Kivikausi 2012–2013 – otteet kaukalossa

  • 399 281
  • 1 815

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Jos taas päästään johtoon, on viisasta antaa vastustajan hyökätä ja keskittyä nostamaan kiekkoa nopeasti pois omista. Periaatteessa kiekkokontrollia voisi käyttää myös johtotilanteessa, mutta silloin pitäisi olla joka jätkällä kentällä selvää, että tavoite on vain pitää kiekkoa hallussa, eikä niinkään hyökätä. Nythän Ässillä tahtoo käydä niin, että pakit kiekottelevat keskenään ja ainakin pari hyökkääjää on jo karannut ryhmityksestä ja kyttäävät vastustajan selkien takana, eli se kiekko vain pitäisi toimittaa tapeltavaksi keskialueelle tai vastustajan päätyyn.

Tästä eri mieltä. Peliä hajottava kiekotteleminen on kyllä varmaankin puolustusmetodeista tehokkain, JOS joukkue toteuttaa sitä yhtenäisesti. Siis tällöin kiekkokontrolli tähtää vain ja ainoastaan kiekon pitämisessä pois vastustajalta ja samalla tekopaikoilta. Syntyvät omat maalipaikat ovat vain sivutuote.

Väittäisin, että asian suurin ongelmakohta on siinä, että se ei monellekaan pelaajalla tule luonnostaan.

Ässien ongelma tähän puolustusasemassa pelaamiseen liittyen on juurikin tämä tilanteiden tunnistaminen. Kiekotellaan kyllä ja palautellaankinn ihan hyvin, mutta nöyryys tilanteiden tunnistamisessa puuttuu. Muutama pakki koittaa johtoasemassa ottaa "roolia" kun pitäisi hukkua massaan.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onko täällä muka vielä oikeasti joku joka on sitä mieltä että Kivi saa tämän joukkueen pelaamaan? Ei jumalauta että menee hermot.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mahtavaa peliä! Tää on sitä kiekkokontrollin opettelua vai mikä se viimeisin tekosyy oli jolla seliteltiin tätä paskaa?

Fakta on, että Kivi on niin saatanan paska valmentaja ettei pahemmasta väliä. Kenkää ja Virta äkkiä tuonne, ei kukaan ainakaan huonompi voi olla.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En halua edes kuunnella Kiven sössötyksiä lehdistötilaisuudessa, varmaan tulee jotain: "Oltiin tunteella pelissä, ylivoima hyvää ja oli tiukka ottelu"

Saattais vituttaa juuri nyt mutta kiitos Veikkaukselle yli 4 kertoimelle jos laittoi pitkävetoon numeron 2, ja minähän laitoin sekä kovalla panoksella.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ässät liigan toiseksi huonoin kotijoukkue. Vain jumbo-Ilves on enää takana. Repikää siitä huumoria!
 

Kiekkovelho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Edellisessä pelissä hieno voitto, hyvät saumat kuuden joukkoon, tauko tämän pelin jälkeen ja vielä kotipeli, jolloin luulisi annettavan kaikki peliin. Vastassa raihnainen joukkue, joka juuri menettänyt parhaan pistemiehensä ja muita pelaajia sairaina, sekä itseluottamus heikolla tasolla ennestään heikkojen esitysten vuoksi.
Ja mitä tekee ässät? Pelaa kauden huonoimman pelinsä, saa yhden maalin, ihmeellisellä pompulla senkin. Nöyryys ei kohdallaan, ei pelattu sitä omaa peliä, eikä oikealla asenteella. Tiedettiin myös miten vastustaja tulee pelaamaan: kovalla asenteella, viisikkona puolustaen, nopeasti vastaan iskevä, materiaali ei mitenkään kova. Hävitäkin saa jos itse tekee oikeasti parhaansa, mutta esitys oli järkyttävä.

Tämä yksi peli kertoi paljon enemmän kuin yhden tappion. Ässät on ollut monasti huono kotona, erityisesti heikompia joukkeita vastaan, ja vielä varmimmin joukkueita vastaan jolla on erinäisiä ongelmia mm. loukkaantumisten ja itseluottamuksen tähden. Eli peli missä itse pitää selkeästi viedä sitä on suuria vaikeuksia. Ensimmäistä kertaa ja selkeästi olisin valmis vaihtamaan valmennusta tässä kohtaa, jos vain sopivaa löytyisi, niin järkyttävää on katsoa tällaisia pelejä, jotka pitäisi rutiinilla voittaa, mutta lähes aina niissä on vaikeuksia, eikä päästä läheskään parhaimpaan esitykseen. Saas nähdä miten johto reagoi.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Toivola kehiin, alkais sentään se läski tummumaan ja kansa saisi sirkushuveja. Se on nyt jo selvää ettei tästä kaudesta tule mitään mitä voisi kiikkustuolissa muistella.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Toivola kehiin, alkais sentään se läski tummumaan ja kansa saisi sirkushuveja. Se on nyt jo selvää ettei tästä kaudesta tule mitään mitä voisi kiikkustuolissa muistella.
MOI 2006 hei! Aika kultaa muistot, kun tuo on Toivolan valmennuskausista ainoa mitä voi oikeasti muistella tuolla läskin tummumisella ja sirkushuveilla. Kuinka paljon siinäkin oli osuutta pelaajistolla... Minä en ainakaan halua nähdä Toivolaa Ässien penkin takana kuin hätätapauksessa.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Joo, ei mitään pojat! Saatiin joulutauolle alle juuri sellainen tasapainoinen taistelu, mitä lähdettiin hakemaan. Kiekko oli meidän hallussa, hyvin pysyttiin pelitavassa. Pari kertaa intensiteetti meinasi vähän nousta liigan edellyttämää tasoa kohti, mutta välittömästi tilanne saatiin haltuun, siitä iso kiitos. Tästä on hyvä lähteä tauolle hiomaan vanhoja kuvioita, mitään ei tarvitse muuttaa ja se on iso helpotus tässä vaiheessa.

Tiedettiin, että vastustajalla on Tamia siteeraten materiaalietu. Kasassa on huippujengi, tähän peliin saivat kovia vahvistuksia ja päällä on armoton flow.

----

Tätä joukkuetta olen rakastanut niin nuoresta kuin muistan, mutta tämän kauden otteet on nyt pakko siirtää osastoon "kiinnostaa kuin kilo turvetta". Jos ei nähdä metsää puiden takaa, se on oikeutettu valinta, mutta minun ei tarvitse olla siinä mukana. En kestä katsella, kun ihan tyylipuhtaan tyhmyyden takia vedetään vessasta alas kaikki kaunis, mitä rämpimisen jälkeen hetkeksi saatiin rakennettua. Palaillaan!
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihan sama kuka siellä penkin takana on kunhan se ei ole Kivi. Tämä äijä ei saa tota joukkuetta enää voittavaksi.

Vaihdetaan seuran sisällä: Niittynen <-> Kivi. Kivi valmentakoot a-nuoria kunnei parempaan pysty.
 

Kekkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Porin Ässät-
Edellisessä pelissä hieno voitto, hyvät saumat kuuden joukkoon, tauko tämän pelin jälkeen ja vielä kotipeli, jolloin luulisi annettavan kaikki peliin. Vastassa raihnainen joukkue, joka juuri menettänyt parhaan pistemiehensä ja muita pelaajia sairaina, sekä itseluottamus heikolla tasolla ennestään heikkojen esitysten vuoksi.
Ja mitä tekee ässät? Pelaa kauden huonoimman pelinsä, saa yhden maalin, ihmeellisellä pompulla senkin. Nöyryys ei kohdallaan, ei pelattu sitä omaa peliä, eikä oikealla asenteella. Tiedettiin myös miten vastustaja tulee pelaamaan: kovalla asenteella, viisikkona puolustaen, nopeasti vastaan iskevä, materiaali ei mitenkään kova. Hävitäkin saa jos itse tekee oikeasti parhaansa, mutta esitys oli järkyttävä.

Tämä yksi peli kertoi paljon enemmän kuin yhden tappion. Ässät on ollut monasti huono kotona, erityisesti heikompia joukkeita vastaan, ja vielä varmimmin joukkueita vastaan jolla on erinäisiä ongelmia mm. loukkaantumisten ja itseluottamuksen tähden. Eli peli missä itse pitää selkeästi viedä sitä on suuria vaikeuksia. Ensimmäistä kertaa ja selkeästi olisin valmis vaihtamaan valmennusta tässä kohtaa, jos vain sopivaa löytyisi, niin järkyttävää on katsoa tällaisia pelejä, jotka pitäisi rutiinilla voittaa, mutta lähes aina niissä on vaikeuksia, eikä päästä läheskään parhaimpaan esitykseen. Saas nähdä miten johto reagoi.

Jokos jääräpäisimpienkin kansitakit alkaa kohisten viuhumaan.... Hyvä niin, ehkä K.Kivi saadaan vielä savustettua ulos tämän kauden aikana. Organisaatiolla voi tosin olla kannattajille joululahja jo varattuna. Olisi suorastaan ihanaa kuulla Ässien ja Kiven sopineen uudesta rahakkaammasta 2 vuoden sopimuksesta.
 

rosnäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Raannan mennessä lopussa vaihtoaitioon sai luukku sen verran kyytiä, että Antin ajatukset pelistä ja joukkueen tämän päivän kokonaisesityksestä tulivat selväksi.

Näyttää siltä, että joukkueella ei ole suuntaa eikä johtajia. Äijät alkaa toteuttaa valmennusjohdon pelikirjaa ja jos homma ei heti onnistu tai vastustaja saa hetkellisenkin otteen, paketti hajoaa välittömästi ja sekoilun sävyttämä sooloilu alkaa. Näyttää ilmiselvältä, että enemmistö pelaajista ei osaa tai halua sitoutua valmennuksen pelitapaan. Pelaajat eivät itsekään taida uskoa pystyvänsä tekemään ylivoimamaalia. Tämän kauden Ässät ei ole Joukkue.

Pelaajistosta pitäisi löytyä joku tai jotkut, jotka nostavat joukkueen uskoa tekemiseen ja pelitapaan. AUK ja Savinainen yrittivät sitä tänään ja se olisi voinut onnistuakin, jos AUK olisi pistänyt niistä kolmesta avopaikastaan vaikka kaksi sisään tai Brodinin yläputki olisi mennyt viisi senttiä alemmas. Tässä kohtaa lienee näin, että Jessen mahdollinen paluu on ns. viimeinen toivo. Toinen mahdollisuus edes jonkinlaiseen kasvojen säilyttämiseen tällä kaudella on pelitavan muutos aivan mihin suuntaan tahansa, kunhan joukkue sitoutuu siihen. Sinällään tuntuu siltä, että se on melko sama kuka Turakainen siellä penkin takana on, jos joukkue on kuin varpusparvi. Kiven eväät tämän kauden joukkueen osalta näyttävät joka tapauksessa syödyiltä.
 

Kekkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Porin Ässät-
Kiven eväät tämän kauden joukkueen osalta näyttävät joka tapauksessa syödyiltä.

Tämä on ollut nähtävissä jo monta kuukautta, pari satunnaista voittoa ei tosiasiaa muuksi muuta. Vai onko joukkueella, organisaatiolla tai kannattajille vahva usko, että kyllä tämä tästä vielä lähtee toimimaan. Tuskin.
Heti huomenna aamulla Kivi toimistolle ja verokortti kouraan. Johan tuo nöpönenä on saanut osaamisensa näyttää. Toivola tai ihan kuka tahansa saa jatkaa tästä.... Tämä olisi paras tapa pelastaa se, mitä pelastettavissa vielä on.

Kun tuolta hallilta pelin jälkeen semikireässä pakkasessa tallustelin autolle, ymmärsin varsin hyvin miksei Ässät "saa" uutta hallia. Vittu, kun ei edes valotolppia ole kaupunki 20 vuodessa saanut pääpolulle aikaiseksi, vaan pimeässä täytyy väistellä jotain vitun mopoesteitä polulla, niin miten ihmeessä uutta hallia voitaisiin edes tosissaan harkita.... Kukas vittu tuolla edes muuten talsii, kuin ne samat tyypit jotka kannattajina kantavat euronsa Ässien kirstuun. Saman valitusvirren voisi tod.näk. pitää tupakkapaikkojen lumenluonnista tai nokkosten niittämisestä, mutta antaa olla...

Puuhastelua koko touhu. Tosin jos kerran tuo pelitouhukin on tollasta paskaa, niin vanha remontoimaton hallikin riittää tämän puuhastelun suorittamiselle vallan mainiosti. Toivottavasti kaupunginhallituksen "viherpiipertäjät" pistävät kunnolla kapuloita rattaisiin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Kun tuolta hallilta pelin jälkeen semikireässä pakkasessa tallustelin autolle, ymmärsin varsin hyvin miksei Ässät "saa" uutta hallia. Vittu, kun ei edes valotolppia ole kaupunki 20 vuodessa saanut pääpolulle aikaiseksi, vaan pimeässä täytyy väistellä jotain vitun mopoesteitä polulla, niin miten ihmeessä uutta hallia voitaisiin edes tosissaan harkita.... Kukas vittu tuolla edes muuten talsii, kuin ne samat tyypit jotka kannattajina kantavat euronsa Ässien kirstuun. Saman valitusvirren voisi tod.näk. pitää tupakkapaikkojen lumenluonnista tai nokkosten niittämisestä, mutta antaa olla...

Puuhastelua koko touhu. Tosin jos kerran tuo pelitouhukin on tollasta paskaa, niin vanha remontoimaton hallikin riittää tämän puuhastelun suorittamiselle vallan mainiosti. Toivottavasti kaupunginhallituksen "viherpiipertäjät" pistävät kunnolla kapuloita rattaisiin.

Täytyy sanoa, että aika koville näyttää ottavan Ässien kannustaminen osalle porukasta...

Eilinen peli oli yksi heikoimmista peleistä mitä olen nähnyt. Olin ensimmäisen erän jälkeen varma, että Ässät vie pelin nahkeasti parilla maalilla, sillä en uskonut Pelicansin tekevän maalin maalia, niin huonoja he olivat. Ilmeisesti Ässien pelaajat olivat samaa mieltä ja ottivat sen ensimmäisen saunaoluen jo erätauolla. Kaksi seuraavaa erää olikin Ässiltä kautta aikojen heikointa suorittamista.

Erikoista, ettei tuosta porukasta löydy johtajuutta näissä tilanteissa, kun peli lähtee lapasesta, hommaa ei saada kääntymään. Tätä johtajuutta pitäisi löytyä niin valmennuksesta kuin pelaajistostakin.

Ja edelleen olen Ässien pelitavan puolella, yksittäinen flopattu peli ei muuta käsitystäni.
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Paljon parjattu Honkasen Jani alkaa näyttää nykypakistossa aika tasaiselta suorittajalta. Miestä ei paljon kentällä näy, mikä on hänen kohdallaan pelkästään positiivinen asia eli on tehnyt hommia oikein. Samaa ei voi sanoa herroista Uusitalo, Taimi ja silloin tällöin myös Sammalkangas.
 

Huuhkaja99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nonnii se oli sitten taas vuorossa se yhden maalin ilta....
Eipä se voittoon riittänyt, eikä se 1-2 maalia riitä jatkossakaan. Nyt näyttää olevan yleinen mielipide se että vika on valmentajassa, varmaan onkin, mutta jos suurinta syyllistä haetaan niin pitäisi vähän tarkemmin katsoa minkälaisia pelaajia hankittiin.

Kysymysmerkkien määrä kuvaa floppiastetta.

Pihlman ????????????????? (maksetaanko tälle jotain)
Brodin ??? (yríttää kyllä mutta koohottaa edelleen liikaa...)
Ryan ? (ei iso floppi mutta jotain puuttuu...)
Lähteenmäki ??? (paska säkä kun loukkaantui alkoi parantaa)
Moisio ???????????????? (Morjes vaan, liigatasoinen hankintako?)
Marttinen (ei floppi muttei kovin paljoa annettavaa hyökkäyssuuntaan)
Heshka (paras hankinta mutta kato pisteitä.., +/- loistava, muttei auta kun maaleja tarttis saada varsinkin yv:t, tarttis olla muitakin avuja kun maalin kulmalle nousu, siis laukaus)

Herää kysymys oliko yhtään ns. nappihankintaa ? Kudroc lähti pakistosta, niin koomista kun se nyt jälkeenpäin onkin niin taisi olla ässien tulivoimaisin pakki, no tarkkuus nyt "vähän" oli nyt sitä ja tätä mutta sai sentään kiekon ensimmäisen pakin ohitse.

Mitä ihmettä on tapahtunut Udelle ja Taimelle hyökkäyssuunnan pelissä ???

Mutanen ? Mitä hyötyä tästä kaverista lopulta on. Sama koskee Sillanpäätä.

On totta että Dixonit pelaa paljon mutta ei se ole mikään ihme jos pitäis voittaa ja muista ei suoraan sanottuna ole mihinkään.

Elo ja Umisevic hankittiin pakon edessä parempi kun niitä ei kommentoi lainkaan.

Kyllä tässä sopassa pelaajahankinnoiden epäonnistumisella on oma osuutensa toki voidaan aina spekuloida pelattaisko tällä materiaalilla paremmin toisen valmentajan alaisuudessa mutta kyllä itse pistäisin suurimman syyn pelaajille kun valmentajalle senverran heikkoa myös yksilösuorittaminen on, ei esimerkiksi Pihlmanin touhuilua voi kiven piikkiin pistää. Kaverin paikka on katsomossa mutta jos sen sinne heittää tulisi olla joku laittaa tilalle....
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja edelleen olen Ässien pelitavan puolella, yksittäinen flopattu peli ei muuta käsitystäni.

Ei tuossa paljon valoa ole tunnelin päässä. Eilenkin Raanta pelasti totaaliselta murskatappiolta. Maalille tultiin helposti ja keskialueen yli ilman mitään vastustusta. Pakiteltiin taas aivan liikaa ja pelin kääntöjä keskialueelta näkyi tasan yksi toisessa erässä. Toinen maalikin tuli juuri tuosta omiin peruuttelusta. Jos ei homma toimi pitää olla kanttia muuttaa pelaamista joukkueelle ominaisemmaksi eli noilla pakeilla ei pysty pelaamaan kiekkokontrollipeliä koska kiekkovarmoja pakkeja ei vaan ole. Lisäksi yleisö ei katso tuollaista omiin peruuttelua kovin kauaa. Tulee tappiota kassaan ja ennen pitkään menee hermot myös johtokunnassa. Veikkaan että monoa tulee Kivelle ennen joulua ja ensi kauden valmentaja varmasti jatkaa tästä. Virran palkkaus olisi suurin virhe jos ei ole päivittänyt pelikirjaansa pois tästä "meidän pelistä".
Suomen maajoukkue pelaa sitä hienosti kun on puolustuksessa ja hyökkäyksessä lahjakkuutta. Ei meidän peli ole pelkkiä hitaita lähtöjä. Ässien pelistä puuttuu täysin kyky rytmittää peliä nopeammaksi. Ei tässä meidän pelissä joka kerta tarvitse oman maalin takaa lähteä hitaalla lähdöllä.
Eihän tuo joukkue ole ollenkaan Kiven näpeissä. Pelaaminen on todella kuritonta ja selkä oikenee todella helposti. Vaatimustaso harjoituksista asti on se avainsana jolla peli saadaan kuosiin jos saadaan. Ja pitäisi varmaan myös harjoitella noita pelin kääntöjä keskialueella jottei pelin virtaus ole tuonne oman maalin taakse koko ajan.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
MOI 2006 hei! Aika kultaa muistot, kun tuo on Toivolan valmennuskausista ainoa mitä voi oikeasti muistella tuolla läskin tummumisella ja sirkushuveilla. Kuinka paljon siinäkin oli osuutta pelaajistolla... Minä en ainakaan halua nähdä Toivolaa Ässien penkin takana kuin hätätapauksessa.

Nyt on hätätapaus. Tuskin menisi Toivolan kanssa loppukausi huonompaan suuntaan. Mieluummin tietenkin Rautakallio.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei tuossa paljon valoa ole tunnelin päässä. Eilenkin Raanta pelasti totaaliselta murskatappiolta. Maalille tultiin helposti ja keskialueen yli ilman mitään vastustusta. Pakiteltiin taas aivan liikaa ja pelin kääntöjä keskialueelta näkyi tasan yksi toisessa erässä. Toinen maalikin tuli juuri tuosta omiin peruuttelusta. Jos ei homma toimi pitää olla kanttia muuttaa pelaamista joukkueelle ominaisemmaksi eli noilla pakeilla ei pysty pelaamaan kiekkokontrollipeliä koska kiekkovarmoja pakkeja ei vaan ole...

Toinen maali tuli tuurin, loistavan laukauksen ja Raannan pienen ajoitusvirheen seurauksen, ei kiekkokontrollin. Ja väitteesi maalille tulemisesta on väärä, Ässät pelasi keskustan edelleen hyvin umpeen, mutta kun muuten perussuorittaminen oli ala-arvoista tulos oli mitä oli.

Ässien pakeista ainoastaan Uusitalo - Sammalkankaalla on ongelmia avauspelin suhteen, muut parit hoitavat homman asiallisesti. Eikä Ässien pelitavassa ole kyse peruuttelusta peruuttelun takia, kysymys on edelleen tilanteiden tunnistamisesta. Eilinen tappio menee suoraan asennepuolen piikkiin, pelitavalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Nyt on hätätapaus. Tuskin menisi Toivolan kanssa loppukausi huonompaan suuntaan. Mieluummin tietenkin Rautakallio.

Hassua: kriisijoukkueiden, Ässien ja Hifkin fanit haluavat kilvan vaihtaa joukkueensa päävalmentajaa. Toisille Rockyn tuleminen olisi lähes painajainen, toisille Messiaan saapuminen kotiin.

Eipä, siinä itsekin ottaisin Rockyn. Pelitavasta viis - toistan vielä kerran, että siitä on turha nyt puhua ja spekuloida, kun joukkue ei selkeästi ole enää valmennuksen näpeissä.
 

Mehtänucco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kylmää vettä niskaan oikeen kunnolla! Hallilla Kiven tytär on puhunut siitä, että Karri on jo tehnyt ensi vuoden jatkosopimuksen Ässien kanssa. Näin siis tyttären suusta kuultuna
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös