Mainos

Koiranpaska – jokamiehenoikeus

  • 60 062
  • 352

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Vain mitäpä tuo koiranpaska loppujen lopuksi haittaa?
Haittaa on. Aiheuttaa sietämätöntä selkäkipua. Välilevyni haki paikkaansa helmikuussa 2003. Se päätti muljautua semmoiseen asemaan, että siitä aiheutui tuolloin sietämätöntä kipua. Hyvä että vessaan pääsin ja siis melkein kusin housuihini, kun en ryömimälläkään meinannut parina ensimmäisenä päivänä tuon uuden asemoinnin jälkeen päästä hätää kärsien osastolle, siis vessaan.

Noh, lieventyneenä on tämä vaiva elämässäni mukana seurannut. Välilevyn kanssa on pärjätty jotenkin, ei ole kusi tullut housuihini, eikä paskakaan. Juoksemalenkkeilykin onnistuu nykyisin hyvin ilman kipuseuraamuksia.

Paitsi keväisin. Silloin ei pääse metsäpoluille tai pururadoille pehmeille alustoille juoksemaan, koska lumet ovat vielä kyseisten kohteiden päällä. Pyörätiet ovat kuitenkin sulaneet mutta asfaltti on niin kova alusta, että välilevyni on esimerkiksi eilisen 1 h 40 minuutin juoksulenkin jälkeen etenkin aamulla niin kipeänä, että meinasi tänä aamuna sängystä noustessani päästä sitä luokkaa äänekäs huuto, että mahdollisesti yleisen hätämerkkiulinan saattoivat monet lähitienoon asukit luulevan olevan kyseessä. Ehkä siellä jo jokunen jodipurkin äärelle etsiytyi ja Orion kiitti. Pyörätien vieressä olisi hyvä juosta mutta kun sehän on kuin joku paskaraitti, ei siihen voi lenkkareitansa asetella, ellei ole kertakäyttölenkkarit.

Kyllä tässä ihminen kärsii koirien vuoksi ja ihmettelee miksi ravintoketjussa alempana olevat saavat pilata elämääni. Nih.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lehtien tekstaripalstalla on jo kolmatta viikkoa paruttu koiran paskoista. Kyllä ainakin meidän suunnilla paskat on ojan pohjilla/reunoilla eikä tiellä. Kyllä se on omistajasta aina kiinni minne se koira paskoo.

Ihme kyllä kuinka paljon maatuvasta koiranpaskasta jaksetaan parkua, mutta ei noista muoviroskista ja kaljatölkeistä ja pulloista, joita näkee enemmän kuin koiranpaskaläjiä. Ne ei ainakaan mun tietääkseni maadu..
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Vain mitäpä tuo koiranpaska loppujen lopuksi haittaa? Kehittää vähän tasapainoaistia ja optista tarkkuuskykyä. Varmasti moni kaatuminen ehkäistyy koiranpaskan välillisellä avituksella, koska katse on koko ajan kävelyreitillä. Koiranpaskan läsnäolo katuinfrassamme säästänee laskujeni mukaan noin 1,4 M€ kaatumisvammakompensaationa.

Joo, mua ei sinänsä luonnollinen asia haittaa, mutta naapurin ämmä on ottanut oikeen tavaksi paskattaa ne puolikkaan hirven kokoiset elikkonsa meidän portin juureen ja eikä meidän 6 vuotias nyt välttämättä osaa koordinoida paskamiinoja vielä täydellisesti. Kun sitä paskaa on sellainen kasa aina, että siihen vaaditaan usean ihmisen kurdirullakrapulapaskannukset, että päästään tasoihin.

Ja tarkennetaan vielä, tiedän että viattomalla luontokappaleella on oikeus ja tarve kakata, kuten ihmisellä. Siitä tässä ei ole kyse. Joku kaunis kerta kyllä syötän vielä nuo paskat sille horolle!
 

Schwalbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitä saa rangaistukseksi, jos myrkyttää rotanmyrkkylihapullilla naapuriseudun piskit kuoliaaksi ja sattuu jäämään kiinni? Vai mitä aineita olette näiden tuhoeläinten kannan harventamiseen käyttäneet?

Ei sillä että olisin moista rikosta edes harkitsemassa, ihan yleisestä mielenkiinnosta vaan...
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Mitä saa rangaistukseksi, jos myrkyttää rotanmyrkkylihapullilla naapuriseudun piskit kuoliaaksi ja sattuu jäämään kiinni? Vai mitä aineita olette näiden tuhoeläinten kannan harventamiseen käyttäneet?

Ei sillä että olisin moista rikosta edes harkitsemassa, ihan yleisestä mielenkiinnosta vaan...

Olitpa hauska.

Itseänikin näin koiranomistajana vituttaa keräämättömät koiranpaskat. Se ei ole paha nakki kerätä niitä jätöksiä pois kuleksimasta. Vähän ot:na, näyttävät muuten ainakin täällä päin usein perussuomalaisia äänestäviltä nuo jotka eivät paskoja kerää.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Itseänikin näin koiranomistajana vituttaa keräämättömät koiranpaskat. Se ei ole paha nakki kerätä niitä jätöksiä pois kuleksimasta. Vähän ot:na, näyttävät muuten ainakin täällä päin usein perussuomalaisia äänestäviltä nuo jotka eivät paskoja kerää.

