Kiekko-Espoon talousseuranta

  • 1 326 836
  • 5 817

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
En nyt ihan tajua. Uusi mies selittelemään? Lieneekö hän osakas tai edustaako jotain osakasta tai tulevaa omistajaa? Oli siellä hallituksessa eräskin pörssifirman guru, joka lähti häntä koipien välissä. Saa nähdä onko huomenna jo tekojen aika, vai odotellaanko edelleen.
 
Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Alkaa selvitä humpan juoni.

Tage Johansson on perustajaosakas yrityksessä nimeltä Nousu Capital Oy, jonka liiketoimintaa on ns. joukkorahoitus (crowd funding). Samantapainen markkinapaikka on esimerkiksi Invesdor, joka hoitaa mm. HPK:n osakeantia parhaillaan.

Toisin sanoen Nousu Capital varmaan tulee hoitamaan tämän osakeannin, johon siis voi osallistua kuka tahansa todennäköisesti web-pohjaisen sovelluksen kautta. No Tagella on luonnollisesti oma lehmä ojassa, sillä yleensä tällaiset markkinapaikat ottavat palkkion ja vetävät osan sijoitetusta pääomasta omaan taskuun palkkiona markkinapaikkana olemisesta. Näin tekee myös Invesdor. Myös julkisuusarvo lienee melkoinen, jolla Tage saa ilmaista mainosta omalle start-up firmalleen.

Osakeannin yhteydessä nettovarallisuudella saatika kassavirtapohjaisesti arvioituna arvoton yhtiö (Jääkiekko Espoo Oy) tullaan varmaan arvottamaan huomattavaan ylihintaan, jolloin osallistumista antiin voidaan pitää ennemminkin lahjoituksena nykyomistajien hyväksi kuin sijoituksena, jolla olisi positiivinen tuoton odotusarvo.
 
MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ei mene humpan juoni ihan noin @Hartza n kuvittelemalla tavalla.
Ihan pätevältä tuo Tage vaikuttaa, mitä nyt muutaman kokouksen olen istunut samassa pöydässä. Pätevämmältä kuin mitä Blegin toimistolla on ennen nähty. On ostanut/ostaa muutaman prosentin siivun.
 
No seurataan tilannetta. Tuo oli nyt ensimmäinen mitä tuli mieleen. Itsekin taisit mainita täällä joukkorahoituksen jossain vaiheessa. Katsotaan...

No ihan selvää on, että aivan eri tason kaveri kuin puuhastelijat. Lähinnä kiinnostaa mitkä ovat miehen motiivit ja mitä konkreettista nyt tapahtuu.

Itse uskon, että yritystä yritetään pääomittaa muiden kustannuksella ja nykyomistajien tästä hyötyvän. Tämän viestin voin kaivaa esiin sitten kun näin tapahtuu.
 
Viimeksi muokattu:

Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Tulisi nyt se päätös siitä saneerauksesta jotta päästäisiin tekemään ihan kongreettisia toimia ja päätöksiä tulevaisuuden pelastamiseksi. Mulle on ihan sama kuka ja miten homma saadaan toimimaan kunhan saadaan.
 
Harald73

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897
Ikinä en ole miehestä kuullut, ja varmaan hyvä niin. Daniel Pasternack on myös rahoitusalan ammattilainen, mutta silti Blegi on tossa kunnossa.

Ihan kiva, että hallituksessa on miestä, mutta pian pitäisi tietää miten kurssi aiotaan kääntää. Siis ihan konkretiaa pelkkien lupauksien sijaan.
Niinno, ammattilaisia on monen tasoisia. Blues on siinä tilassa, kun sitä pyörittäneiden ammatti-ihmisten ammattitaito edellyttää. Tottakai syy on aina jossain muualla, mutta näin se vaan menee.

Se, onko nykyjohdolla kompetenssia palkata oikeita ihmisiä ja roolittaa nämä oikein, on myös hyvin epäselvää, sillä joku voisi luulla näin jo tehdyn ajat sitten, eikä vasta sitten kun on jo lähes myöhäistä.

Miten tästä tulee naapuriin kuva, että räpelletään mitä tahansa, ettei Blues päädy Salonojalle ja lähde kämpät alta??? Väistämätöntä on kuitenkin vaikea väistellä.
 
Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Salonoja on edelleen mukana kuvioissa vaikka firmaa ei ole heti annettu is uutisen jälkeen hänelle. Ja osakeannissa hän voi ostaa vaikka kaikki myyntiin tulevat osakkeet jos haluaa. Se päätös saneerauksesta määrää aika pitkälti mitä tuleman pitää joten odotellaan rauhassa.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Se päätös saneerauksesta määrää aika pitkälti mitä tuleman pitää joten odotellaan rauhassa.

Eihän päätös saneerauksesta loppujen lopuksi hirveästi määrittele. Saneeraus asettaa yritykselle tietynlaisen pakkopaidan, jossa sen on saatava jostakin nopeasti paljon rahaa sisään ja samalla hillittävä menoja - muussa tapauksessa se ajetaan konkurssiin. Sama pakko Bluesilla on jokatapauksessa, eli rahoitusvaje on akuutti ja suuri, asetettiin yritys saneeraukseen tai ei. Saneerauspäätös ei ole mikään pelatusrengas.
 
Viimeksi muokattu:

Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Saneeraukseen= osakeannin julkistus, ei saneeraukseen= konkurssi/myynti Jussille. Eli kyllä se määrittää aika pitkälti lähitulevaisuuden.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Saneeraukseen= osakeannin julkistus, ei saneeraukseen= konkurssi/myynti Jussille. Eli kyllä se määrittää aika pitkälti lähitulevaisuuden.
Saneeraukseen = hidas ja tuskallinen kuolema.
Ei saneeraukseen = edes pieni mahdollisuus parempaan.

Mutta nyt odotellaan, sillä siinä me ollaan hyviä. Passaillaan, varrotaan, ventataan... Siirtoraja on vielä kolmen päivän päässä nyt vaan ootellaan ihan rauhassa... Jos tästä kaudesta tulee totaalinen mahalasku, niin ei tulevaisuuskaan hyvältä näytä. Minä en usko pätkääkään seuran tervehtymiseen velkasaneerauksen kautta. Kuka helvetti jaksaa sellaista kituutusta katsella useita vuosia? En ainakaan minä.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Itse asiassa siirtorajaan on enemmän kuin kolme päivää aikaa. Se muuttui pari vuotta sitten. Nykyään siirtoraja on 15.2.
 
Aika näyttää. Mikä estää Jussia ostamassa annin kautta joukkuetta itselleen? Eikö se olisi paras vaihtoehto että tulisi tätä kautta johtoon, sijoitetut rahat menisi jengin käyttöön eikä nykyisten omistajien taskuun? Tuosta saneeraus möröstä pääsee eroon velat maksamalla joten Jussihan lupasi ottaa velat kun hoidettavaksi tässä uudessa tarjouksessaan jota ei ilmeisesti ole esitelty muualla kuin IS sivuilla.
 
Jussilla pitäisi olla joku motiivi ostaa nykyisen firman osakkeita. Nyt ei oikein ole. Jussin asemassa olisin yhteydessä suoraan Liigaan. Ilmottaisin, ettei Blues ainakaan minun hallissani jatka pelaamista. Ja jos Liiga haluaa kiekkoilun jatkuvan Espoossa, tulee lisenssi tulevalle kaudelle antaa "Espoo Hound Dog-Agry Birds-Unitedille". Näin. Ilmoitus maksaa 0€, aloitus puhtaalta pöydältä.
 
Eli tuli saneerauspäätös tai ei niin seura päätyy Jussin haltuun. Millä tavalla se sitten on nimenomaan saneerauspäätös joka tulevaisuutta määrittelee? Ja luulis että se Jussin tarjous nyt on esitelty hänen ja nykyisen johdon välisissä neuvotteluissakin. Vai onko sinulla tieto että sitä ei ole esitelty siellä vaan ainoastaan Iltasanomissa?
 
Viimeksi muokattu:

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Aika näyttää. Mikä estää Jussia ostamassa annin kautta joukkuetta itselleen? Eikö se olisi paras vaihtoehto että tulisi tätä kautta johtoon, sijoitetut rahat menisi jengin käyttöön eikä nykyisten omistajien taskuun?
Mulla on se paha pelko, että jos joukkue pääsee saneeraukseen, osakeanti hoidetaan siten (laimeana tai jotenkin muutoin), ettei Jussille siunaannu kuitenkaan mahdollisuutta päästä pääomistajaksi. Pelkään, että nykyiset kiekkovaikuttajat pitävät siitä huolen (enkä erityisesti tarkoita Rautiota, vaan niitä, joilla on todellisia kontakteja ja valtaa). Mielummin pitävät homman pienenä ja kituvana, mutta samalla omana juttunaan, kuin antaisivat joukkueen taas kyseisen äkkirikkaan käsiin. Pelkoni pohjaavat vuosien takaiseen toisen käden tietoon, kun Jussi vielä omisti Bluesin, ja kuulin, että eräät tahot olisivat mielummin nähneet Bluesin tuhoutuvan, kuin jatkavan hänen käsissään. En tiedä oliko tuolla informaatiolla koskaan totuuspohjaa, mutta silti pelko on, ettei nykyinen klaani Bluesin taustalla ja Jussi omine kontakteineen, mahdu kovin harmonisesti saman pöydän ääreen.

Toivottavasti olen väärässä.
 
Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Eli tuli saneerauspäätös tai ei niin seura päätyy Jussin haltuun. Millä tavalla se sitten on nimenomaan saneerauspäätös joka tulevaisuutta määrittelee? Ja luulis että se Jussin tarjous nyt on esitelty hänen ja nykyisen johdon välisissä neuvotteluissakin. Vai onko sinulla tieto että sitä ei ole esitelty siellä vaan ainoastaan Iltasanomissa?
Niinhän sitä luulisi, mutta yhtiökokouksesta saatujen tietojen mukaan mitään konkreettista tarjousta ei ole nykyomistajille esitelty. Tämä perustuu kuulopuheisiin joten varmuutta asiaan ei ole.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itse asiassa siirtorajaan on enemmän kuin kolme päivää aikaa. Se muuttui pari vuotta sitten. Nykyään siirtoraja on 15.2.

Sekin vielä. Joudutaan vielä yli kaksi viikkoa odotella ketkä joukkueesta lähtevät, sillä varmaahan on, että sieltä lähtevät kaikki joista vähääkään saadaan rahaa jos/kun teoreettinenkin mahdollisuus sääleihin katoaa.
 
R.I.P

Jäsen
Suosikkijoukkue
R.I.P Blues. Kiekko-Espoo, Nottingham Forrest
On tää ihan olematonta pelleilyä, nyt pitäisi saada päätöksiä aikaan.
Mitä kauemmin jahkaillaan sitä paremmalta näyttä se vaihtoehto, että liigakiekkoilu lopetetaan Espoosa.
 
MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Jussilla pitäisi olla joku motiivi ostaa nykyisen firman osakkeita. Nyt ei oikein ole. Jussin asemassa olisin yhteydessä suoraan Liigaan. Ilmottaisin, ettei Blues ainakaan minun hallissani jatka pelaamista. Ja jos Liiga haluaa kiekkoilun jatkuvan Espoossa, tulee lisenssi tulevalle kaudelle antaa "Espoo Hound Dog-Agry Birds-Unitedille". Näin. Ilmoitus maksaa 0€, aloitus puhtaalta pöydältä.
Tämähän tosiaan ei vaan taida olla mahdollista. Eikö Liiga ilmoittanut jo Jussille joidenkin uutisten mukaan, että osake ja lisenssi kyllä Salonojalle siirretään ja myydään, jos konkurssi koittaa ja hän ne haluaa ottaa, mutta edellytys oli, että velat pitäisi valtaosin silti kuitata. Tämän takia lienee helpompaa hankkia omistus suoraan nykyisestä osakeyhtiöstä?
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Tämähän tosiaan ei vaan taida olla mahdollista. Eikö Liiga ilmoittanut jo Jussille joidenkin uutisten mukaan, että osake ja lisenssi kyllä Salonojalle siirretään ja myydään, jos konkurssi koittaa ja hän ne haluaa ottaa, mutta edellytys oli, että velat pitäisi valtaosin silti kuitata. Tämän takia lienee helpompaa hankkia omistus suoraan nykyisestä osakeyhtiöstä?
Eikös Bluesin ja Esarin velat ole kuitenkin pääosin nimenomaan Salonojalle?
Jos lisnessin haluaa niin pitää hoitaa ainakin eläkerästit se 100% varmaa ja sitten piikissä olevat maksut niin liigalle, liitolle ja muille tahoille.
Konkurssipesästä vaan ei ole sitä mahdollisuutta, että Rautio&co pääsee vielä väliin jollain keinoilla osakeannissa on se riski.
 
Bluesin velat lienee pääosin nykyään Esarille (joka siis 2 vuotta nyt hoitanut hallin toimintoja), verottajalle ja eläkevakuutukselle? Ja Esar on sitten Salonojalle velkaa sen miljoonan ja hieman ylikin. Eli Blues on epäsuorasti Salonojalle velkaa Esarin kautta, jolla tietenkin samat omistajat kuin Bluesilla. Vaikea uskoa, että rästissä olisi hirveän suuria summia vielä kaudelta 2013-2014 hallivuokrien osalta, eli ihan suoraa velkaa Salonojalle.

Toki varmasti pieniä velkoja on sitten muillekin tahoille, mutta näkisin, että nuo on ne suurimmat velkojat.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Niin, kovasti varmaan kaikki odottaa sitä tuomarin päätöstä saneerauksesta. Camoon tuomari.
Siitähän tässä on jatko hyvin paljon kiinni. Ennen sitä päätöstä ei oikein voi tehdä mitään. Mun tietojen mukaan estettä hyväksymiselle ei pitäisi olla. Toivottavasti päätös tulisi pian, jotta asiat lähtisivät etenemään edes johonkin suuntaan.

Itse olin aluksi siinä uskossa, että saneeraushakemus olisi vain ajanpeluuta myyntineuvotteluille, mutta nyt näyttää siltä, että se on ihan se vaihtoehto, jolla on tarkoitus mennä. Jos niin käy, niin sitten täytyy vain toivoa, että löytyy uusia omistajia osakeannin kautta ja he taas löytävät uuden osaavan johdon joka pystyy tekemään tulosta. Itse en usko, että kituuttamalla pystyy tekemään positiivista tulosta. Nykyisenkaltaisella joukkeella operoivalle organisaatiolle ei löydy riittävästi yhteistyökumppaneita eikä katsojia. Joukkueen pitää olla sellainen, että sillä on kansan silmissä realistiset mahdollisuudet pudotuspeleihin.
 
spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
itselle tästä saneerauspäätöksen viivästymisestä tulee mieleen, että ilmoituksen täydentämistä on pyydetty useamman kerran käräjäoikeuden toimesta ja siihen on haettu jatkoaikaa vastaukselle. Eli pitkitetään=ostetaan aikaa ja toivotaan parasta nykyomistajien toimesta. Voi olla että olen väärässä.
 
MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ei sitä sinänsä ole viivytelty, käsittääkseni velkojien lausunnoissa kesti mutta nyt ne on saatu joten päätöksen pitäisi tulla piakkoin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös