Mainos

Kiitos ja näkemiin Kaira – tässä ketjussa vaaditaan Kairalle potkuja!

  • 161 618
  • 502
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Eikä yksikään liigavalmentaja ole joutunut nöyrtymään mihinkään koeaikaan.
Monikin on sen sijaan nöyrtynyt esimerkiksi 1+1-mallisiin sopimuksiin (mm. Jukka Jalonen HPK:n kanssa 2001), tai jopa pelkkiin yksivuotisiin kontrahteihin (Pelicans ja Hannu Aravirta 2013). BW kritisoikin käsittääkseni ennen kaikkea samaa kuin minä, eli Raution saamaa suoraa kaksivuotista sopimusta.
Lopettakaa nyt se kiukuttelu ja käyttäkää sekin energia Kerhon kannustamiseen!
Juuri näin!

Vaikka seurajohdolle kuuluu mielestäni suunnattoman massiivinen lampaanperse Raution kaksivuotisesta sopimuksesta, joukkue ansaitsee sen sijaan täyden tuen ja kannustuksen osakseen jatkossakin. Ja jottei kukaan pahoittaisi mieltään asian tiimoilta enempää, lopetan Rautio-asian käsittelyn omalta osaltani myös tässä ketjussa tähän.
 
Viimeksi muokattu:

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Pakko heittää ilmoille ajatusta että olisko kaira pitänyt sittenkin pitää.
Mitä jos kaira näki jätkien laiskan ja saamattoman asenteen ja yritti jengii saada heräämään.
Tähän en vielä itsekkään jaksa uskoa mutta jos perseilyä jatketaan vielä hetki niin ehkä sitten...
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Kyllähän Kairalta irtosi jo harjoituskaudella pari niin turhaa henkilökohtaista vittuilu nöyryytystä että en ihmettele "henkilöstön" vittuuntumista...
 

colpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Haka
Huominen Kaupunkiuutiset kertoo, että Kaira lähti Lev Prahan apuvalmentajaksi tiistaina....oli aika odotettavissa....
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Eli... Palkanmaksu Kerhosta loppuu? Todella hieno uutinen mikäli asia näin olisi.

Niin hyvältä kuin se kuullostaakin, mutta... Jossain lehdessä Korpela taisi mainita, että Kerho maksaa joka tapauksessa, vaikka Kaira saisi muita hommia. Eli jos näin todella on, niin on sitten ollut tosi paska sopimus Kerhon kannalta...
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Niin hyvältä kuin se kuullostaakin, mutta... Jossain lehdessä Korpela taisi mainita, että Kerho maksaa joka tapauksessa, vaikka Kaira saisi muita hommia. Eli jos näin todella on, niin on sitten ollut tosi paska sopimus Kerhon kannalta...

Ihan normaali määräaikainen sopimus, jota ei voi yksipuolisesti irtisanoa. Jos valmentaja ei ole suostunut purkuun, ei ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Ihan normaali määräaikainen sopimus, jota ei voi yksipuolisesti irtisanoa. Jos valmentaja ei ole suostunut purkuun, ei ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa.

No jaa, lähinnä minä hain tällä takaa, että määräaikaisessa sopimuksessakin voi sopia erilliset irtisanomisehdot eli max. x kuukauden palkka tai jotain vastaavaa. Oli kuitenkin noviisivalmentaja jne... Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole, mistä Kerho maksaa oppirahojansa vielä 1,5 vuotta.

Lisäksi laissa puhutaan työnantajan "vahingonkorvausvelvollisuudesta" työntekijälle ennen aikaisessa irtisanomisessa, ei siitä että sopimuskausi maksetaan loppuun täysimääräisenä.
 
Viimeksi muokattu:

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Erittäin hyvät rahat veti Aravirta silloin kun sai kenkää Jokereista. Siitä sitten muutaman viikon päästä Ruotsiin valmentamaan ja nostamaan kahta (isoa) tiliä samaan aikaan. Kilpailevaan liigajoukkueeseen siirtymisessä taitaa olla jotain pykäliä, mutta muistelen Dufvankin saaneen samaan aikaan jonkinmoista korvausta JYPiltä ja Tapparalta.
 

J.Petke

Jäsen
Ihan normaali määräaikainen sopimus, jota ei voi yksipuolisesti irtisanoa. Jos valmentaja ei ole suostunut purkuun, ei ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa.

Tässä tapauksessa olisin siirtänyt valmentajan kolaamaan maalinedustaa taitoluistelijoiden kanssa ja sanonut, että saat lähteä uuteen seuraan, jos suostut purkamaan sopimuksen.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Tässä tapauksessa olisin siirtänyt valmentajan kolaamaan maalinedustaa taitoluistelijoiden kanssa ja sanonut, että saat lähteä uuteen seuraan, jos suostut purkamaan sopimuksen.

Mahtaakohan liigajoukkueen päävalmentajasopimus olla sellainen, että mahdollistaa moisen toiminnan seuralta ?
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Mahtaakohan liigajoukkueen päävalmentajasopimus olla sellainen, että mahdollistaa moisen toiminnan seuralta ?
Mistä näistä tietää, mutta melkoinen perseily työnantajalta olisi jos joutuu palkkaa maksamaan sopimuskauden loppuun vaikka tyyppi saa vapaasti mennä muualle töihin ja nostaa sieltäkin liksaa.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mistä näistä tietää, mutta melkoinen perseily työnantajalta olisi jos joutuu palkkaa maksamaan sopimuskauden loppuun vaikka tyyppi saa vapaasti mennä muualle töihin ja nostaa sieltäkin liksaa.
Kyllä tästä nyt pitäisi päästä yli. Kerho oli pakkoraossa ja luulivat että Kaira olis hyvä, kun urakehitys oli kohdillaan ja oli vahvat sidonnaisuudet seuraan. Johtamistaidot(tomuus) ihmissuhdetasolla vaan sitten tuli täytenä yllätyksenä kaikille. Kuitenkin kesällä oli kuivat markkinat ja mies piti saada nopeasti. Kerhon johtoakin vitutti Kairan epäonnistuminen, kun oli ilmeisesti niin typerää toimintaa sen osalta mikä kosahti ja kommentoivat sitten julkisuudessa perusteellisesti sopimusta sen jälkeen, kun Kaira ei suostunut lähtemään halvemmalla (ja oli tietysti omasta mielestään oikeassa, opportunistejahan kaikkien tuossa bisneksessä on osittain oltava).

Se, että tästä jaksetaan jauhaa, rasittaa. Se Kairan palkka ei kuitenkaan ollut ihan mahdoton käsittääkseni ja joka kausi jokaisella liigajoukkueella menee palkkakuluja pelaajiin "hukkaan" ainakin saman verran, suurimmalla osalla moninkertaisesti. Toki tämäkin harmittava keissi oli, mutta suuremmaksi sitä paisutellaan tällä palstalla.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Muistelen lukeneeni että jos kaira saa uuden työpaikan niin kerho maksaa palkkaa sopparin loppuun asti.
Nyt taitaa kaira saada kolmesta paikasta palkkaa...voi vittu mikä äijä.
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Ottamatta nyt kantaa erityisemmin juuri HPK:n ja Kairan tapaukseen, niin ihmettelen, että mistä on lähtenyt tulille tämä ajatus palkanmaksun täydellisestä katkeamisesta henkilön siirtyessä uusiin tehtäviin yksipuolisen irtisanomisen vuoksi.

Kyllä työmarkkinoille, ja erityisesti lätkässä/urheilussa, koutsit ja pelaajat turvaavat perseensä taloudellisesti tälläisten tapausten johdosta aika pomminvarmasti. Olisi ihan puhdasta idiotismia tehdä sopimus, jossa jäisi rukkaset käteen esim. saadessaan uusia töitä.

Kehottaisin ihmisiä hiukan miettimään asioita ilman fanilaseja. Ei se ole Kairan hyvyyttä tai Korpelan/HPK:n huonoutta, että palkka juokseee. Se on ainoastaan täysin normaalikäytäntö ja normaalimallin mukainen sopimus.

Tietysti voi olla soppareita, jossa esim. sovitaan, että irtisanomisen jälkeen palkka juoksee vaikka tasan vuoden, jos sopimus on rahallisesti niin suuri, että riskit ovat seuralle liian suuret. Halvalla ei kuitenkaan työantaja selviä juuri ikinä ja paljon yli kahden vuoden soppareita ei useinkaan koutseille tehdä, joten seura voi maksimissaan säästää yleensä jokusen kuukauden kenkiessään syksystä jonkun.

Esimerkiksi Kairan tapauksessa tuo summa tuskin olisi edes kovin merkittävä, tai väärin ehkä sanoa, että ei olisi merkittävä, mutta se ei realisoidu tässä ja nyt, joten rahaa ei niin sanotusi voidaa käyttää yht'äkkiä mihinkään. Arviodaan, että Kaira saa vuodesta vaikka 70-80k (tuo siis tarkoittaa jo n. 6,5k kuukausiliksaa). HPK maksaisi Kairalle vielä vuoden verran kuukausittain käteen liksaa ja säästäisi sen jälkeen ensi vuoden lokakuusta lähtien tuon verran Kairan palkan sivukuluineen. Tokihan se on joku varmaan 10k sivukuluineen, mutta ei varmasti niin merkittävä summa, että homma elää tai kuolee sen mukana.
 

M10

Jäsen
Juu ihan normi käytäntö toki tuo palkanmaksu.

Silti, kaikesta huolimatta, me Kerhofanit voitaisiin kerätä kolehti Kairalle ihan ettei rahat lopu kesken siellä Tsekissä ja muutenkin kiitoksena hienosta pelaaja- ja valmentajaurasta täällä.
 

J.Petke

Jäsen
Kyllä tästä nyt pitäisi päästä yli.

Totta. Miete oli vain se, että jos toinen ei halua purkaa sopimusta ja palkka joudutaan maksamaan joka tapauksessa niin olisivat kiristäneet ruuvia ja pistäneet kovan kovaa vasten. Istukoot vaikka kotona kaksi vuotta mutta toiselle työnantajalle ei saa tehdä töitä.
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Totta. Miete oli vain se, että jos toinen ei halua purkaa sopimusta ja palkka joudutaan maksamaan joka tapauksessa niin olisivat kiristäneet ruuvia ja pistäneet kovan kovaa vasten. Istukoot vaikka kotona kaksi vuotta mutta toiselle työnantajalle ei saa tehdä töitä.

Ei se toimi noinkaan. Jos on määritelty, että tehtävä on päävalmentaja, niin tätä tonttia työnantaja ei voi erikseen lähteä muuttamaan ja estää ihmistä harjoittamasta elinkeinoaan. Tässä tulee lainsäädäntö vastaan.

Tilapäisesti voidaan kertoa, että ei ole työvelvoitetta, mutta se pitää todellakin olla tilapäistä. Toinen mahdollisuus on, että sopparissa on määritelty se, että kaveri ei saa esim. siirtyä sen kauden aikana kilpailevan seuran palkkalistoille. En usko kuitenkaan oiken, että edes tähän kovin moni suostuu enkä ole varma onko se edes sopimalla mahdollista, jos se riitautetaan.

Monestihan esim. kilpailukielto-pykälissäkin on rajoitukset ja näitä soppareita voi vaatia lähinnä ylemmille toimihenkilöille normaalityöelämässä. En usko, että kilpailukielto menee työoikeudessa läpi lätkävalmentajan suhteen, koska esim. Suomessa kaveri pystyy käytännössä hankkimaan elantonsa kahdessa pääsarjassa, muualle ei koutseilla käytännössä oikeaa palkkaa juuri makseta.

Oma pointti tähän keskusteluun osallistumisessa on se, että työnantaja on määräaikaisten työsopparein kanssa aina ja ikuisesti =) Suomessa todella heikoilla, niin kauan kuin työntekijä noudattaa sopimustaa

Seuraavalle koutsille soppari mallia "Suominen" =D
 

Conroy#22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tärpätti, Southeast Division Champions
Muistelen lukeneeni että jos kaira saa uuden työpaikan niin kerho maksaa palkkaa sopparin loppuun asti.
Nyt taitaa kaira saada kolmesta paikasta palkkaa...voi vittu mikä äijä.
Onko HIFK toi kolmas vai kuka se vika palkanmaksaja on? Jos kolmesta paikkaa saa palkan niin kieltämättä jäätävä ukko.
 

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onko HIFK toi kolmas vai kuka se vika palkanmaksaja on? Jos kolmesta paikkaa saa palkan niin kieltämättä jäätävä ukko.

Eikös se kolmas seura ole se mikälie KHL-jengi, mistä sai kenkää ennen Kerho-pestiä.

Kaira kyllä osoittaa täydellisesti, miten voi menestyä taloudellisesti loistavasti olemalla kusipää ja vielä täysin paska koutsi...
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Hattua kyllä täytyy Kairalle nostaa, nimen omaan raha-asioidensa hoitamisesta. Mikäs siinä on työpaikkaa vaihtaessa, kun ottajia näköjään on ja vaikkei heti olisikaan makselevat edelliset työnantajat vielä palkkaa pitkälle tulevaisuuteen. Jatkan Raution seuraamista mielenkiinnolla, katsotaan mitä se seuraavaksi keksii.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Vois Sari antaa kovan sanan sekä laittaa jalat ristiin ja sen varjolla osan noista perheen rahoista palauttaa tukena tai sponsorirahoina Kerholle. Tai kyllähän sitä piparia on varmasti Prahassakin tarjolla... ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös