Yhden kuuntelun perusteella ihan ok levy. Ei nyt mitään bändin alkuaikojen tykitystä, mutta ihan hyvä levy. Yleensäkin aika samaa mitä nyt tämä uudempi Slipknot on ollut. Jos nyt näin nopeasti alkaa jotakin arvosanoja antamaan niin 8/10 voisi olla.
Yksittäisistä biiseistä Adderall pääsi yllättämään. Vielä kun oli levyn ensimmäisenä niin hieman jännitti että mitä sieltä oikein tulee. Ei huono, mutta erilainen. The Dying Song ja Chapeltown Rag tosiaan ihan ok sinkkuja ja menee omasta mielestä samantasoisia kuin viimeisen kahden levyn sinkut ovat olleet. Muista biiseistä sitten Hive Mind, Heirloom ja H377 erottuivat itselle. Toki täytyy noista rauhallisimmistakin biiseistä todeta että iskivät itselle paremmin mitä muiden levyjen rauhalliset biisit.
Loppuun täytyy todeta että kyllähän slipknot on aikuistunut (en nyt parempaakaan termiä keksinyt) niistä ekoista levyistä. Itselle ne ekat levyt ovat silti ne kovimmat. Tuleekin kuunneltua täysin eri fiiliksissä ja tilanteissa alun ja lopun tuotantoa. Jotenkin se alun hallittu kaaos vaan koukuttaa ja sitten joskus taas tämä iskevä rytmi miellyttää mitä näissä uudemmissa hallitsee ehkä eniten. Lisäksi väliin tulee mieleen että onko nämä viimeiset kolme levyä nyt ehkä tuotettu liikaa. Sieltä on se särmä hiottu ehkä pois. Mutta nämä ovat vaan omia mietteitä ja tykkään kyllä siis uudemmastakin tuotannosta erittäin paljon.
Yhden kuuntelun perusteella ihan ok levy. Ei nyt mitään bändin alkuaikojen tykitystä, mutta ihan hyvä levy. Yleensäkin aika samaa mitä nyt tämä uudempi Slipknot on ollut. Jos nyt näin nopeasti alkaa jotakin arvosanoja antamaan niin 8/10 voisi olla.
Yksittäisistä biiseistä Adderall pääsi yllättämään. Vielä kun oli levyn ensimmäisenä niin hieman jännitti että mitä sieltä oikein tulee. Ei huono, mutta erilainen. The Dying Song ja Chapeltown Rag tosiaan ihan ok sinkkuja ja menee omasta mielestä samantasoisia kuin viimeisen kahden levyn sinkut ovat olleet. Muista biiseistä sitten Hive Mind, Heirloom ja H377 erottuivat itselle. Toki täytyy noista rauhallisimmistakin biiseistä todeta että iskivät itselle paremmin mitä muiden levyjen rauhalliset biisit.
Loppuun täytyy todeta että kyllähän slipknot on aikuistunut (en nyt parempaakaan termiä keksinyt) niistä ekoista levyistä. Itselle ne ekat levyt ovat silti ne kovimmat. Tuleekin kuunneltua täysin eri fiiliksissä ja tilanteissa alun ja lopun tuotantoa. Jotenkin se alun hallittu kaaos vaan koukuttaa ja sitten joskus taas tämä iskevä rytmi miellyttää mitä näissä uudemmissa hallitsee ehkä eniten. Lisäksi väliin tulee mieleen että onko nämä viimeiset kolme levyä nyt ehkä tuotettu liikaa. Sieltä on se särmä hiottu ehkä pois. Mutta nämä ovat vaan omia mietteitä ja tykkään kyllä siis uudemmastakin tuotannosta erittäin paljon.
Itsellä vielä kuuntelu kesken, nyt päässyt H377 asti. Samaa mieltä levystä, ei Iowan tai debyytin kaltaista tykitystä mutta mielestäni silti toimii ja 8/10 tällä hetkellä hyvä arvio. Vaatii muutaman kuuntelun lisää jotta pystyy muihin albumeihin verrata ja antaa lopullisen arvosanan.
Adderall yllätti itseni myös täysin, luulin hetken että Spotify oli laittanut Stone Souria jostain syystä toimimaan. Hive Mind tähän mennessä ollut itselleni levyn paras biisi, nyt soitossa oleva H377 myös erittäin hyvä.
Edit: Lisätään että nautin erittäin paljon Taylorin monipuolisen skaalan käytöstä levyllä. Onhan kuitenkin kyseessä itselleni yksi kaikkien aikojen parhaista ja monipuolisimmista laulajista.
Edit: Lisätään että nautin erittäin paljon Taylorin monipuolisen skaalan käytöstä levyllä. Onhan kuitenkin kyseessä itselleni yksi kaikkien aikojen parhaista ja monipuolisimmista laulajista.
Kannatetaan. Itselle Taylor on ehkä kovin metalli/rock laulaja. Tuntuu monessa paikassa olevan mies paikallaan ja jo Slipknotin osaltakin aika monipuolista laulua.
Ekan kuuntelun jälkeen vähän jakautuneet fiilikset. Toisaalta levy oli raskaampaa kamaa, mitä joidenkin ennakkoarvioiden perusteella odotti. Toisaalta taas joidenkin kappaleiden kohdalla jäi ihmettelemään, että onko tämä varmasti Slipknotia tai edes Stone Souria. Noista aiemmin kuuntelemattomista kappaleista itselle toimivat ainakin Hive Mind, Warranty ja H377. Katsellaan aukeaako tämä useamman kuuntelukerran jälkeen, mutta ei tämä kärkikahinoihin omalla kohdalla mene Slipknotin levyistä ainakaan toistaiseksi.
Rauman Lukko, Kolla/Rauma Tigers, New York Rangers
Itse en rupea uusinta levyä sen enempää arvioimaan mutta kyllä se meikäläiseen ainakin kolahtaa kuten kaikki Slipknotin aiemmatkin tuotokset. Ja mitä tuossa ylempänä on muutamissa viesteissä Corey Taylorista sanottu niin niistä olen kyllä täysin samaa mieltä. Kaveri on aivan omaa luokkaansa ja ryhtyi sitten mihin vaan niin ei sieltä ainakaan paskaa tule.
I'm sorry, but what the fuck is the identity of this band anymore? Are some of these songs supposed to sound a lot like their older material? Did they intend to make a more experimental, orchestral album at first? Is Corey complaining about getting sick of screaming so much? Are they trying anymore?
Allekirjoitan tämän aikaisemmin copypasteemani fanin kirjoittaman arvostelun loppukaneetin täysin.
Tuli tuossa keskiyöllä katseltua vain tuota vieressä lymyilevää seinää, ja kuunneltua albumia ajatuksen kanssa läpi, niin ei vain saatana lähtenyt missään vaiheessa. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen mieleen jäi vain pienoinen pettymys, vaikka sitä osasikin odottaa. Tässä päivän aikana kuunnellut toistamiseen noita biisejä läpi ja ei vaan jaksa - ei vaan kiinnosta. Jos edellinen levytuotos oli omissa papereissa tasoltaan "Slipknotin vähiten hyvä albumi", niin The End, So Faria voi sanoa jo hyvällä omatunnolla bändin huonoimmaksi levyksi, jos saatte yhtään kiinni. Muista taas niin lyhyesti Self-titled, Iowa, 3.0, All Hope Is Gone, Gray Chapter - kaikki miltei täydellisiä levyjä, jokainen omalla tyylillään.
Tässä spoilereissa allekirjoittaneen ajatuksia ensikuuntelulta, eli biisin aikana/jälkeen mieleen juolahtaneet asiat.
Adderall 5-/10
- ihan ok intro
- erilainen lähestymistapa albumin käynnistäjäksi, eipähä oo koskaan ennen tällästä tehneet
- "ihan kiva" melodia, mutta kokonaisuutena ihan nollakontentin biisi
- en vaan osta
The Dying Song 9/10
- paras single
- "slipknot biisi"
- tiukat kitarat, toimii
- WEINBERG!
- hyvä biisi, mistä liian korkealta vedetty kertsi vie kuitenkin pisteitä
The Chapeltown Rag 7/10
- hieno teema, sopivan lyhyt ja hyvä intro, lähtee käyntiin äkäsesti
- WEINBERG!
- paska radiokertsi - sama ongelma kuin The Dying Songissa
- alkuaikojen levyiltä pois jäänyt mättöbiisi - tasapaksu
-> eipä oo tullu kuunneltua yhtään vaikka ollut ulkona pitkään
Yen 6/10
- "pitkä" tunnelmanluonti intro jälleen
- perinteinen slipknot balladi, mistä vaan puuttuu se jokin
- yksinkertasesti tylsä biisi
- ja vaikka ei saisi vertailla liikaa, niin ei vaan paini samassa sarjassa kuin bändin muut balladit
Hive Mind 8/10
- pitkä "wnb 3.0" intro jälleen?!
- blast beat, sahanteräriffi ja metalliputkella oluttynnyriin - ah
- kivasti svengaa
- "slipknot biisi"
- kertsi on vääränlainen tässäkin biisissä - jumalauta?!
Warranty 9+/10
- All Hope Is Gone -vibat, eli vitun jees!
- "slipknot biisi"
- groovaahan se mukavasti
- tiukkaa soittelua all-around, osui ja upposi
- headbang-ralli
- ei rakettitiedettä
= lopputuloksena levyn paras kokonaisuus so far
Medicine for the Dead 7/10
- pitkä Clownin psykedeeli-intro vaihteeksi, jee
- tarttuva ja gruuvaava riffittely maistuu
- paras tasapaino vokaaleissa tähän mennessä
- hidas, mutta voimakas - toimii
- turhan venytetty outro
Acidic 6/10
- en tiedä, ihan saatanan tylsä biisi :D
- intro ja outro venytetty taas?
Heirloom 7/10
- Gray Chapter ja AHIG-viboja, toimii
- ei rakettitiedettä
- laulut tuntu liian kepeiltä soittamiseen, ei yhtään synkassa, pilaa fiilistä
H377 9/10
- hyytävä ja ensimmäinen toimiva intro
- huikeet verset, slipknotia parhaimmillaan
- pakko olla live-biisi
- albumin parhaimmat vokaalit so far
- tykittää, tykittää
- "slipknot biisi"
De Sade 6-/10
- ei oikein mitään tarttumispintaa tähän, no comments?
- weird ass (clown) ääniä taasen, kiinnostaa taas ku kilo paskaa
Finale 6-/10
- mieleenpainuva kertsi
- ihme sekoilua taas, kuorosetit ei vaan sovi, meni fiilis
- minuutin outro...
- kaukana mahtipontisesta levynpäätös-biisistä
Ja älkääkä käsittäkö väärin. Häröilyäänet ja erilaisten asioiden tekeminen on ihan normaalia Slipknotia, ei siinä mitään. Oon tykännyt tähän mennessä lähes 100% kaikesta materiaalista, mitä bändi on puskenut ulos. Nyt musta kuitenkin vaan tuntuu siltä, että tämä levy piti saada ulos levy-yhtiödiilin takia, ja tätä ei olla selvästikään tehty rauhassa. Jim Rootin sanat painaa aika paljon, ja tuohon päälle kun miettii että taustalla on W.A.N.Y.K:in julkaisu 2019, jonka jälkeen Corey vai Crahan totesi jossain haastattelussa, että uutta materiaalia saattaa olla tulossa hyvinkin nopeasti verrattuna aikaisimpiin levysykleihin, niin niin... Pelkästään se, etten ensimmäistä kertaa voinut sanoa pitäneeni kaikista sinkuista niiden putkahtaessa ulos, antoi jo luvan pelätä pahinta.
Kun mietin noita muita albumeita, niin mua ei oo koskaan ärsyttäneet pitkät introt, outrot tai välisoitot (hissimusiikit ja pätkät jostain Uhrilampaista) tai kuten sokeilla värilaseilla varustetut "hc-fanit" sanoo: kokeilunhaluiset asiat. Mutta nyt ne ei vaan yksinkertaisesti toimi. Nopeasti tulee vastaavista mieleen esim. Gray Chapteriltä pelkästään introkappale XIX, synkän herkkä ja tunnusteleva Goodbye, levyn paras kappale The Negative One ja tätä edeltävä Be Prepared for Hell, sekä albumin päättävä If Rain Is What You Want. Kaikki helvetin hyvin tehtyjä, albumiin ja yleisesti teemaan sopivia kappaleita. W.A.N.Y.K:iltä taas voi mainita kaikki interludet, jotka istuvat todella hyvin pohjustamalla albumia eteenpäin. Ekojen levyjen seteistä nyt puhumattakaan, ne vaan toimii siellä, simple as that.
Mitäänhän en tiedä biisin rakentamisesta, muuta kuin mitä voi kuvitella sen olevan ja mitä on muusikoiden kanssa keskustellut, mutta mites noi laulamiset? Mun korvaan Corey laulaa väärällä tavalla aivan liian monessa versessä ja kertsissä, pilaten monien kappaleiden yleistuntumaa pelkästään jo sillä että nyt hoilataan korkeelta väärässä kohtaa, kun mikä tahansa muu laulutyyli olisi istunut kyseiseen kohtaan paremmin.
En tiedä. Lyhykäisyydessään tuntuu siltä, että tässä on nyt se pakollinen seitsemäs albumi Roadrunnerin alla, jonka biisilista on kasattu yhteen aiempien vuosien pökäleistä, mitkä eivät ole mahtuneet muille levyille vuosien varrella. Koomista vaan lukea kun keulahahmot puhuvat lehdissä ylpeinä siitä, miten nyt on haettu raskainta soundia vuosiin, tai että miten tässä yhdistellään nyt sitä OG-psykedeelikamaa ja modernia jättiläistä. Albumilla on kyllä muutamia hyviä kappaleita ja osassa väliinputoajissa on ihan kivoja juttuja siellä seassa, mutta kun pyöreästi puolet biisilistasta on historian huonointa Slipknottia, niin vaikea tätä on mitenkään hyväksi saada. Siksi arvosanaksi tollanen nippanappa 7-/10.
EDIT: Hauska silti huomata, miten erilaisia fiiliksiä albumista on jo nyt. Aika tekee vielä tehtävänsä, toivottavasti myös minulle!
Allekirjoitan tämän aikaisemmin copypasteemani fanin kirjoittaman arvostelun loppukaneetin täysin.
Tuli tuossa keskiyöllä katseltua vain tuota vieressä lymyilevää seinää, ja kuunneltua albumia ajatuksen kanssa läpi, niin ei vain saatana lähtenyt missään vaiheessa. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen mieleen jäi vain pienoinen pettymys, vaikka sitä osasikin odottaa. Tässä päivän aikana kuunnellut toistamiseen noita biisejä läpi ja ei vaan jaksa - ei vaan kiinnosta. Jos edellinen levytuotos oli omissa papereissa tasoltaan "Slipknotin vähiten hyvä albumi", niin The End, So Faria voi sanoa jo hyvällä omatunnolla bändin huonoimmaksi levyksi, jos saatte yhtään kiinni. Muista taas niin lyhyesti Self-titled, Iowa, 3.0, All Hope Is Gone, Gray Chapter - kaikki miltei täydellisiä levyjä, jokainen omalla tyylillään.
Tässä spoilereissa allekirjoittaneen ajatuksia ensikuuntelulta, eli biisin aikana/jälkeen mieleen juolahtaneet asiat.
Adderall 5-/10
- ihan ok intro
- erilainen lähestymistapa albumin käynnistäjäksi, eipähä oo koskaan ennen tällästä tehneet
- "ihan kiva" melodia, mutta kokonaisuutena ihan nollakontentin biisi
- en vaan osta
The Dying Song 9/10
- paras single
- "slipknot biisi"
- tiukat kitarat, toimii
- WEINBERG!
- hyvä biisi, mistä liian korkealta vedetty kertsi vie kuitenkin pisteitä
The Chapeltown Rag 7/10
- hieno teema, sopivan lyhyt ja hyvä intro, lähtee käyntiin äkäsesti
- WEINBERG!
- paska radiokertsi - sama ongelma kuin The Dying Songissa
- alkuaikojen levyiltä pois jäänyt mättöbiisi - tasapaksu
-> eipä oo tullu kuunneltua yhtään vaikka ollut ulkona pitkään
Yen 6/10
- "pitkä" tunnelmanluonti intro jälleen
- perinteinen slipknot balladi, mistä vaan puuttuu se jokin
- yksinkertasesti tylsä biisi
- ja vaikka ei saisi vertailla liikaa, niin ei vaan paini samassa sarjassa kuin bändin muut balladit
Hive Mind 8/10
- pitkä "wnb 3.0" intro jälleen?!
- blast beat, sahanteräriffi ja metalliputkella oluttynnyriin - ah
- kivasti svengaa
- "slipknot biisi"
- kertsi on vääränlainen tässäkin biisissä - jumalauta?!
Warranty 9+/10
- All Hope Is Gone -vibat, eli vitun jees!
- "slipknot biisi"
- groovaahan se mukavasti
- tiukkaa soittelua all-around, osui ja upposi
- headbang-ralli
- ei rakettitiedettä
= lopputuloksena levyn paras kokonaisuus so far
Medicine for the Dead 7/10
- pitkä Clownin psykedeeli-intro vaihteeksi, jee
- tarttuva ja gruuvaava riffittely maistuu
- paras tasapaino vokaaleissa tähän mennessä
- hidas, mutta voimakas - toimii
- turhan venytetty outro
Acidic 6/10
- en tiedä, ihan saatanan tylsä biisi :D
- intro ja outro venytetty taas?
Heirloom 7/10
- Gray Chapter ja AHIG-viboja, toimii
- ei rakettitiedettä
- laulut tuntu liian kepeiltä soittamiseen, ei yhtään synkassa, pilaa fiilistä
H377 9/10
- hyytävä ja ensimmäinen toimiva intro
- huikeet verset, slipknotia parhaimmillaan
- pakko olla live-biisi
- albumin parhaimmat vokaalit so far
- tykittää, tykittää
- "slipknot biisi"
De Sade 6-/10
- ei oikein mitään tarttumispintaa tähän, no comments?
- weird ass (clown) ääniä taasen, kiinnostaa taas ku kilo paskaa
Finale 6-/10
- mieleenpainuva kertsi
- ihme sekoilua taas, kuorosetit ei vaan sovi, meni fiilis
- minuutin outro...
- kaukana mahtipontisesta levynpäätös-biisistä
Ja älkääkä käsittäkö väärin. Häröilyäänet ja erilaisten asioiden tekeminen on ihan normaalia Slipknotia, ei siinä mitään. Oon tykännyt tähän mennessä lähes 100% kaikesta materiaalista, mitä bändi on puskenut ulos. Nyt musta kuitenkin vaan tuntuu siltä, että tämä levy piti saada ulos levy-yhtiödiilin takia, ja tätä ei olla selvästikään tehty rauhassa. Jim Rootin sanat painaa aika paljon, ja tuohon päälle kun miettii että taustalla on W.A.N.Y.K:in julkaisu 2019, jonka jälkeen Corey vai Crahan totesi jossain haastattelussa, että uutta materiaalia saattaa olla tulossa hyvinkin nopeasti verrattuna aikaisimpiin levysykleihin, niin niin... Pelkästään se, etten ensimmäistä kertaa voinut sanoa pitäneeni kaikista sinkuista niiden putkahtaessa ulos, antoi jo luvan pelätä pahinta.
Kun mietin noita muita albumeita, niin mua ei oo koskaan ärsyttäneet pitkät introt, outrot tai välisoitot (hissimusiikit ja pätkät jostain Uhrilampaista) tai kuten sokeilla värilaseilla varustetut "hc-fanit" sanoo: kokeilunhaluiset asiat. Mutta nyt ne ei vaan yksinkertaisesti toimi. Nopeasti tulee vastaavista mieleen esim. Gray Chapteriltä pelkästään introkappale XIX, synkän herkkä ja tunnusteleva Goodbye, levyn paras kappale The Negative One ja tätä edeltävä Be Prepared for Hell, sekä albumin päättävä If Rain Is What You Want. Kaikki helvetin hyvin tehtyjä, albumiin ja yleisesti teemaan sopivia kappaleita. W.A.N.Y.K:iltä taas voi mainita kaikki interludet, jotka istuvat todella hyvin pohjustamalla albumia eteenpäin. Ekojen levyjen seteistä nyt puhumattakaan, ne vaan toimii siellä, simple as that.
Mitäänhän en tiedä biisin rakentamisesta, muuta kuin mitä voi kuvitella sen olevan ja mitä on muusikoiden kanssa keskustellut, mutta mites noi laulamiset? Mun korvaan Corey laulaa väärällä tavalla aivan liian monessa versessä ja kertsissä, pilaten monien kappaleiden yleistuntumaa pelkästään jo sillä että nyt hoilataan korkeelta väärässä kohtaa, kun mikä tahansa muu laulutyyli olisi istunut kyseiseen kohtaan paremmin.
En tiedä. Lyhykäisyydessään tuntuu siltä, että tässä on nyt se pakollinen seitsemäs albumi Roadrunnerin alla, jonka biisilista on kasattu yhteen aiempien vuosien pökäleistä, mitkä eivät ole mahtuneet muille levyille vuosien varrella. Koomista vaan lukea kun keulahahmot puhuvat lehdissä ylpeinä siitä, miten nyt on haettu raskainta soundia vuosiin, tai että miten tässä yhdistellään nyt sitä OG-psykedeelikamaa ja modernia jättiläistä. Albumilla on kyllä muutamia hyviä kappaleita ja osassa väliinputoajissa on ihan kivoja juttuja siellä seassa, mutta kun pyöreästi puolet biisilistasta on historian huonointa Slipknottia, niin vaikea tätä on mitenkään hyväksi saada. Siksi arvosanaksi tollanen nippanappa 7-/10.
EDIT: Hauska silti huomata, miten erilaisia fiiliksiä albumista on jo nyt. Aika tekee vielä tehtävänsä, toivottavasti myös minulle!
Perinpohjainen arviointi, kiitos siitä! Suht samoilla fiiliksillä mennään, mutta katsellaan josko tuo nyt vielä jotenkin tuosta avautuisi paremmin. Huomenissa pitäisi levyn kotiutua, niin ainakin saa paremmalla äänenlaadulla tämän ajoon.
Kyllä kiinnostaa, kohta 20 vuotta kuunnellut bändiä enemmän ja vähemmän, viime vuosina enemmän.
Ensimmäinen live tuli nähtyä juuri ennen koronasulkuja ja nyt tänä kesänä uusiksi Knotfesteilla.
Uusinta levyä olen nyt muutaman kerran pyöritellyt, mutta yhtään kunnon tykkibiisiä ei ole vielä noussut esiin, Hive Mind tällä hetkellä suosikkini levyltä.
Jay Weinberg saanut kenkää, mutta alkuun bändi sulki uutisen kommentoinnin Facessa ja sitten poisti koko postauksen. Musiikillisia erimielisyyksiä kuulemma.
Mielenkiintoista tehdä vaihto keskellä kiertuetta.
Jay Weinberg saanut kenkää, mutta alkuun bändi sulki uutisen kommentoinnin Facessa ja sitten poisti koko postauksen. Musiikillisia erimielisyyksiä kuulemma.
Mielenkiintoista tehdä vaihto keskellä kiertuetta.
Jay Weinberg saanut kenkää, mutta alkuun bändi sulki uutisen kommentoinnin Facessa ja sitten poisti koko postauksen. Musiikillisia erimielisyyksiä kuulemma.
Mielenkiintoista tehdä vaihto keskellä kiertuetta.
Mielestäni kiertue loppui nyt viikonloppuna. Näin ainakin ymmärsin Crahanin instagram-postauksesta. Ja Jayn pois potkimista en kyllä millään ymmärrä, saa nyt jännittää kuka tilalle tulee.
Mielestäni kiertue loppui nyt viikonloppuna. Näin ainakin ymmärsin Crahanin instagram-postauksesta. Ja Jayn pois potkimista en kyllä millään ymmärrä, saa nyt jännittää kuka tilalle tulee.
Weinbergin pihalle potkimisessa ei ollut yhtään mitään järkeä ja lieneekö nämä mainitut "musiikilliset erimielisyydet" mitkä siinä julkaisussa mainittiin niin olisiko sitten kuitenkin kyse pelkästään rahasta kuten se tuppaa usein olemaan...
Ja sellaista tuolla internetin ihmeellisessä maailmassa nyt ollaan heitelty ilmoille että olisikohan Weinbergin korvaajaksi tulossa Shawn Crahanin poika Simon joka soittaa rumpuja Vended nimisessä bändissä jossa laulajana vaikuttaa myöskin Corey Taylorin poika Griffin joten tuotaisiinko sieltä pikkuhiljaa omat pojat mukaan...
Itse en tosin halua enkä jaksa uskoa että tämä tapahtuisi koska jos näin kävisi niin Jay Weinbergin pihalle heittämisessä on VIELÄ VÄHEMMÄN JÄRKEÄ!!
Aiemmin tänä vuonna uutinen siitä että Craig Jones on lähtenyt (vaiko saanut potkut) bändistä pisti jälleen mietityttämään niin uutinen tästä Weinbergin lähdöstä/potkuista pisti kyllä hälytyskellot soimaan ja tekee jo toistamiseen sen mitä tapahtui silloin kun Joey Jordison (RIP) pistettiin pihalle että tässäkö tämä oli kun eihän kukaan voi Jordisonia korvata kuten bändin tiedotteessakin mainittiin niin Weinberg kyllä hoiti hommansa helvetin hyvin niin ei tätä Weinbergin poistamista ymmärrä kyllä sitten mitenkään...
Paljon on muuttunut siitä kun itse bändin löysin ja se kolahti kyllä heti ekalla iskulla ja sieltä nassikasta asti mukana olen ollut enkä koskaan voi hylätä bändiä joka on käytännössä pelastanut henkeni...
Olenko kaikista bändin tekemistä päätöksistä ja tapahtumista samaa mieltä. En ole mutta sellaista se perheenkin kanssa on että kaikkia ei voi miellyttää ja ainahan matkan varrella tuppaa jotain sattumaan ja jonkun toisen teko taikka teot voivat satuttaa ja pahasti mutta loppuun asti tulen kuitenkin mukana kulkemaan.
Eiköhän se sitten jossain kohtaa selviä että kuka Jay Weinbergin tilalle tulee mutta tämä tapaus menee kyllä kategoriaan MITÄ VITTUA!! jälleen kerran...
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt!Kirjaudu / Rekisteröidy
