Mainos

Kiekko-Espoon yleisömäärät

  • 422 624
  • 2 878

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Superhieno homma. Jotenkin tuntui, että se korona-ajan huopaus rajoitusten kanssa heijastui vielä jopa viime kauden alussa, mutta siitä huolimatta näyttää, että kiinnostus on kasvanut roimasti ja jatkaa kasvuaan edelleen.

Hienoa aikaa!
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Kun peilaa viime syksyn lukuihin, niin tuohon TUTO peliinkin on myyty jo aika kivasti lippuja. Siihen nähden että matsiin on vielä kuukausi aikaa ja todella moni herää näihin vasta muutamaa päivää ennen. Alakatsomo tulee varmasti täyteen.
Viime kaudella runkosarjassa TUTO veti 1029 ja 951 katsojaa kotiotteluihin, pleijareissa taas 1885, 1821 ja 1603. Jo se, että noihin pleijarien lukuihin päästäisiin, olisi aika valtava kasvu runkosarjan yleisömäärään - ja jos alakatsomot myisi täyteen, se olisi yli kolminkertainen määrä yleisöä verrattuna runkosarjan keskinäisiin.

Kiinnostus Espoossakin on kasvanut kyllä merkittävästi - kaduilla näkyy paljon enemmän Kiekko-Espoon lippiksiä ja paitoja kuin vielä viime vuonna. Silti tuollainen kasvu yleisömäärään olisi kyllä järjettömän kova juttu. Itsellä kuitenkin ehkä vähän jäitä hatussa silleen, että tuon pleijarien yleisömäärän pintaan uskon hyvin päästävän, siitä kaikki ylitse on vaan kotiinpäin.

No, espoolaisilla on nyt mahdollisuus näyttää myös itselleni, että kiinnostus onkin vielä paljon kovempaa kuin mitä itse uskallan edes toivoa.
 
Tonnikala

Täyteen alakatsomoon Tuto pelissä on vielä matkaa, mutta se on ihan mahdollinen. Laskin noin viikko sitten tosin aika suurpiirteisesti, että lippuja olisi mennyt ehkä n. 900-1000 siinä vaiheessa eli kuukaisi ennen peliä, eli tod. näk. yli mennään viime runkosarjan yleisömääristä ja arvelisin, että vähintään siihen playoff tasolle jos nyt jostain syystä mattimyöhäset ei jätä ostamatta lippuja kokonaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: E

Hannutic

Nopeasti kun katsoo niin katsomo 202 (ja puolet katsomosta 211?) lienee varattu vieraskannattajille, 207 ja 210 ja ei käytännössä ole myynnissä (varattu junnuille?) ja 103 ja 212 ei ole käytössä. Eli näiden katsomoiden harmaita paikkoja ei ehkä kannata laskea myydyiksi. Muilta osin lippuja on mennyt ihan kohtalaisen hyvin.
 
Muistaakseni jätin laskematta tuollaiset paikat, voi olla että pitää tehdä tarkistuslaskenta. Ja voi olla että muisti pettää lukumäärän osalta.
 
boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Jutussa olisi kyllä voinut mainita että viime kevään finaaleissa ylitettiin 5000 katsojaa ja/tai että kolmen kotifinaalipelin katsojakeskiarvo oli 4555. Tämä ei olisi mitenkään vähentänyt loppuunmyydyn hallin uutisarvoa, päinvastoin.
Olisihan siinä voinut myös mainita vaikka että runkosarjan kotiotteluiden katsojakeskiarvo nousi edellisen kauden 501 katsojasta 1121 katsojaan, ja pudotuspeleissä vastaavasti 1519 katsojasta 2850 katsojaan.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Silleen huvittavaa matematiikkaa on se, että pelkästään ensimmäinen Jokerit-ottelu tekee kauden keskiyleisöksi melkein 300, vaikka kaikki loput ottelut pelattaisi tyhjille katsomoille. Yleisökeskiarvo nousee varmasti edelliskaudesta merkitsevästi.
 
Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mun mielestä ainakin tuo toinen yläkatsomopuoli pitäisi saada auki jokaiseen peliin. Uskoisin että monikaan ei halua istua riveillä 1-3 ja jättävät tulematta sen takia peliin. Itse ainakin ostaisin lipun 405 katsomoon jos se olisi mahdollista.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova

Tästä täysin samaa mieltä. Ja oikeastaan tuossa hallissa jopa usea alarivi ovat heikkoja kokonaisen pelin näkemisen kannalta, jolloin ostoskoriin löytyy helposti mielummin yläkatsomolippu.

Toki jotkut viihtyy alariveillä kun pääsee aistimaan laitarytinää, ja näkee hyvin sen yhden kenttäpuoliskon.

Silti en ymmärrä, miksei lipunmyyntiä voi avata ylös, kerta sellainen hieno mahdollisuus tässä hallissamme on. Se olisi asiakkaan palvelua.

Muuten, Jokeripelin lipunmyynnissä yläkatsomossa paikkoja meni kovalla vauhdilla, vaikka alakatsomoon oli vielä kohtalaisia paikkoja vierekkäin.
 
LaBarbera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Silleen huvittavaa matematiikkaa on se, että pelkästään ensimmäinen Jokerit-ottelu tekee kauden keskiyleisöksi melkein 300, vaikka kaikki loput ottelut pelattaisi tyhjille katsomoille. Yleisökeskiarvo nousee varmasti edelliskaudesta merkitsevästi.
Jep. Ja kyllähän se toinenkin kotiottelu Jokereita vastaan tulee aika varmasti myymään loppuun.
 
Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Tuntuu, että näissä Länsiväylän jutuissa faktat on aina vähän sinnepäin. En tiedä, onko juttua ehditty jo muokata, mutta ainakin nyt kun vilkaisin niin tuo otsikon 7480 on viime kauden 8 ensimmäisen ottelun yhteenlaskettu katsojamäärä. Jos siis juttua on uskominen.
Muistan vielä hyvin sen ajan kun Länsiväylä oli ylivoimaisesti paras, luotettavin ja kattavin tietolähde Kiekko-Espoo -asioissa. Varhaisteininä saatoin keskiviikkoisin ja lauantaisin, kun lehti jakeltiin, malttamattomana kävellä useammankin kerran postilaatikolle tarkistamaan, että jokos se on tullut.
Tuolla Kostiaisella on vielä matkaa Matti Hannulan tasolle.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Muistan vielä hyvin sen ajan kun Länsiväylä oli ylivoimaisesti paras, luotettavin ja kattavin tietolähde Kiekko-Espoo -asioissa. Varhaisteininä saatoin keskiviikkoisin ja lauantaisin, kun lehti jakeltiin, malttamattomana kävellä useammankin kerran postilaatikolle tarkistamaan, että jokos se on tullut.
Tuolla Kostiaisella on vielä matkaa Matti Hannulan tasolle.
Muistaakseni Blues aikoina oli sama juttu myös. Julkisilla kun matkusti koululle niin saattoi matkalla napata Länsiväylän ja lukasta uusimmat Blues kuulumiset.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Muistaakseni Blues aikoina oli sama juttu myös. Julkisilla kun matkusti koululle niin saattoi matkalla napata Länsiväylän ja lukasta uusimmat Blues kuulumiset.

Kun täällä kerran tiedetään asiat paremmin kuin Länsiväylässä, niin tuskin heitä haittaa jos sinne Kiekko-Espoosta jutun tai pari kaudessa kirjoittaa? Saattavat myös maksaa vähän taskurahaa palkkioksi. Tässä olisi myös hyvä yhteistyökuvio Espoon kiekkokannattajat ry:n ja Länsiväylän kanssa. Kiekko-Espoo/EKK saisivat näkyvyyttä ja Länsiväylä laadukasta yleisöä kiinnostavaa sisältöä. Voin tarvittaessa oikolukea isoimmat epäloogisuudet pois, jos joku alkaa kirjoittelemaan.

Bluesin loppuaikoina oli ehdottoman hyvä asia että yläkatsomot suljettiin, saatiin paljon parempi tunnelma alas. Tästä oli nähdäkseni täälläkin jonkinlainen yksimielisyys. Yläkatsomoiden avaaminen lienee myös kustannuskysymys. Toki jos todella on niin että jengi jättää tulemasta peleihin koska molemmat yläkatsomot ovat kiinni, niin varmaan toinen yläkatsoma kannattaa avata. Toisaalta jos katsojia on esim. 1000, niin en pidä yläkatsomoiden avaamista mitenkään järkevänä, päinvastoin.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Yläkatsomoiden avaaminen lienee myös kustannuskysymys. Toki jos todella on niin että jengi jättää tulemasta peleihin koska molemmat yläkatsomot ovat kiinni, niin varmaan toinen yläkatsoma kannattaa avata. Toisaalta jos katsojia on esim. 1000, niin en pidä yläkatsomoiden avaamista mitenkään järkevänä, päinvastoin.
Tottakai on kustannuskysymys. Se on aika iso ero onko auki pelkät alakatsomot vai myös yläkerta. Aika monta katsojaa pitää saada lisää että avaaminen on taloudellisesti kannattavaa. Toisaalta tässä kasvuvaiheessa on myös tärkeää saada jokainen mahdollinen katsoja hallille ja sitä kautta vakikävijäksi. Kolikolla on tässäkin kaksi puolta.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Tästä samaa mieltä. En usko, että porukkaa joille yläkerta on kynnyskysymys hallille lähtemiseen on kovin iso porukka.

Silloin kun hallissa tilaa, niin varmasti juuri noin.

Pulmahetket tullee siinä, kun alakatsomoissa ei ole enää "hyviä" paikkoja ostettavana. Alimmilta riveiltä näkee paljon yläkatsomoa huonommin. Ja maalin takana pelin katsominen ei innosta isohkoa osaa.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nopeasti kun katsoo niin katsomo 202 (ja puolet katsomosta 211?) lienee varattu vieraskannattajille, 207 ja 210 ja ei käytännössä ole myynnissä (varattu junnuille?) ja 103 ja 212 ei ole käytössä. Eli näiden katsomoiden harmaita paikkoja ei ehkä kannata laskea myydyiksi. Muilta osin lippuja on mennyt ihan kohtalaisen hyvin.
Jos nyt en ihan väärin laskenut (uusiksi) niin Tutopeliin olisi myyty noin 876 lippua eli lähes 900 olisi myyty mukaanlukien tämän hetken 210 katsomoon myydyt kausikortit. Sitten on ne pari harmaata katsomoa, joista ei varmaan kukaan tiedä onko myyty vai ei niin ne jätetty pois laskuista tietysti.

Edit. en muista kuinka monta paikkaa laskin/arvioin tuohon fanikatsomoon, joten voi olla hieman heittoa.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hiren muistopeli 23.9. TuToa vastaan:

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pakkohan se on tuohonkin otteluun sitten tulla paikan päälle. Kuten todettua, on tärkeää että myös tähän lauantain peliin tulee paljon väkeä. Vähän nyt rahastetaan ikävällä asialla, mutta Hire olisi tämän kyllä hyväksynyt.
 
Ladex

Nyt olisi paikka näyttää yhteisöllisyyttä ja ohjata muisto-ottelun tulot junnuille ja specials -toimintaan. Täyttää katsomo avauspelin jälkeen tunteella, joka kantaa pidemmälle kuin yhden TuTo -matsin lipputulot.

K-Espoo Oy:n kassa saattaisi hieman vingahtaa, mutta nämä ovat niitä kohtia, jolloin isot virrat kääntyvät kotiinpäin.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Toivottavasti loput kausarit menee kaupaksi, joten ostakaa jos vielä puuttuu ja mietitte.

Jos ei niiin muistakaa promota tutuille, että loput paikat Jokeripeliin vapautunee myyntiin lähiaikoina niille paikoille johon kausaria ei myyty, niin ei pääse Jokerikannattajat niitä nappaamaan!

Sielä jo Narri palstalla ollaan valmiina ostamaan vikat paikat meidän nenän edestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös