Kokoonpanot kaudelle 2011–2012

  • 447 979
  • 1 894

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse pidän Honkasta parempana puolustajana kuin Mielosta pelin joka osa-alueella. Voi olla, että olen ottanut Mielosesta tiedostamattani jonkinlaisen silmätikun, mutta en vaan saatana näe, että hänestä olisi nykyisellään pelaamaan Ässissä vaihdon vaihtoa.

Honkanen sen sijaan pelaa omilla vahvuuksillaan yrittämättä liikaa mitään ihmeellisyyksiä. Mies paikkaa sijoittumisellaan liikkeen puutteita ja osaa olla oman maalin edustalla sopivan ilkeä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Aki Uusikartano sai Hämeenlinnan voittopelissä jotain hittiä ja jätti kaukalon kolmannen erän alussa eikä palannut enää kaukaloon. Toivottavasti kyse oli varotoimesta ja AUK ei loukkaantunut pahemmin.

Ässien sivujen mukaan kyseessä oli varotoimenpide.

Noin muuten viime aikainen peluutus tosiaan viittaa siihen että Nico Aaltonen on joukkueen "vitossentteri", mikä onkin oikein ja hyvä, sillä Nicolla on kuitenkin joku rutiini liigan pelaamisesta mitä taas Ruismalla ei ole. Ruisma tarvitsee nyt vyölleen kaikki miesten pelit joita voi vain saada ja siksi on ehdottomasti parempi että hän vetää Mestiksessä kunnon minuutteja muutaman kuukauden ainakin. Sen jälkeen tilannetta voitaneen arvioida uusiksi tarpeen mukaan.

Kuinkakohan lähellä "lopullista" tuo eilinen kokoonpano mahtoi olla? Vähän näyttäisi että Paloselle ei sittenkään ole ruutua tarjolla.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eiköhän nelosen laitureilla ole aika voimakas rotaatio, ainakin alussa.

Niin sitä luulisi joo ja joka äijää tarvitaan takuulla kauden aikana. Toisaalta Mutanen-Sillanpää-Mäkilä kuulostaa melko hyvältä idealta nelosketjuksi. Sillä voisi ainakin aloittaa kauden ja vaihdella sitten tarpeen mukaan.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tässä on leppoisan sunnuntaipäivän aikana ollut aikaa mietiskellä.. ensin mietiskelin naisasioita, mutta koska niiden mietiskely ei ollut tarpeeksi haastavaa niin päätin siirtyä mietiskelemään Ässien hyökkääjä tilannetta :P

Kolmen ensimmäisen ketjun laiturithan voi aivan karkeasti jakaa kahteen ryhmään:

"snaipperit": Armia, Zaborsky, Yetman
"muut": Santavuori, Smolenak, Savinainen

Joka ketjuun riittää siis yksi peluri kummastakin korista, eikä samasta korista kannata lähtökohtaisesti pistää kahta miestä samaan ketjuun.. noh, lähdetään nyt siitä että Savinainen oli näkemässäni harjoituspelissä erittäin hyvä, ja ilmeisesti on sitä ollut myös koko harjoituskaudella. Smolenak taas hakee vielä selvästi rooliaan joukkueessa, joten toisaalta Saippualle voisi antaa kauden alkaessa paikan myös kahdessa ensimmäisessä ketjussa esim. muodossa: Zaborsky-Dixon-Savinainen. Muistan myös lukeneeni täältä palstalta kommentin, että Smolenak ja Yetman olisivat jollain tasolla löytäneet toisensa harkkamatseissa..??

Tämän jälkeen homma menee sitten tietenkin sentterien pyörittelyksi, jos onkin niin että Dixonin on ajateltu olevan nimenomaan Yetmanin ruokkija. Tällöin ketjut olisivat:

Zaborsky-Niemi-Savinainen
Smolenak-Dixon-Yetman

Näin kovaa pyörittelyä saa aikaan jo silläkin oletuksella että Santavuori-AUK-Armia on pyhä ja koskematon kolmiyhteys (kuten asia vaikuttaisi olevan). Se jos vielä rikotaan, niin sitten paletti menee aivan mahdottomaksi. Kunhan se Dixon sieltä tulee, niin aletaan kuitenkin jo olla niillä karoilla että ketjut pitäisi ehdottomasti lukita johonkin muotoihin.. alle kaksi viikkoa kauden alkuun enää
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse uskon lähinnä kahteen mahdolliseen kokoonpanoon:

Santavuori - AUK - Armia
Zaborsky - Dixon - Smolenak
Savinainen - Niemi - Yetman

Näistä ne vaihtoehdot ovat: Smolenak ja Savinainen vaihtaa päittäin paikkaa. Sitten ottaako Dixon AUKin paikan vai mennäänkö "nomaalisti".
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse uskon lähinnä kahteen mahdolliseen kokoonpanoon:

Santavuori - AUK - Armia
Zaborsky - Dixon - Smolenak
Savinainen - Niemi - Yetman

Näistä ne vaihtoehdot ovat: Smolenak ja Savinainen vaihtaa päittäin paikkaa. Sitten ottaako Dixon AUKin paikan vai mennäänkö "nomaalisti".
Vanhoja toimivia kokonaisuuksia on turha rikkoa eli ykkönen entisellään. Kakkoseen sekä kolmoseen löytyy variaatioita ja neloseen vielä enemmän. Tilanne on oikeasti ihan loistelias!
 

Sökö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vanhoja toimivia kokonaisuuksia on turha rikkoa eli ykkönen entisellään. Kakkoseen sekä kolmoseen löytyy variaatioita ja neloseen vielä enemmän. Tilanne on oikeasti ihan loistelias!

Toisaalta olisi sulaa hulluutta olla edes kokeilematta uutta kaveria tuohon AUKin paikalle. Varsinkin, kun kaveria luonnehditaan sanoilla "nostaa muiden tasoa". Eli olettaen, että AUK menee myös Zaboskyn ja Smolenakin välissä niin Dixonin kanssa ykkönen voisi olla vielä kovempi. Kyllä sen aika pian näkee, että alkaako homma luonnistumaan vai ei... eikös tässä ole pari treenipeliä vielä ennen kauden alkua?
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toisaalta olisi sulaa hulluutta olla edes kokeilematta uutta kaveria tuohon AUKin paikalle. Varsinkin, kun kaveria luonnehditaan sanoilla "nostaa muiden tasoa". Eli olettaen, että AUK menee myös Zaboskyn ja Smolenakin välissä niin Dixonin kanssa ykkönen voisi olla vielä kovempi. Kyllä sen aika pian näkee, että alkaako homma luonnistumaan vai ei... eikös tässä ole pari treenipeliä vielä ennen kauden alkua?

Jos Santavuori-AUK-Armia ei jostain syystä lähde käyntiin, voidaan koittaa Dixonia keskellä. Muuten pitäisin kyllä tuon ykkösen koossa, ovat kuitenkin pelanneet harjoitukset yhdessä ja AUK tuntuu olevan ihan hyvässä vedossa.

Ja ihan sen vuoksi en lähtis vetämään kahta ekaa kenttää sekaisin (sentterit vaihtais siis päittäin) koska enään on vain yksi harkkapeli Blegiä vastaan. Kyllä kenraaliharjoituksessa pitää vetää sillä kokoonpanolla millä kauteen lähdetään. Muutokset sitten myöhemmin jos siltä näyttää.
 

Titans

Jäsen
Juu, tulipas sitten kateltua nuo Ässien treenit läpi ja ketjut oli tällä mallilla:

Santavuori - AUK - Armia
Zabo - Dixon - Smolenak
Yetman - Sillanpää - Savinainen
Mäkilä - Niemi - Mutanen
Laaksonen - Aaltonen - Palonen

Elikkäs Ässät veti ns. viidellä ketjulla. Sanoisin, että melko yllättävästi Sillanpää kolmosen keskellä ja Niemi nelosen. Tuntuu jotenkin tuo Sillanpään ketju kovin köykäiseltä. AUK:n ketju tutusti kasassa, Dixonin ympärille rakennettu mielenkiintoisen näköinen nippua ja nelosessa/vitosessa löytyy sitten pelaajia, vaikka muille jakaa.

Puolustajat:

Sammalkangas - Uusitalo
Kudroc - Caldwell
Honkanen - Jyrkkiö
Mielonen - Taimi

Pakisto näyttää ihan mukavalta, katsoo sitä miltä kantilta tahansa. Tosin tuo Honkanen - Jyrkkiö pari vaikuttaa melko hazardilta. Jyrkkiö pelkäsi harjoituksissa edelleen kontaktia ja Honkanen pisti nappisyöttö "vastustajan" lapaan. Malkamäki oli edelleen pois.

Maalivahdit:

Hyvää torjuntatyöskentelyä molemmilta, etenkin Raannalta. Luottavaisin mielin voi lähteä kauteen.

YV:tä ei harmikseni harjoiteltu, ja siitä ei kommentteja voi antaa.

Yksittäisiä huomioita pelaajakohdittain:

Armia = Heitti tosi nättiä ilmaveiviä ennen harjoitusten alkua, kahdella kiekolla. Oli aika nätin näköstä.
Aaltonen = Veti ihan älyttömän kovalla liikkeellä ja taidolla ainakin nämä harjoitukset, teki harjoitusten perusteella mukavan vaikutuksen. Peleissä ei ole nöin hyvin esiintynyt.
Santavuori = Eteenpäinluistelu kehittynyt selvästi viime kauden hieman kankeammasta luistelusta. Painoi aika hyvää vauhtia.
Taimi = Kaverilta löytää ainakin käsiä!
Smolenak = Kaverilla riitti juttua kaikille koko ajan. Vaikuttaa joukkuepelaajalta! Muutenkin veti reenit aika kovalla tasolla ja ei jäätynyt pelien tyyliin paikoissa, tosin harjoitukset on aivan eri maailmansa kuin pelit. Teki ohjausreeniä harjoituksen lopussa ja Honkanen veteli, osui n. 3/4 kiekosta. Vaikuttaa kovalta kaverilta maskimieheksi.
Niemi = Piti ketjun peliä yllättävän hyvin kasassa puolustussuuntaan.
Kudroc = Liike parantunut huomattavasti, luki peliä todella hyvin ja lämäri lähti tulisesti.
Honkanen = Lämäri lähtee yllättävän kovaa.
DIXON = Kaverilla huikea rannelaukaus! Lähes jokainen veto yläpesään ja hirvittävää vauhtia. Puolusti aktiivisesti ja syötteli ihan mukavasti. Välillä katosi kuvasta, mutta johtui luultavasti totuttelusta uuteen porukkaan.

Maikkari teki juttua siellä ja haastatteli mm. Kiveä ja Armiaa. Tuleekohan illalla TV:stä?

Loppuhöntsässä oli pelaajilla ainakin hauskaa. Taimi oli maalituomarina, kun Mäkilä veti rankkaria, oli siinä ja siinä upposiko kiekko vaiko ei. Taimi näytti puhelimen merkkiä ja meni keskustelemaan Palosen kanssa, joka oli ollut juuri jäähyaition edessä. Pitkän keskustelun jälkeen Taimi näytti, että maalia ei hyväksytä ja siitä Mäkilä haki kauheat lämmöt, ja kyllä muita huvitti. :D

Näin siis tänään.

Titans
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miltä näytti Dixon nopeus, pysyykö Zabon perässä? Kiitokset hyvästä raportista! Mahtaako Ässät koota "kotimaisen" YV kentän:

Zabo - Dixon - Smolenak
Caldwell - Kudroc/Yetman

On siinä omia poikia vaikka muille jakaa :D
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Zabo - Dixon - Smolenak
Caldwell - Kudroc/Yetman

Tätä YV-ketjua ehdotin jo aikaisemmin, jos roolit löytyvät niin ulkomaanavuista saisi parhaimmillaan aivan timanttisen ylivoimakokoonpanon..

Erinomaisen hyvältä kuulostaa Titansin raportti, vaikuttaa todellakin siltä että meillä on nyt kannatettavana oikea, ja oikein kasattu, joukkue jonka yksilöt täydentävät toinen toisiaan lähes optimaalisella tavalla. Pitkä kausi näyttää asioiden todellisen laidan, mutta kyllä jumalauta ovat etukäteen taivaanmerkit niin kohdillaan ettei muusta väliä..

Loppuun ne legendaariset kaksi sanaa: alkaisi jo! :D
 

Titans

Jäsen
Miltä näytti Dixon nopeus, pysyykö Zabon perässä? Kiitokset hyvästä raportista!

Eipä tässä mittään!

Zabon haastajia luistelussa ei taida kovin montaa liigasta löytyä. Eikä Dixonkaan luistelultaan aivan Zabon veroinen ollut. Liike oli kuitenkin hyvää, tulee kyllä vahvistamaan joukkuetta.

Kyllä saa hyvillä mielillä nämä 11 päivää odottaa..

Huomenna ilmestyy Veikkaajan Sm-liiga paketti sekä on Ässien järjestämä Ässät-paneeli vaakunassa. Siitä se odotus vasta alkaakin!

Titans
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Armia = Heitti tosi nättiä ilmaveiviä ennen harjoitusten alkua, kahdella kiekolla. Oli aika nätin näköstä.

Oletettavasti Armia nuorena leikkisänä veijarina tulee kauden aikana jossain pelissä yrittämään "ilmaveiviä" ja näin osoittaa olevansa yhtä taitava kuin itse MG-Suuri. Toivottavasti myös silloin onnistuu tässä, koska on äärimmäisen noloa epäonnistua tuollaisessa veivauksessa... varsinkin kun kaikilla on vielä tuoreessa muistissa MG:n upea veivaus MM-kisoissa!
 

Sökö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos Santavuori-AUK-Armia ei jostain syystä lähde käyntiin, voidaan koittaa Dixonia keskellä. Muuten pitäisin kyllä tuon ykkösen koossa, ovat kuitenkin pelanneet harjoitukset yhdessä ja AUK tuntuu olevan ihan hyvässä vedossa.

Ja ihan sen vuoksi en lähtis vetämään kahta ekaa kenttää sekaisin (sentterit vaihtais siis päittäin) koska enään on vain yksi harkkapeli Blegiä vastaan. Kyllä kenraaliharjoituksessa pitää vetää sillä kokoonpanolla millä kauteen lähdetään. Muutokset sitten myöhemmin jos siltä näyttää.

Okei, siis enää yksi treenipeli. Muuttaa asiaa hiukan kyllä. Eli paree kai katsoa ensin, miten tuo homma lähtee käyntiin noilla Titansin raportoimilla ketjuilla (lähinnä kai kaksi ekaa ovat enemmän vakituiset).
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Toisaalta olisi sulaa hulluutta olla edes kokeilematta uutta kaveria tuohon AUKin paikalle. Varsinkin, kun kaveria luonnehditaan sanoilla "nostaa muiden tasoa".

Pitää myös muistaa, että AUK on monen liigakauden osalta havaittu myös pelaajaksi, joka nostaa ketjukavereidensa tasoa. Vaikka siitä ei olekaan suurempaa juttua nostettu.

Itse näkisin, että Dixon saattaa olla Akia enemmän kiekkoa pitävä pelaaja ja sopii siksi paremmin pelaamaan kiekkoa vauhtiin Zabolle ja puskutraktori-Smolenakille, kun taas AUK istuu hyvin enemmän kiekosta elävien Armian ja varsinkin Santavuoren kanssa.

Näin siis paperilla ja raporttien pohjalta.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Veikkaajan Analyysien mukaan Taimelle on luvattu paitsi vaki paikka pelaavassa kokoonpanossa, niin myös ainakin lähtökohtaisesti paikka myös yv-viisikossa. Jos näin on, niin aika hyvät reunaehdot poika sai lypsettyä signeerauksensa vastineeksi.
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Veikkaajan Analyysien mukaan Taimelle on luvattu paitsi vaki paikka pelaavassa kokoonpanossa, niin myös ainakin lähtökohtaisesti paikka myös yv-viisikossa. Jos näin on, niin aika hyvät reunaehdot poika sai lypsettyä signeerauksensa vastineeksi.

Uskotko myös joulupukkiin?

Täyttää huuhaata tuollainen..kertoo oleellisen Arvaajan tasosta.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Voihan se osaltaan pitääkin paikkansa. On luvattu näyttöpaikka pelaavassa kuusikossa ja YV:llä, jos tulos ei miellytä, on pelaamalla pelattava paikkansa takaisin kuusikkoon. Tosin eiköhän se näyttöpaikka kuusikossa irtoa kaikille pakeille joten näyttöpaikka YV:llä voi olla hyvinkin luvattu Taimen tapaiselle nuorelle kiekolliselle pakille. Joku Taimi-Uusitalo voisi olla hyvinkin kokeilemisen arvoinen pari.

Tänään onkin kenraali Blegiä vastaan ja Ässät saa vihdoinkin parhaan mahdollisen rosterin kentälle jos lasaretissa olevaa Malkamäkeä ei oteta huomioon. Nyt ei vaan pitäs ladat Dixonille mitään 2+2 odotuksia vaan että saa hyvän pelin alle josta on hyvä lähteä kaatamaan Lukkoa.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tänään onkin kenraali Blegiä vastaan ja Ässät saa vihdoinkin parhaan mahdollisen rosterin kentälle jos lasaretissa olevaa Malkamäkeä ei oteta huomioon. Nyt ei vaan pitäs ladat Dixonille mitään 2+2 odotuksia vaan että saa hyvän pelin alle

Ässien nettisivujen mukaan Dixon aiotaan tänään lyödä Zaborskyn ja Smolenakin sentteriksi, eli muodostuisi juuri se ketju mitä täällä on usean nimimerkin osalta spekuloitu..

Toivottavasti kaveri saa hyvän pelin alle, muita harjoittelumahdollisuuksia kun ei tosiaan ole luvassa ennen kuin tosipelit alkavat..
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Täyttää huuhaata tuollainen..kertoo oleellisen Arvaajan tasosta.

No ei se nyt täyttä huuhaata kyllä ole. Kyllä Kivi lupasi hänelle yv-aikaa jotta Tommi suostui tänne tulemaan. Tulee tänäänkin pelaamaan treenimatsissa paljon ylivoimaa.
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No ei se nyt täyttä huuhaata kyllä ole. Kyllä Kivi lupasi hänelle yv-aikaa jotta Tommi suostui tänne tulemaan. Tulee tänäänkin pelaamaan treenimatsissa paljon ylivoimaa.

Kyllä minä sen ymmärrän, että Taimelle on varmasti luvattu näyttöpaikkaa mm. ylimoimassa, mutta satavarmaa on se, että mitään paikkaa sinne ei ole varmasti luvattu. Olishan se nyt erikoista, jos kiekolliselle pakille ei näytönpaikkaa yv:ssä luvattaisi. Ei tarvisi kiekollisista pakeista silloin haaveilla.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Kyllä minä sen ymmärrän, että Taimelle on varmasti luvattu näyttöpaikkaa mm. ylimoimassa, mutta satavarmaa on se, että mitään paikkaa sinne ei ole varmasti luvattu.

Kyllä vaan on luvattu, toki jos homma ei toimi niin asia katsotaan varmasti uudelleen, mutta lähtökohtaisesti mies pelaa ylivoimaa. Hänet on yv-pakiksi hankittu ja kun mies on kokoonpanossa niin hän pelaa ylivoimassa. Asia on niin varmasta paikasta kuultu kuin olla vain voi, mutta en sitä tänne rupea huutelemaan ainakaan julkisesti.
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä vaan on luvattu, toki jos homma ei toimi niin asia katsotaan varmasti uudelleen, mutta lähtökohtaisesti mies pelaa ylivoimaa. Hänet on yv-pakiksi hankittu ja kun mies on kokoonpanossa niin hän pelaa ylivoimassa. Asia on niin varmasta paikasta kuultu kuin olla vain voi, mutta en sitä tänne rupea huutelemaan ainakaan julkisesti.

Tässä nyt on varmasti molemmat omalla tavallaan oikeassa. Ymmärrän kyllä, että Taimelle on luvattu neuvoitteluissa reilu näyttöpaikka, niin kokoonpanossa kuin ylivoimassakin, mutta VARMAA paikkaa kumpaankaan ei taatusi ole luvattu. Tarkoitan varmalla paikalla sitä, että on kokoonpanossa kokoajan ja pelaa ylivoimissa säännöllisesti.

Tällaisia kavereita ei Ässien puolustuksessa ole kuin tasan kaksi ja niistä kumpikaan ei ole viime kaudella Mestiksessä loistanut Tommi Taimi.

Ja kyllä, toivon todellakin, että Taimi ottaa paikkansa, niin kokoonpanosta kuin ylivoimastakin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös