Mainos

Koiranpaska – jokamiehenoikeus

  • 60 041
  • 352

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoiskaarre
Niin kauan kun viinapulloja rikotaan jalkakäytäville ja huumeneuloja kylvetään lasten hiekkalaatikoille, en jaksa valittaa koiranpaskasta. Toki varsinkin kaupunkialueilla koiranpaskatkin olisi hyvä kerätä pois.
 
kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Taas on se aika vuodesta että kun kaupunkialueilla (tai oikeastaan lähiö-) kävelee pitkin keväistä pyörätietä niin näkymä ei ole tylsän valkoinen vaan värikäs! Ruskeaa ja keltaista vuorotellen. Hitaasti sateleva valkoinen lumi tahtoo kyllä peittää nämä pienet taideteokset alleen mutta yleensä vain hetkeksi ennenkuin paikat on taas "merkattu".
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Nämä koiran ulosteista närkästyjät ovat toisinaan hienoa sakkia. Ei se nyt tietenkään iso homma ole jätöksistä huolehtia ja hyvä vain jos moukaria tulee. Varsinkin jos urpoillaan keskellä kaupunkialuetta tai muuten vilkkaalla paikalla.

Omasta tuttavapiiristä löytyy muutama eläinvihaaja ja koiran jätökset ovat monesti pääosassa kun aiheeseen päästään. Kyseiset henkilöt tumppaavat sitten röökinsä asfalttiin/hiekkaan ja mm. baarin mentäessä se sivummalla juotu tölkki löytää itsensä joltain kadun kulmalta.

En olisi yllättänyt jos tämä daami olisi tragedian koettuaan pistänyt röökiksi ja tallonut jämän maahan.
Niin. Itse en polta, mutta koiranpaskat kyllä kerään kun sukulaisen koira on hoidossa. Ehjät tölkit/juomapullot kyllä useinkin jätän johonkin näkyville, kun niitä porukka keräilee kuitenkin.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Byyhyy koirat kakkaa. Kuinka usea näistä valittajista kierii tai kävelee siellä nurmikolla, jossa se koirankakka viettää 1-2vk maatuessaan? En anna koirani paskoa kulkureiteille tai leikkipuistojen viereen, mutta en edelleen ymmärrä mikä se apokalypsi on, joka aiheutuu siitä että koira paskoo vaikka johonkin nurtsille sellaiselle paikalle jota kukaan tuskin käyttää makoiluun, kävelyyn tai kieriskelyyn?
 
kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Byyhyy koirat kakkaa. Kuinka usea näistä valittajista kierii tai kävelee siellä nurmikolla, jossa se koirankakka viettää 1-2vk maatuessaan?
Olishan siellä nurmikolla mukava pyöriä, mutta nimenomaan ne ulosteet estää sen...
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Koiranpaskaa ikävämpi ongelma on lenkkeilijänpaskat. Aika monella rankka lenkki pistää pakin sekaisin ja suolen toimimaan ja niitä läjiä on tasaisin välein lenkkipolkujen varressa. Ilmeisesti se on tuttu juttu johon kannattaa varautua, meinaan läjien päällä on usein ihan vessapaperia eikä mitään nenäliinoja. Koirille ne ovat houkuttelevia herkkuja ja ainakin omat koirat käyvät mielellään kierähtämässä niissä kun vaan sellaisen vainuavat. Mikään ei ole niin herkullista, kuin pestä yltä päältä haisevassa ripulipaskassa kierinyttä koiraa. Edes ankara shampoopesu ei aina riitä sen hajun pois pesemiseen.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti

Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suomessa ei koiranpaska ole ollut ongelma, mutta urbaanimmassa maailmassa kyllä. Etenkin Ranskassa, missä jokainen monsieur ja mademoiselle pitää oikeutenaan paskattaa fifiään keskellä jalkakäytävää. Siellä pitää tosissaan katsella jalkoihinsa kun kävelee.
Joskus näin Bordeauxissa puhtaanapitolaitoksen koiranpaskapoliiseja, jotka keräsivät koiranpaskaa keskustan toreilta ja kaduilta enduropyörän näköisillä ajoneuvoilla. Havaittuaan kohteensa he ajoivat viereen, nostattivat kierroksia ja pölynimurin putken näköisellä astalolla imaisivat tuotteen takaritsillä olevaan keräysastiaan.

Jokapojan loistohomma, saa ajella töikseen mopolla.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Taannoin, kun olin koirani kanssa kävelyllä, tuli joku tuntematon rouvashenkilö sanomaan, että minun pitäisi siivota nuo kakat tuosta maasta pois. Maassa oli siis jonkun muun koiran aiemmin vääntämä läjä. Luulin ensin hänen vitsailevan, mutta tosissaan tuo oli. Suuttui, kun sanoin, että enpä taida noudattaa kyseistä määräystä. Se on kuulemma kaikkien koiranomistajien vastuu pitää kakat pois maasta. Keskustelu eri jatkunut rakentavana.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Taannoin, kun olin koirani kanssa kävelyllä, tuli joku tuntematon rouvashenkilö sanomaan, että minun pitäisi siivota nuo kakat tuosta maasta pois. Maassa oli siis jonkun muun koiran aiemmin vääntämä läjä. Luulin ensin hänen vitsailevan, mutta tosissaan tuo oli. Suuttui, kun sanoin, että enpä taida noudattaa kyseistä määräystä. Se on kuulemma kaikkien koiranomistajien vastuu pitää kakat pois maasta. Keskustelu eri jatkunut rakentavana.
Korjaakohan muori itse kaikkien kanssaihmisten heittämät roskat maasta, kun ympäristön siistinä pitäminenhän on "kaikkien vastuulla"...
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Joskus näin Bordeauxissa puhtaanapitolaitoksen koiranpaskapoliiseja, jotka keräsivät koiranpaskaa keskustan toreilta ja kaduilta enduropyörän näköisillä ajoneuvoilla. Havaittuaan kohteensa he ajoivat viereen, nostattivat kierroksia ja pölynimurin putken näköisellä astalolla imaisivat tuotteen takaritsillä olevaan keräysastiaan.

Jokapojan loistohomma, saa ajella töikseen mopolla.
Hienoja miehiä ja naisia!! Pitääpä ehdottaa pomolle jos mekin saadaan paskan fillarin lisäksi motskari millä kerään koiranpaskaa :D
No, en kerää maasta, mutta tyhjennän roskiksia missä suurin osa sisällöstä on koirankakkapusseja.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hienoja miehiä ja naisia!! Pitääpä ehdottaa pomolle jos mekin saadaan paskan fillarin lisäksi motskari millä kerään koiranpaskaa :D
No, en kerää maasta, mutta tyhjennän roskiksia missä suurin osa sisällöstä on koirankakkapusseja.
Hakusanalla Motocrotte löytyy laitteista kuvia ja jopa Wikipedia-artikkeli:

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Korjaakohan muori itse kaikkien kanssaihmisten heittämät roskat maasta, kun ympäristön siistinä pitäminenhän on "kaikkien vastuulla"...
Varmasti. Pohdiskelin ääneen sitä, miten ojan penkalla lojuva koiranpaska on oikeastaan aika pieni ongelma siihen paskaan verrattuna, mitä jotkut ihmiset suoltavat ulos suustaan. Emme löytäneet asiasta yhteisymmärrystä. Ihan aina ei jaksa olla kohtelias, vaikka yleensä olenkin.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Taannoin, kun olin koirani kanssa kävelyllä, tuli joku tuntematon rouvashenkilö sanomaan, että minun pitäisi siivota nuo kakat tuosta maasta pois. Maassa oli siis jonkun muun koiran aiemmin vääntämä läjä. Luulin ensin hänen vitsailevan, mutta tosissaan tuo oli. Suuttui, kun sanoin, että enpä taida noudattaa kyseistä määräystä. Se on kuulemma kaikkien koiranomistajien vastuu pitää kakat pois maasta. Keskustelu eri jatkunut rakentavana.
Mulle sattui vähän aikaa sitten hieman samantyyppinen tapaus. Koirani väänsi paskaa kävelytien pientareella, ja odotin kakkapussi kädessä toimituksen päättymistä. Paikalle osui vanha rouva, joka sanoi kiivaasti, että minun pitäisi napata pussilla paska ilmasta kiinni, kun se putoaa koiran takapuolesta, ettei paska pääsisi koskettamaan maata. Häkellyin aika tavalla, mutta sain kuitenkin kysytyksi rouvalta, millaisella välineellä hän itse nappaa vessassa käydessään paskan ilmasta, ettei se osu WC-pöntön veteen. Tätä hän ei kuitenkaan halunnut kertoa eikä muutenkaan jatkaa keskustelua.
 
sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Oliskos kenelläkään mitään kikkaa millä saisi koirat siirtämään paskantamisen ja kusen muutama metri kauemmas portista ja antamaan lähetyksensä tien toiselle puolen puistoalueelle? Alkaa olemaan mittari ja eteinen täynnä kusipaskaa ja niitä löysiä nahkoja flexin päässä asia ei kiinnosta. Mihinkään myrkkypulliin en lähde, mutta jotain tarttis keksiä, hajusekoituksia tms.
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset

Täällä päin näkee semmoisia kieltokylttejä joissa on paskovan koiran kuvan päällä raksi. Kenties semmoinen ratkaisu? Toki tuommoisen kyltin tekeminen kuuluisi asukkaan sijaan jollekin talonmiehelle tai vastaavalle.
 
sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Täällä päin näkee semmoisia kieltokylttejä joissa on paskovan koiran kuvan päällä raksi. Kenties semmoinen ratkaisu? Toki tuommoisen kyltin tekeminen kuuluisi asukkaan sijaan jollekin talonmiehelle tai vastaavalle.
Jossei ne puhetta usko, niin tuskin kuvaakaan ymmärtää. Kaupasta kylttejä saisi, mutta itse omana talkkarina en moiseen kyllä lähde, taitaisi vaan provosoida fifin jatkeita.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Tuota noin...
Vaikka meidän(-kin) koiramme ovat niitä "maailman viisaimpia", eivät ne kyllä ole oppineet vielä lukemaan eikä ne oikein ymmärrä noista kylteistäkään paljoa... käsittääkseni. Puhetta meidän(-kin) koirat ymmärtävät kohtuullisesti, yksittäisiä sanoja ja jopa lyhyitä lauseita, mutta kehoittaisin kuitenkin kääntymään mielummin omistajan kuin koiran puoleen - ihan noin varmuuden vuoksi.
 
Ehe ehe ja kjeh kjeh. Aloituksessa mainittu flexin päässä olevalla löysällä nahalla viitattiin omistajiin. Ja näitä ei taas kiinnosta korjailla fifin skeidaa muiden porteilta. Ei niissä koirissa mitään vikaa ole, vaan niissä omistajissa jotka antaa niiden paskoa ja kusta mihin sattuu.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Ehe ehe ja kjeh kjeh. Aloituksessa mainittu flexin päässä olevalla löysällä nahalla viitattiin omistajiin. Ja näitä ei taas kiinnosta korjailla fifin skeidaa muiden porteilta. Ei niissä koirissa mitään vikaa ole, vaan niissä omistajissa jotka antaa niiden paskoa ja kusta mihin sattuu.
"Tismalleen!" feat. Obelix
 
Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Surullistahan se on, että koira otetaan ja kun kuitenkin ollaan liian köyhiä siihen, että ei ole varaa kakkapusseihin, joilla ne jätökset kerätään pois. Toivottavasti kyseisten omistajien koirat eivät koskaan tarvitse eläinlääkärin palveluita, koska ne vasta maksavatkin.
Mä en ole ikinä nähnyt ongelmaksi kerätä omien koirien jätökset lenkillä ollessa. Tälläkin hetkellä 2 koiraa meillä on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös