Kivelle kenkää – nyt vai heti?

  • 342 290
  • 1 375

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kauan siihen meni että myönnettiin pelitavan toimimattomuus. Pelitapaa ollaan selkeästi yksinkertaistettu Lukko pelin jälkeen. Omista lähdetään nopeammin ylöspäin ja omiin ei palautella enää niin useasti. Lisäksi keskialueelta tulee pelin kääntöjä ilman että aina palautetaan omiin pakeille. Myös karvausta ollaan nostettu, paikan tullen karvataan jopa kolmella ylhäältä. Siirryttiin enemmän tuhon pystysuunnan peliin. Eilen Urhon lähetyksessä kommentoimassa ollut Jarmo Myllys totesi että nyt pelaa molemmat pystysuunnan lätkää. Kauhulla odotellaan mitä ensi vuoden peruuttelu tuo tullessaan jos Virta ei ole päivittänyt pelikirjaansa Poriin sopivaksi. Ketjun Virran potkuille voisi melkein avata jo jos ei hänen pelitapaansa tule muutosta.
Vielä YV kuntoon niin Ässät voi jopa olla kevään joukkue tänä vuonna.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täytyy myöntää että hyvin Karri näyttää pelanneen tuon "kaikki tai ei mitään"-kortin ja on saanut joukkueen takaisin voittojen tielle.
Tämä oli ehdottomasti parasta henkistä lataamista ja motivointia, mitä Kiveltä on tällä kaudella nähty. Liian usein on näyttänyt siltä, että nimenomaan tällä puolella on ollut valmennuksella vaikeuksia tällä kaudella, mutta kreivin aikaan sieltä tuli ässä hihasta.

Huomenna kolme pistettä, niin ollaan toden teolla takaisin karkeloissa.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata

No eikö juuri tässä tilanteessa nillä kapinakenraaleilla olisi ollut täydellinen paikka pelata Karri ulos, jos siellä nyt yleensä sellaisia on ollutkaan. Minä en ole tuon kaltaisiin puheisiin uskonut hetkeäkään. Se on se pelitapa, jota joukkue ei ole osannut voittoihin asti käyttää hyväkseen ynnättynä sillä helvetin yv:llä tai oikeastaan sen puuttumisella muuten kuin pöytäkirjassa.
 
Jysky #13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jotenkin en vaan tajuu tätä tuhkan riputtelua. Karri ei varmaankaan ole itsekään tyytyväinen tähän kuluvaan kauteen ja valmentajan vaihto on täysin ymmärrettävää. Itse lähden siitä ajatuksesta että jääkiekko on edelleen pelaajien peli, eli kivi tai kotkaniemi ei edellekään tee yhtään maalia. Saipa peli näytti taas siltä, että on taas palattu entiseen kiekonjauhamiseen. Tämänpäiväinen peli sitten taas näytti siltä, että jätkät on taas tosissaan. Oon kokoajan kavereille toitottanut, että ässät on kevään joukkue ja nyt se alkaa näkyä. 6 pistettä nelospaikkan ja vielä tappara seuraavaksi vastassa. Ja hei. Tommoset 15pojoo piikkipaikalle. Kaikki on tälläkin kaudella vielä mahdollista...No joo oli sekavaa tekstiä mutta kuitenkin.....
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Eiköhän tämä viikko nyt sitten osoittanut että tämän ketjun voi lukita. Ässät ei enää vaihda valmentajaa.

Olin itsekin sitä mieltä että Kiven on aika lähteä, mutta ilmeisesti äijä sitten sai viimeisellä hetkellään hiottua pelityyliä sen verran suoraviivaisemmaksi että tämä viikko pelasti hänen loppukautensa.
 
Kekkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Porin Ässät-
No niin, no niin. Paskaa sataa ja ropisee, mutta symbolisesti olisi hyvä paikka potkia vihdoin tämä höpönassu vittuun notkumasta sieltä aitiosta. Kausi menee penkin alle, siihen tuskin kukaan valmentaja enää pystyy vaikuttamaan, mutta yleisölle ja kannattajille olisi tärkeää viestittää että johto välittää kuitenkin vielä kannattajista ja joukkueesta. Tämän kauden munaton vapaapudotus tuhoaa koko fanipohjan! Tuskinpa tuonne homehalliin kukaan enää tollasta paskaa kiekkoa ja joukkuetta menee katsomaan... Kausikorttilaisten puolesta harmittaa ja hävettää..
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Edellisen kerran kun Kiven pää oli pöllillä niin tuli 9 pinnan viikko. Kun Kivi laittoi itse päänsä pöllille niin tuli 9 pinnan viikko. Näitä tapauksia ennen, niiden välissä sekä niiden jälkeen peli taas on sitä itseään.

Olis vaan kannattanut potkia Karri pois jo aikaisin syksyllä niin kausi ja talous olisi voitu pelastaa mutta taitaa hallitus olla yhtä jäässä kuin Pihlman maalipaikassa.
 
Zauli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja Red Wings
Tämä velliperse olis pitäny potkia pihalle jo marraskuussa ja tehdä Virralle soppari sillä ehdolla, että vetää tänkin kauden.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
FASlapsi ja Jari Porttila
Tuttu itkutrio kasassa. :D Kaikkien nickitkin liittyy samaan aiheeseen ja vielä oikeassa aikajanassa!

Vitsit vitsinä. Ei nykyisen valmentajan puolustaminenkaan helppoa ole ja jotain ratkaisuja varmasti tehdään. Toivon kaikella tavoin että ensi kausi muuttaa suunnan, mutta vaikka tunnen Peksin niin luottoa minulla ei ole yhtään siitä että homma kääntyisi parempaan, edes sen surullisen ylivoimapelin kohdalla. Mielestäni tarvitaan vielä rajumpia muutoksia, jotta henki menestystä kohden saadaan Porissa päälle ja tämä saattaa viedä aikaa.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd

Jep, ja ovat yllättäin täällä aina joka pelin aika valittamassa, että eivät enää mene hallille. Ihmettelen vaan miksi sitä tarvitsee muille tulla kertomaan, kun eivät ole tainneet siellä paljon ennenkään olla.
Eiköhän se nyt ole jo kaikille selvää, että näillä mennään tämä kausi. Sitä ei yksi mahdollinen kotitappio muuta miksikään.
 
shaminy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit'13, Honkey Donkey Honkanen, Ape ja Pena
Liian myöhäistä antaa kenkää. Huomisen tappion jälkeen toivottavasti ulostetaan kaikki pelaajat joiden sopimus ei jatku ja jonnekkin kelpaavat.
 
teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Liian myöhäistä antaa kenkää. Huomisen tappion jälkeen toivottavasti ulostetaan kaikki pelaajat joiden sopimus ei jatku ja jonnekkin kelpaavat.

Näin on. Valmentajan vaihtaminen ei enää tällä kaudella muuta mitään miksikään. Huomenna on kyllä melko ratkaiseva peli, ja jos siitä tulee kuokkaan, niin tuo ulostaminen lienee järkevin ratkaisu.
 
Kekkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Porin Ässät-
Jep, ja ovat yllättäin täällä aina joka pelin aika valittamassa, että eivät enää mene hallille. Ihmettelen vaan miksi sitä tarvitsee muille tulla kertomaan, kun eivät ole tainneet siellä paljon ennenkään olla.
Eiköhän se nyt ole jo kaikille selvää, että näillä mennään tämä kausi. Sitä ei yksi mahdollinen kotitappio muuta miksikään.

Taitaa olla niin, että aika moni muukin on tämän itkutrio lisäksi heittänyt jo kirveensä kaivoon tämän kauden osalta. En tiedä, mitä yleisön katoaminen loppukauden peleistä tekee Ässille, mutta todennäköisesti talouspuolellakin ollaan saamassa turpaan tällä tyylillä.

Mikäli sinä monsiuer Karhu viihdyt hallilla seuraamassa illan pelin kaltaista kiekottelua, niin ole hyvä vaan. Omapahan on asiasi, mikäli et osaa enempää edellyttää. Tämän illan naurettava kiekottelu ei nyt varainaisesti ollut mikään normi ottelu muiden joukossa, vaan mokoma perseily kuvasti "hienosti" koko kauden peliä. Kiven ajaminen pois ei muuttaisi sarjasijoituksen suhteen enää mitään, mutta yleisölle voisi antaa signaalin, että vastaavaa perseilyä ei todellakaan voida sietää...
 
Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
Pakko tähän on kehittää jokin ratkaisu. Samalla tapaa jatkaminen osoittaa sen, että toimistollakin on luovutettu tämän kauden osalta. Toisaalta uuden valmentajan pestaaminen voi osoittautua erheeksi, mutta mielummin katson laivan uppoavan taistellen kuin luovuttaen. Kiven joukkue ei taistele vaan pyllähtelee kerta toisensa jälkeen omaan avuttomuuteensa. Virran Peksillä oli hyviä pointteja Tappara-matsin aikana, joten se sinne jo sorvailemaan.

Työttömät hitsarit tarvitsevat duunarijoukkueen, eikä mitään Meidän Peliä toteuttavaa pitsinnypläysseuraa. Me työttömät porilaiset hitsarit tarvitsemme kentälle joukkueen johon voimme itse samaistua. Meidän elämämme ei hitsaamalla parane vaan kohdistamme unelmamme jääkiekkoon, joka kuitenkin tällä hetkellä lyö meitä hitsareita vasemmalta sekä oikealta ja lujaa!
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pakko tähän on kehittää jokin ratkaisu. Samalla tapaa jatkaminen osoittaa sen, että toimistollakin on luovutettu tämän kauden osalta.

Hallitus teki siinä virheen, että luuli kurssin kääntyneen, ja kahteen kertaan vielä, kun otettiin 9 pinnaa viikolta. Tämän jälkeen taas sukellettiin/sukelletaan. Taitaa olla toivottomasti liian myöhäistä vaihtaa valkkua ja tämä tiedostetaan varmaan myös toimistolla.

Seuraava liike on pelailla muutamat peli ja odotella tarjouksia pelaajista ja ennen siirtoikkunaa tehdä päätös kumpaa tehdään. Lauantaina (ensi viikon) pelin jälkeen varmasti on se päätöksen paikka. Mikäli ei tuolloin olla sääleissä niin ukot myyntiin. Melkein joka tapauksessa ukot myyntiin koska jos vaikka myymisen jälkeen päästäisiin pidemmälle niin se olisi vain taloudellista plussaa.
 
Tänään pelattiin voitosta, sen jälkeen musta kolme minuuttinen ja peli oli ohi. Tämänkin jälkeen oli paikat nousta vielä peliin mukaan, mutta tänään ei ollut Ässien päivä. Pelin viimeinen niitti taisi olla Armian ja Pihlmannin tuhlatut avopaikat. Kolmas erä oli sitten voitukin jättää pelaamatta.
En nyt ymmärrä vain, että miten yksi tappio taas oli näin dramaattinen. Tätä ennen neljästä pelistä kymmenen pistettä ja huomenna on tilaisuus korjata tämän iltainen tappio.
 
Kirjoitit itse vastauksen tuohon kysymykseesi, että miten yksi tappio on näin dramaattinen. Kyseessä on juurikin tuo mustat minuutit mikä erottaa tämän häviön muista. Ei meinaan ole ihan ensimmäinen kerta kun tuollainen tilanne tapahtuu ja mistä tämä on merkkinä? Ei ainakaan siitä, että meillä on vaan paskat pelaajat taikka huono maalivahti. Joskus nyt vaan kaveri sattuu tekemään pari maalia nopeaan tahtiin mutta turhan usein näitä on sattunut tällä kaudella sekä tänään tehtiin kahteen minuttiin ja kymmeneen sekunttiin kolme maalia.

Esim. Tapparaa vastaan häviö ei ollut mitenkään "paha" koska siinä oli ilme oikeasti hyvä ja saatiin jotain aikaiseksi. Tässä pelissä eka erä oli kohtuullinen ja toisesta erästä pari ekaa minuuttia. Sen jälkeen nähtiin taas sitä tuttua Kiveä kentällä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Järkyttävän paska taktinen veto Kiveltä sekoittaa pakkaa viimeiseen erään vaihdolla Savinainen <-> Armia. Vellun rouhiminen jäi pois, joka johti Dixonin ja Ryanin totaaliseen häviämiseen kuvasta vikassa erässä.

Eipä silti, Pihlmanin avopaikan tuhlaus oli jo katkaissut joukkueen selkärangan. Näin siis minun mielestäni.

Turha katkoa ranteita tästä, kun huomenna on mahdollisuus kuittiin.

Toisaalta, oli kyllä varsin alistuneen ja masentuneen näköinen Ässät päätöserässä. JOS huomenna tulee 0-1 pistettä, niin ei voi kuin ihmetellä valmennuksen valinnan osumista Bluesiin.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihan turha enää antaa potkuja. Tämän kauden eteneminen oli nähtävissä jo ennen Joulua. Valitettavasti Kiveen luotettiin vaikka näytöt olivat minimaaliset.

Oikeasti, mitä jää Kiven ajasta Ässien peräsimessä mieleen?

2011/2012, hyvä runkosarja joka sisälsi joukkueelta kuitenkin uskomatonta neppailua ennakoon heikompia vastaan. Sijoituttiin runkosarjassa viidenneksi, pleijareihin vastaan jemmarit. Otteluvoitot 4-0 ja hyvää yötä. Lähdettiin haastamaan sen hetken liigan parasta pystysuunnan jääkiekkoa pelaavaa joukkuetta samalla taktiikalla + vielä huonommalla ylivoimalla kuin vastustajalla. Lopputulos: EI MITÄÄN PALAA. Neljä matsia ja ulos.

2012/2013 toistaiseksi uskomatonta paskaa. Kivi ei ole Sm-Liigaan riittävän hyvä valmentaja. Jos heikkous on joukkueen henkisen balanssin ylläpitäminen ja ylivoimavalmennus, ei ole mitään asiaa ykköskoutsiksi. Vaikka jollakin ihmeellä päästäisiin playoffeihin vielä tällä kaudella (sääleihin toki), niin lähtö tulee helvetin nopeasti.

ILMAN TOIMIVAA YLIVOIMAA, SM-LIIGASSA ON MAHDOTONTA MENESTYÄ. Kauden 2011/2012 finaalijoukkueet olivat runkosarjan ylivoimatilatoissa sijoilla 1. ja 2. Sattumaakokö?
 
Mr.Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flopit
Katsoin äsken tuon tämän päiväisen lehdistötilaisuuden. En tiedä olenko ennen kuullut Karri Kiven kommentointia, mutta harvinaisen vaikeaa oli ulosanti tänään. Onko tämä aina ollut samanlaista vai alkaako olla vaikea hengittää? Jotenkin vaikutti siltä että yksikään lause ei oikein mennyt putkeen.

Pahoittelut jos tästä on keskusteltu aiemmin/toisaalla.
 
Saman huomasin minäkin. Näin porilaisena joukkueen kannattajana teki kyllä jo vähän pahaa katsoa, vaikka en Kiven faneihin kuulukaan. Mies on aika pahassa painekattilassa, toivottavasti mielenterveys kestää...
 
Patapakka

Miten Kivi nyt muka niin paskana oli tossa mediatilaisuudessa? Täysin normaalisti käyttäytyi, rauhallisesti ja mietteliäänä. Kunhan käyt täällä aukomassa päätäs hävittyjen pelien jälkeen. Koeta nyt saatana jonkun kerran kommentoida edes yks kommentti voitetun pelin jälkeen.
 
Mitä sinä oikein uliset? Minusta viestini ei ollut Kiveä halveksuva, joten sinä voisit pitää likaisen suusi kiinni... Kusiko pakkasukko aamumuroihisi?
Minusta Kivi änkyttää ja hakee sanojaan aivan eri tavalla kuin aiemmissa vastaavissa pelin jälkeisissä mediatilaisuuksissa, joko hän on väsynyt, krapulassa tai sitten muutoin järkyttyneessä mielentilassa. Thats it.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös