Koira – ihmisen paras ystävä

[Emppu#80]

Vinttikoirien kanssa sattuu ja tapahtuu:

Ensin toinen espanjalaisistamme nappasi oravan. Ei auttanut, vaikka koira oli tiukasti lieassa, siitä huolimatta *naps* ja pääsi nappaamaan kurren. Ja isäntä sai viimeistellä noudon... On niillä aika refleksit.

Sitten toinen juoksi koira-aitauksessa täydessä vauhdissa päin penkkiä. Hirveä huuto, mutta onneksi koiralla oli takki päällä ja penkki osui kylkeen, joten muistoksi jäi parinkymmenen sentin raape eikä luita tai sisäelimiä mennyt rikki.

Kiva että täällä on muitakin vinttien omistajia. Itsellä on kaksi salukia. :)

 

[jokeripokeri]

Tässä illan mittaan päättyi reilun 11 vuoden yhteinen taival koirulin kanssa. Tuntuu uskomattoman pahalta. Joitakin tunteja sitten oltiin kävelyllä. Toissapäivänä tuli riemuissaan tervehtimään, kun tulin kotia. Vastahan me kirmattiin pikkusina kilpaa ympäri mökin pihaa. Ja sitten yhtäkkiä alkoi illalla oksennusyritykset ja tyhjän kakominen ja nyt sitä ollaankin viime tunnit katseltu vanhoja kuvia ja kuivattu silmäkulmia. Kumma kuinka perkeleesti sitä tuohonkin otukseen ehti kiintyä. :(

 

[fat of the land]

Tässä illan mittaan päättyi reilun 11 vuoden yhteinen taival koirulin kanssa. Tuntuu uskomattoman pahalta. Joitakin tunteja sitten oltiin kävelyllä. Toissapäivänä tuli riemuissaan tervehtimään, kun tulin kotia. Vastahan me kirmattiin pikkusina kilpaa ympäri mökin pihaa. Ja sitten yhtäkkiä alkoi illalla oksennusyritykset ja tyhjän kakominen ja nyt sitä ollaankin viime tunnit katseltu vanhoja kuvia ja kuivattu silmäkulmia. Kumma kuinka perkeleesti sitä tuohonkin otukseen ehti kiintyä. :(

Otan osaa, tiedän tunteen.

 

[Baldrick]

Tässä illan mittaan päättyi reilun 11 vuoden yhteinen taival koirulin kanssa. Tuntuu uskomattoman pahalta. Joitakin tunteja sitten oltiin kävelyllä. Toissapäivänä tuli riemuissaan tervehtimään, kun tulin kotia. Vastahan me kirmattiin pikkusina kilpaa ympäri mökin pihaa. Ja sitten yhtäkkiä alkoi illalla oksennusyritykset ja tyhjän kakominen ja nyt sitä ollaankin viime tunnit katseltu vanhoja kuvia ja kuivattu silmäkulmia. Kumma kuinka perkeleesti sitä tuohonkin otukseen ehti kiintyä. :(

Itsekin elin koko kouluikäni melkein 12 ikävuoteen eläneen koiran kanssa, ja kun se kesällä jouduttiin lopettamaan, niin olihan se aivan helvetin tiukka paikka. Sitä voi vain koittaa muistella koiran kanssa vietettyjä hetkiä. Erittäin "persoonallinen" ja muutenkin ihmisläheinen koira oli kyseessä, joten ei se hyvältä tunnu vieläkään, vaikka asian kanssa on jo oppinut elämään. Kaikkien kaveri ja erittäin hieno koira se oli. R.I.P Hiski...

 

[Palstalegenda]

Mitä ihmettä. Koira-ketjuun ei ole kukaan kirjoittanut sitten viime syyskuun. Kevätkin jo on ja kakka alkaa näkyä... No sille on se toinen ketju. Eilenhän se koirankakkalogolla varustettu seura sentään voitti jonkun lajin mestaruuden.

Asiaan: tänään on Valtakunnallinen koiranpäivä. Kuudetta kertaa tällaista päivää vietetään. Näin kerrotaan Kennel-liiton sivulla. Teemana näyttää olevan "vastuu koiran omistajana".

Niin että ostakaa nyt joku kiva lahja fifeillenne ja tanssikaa ratiritirallaa.

Ja vittu, minun syntymäpäiväni. Syntymäpäiväni on turmeltu!

 

[redzel777]

Reilun 6-vuoden ikään ehtineellä koirallamme diagnosoitiin tänään lihasrappeuma pään alueella. Menin sen kanssa eläinlääkäriin, koska silmät rähmi tavallista enemmän. Selvisi sitten, että vika ei ole silmissä vaan päänalueen lihaksissa, jotka kutistuvat, jolloin silmät menee liian syvälle päähän. Ennusteena oli, että jossain vaiheessa ei pysty enää puremaan, joten se on sitten menoa se. Onko kellään omakohtaista kokemusta tälläisestä? Kuinka nopeasti edistyy/pahentuu? Kuullemma erittäin harvinainen ja ei ole mitään tieteellistä selitystä mistä se voisi johtua. Lääkkeksi määräsi B-vitamiinia, joka saattaa auttaa, mutta on todella epätodennäköistä. Koiralla ei siis ole vielä mitään muuta vikaa, kuin silmien "valuminen", pää on myöskin liian lihakseton ilmeisesti, mutta ei sitä ole osannut ajatella, kun on aina ollut solakka koira..

 

[Andji]

Tässä puolisen vuotta on tullut oltua parin koiran "omistaja", eli tyttöystävän kanssa muutettiin yhteen ja hänen koiransa sitten muuttivat samalla kun hänkin. On tullut viime aikoina mietittyä, että mitä positiivista lisäarvoa ns. normaalin sosiaalisen elämän omistaville ihmisille koiran omistaminen tuo? Minä en ole toistaiseksi löytänyt kuin sen, että nuo pakottavat edes kerran päivässä lenkille. Mutta sekään ei aina ole positiivista. Pitkän työpäivän jälkeen sateisena päivänä tulee nuutuneena kotiin ja sitten pitäisi vielä mennä takaisin sateeseen rypemään. Ja kotiin palattua sitten kuivata tassut ja turkit.

Minnekään ei voi lähteä kuin kerran päivässä, ellei toinen ole kotona, sillä toinen koira kärsii niin pahasta eroahdistuksesta, että huutaa kuin syötävä. Tuo kerran päivässä onnistuu siten, että jättää koirille syötävää, niin eivät huomaa, kun itse poistuu. Eli työpäivän iltoina ei voi käydä oikein missään, ellei joku ole vahtimassa. Koirat ovat KOKO ELÄMÄNSÄ kuin 2-3-vuotiaita lapsia. Miten joku kestää sellaista pidemmän päälle?

"Koiraihmiset"; odotan, että tuomitsette minut.

 

[ultrar]

Pitääpä käydä tämäkin ketju korkaamassa kahden koiran omistajana tällä hetkellä. Basenji ja pinseri löytyvät kotoa sohvalta todennäköisesti ellei takassa ole tulta ja koirat makaile takan edessä. Vanhat rouvat ovat eläneet hyvän elämän ja loppusuora on jo menossa, ikää koirilla 12 ja 13 vuotta. Hyvin erilaisia ovat eri rodut luonteeltaan ja rodun sisällä myös koirat ovat yksilöitä. Edellinen basenji armoton juoksija ja metsästysvietti valtava, nykyinen ei koskaan esim. innostunut ratajuoksusta yhtään.

 

[Surukuku]

...

"Koiraihmiset"; odotan, että tuomitsette minut.

Kaikille eivät koirat sovi eivätkä etenkään kaikki koirat sovi kaikille.

Nythän on niin, että tuo eroahdistus on opittua eikä sisäänrakennettu mekanismi. Siitä on siis mahdollista päästä eroonkin, mutta vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea johdonmukaisuutta.

Mitä tulee tuohon ulkoiluttamiseen, sinun olisi ehkä pitänyt ajatella asiaa aiemmin, jo ennen kuin aloit seurustella ao. tytön kanssa ja nostaa se valintaprioriteeteissa hieman korkeammalle. Viestistäsi nimittäin huokuu, ettet oikein ymmärrä tyttöystäväsi suhtautumista eläimiin etkä erityisemmin välittäisi edes kantaa omaa korttasi kekoon sillä alueella. Sehän ei ole sinänsä väärin, mutta kuten sanoin, aika myöhään olet lähtenyt asiassasi liikkeelle.
Toki, ainahan voit velvoittaa tyttöystäväsi huolehtimaan lemmikeistään ihan yksin, mutta ensin kannattaisi ainakin keskustella mainitsemistasi ongelmista ja löytyisikö niihin molempia tyydyttävä ratkaisu.

Jos ei niin ensi kerralla sitten tätä kokemusta rikkaampana viisaammin...

 

[Andji]

Viestistäsi nimittäin huokuu, ettet oikein ymmärrä tyttöystäväsi suhtautumista eläimiin etkä erityisemmin välittäisi edes kantaa omaa korttasi kekoon sillä alueella.

Niin no, ymmärrän tyttöystäväni suhtautumisen, mutta itse en välitä koirista niin paljon. Olen ehkä antanut ymmärtää välittäväni enemmän kuin oikeasti välitän. Sikäli tilanne on tyttöystävälleni epäreilu. Hänen kahdesta kissastaan pidän huomattavasti enemmän. Luultavasti siksi, että ne ovat itsenäisempiä. Koirat vaativat niin paljon enemmän, ja kun minäkin haluaisin mennä omille menoilleni arki-iltaisinkin, niin ei oikein pysty, kun ei voi jättää koiria "toista kertaa pitkän työpäivän ajan yksinolon jälkeen yksin".

Olisihan tätäkin pitänyt paremmin miettiä etukäteen, mutta ehkä luulin tyttöystäväni huolehtivan koirista enemmän. Vuorotyö kuitenkin tekee sen, että minunkin pitää niistä huolehtia.

Kuitenkin alkuperäinen kysymykseni oli se, että mitä positiivista lisäarvoa koiran omistaminen tuo ns. normaalin sosiaalisen elämän omistavalle ihmiselle? Sitä minä en ole vielä tähän päivään mennessä keksinyt (ellei tuota pakollista päivittäistä lenkilläkäyntiä 1-3 kertaa/päivä lasketa). Sama koskee muitakin lemmikkejä. Mihin/miksi alle 30-vuotias lapseton pariskunta tarvitsee lemmikkejä?

 

[Surukuku]

...

Kuitenkin alkuperäinen kysymykseni oli se, että mitä positiivista lisäarvoa koiran omistaminen tuo ns. normaalin sosiaalisen elämän omistavalle ihmiselle? Sitä minä en ole vielä tähän päivään mennessä keksinyt (ellei tuota pakollista päivittäistä lenkilläkäyntiä 1-3 kertaa/päivä lasketa). Sama koskee muitakin lemmikkejä. Mihin/miksi alle 30-vuotias lapseton pariskunta tarvitsee lemmikkejä?

On mahdotonta luetella kaikkia niitä asioita, joita koira voi tarjota omistajalleen jokapäiväisenä kumppanina aina harrastuksesta elintärkeään apuvälineeseen. Kehoitankin sinua tutustumaan aiheeseen vaikka Googlen tarjoamissa linkeissä: "Koira ihmisen ystävänä".

Annat tuolla kysymykselläsi kuitenkin jo vastauksen siihen omalta kohdaltasi eli ei juurikaan mitään sinulle - tämä kun on täysin subjektiivinen asia.

Suhtautuminen eläimiin on hyvin henkilökohtaista ja peruslähtökohtaa, pitää tai ei pidä eläimistä/eläinlajista, on aika vaikeaa muuttaa - ei silti mahdotonta. Ennakkoluuloja voi vähentää ja jopa poistaa kokonaan, mutta jos ei yksinkertaisesti näe joissakin eläimissä muuta kuin itselleen vaivaa, on sekä itsensä että ao. eläimienkin kannalta parasta pysyä niistä vain erossa.

Sorry, tämä paatos, mutta näin minä näen asian.

 

[Andji]

Ennakkoluuloja voi vähentää ja jopa poistaa kokonaan, mutta jos ei yksinkertaisesti näe joissakin eläimissä muuta kuin itselleen vaivaa, on sekä itsensä että ao. eläimienkin kannalta parasta pysyä niistä vain erossa.

Sorry, tämä paatos, mutta näin minä näen asian.

Eipä mitään, kiva lukea mielipiteitä. Minä nyt en "en-pidä" koirista, itse asiassa tuo isompi on oikeinkin mukava kaveri. Ajankohta ja elämäntilanne on vain sellainen, että olisi kiva päästä liikkumaan vapaasti. Sitä kun on aina ennen saanut käydä vaikkapa viemässä roskat vailla huolen häivää, niin nyt se on kauhea show, koska pienempi jää huutamaan perään. On pienempänä ollut niin lellitty, että nyt sitten maksetaan niitä velkoja (itse en ollut kuvioissa tuolloin, koira on 8-vuotias ja aloitimme seurustelun kolmisen vuotta sitten).

Ajattelen, kuten tuossa aiemmin viittasin, että päälle kolmikymppisenä olisikin ehkä kiva, jos olisi koira. Lapset yleisesti ottaen tykkäävät eläimistä (eivät toki kaikki), joten jos lapsia siunaantuisi, olisi kiva, että niillä olisi lemmikki. Kuulemma se lieventää riskiä sairastua allergioihin. Sikälikin positiivinen juttu. Mutta, näin "menevänä" alle kolmikymppisenä nuo koirat tuntuvat pallolta jalassa. Ei edes matseissa pääse käymään.

 

[Alamummo]

Surukuku vastaa niin hyvin alkuperäiseen kysymykseesi, etten sano muuta kuin että komppaan häntä. Koira (tai useampi) kotona on elämäntapa.

Kannattaisiko sinun kuitenkin jutella tyttöystäväsi kanssa rehellisesti koirafiiliksistäsi? Hän ei ehkä ole tullut edes ajatelleeksi, ettet ole koiraihminen samalla tavalla kuin hän ja haluaisit elämääsi enemmän tilaa. Muista olla kuitenkin hienotunteinen, tyttöystäväsi vaikuttaa eläinmääränsä perusteella hyvin eläinrakkaalta.

Toisen koiran eroahdistukseen hakisin apua koirakouluttajalta, sillä tilasta on mahdollista päästä eroon. Tosin se ei käy päivässä eikä kahdessa. Mutta koiran opittua pois käytösmallista, helpottaisi se kaikkien elämää huomattavasti.

 

[Myyrä]

Tuo andij:n tilanne ei nyt taida olla ihan normaalimmasta päästä. Ei saa olla kyllä niin, että kotoa pitää lähteä pois salaa, ettei koira rupea vinkumaan.

Meillä on ollut koira nyt kolmisen kuukautta. En niistä niin hirveästi tiedä kyllä, mutta työpäivien aikaan pentu on yksin ja sitten välillä iltaisinkin, jos on jotain menoa. Ei mitään ongelmaa. Joka kerta kun lähdetään pois kotoa niin että koira jää yksin, niin se tehdään siten, että koira huomaa lähtömme. Hyvin menee eikä rupea vinkumaan tai hinkumaan mukaan. Toki tätä treenattiin alussa ja hyvin oppi. Mutta siis salaa ei missään nimessä lähdetä menemään pois.

Tällä hetkellä ärsyttää eniten sisäsiisteys. Koira osaa jo pidättää suht hyvin ja esim. yöt ja työpäivät menevät ilman kuseskelua sisälle. Mutta sitten iltaisin kun vähän esim. leikitään ja muuta, niin ei auta, vaikka juuri oltaisiin tultu ulkoa: Pienet kuset pitää käydä heittämässä sanomalehdelle vähän väliä väkisin. Ja samalla tuijottaa meitä, että varmasti huomaisimme tämän.

Ilmeisesti jotain huomionhakua/ilopissoja. Miten näistä pääsisi vielä eroon? Vai lähtevätkö vain ajan kanssa?

Onneksi paskat sentään tulevat ulos kaikki jo.

 

[Andji]

Kannattaisiko sinun kuitenkin jutella tyttöystäväsi kanssa rehellisesti koirafiiliksistäsi? Hän ei ehkä ole tullut edes ajatelleeksi, ettet ole koiraihminen samalla tavalla kuin hän ja haluaisit elämääsi enemmän tilaa.

On tästä muistaakseni joskus keskusteltu ja kyllä hän sisäistää sen, että koirista on minulle pienoista haittaa iltamenojeni suhteen. Olen kyllä hätätapauksissa saanut koirille hoitopaikan jostain, ettei niiden ole tarvinnut jäädä yksin. Tyttöystäväni on vain aika hysteerinen sen suhteen, että koiraa ei saa jättää päivän aikana montaa kertaa yksin (tai meidän tapauksessamme koiria kaksin) eikä mielellään yli 8 tunniksi. Oikeinhan se on. Eikä sillä, etteikö silloin tällöin pääsisi käymään iltariennoissa, olisi vaan kiva, jos voisi käydä esim. kaupassa ilman huolta koirista.

Toisen koiran eroahdistukseen hakisin apua koirakouluttajalta, sillä tilasta on mahdollista päästä eroon. Tosin se ei käy päivässä eikä kahdessa. Mutta koiran opittua pois käytösmallista, helpottaisi se kaikkien elämää huomattavasti.

Helpottaisi kyllä suuresti. Veikkaanpa vain, että tuo hauveli ei välttämättä tuosta tavastaan oppisi pois. Sitä on sen elämän aikana paapottu niin paljon. Aina saa olla sohvalla tai sängyssä tai sylissä. On se kyllä kokenut koviakin, moniongelmainen yksilö. Tyttöystävälle rakas, joskus tuntuu, että rakkaampi kuin minä. Ehkä tämä koiratuskastelu on osaltaan sitäkin, että olen mustasukkainen ja loukkaantunut siitä, että olen joko vähäpätöisempi tai korkeintaan yhtä tärkeä kuin koira. Anteeksi kaikki koiraihmiset, mutta minusta se on hirveän alentavaa.

 

[Surukuku]

...

Tällä hetkellä ärsyttää eniten sisäsiisteys. Koira osaa jo pidättää suht hyvin ja esim. yöt ja työpäivät menevät ilman kuseskelua sisälle. Mutta sitten iltaisin kun vähän esim. leikitään ja muuta, niin ei auta, vaikka juuri oltaisiin tultu ulkoa: Pienet kuset pitää käydä heittämässä sanomalehdelle vähän väliä väkisin. Ja samalla tuijottaa meitä, että varmasti huomaisimme tämän.

Ilmeisesti jotain huomionhakua/ilopissoja. Miten näistä pääsisi vielä eroon? Vai lähtevätkö vain ajan kanssa?

Onneksi paskat sentään tulevat ulos kaikki jo.

Tilannehan on siitä hyvä, että pissaa kuitenkin sanomalehdelle - on ilmeisesti hyvin, siis kehumalla ja kiittelemällä ehdollistettu tuohon. Nyt en tiedä koiranne ikää tarkoin, mutta viestistäsi pääteltynä jokseenkin nuori pentu eli tuo pissaamistapa kyllä karisee pois pentuajan kuluessa.
Lisäksi, ihan pennuilla on tapana juuri telmimisen yhteydessä saada pissahätä, kun rakko on pieni ja syövät kuitenkin kokoonsa nähden paljon.

 

[Alamummo]

Helpottaisi kyllä suuresti. Veikkaanpa vain, että tuo hauveli ei välttämättä tuosta tavastaan oppisi pois. Sitä on sen elämän aikana paapottu niin paljon. Aina saa olla sohvalla tai sängyssä tai sylissä. On se kyllä kokenut koviakin, moniongelmainen yksilö. Tyttöystävälle rakas, joskus tuntuu, että rakkaampi kuin minä. Ehkä tämä koiratuskastelu on osaltaan sitäkin, että olen mustasukkainen ja loukkaantunut siitä, että olen joko vähäpätöisempi tai korkeintaan yhtä tärkeä kuin koira. Anteeksi kaikki koiraihmiset, mutta minusta se on hirveän alentavaa.

Ei kannata olla koiralle mustasukkainen. Kunnon koiranomistaja kyllä rakastaa koiraansa tai koiriaan ja haluaa niiden parasta, mutta ei se ole ihmiseltä pois. Koira on avuttomuudessaan ja riippuvuudessaan ihmisestä verrattavissa pieneen lapseen. Sitä tulee helposti hellittyä ja paapottua, koska sen antama kiintymys ja vastarakkaus on niin pyyteetöntä.

Meillä on kotona kaksi rescuekoiraa, asia jonka olen täällä aiemminkin kertonut. Nekin ovat kokeneet todella kovia elämänsä aikana ja saaneet vasta meillä tarvitsemansa hoivan ja rakkauden ja sitä myöden ne ovat oppineet luottamaan ihmisiin. Kuitenkin liika helliminen ei ole niillekään hyväksi. Toiselle todennäköisesti kehittyisi eroahdistus liiasta sallimisesta ja ylenpalttisesta paapomisesta ja toinen taas yrittää - meidän otteemme lepsuessa - ottaa emännän elkeitä osoittamalla sen mm sisälle kusemalla. Ei siis johdu koirista, vaan siitä miten me kohtelemme niitä. Liika paapominen ja kaiken salliminen ei vaan ole niille hyväksi, vaan niille pitää laittaa rajat, mitä saa tehdä ja mitä ei. Tämä ei siis tarkoita edes ankaraa käytöstä, noille ei tarvitse edes ääntään korottaa, vaan se tarkoittaa johdonmukaisuutta ja sitä, että ihminen määrää, missä koira saa olla ja mitä tehdä. Usko pois, nuo kaksi kaveria ovat todella helposti rakastettavia tapauksia, lempeitä ja ihmisystävällisiä ja niiden kanssa olisi todella helppoa luistaa omista periaatteistaan.

Eroahdistuskoiran voi hoitaa kuntoon, mutta se vaatii omistajalta oikeanlaisen käytöksen tunnistamista ja itsekuria pysyä oikeanlaisessa käytöksessä koiraa kohtaan. Vakavasti ehdotan, että tyttöystäväsi hakisi koirakouluttajalta apua ongelmaan.

 

[Surukuku]

No, nyt minun taas pitää kompata Alamummoa - juuri noin tuo asia vain menee.

Pienet koirat ovat joskus raivostuttavan huonokäytöksisiä, kun niitä ei ole mitenkään koulutettu eikä opetettu. Pieninä olentoina ne sen lisäksi saavat hellimistä ja paapomista lähes kohtuuttomasti aiheuttaen osaltaan ao. eroahdistuskohtauksia.
Mutta - ne ovat käytännössä yhtä oppivaisia kuin suuremmat lajitoverinsakin eli kannatta yrittää ainakin.

 

[Andji]

Pieninä olentoina ne sen lisäksi saavat hellimistä ja paapomista lähes kohtuuttomasti aiheuttaen osaltaan ao. eroahdistuskohtauksia.

No tätäpä juuri tapahtuu meilläkin. Aina, kun lenkilläkin käy, niin tulee niitä "voi kun on söpö pikkuinen" -kommentteja ja pientä halutaan silittää ja helliä. Isompi saa olla rauhassa, kun se on vähän hössöntössö, tosi rakastava, mutta koska on isokokoinen, on varmaan pelottava. En itsekään oikein aluksi lämmennyt tuolle isommalle (rescue-tapaus muuten), mutta ajan myötä siitä on tullut minun elämäni paras koira. Se on niin hieno. Pienempi on sitten muuttunut kyllä minun silmissäni pikkupiruksi. Ei tottele mitään, ellei ole ruoka kyseessä. Sitten kyllä kuullaan ja ymmärretään "istu", "maahan" ja "paikka". Muutoin ei korvia lotkauteta. Olen yrittänyt pitää kovempaa kuria sille, kun tyttöystävä on poissa. Ehkä se alkaa oppia.

Sen verran tyttöystävääni tunnen, että jos tuota koirakouluttajaa ehdottaa, niin saan nukkua parvekkeella seuraavat yöt. Vähän liikaa on sellaista "täydellinen koirankasvattaja" -asennetta hänellä...

 

[Alamummo]

Googlettamalla "koiran eroahdistus" löytyy muutamia kelpo linkkejä eroahdistuksen syystä ja koiran kouluttamisesta pois käytöshäiriöstä. Syy eroahdistukseen ei ole koiran vaan ihmisen, joka on voimistanut sen kiintymystä liiallisesti. Koiraa on siis turha rangaista häiriökäyttäytymisestä.

Eroahdistusta voi yrittää lieventää myös lemmikkieläinkaupoista saatavilla DAP-feromonihaihduttimilla ja Serene UM -valmisteella.

 

[Hamraan]

Meille muutti elokuussa bretoni-merkkinen narttu pentu. Se on nyt kohta 6kk. Hyvin on mennyt sen kanssa, mitä nyt sohvalla pitää pressu päällä ettei se tarpeitaan työpäivän aikana pääse tekemään. Ei ole vielä täyttä työpäivää ollut yksin. Suhteellisen sisäsiisti jo, älykäs, utelias. Koulutuksessa jotain pientä takapakkia on viimeisen parin viikon aikana kun ensin hyvin alkanut maahan käskyn opettelu meni siihen että Peppi meni ihan lukkoon ja on tosi pelokkaan oloinen ja tällä viikolla tänne komento on jostain syystä aiheuttanut saman reaktion. Tuli jo pari kuukautta sitten yllättävän hyvin luokse. Nyt jää kauas epäileväisenä katselemaan. Pitää siis ottaa alkeista uudestaan.

Metsällä ollut jo kerran mukana innokkaana tutkimassa paikkoja, mutta vuoden päästä sitten pitäisi olla täysillä mukana linnustuksen alkaessa.

 

[Aunt Wang]

Juu edesmennyt koiramme lapsuudenkodissa tuppasi työntämään kuononsa joka paikkaan. Jopa uuniin, leikki juutalaista se vanha höpsö.

 

[Stam1na]

Meille muutti elokuussa bretoni-merkkinen narttu pentu. Se on nyt kohta 6kk. Hyvin on mennyt sen kanssa, mitä nyt sohvalla pitää pressu päällä ettei se tarpeitaan työpäivän aikana pääse tekemään. Ei ole vielä täyttä työpäivää ollut yksin. Suhteellisen sisäsiisti jo, älykäs, utelias. Koulutuksessa jotain pientä takapakkia on viimeisen parin viikon aikana kun ensin hyvin alkanut maahan käskyn opettelu meni siihen että Peppi meni ihan lukkoon ja on tosi pelokkaan oloinen ja tällä viikolla tänne komento on jostain syystä aiheuttanut saman reaktion. Tuli jo pari kuukautta sitten yllättävän hyvin luokse. Nyt jää kauas epäileväisenä katselemaan. Pitää siis ottaa alkeista uudestaan.

Metsällä ollut jo kerran mukana innokkaana tutkimassa paikkoja, mutta vuoden päästä sitten pitäisi olla täysillä mukana linnustuksen alkaessa.

Mites nuo Bretonit, menisivätkö ihan perhekoirinakin? Paljon hyvää olen kuullut ainakin kouluttamisen helppoudesta ja käytöksestä yleisesti. Omakotitalo meillä on ja kohtalaisen iso piha jossa olisi kyllä tilaa temmeltää, mutta metsällä emme kyllä käy.

Eli kuinka kovat vietit näillä on sinne metsälle päästä ja tylsistyvätkö liiaksi normaalissa perhe elämässä?

 

[Myyrä]

Tilannehan on siitä hyvä, että pissaa kuitenkin sanomalehdelle - on ilmeisesti hyvin, siis kehumalla ja kiittelemällä ehdollistettu tuohon. Nyt en tiedä koiranne ikää tarkoin, mutta viestistäsi pääteltynä jokseenkin nuori pentu eli tuo pissaamistapa kyllä karisee pois pentuajan kuluessa.
Lisäksi, ihan pennuilla on tapana juuri telmimisen yhteydessä saada pissahätä, kun rakko on pieni ja syövät kuitenkin kokoonsa nähden paljon.

Ikää on noin 4,5 kuukautta.

Tiedän kyllä huoleni olevan turha. Kyllä se siitä pois lähtee. Mutta kaveri oppii kaiken niin hyvin, niin rima menee koko ajan ylemmäs ja odottaa enemmän ja enemmän.

Kämpässä on 2 paikassa sanomalehdet lattialla. Tässä vajaan 3 kuukauden aikana 99 % pissoista on tullut jommalle kummalle lehdelle. Loput sitten parvekkeelle, jos ovi on ollut auki ja keittiön matolle muistaakseni 4 kertaa yhteensä. Ei kertaakaan lattialle.

Kyllä tässä pientä ylpeyttä kuitenkin on tuntenut, kun jotkut tutut ovat kertoneet pentukokemuksistaan ja siitä, että koko kämpän lattia on ollut vuorattuna sanomalehdillä. Muutenkin pentu tuntuu oppivan asioita hyvin. Ei kuitenkaan olla liikaa asioita opetettu, mutta käskystä kyllä aina istuu, menee maihin, antaa tassun yms. Ja ruokaansa koskee vasta kun on saanut luvan. Vaikka menisi itse vähän matkan päähän.

Paikan opettelu on ollut hieman hankalaa, mutta välillä opetellaan ja ei sillä mikään kiire ole. Lähinnä nyt kuitenkin leikitään ja riehutaan, kun kaveri on vasta pentu. Tietyt rajat on kyllä vedetty ja niitä noudatetaan aina, mutta muuten aika rennosti saa koira olla.

Ensimmäinen koiranpentu molemmille ja aika helvetisti olen oppinut koirista tässä ajassa. Ja koko ajan oppii lisää.

Ihan antoisaa ja hauskaa tämä on. Vaikka etukäteen aika paljon jännitin, mitä siitä tulee. Ja onhan tuosta ihan helvetinmoinen vaiva entiseen aikaan nähden. Mutta en kyllä antaisi poiskaan, vaikka ennen en ole hirveästi koirista välittänyt.

 

[Myyrä]

Tällä hetkellä ärsyttää eniten sisäsiisteys. Koira osaa jo pidättää suht hyvin ja esim. yöt ja työpäivät menevät ilman kuseskelua sisälle. Mutta sitten iltaisin kun vähän esim. leikitään ja muuta, niin ei auta, vaikka juuri oltaisiin tultu ulkoa: Pienet kuset pitää käydä heittämässä sanomalehdelle vähän väliä väkisin. Ja samalla tuijottaa meitä, että varmasti huomaisimme tämän.

.......

Onneksi paskat sentään tulevat ulos kaikki jo.

Hah haa. On tämä pennun omistaminen huvittavaa touhua. Juuri kun eilen pääsin kehumaan, niin eikös tänään aamulla ollut kauhea jööti toisella lehdellä ja aamupissat toisella lehdellä. Ei tiedä, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Ehkä naurun puolelle kuitenkin meni.