Tottakai ovat. Tuohan nyt on itsestäänselvää.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Juu-u, tuossa vieressä olisi hehtaarikaupalla metsää koiranvessaksi, mutta jostain on kaksi läjää löytänyt tiensä rivarin keittiön ikkunan alle ja kaksi keskelle pihatietä. Vituttaahan se, kun itsellä ei sitä haukkua ole ja silti joutuu sonnasta kärsimään.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Mitä saa rangaistukseksi, jos myrkyttää rotanmyrkkylihapullilla naapuriseudun piskit kuoliaaksi ja sattuu jäämään kiinni? Vai mitä aineita olette näiden tuhoeläinten kannan harventamiseen käyttäneet?

Ei sillä että olisin moista rikosta edes harkitsemassa, ihan yleisestä mielenkiinnosta vaan...
Sulle olis tilaa saunan takana. Sitä paitsii terve koira ei yhteen rotanmyrkkylihapullaan kuole.

Komppaan Knoweria. Meillä on kaksi espanjanvinttikoiraa, joiden scheisset kerätään aina ja vituttaa kun ne nyt lumen sulaessa tramppaavat muiden koirien jätöksissä.

Niin ja ihanaa, että Uleåborgir kaivoi tämän ketjun esiin!
 

Eetu

Jäsen
Alustavana laskelmana suoritin skenaarion, jossa mummolla on yksi koira. Talvella on lunta sanotaanko 100 päivää yhtäjaksoisesti.

Mummo tekee paskalenkin koiransa kanssa aamuin illoin. Aina sama kilometrin mittainen lenkki.

Tuon talven aikana tämä yksi vänkyräsäärinen mummo ja hänen koiransa jättävät kilometrin matkalle 200 kasaa koiranpaskaa odottamaan kevättä.

Ja noita mummoja ja välinpitämättömiä on paljon muitakin. Aika määrä.
 

lapa78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexaa
Mitä saa rangaistukseksi, jos myrkyttää rotanmyrkkylihapullilla naapuriseudun piskit kuoliaaksi ja sattuu jäämään kiinni?

Vaikea sanoa, mutta jos mun koiriin osuu ja kiinni jäät, niin polvilumpiot otan maksuksi.

Ja ne omat sakot maksan sen jälkeen mielihyvin.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Niin ja ihanaa, että Uleåborgir kaivoi tämän ketjun esiin!
Niin on! Kuin keväinen tienvierusten koiranpaska, ilmaantui tämä ketju näkyville!

Jos nyt tunnustan, niin äidilläni on elämänsä ensimmäinen koira. Semmoinen cotton, puuvillakoira. Se koira on ihan fanina minuun. Ihmettelemme kaikki, kun monille se muka vähän ärisee. Minulle ei koskaan, kerran taisi yrittää mutta hellästi nujersin sen saman tien. Itse asiassa se ei ole edes äidilleni sen jälkeen ärissyt kertaakaan, kun joskus muka vähän yritti. Sen jälkeen se koira on fanittanut minua aina. Tokihan sitten fanitan vähän takaisin. Äitini lähtee pian viikoksi reissuun ja joudun sitten ottamaan tuon syyskuussa 2010 syntyneen minua fanittavan koiran hoitooni. Voi herranen aika. Yksikään cottonin paska ei kyllä jää teiden varsiuksille siitä koirasta. Taidan opettaa sen käymään pöntöllä...
 

Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
Kampistahan löytyy jopa muutamakin koirapuisto, liian kaukana lienee molemmat. Mustit on taas paskotettu jalkakäytävälle, tai sen välittömään lähistöön. "Talvi hävittää" ei sitten ihan toiminut.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Mitä saa rangaistukseksi, jos myrkyttää rotanmyrkkylihapullilla naapuriseudun piskit kuoliaaksi ja sattuu jäämään kiinni?

Eiköhän tuosta sakkoa rapsahda. Voi olla, että törkeästä eläimiin kohdistuvasta tulee muutama kuukausi ehdollista.

Suositelen kuitenkin lievää väkivaltaa näiden koirien omistajia kohtaan, jotka eivät piittaa ulosteläjistä. Eläin kun on asiaan täysin syyntakeeton. Kai sä tän nyt vittu ymmärrät?
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Ite oon ajatellut, seuraavan kerran kun nään jonkun paskottavan tanskandoggiaan tai rotwaileriaan tai säferiään, lasken housut nilkkoihin vieressä ja vääntää tortut. Kerään sitten paskani pussiin ja toivon samaa koiranpaskoille.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Jo on ihmisillä ongelmat, jollei koiranpaska maailmaan mahdu. Jos paskat vituttaa, niin kannattaa ainakin omalta osaltaan helpottaa asiaa hankkimalla "Koirankakkaroskis"-tarra. Meillä toki koira paskoo joko metsään tai ojaan.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Mitä saa rangaistukseksi, jos myrkyttää rotanmyrkkylihapullilla naapuriseudun piskit kuoliaaksi ja sattuu jäämään kiinni? Vai mitä aineita olette näiden tuhoeläinten kannan harventamiseen käyttäneet?

Ei sillä että olisin moista rikosta edes harkitsemassa, ihan yleisestä mielenkiinnosta vaan...

Turpaan. Jos vaan okulääreihin tälläinen osuu, niin rengasraudasta tulee.

Tietty jos nuo lihapullat on tarkoitettu omistajille, niin annan armoa sen verran, että käyn vain ilmoittamassa poliisille tapon yritykysestä/murhasta.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Jo on ihmisillä ongelmat, jollei koiranpaska maailmaan mahdu. Jos paskat vituttaa, niin kannattaa ainakin omalta osaltaan helpottaa asiaa hankkimalla "Koirankakkaroskis"-tarra. Meillä toki koira paskoo joko metsään tai ojaan.

Kyllä koiranpaskaa maailmaan mahtuu, kunhan se on siellä jossain ojassa tai syvällä metsässä eikä keskellä jalkakäytävää tai polkua tai minun kengänpohjissa.

Maailman huonoin argumentti koiranpaskan puolesta on jo jonkun tässäkin ketjussa käyttämä "mutta, kun ihminenkin roskaa ja rikkoo lasia luontoon ja ne ei maadu".
Ihminen sen koiranpaskankin siihen jalkakäytävälle tai polulle jättää, ei se koira.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Koirankakkaongelmaan on simppeli ratkaisu: korkokengät.

Kun jatkuvasti kävelee esmes 8 cm piikkikoroilla, oppii tarkkailemaan maan pinnan muotoja ihan toisella tapaa, ja tulee samalla noteerattua myös kakkakasat. Niitä oppii väistelemään samoin kuin koroille - tai niillä kävelijälle - tuhoisia isompia koloja ja kuoppia.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Koirankakkaongelmaan on simppeli ratkaisu: korkokengät.

Kun jatkuvasti kävelee esmes 8 cm piikkikoroilla, oppii tarkkailemaan maan pinnan muotoja ihan toisella tapaa, ja tulee samalla noteerattua myös kakkakasat. Niitä oppii väistelemään samoin kuin koroille - tai niillä kävelijälle - tuhoisia isompia koloja ja kuoppia.

Aivan, tuota tarkoitin, kun puhuin tasapainoaistin kehittämisestä läjien väistelemisessä. Pinnan muodot ovat koko ajan fokuksessa, ja tie, jota kulkee on jääpalteinen, on helpompi hallita.

Jos Schwalben myrkyt tai karhunraudat sattuvat koirani kohdalle, lupaan nostaa hänet munista Raksilan jäähallin kattoon.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Aina saa internetistä ratkaisun. Lähdenpä siis tästä lähtien korkokengissä juoksulenkeilleni. Huhtikuissa. Merkkivinkkejä?
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Merkkivinkkejä?

Käyttäjänimetöntä tuntematta annan vihjeen. Linkki vie suomalaiseen kenkäkauppaan netissä. Veikkaan, että näillä juoksu taittuu. Valitettavasti omakohtaisia kokemuksia ei ole.

Loppuun kysymys: "Miksi tätä otsikkoa ei ole yhdenkään puolueen vaaliohjelmassa?"
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Kyllä koiranpaskaa maailmaan mahtuu, kunhan se on siellä jossain ojassa tai syvällä metsässä eikä keskellä jalkakäytävää tai polkua tai minun kengänpohjissa.

Maailman huonoin argumentti koiranpaskan puolesta on jo jonkun tässäkin ketjussa käyttämä "mutta, kun ihminenkin roskaa ja rikkoo lasia luontoon ja ne ei maadu".
Ihminen sen koiranpaskankin siihen jalkakäytävälle tai polulle jättää, ei se koira.

Onhan se periaatteessa huono argumentti, mutta täyttä totta joka tapauksessa. Koiranpaska, oli se sitten tiellä, jalkakäytävällä, kengänpohjassa tai vaikkapa sormessa, on huomattasti harmittomampaa kuin rikottu lasipullo samoissa paikoissa. Kaiken lisäksi se tosiaan maatuu, toisinkuin ne monet muut ihmisen jätökset.

En minäkään silti hyväksy sitä, että koira paskotetaan keskellä katua tai jalkakäytävää ja sen perään "unohdetaan" se jätös niille sijoilleen. Tuota "unohtelua" vähentänee erittäin tehokkaasti asiaan pyhitetyt roskikset, joita on todella harvassa paikassa. Kovin moni ei halua kävellä kilometrejä paskapussi kourassaan tai taskussaan.
 

Schwalbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitä paitsii terve koira ei yhteen rotanmyrkkylihapullaan kuole.

Ok, hyvä tietää, ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa järkevä vastaus kysymykseeni.

Mites sitten jos tunkee vaikka verenpaine- tahi unilääkkeen pyörykkään; joko alkaa mustista henki karkaamaan, mitä luulet?

Edelleen niitä käyttökelpoisia vinkkejä kaivataan, ei sillä että itse tokikaan olisin moiseen rikokseen ryhtymässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös