaan. En tiedä harrastetaanko tällaista menestyvissä joukkueissa, ja miten ylipäänsä harjottelu pyörii kauden aikana, mutta laajalla materiaalilla olis ainakin mahdollista antaa lepoa ja treenitauko vakiokokoonpanon pelaajille. Kun nyt ei kuitenkaan kaikkia pelejä tarvitse voittaa, vaan tavoite on keväässä.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Hopeakaudella oli pakko vetää pienellä ringillä ja niillä, ketä joku Yön Olli pystyi puhumaan meille, kun ulosottomiehen veitsi oli hyvin tiiviisti aataminomenan kohdilla.

Nyt ei ole sitä ongelmaa ja Blues-peli oli hyvä esimerkki. Oli upea viikko takana, kruunu komea lauantai-illan voittopeli ja Jokerien nollaus. Sitten tulee taas tiistai ja ei niin iso peli. Toki, ymmärrän kyllä, että pisteet ovat samanarvoisia. Mutta tämä olisi juuri ollut se peli, mihin olisi voinut hakea tuoreita jalkoja ja näyttämisen halua.

Kyllä tässä se riski on, että kun isot pelit alkaa, niin silloin aletaan soittelemaan Mestikseen näiden popparipelaajien perään....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös