Kiekko-Espoon talousseuranta

  • 1 326 780
  • 5 817

Mahti

Jäsen
Vaikka kuinka yritän omassa mielessäni kääntää positiiviseksi tätä taxisotkua, niin en vaan pysty.
Kajon on selkeä yhteistyökumppani jolta uber yrittää viedä osuuksia. Ja meidän Blues auttaa siinä,
kusee omiin muroihin, isosti. Ei näin.

Myös pelin jälkeen on mukava nähdä kuinka monta Espoon taksia on tolpalla.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Tuohon, jo useaan otteeseen mainittuun, että osakekanta on hajallaan kymmenillä osakkailla niin eikös se kuitenkin ole niin että omistuksen mahdollisessa "vaihtamisessa" on kyse käytännössä siitä että omistus ostetaan pois suurimmilta osakkailta. Käsittääkseni kuitenkin Rautio ja muutama muu henkilö omistavat reilusti yli puolet Bluesin osakekannasta, eikö? Ne kannatusmielessä yhden osakkeen aikanaan ostaneet tahot ovat tässä kuviossa ihan alaviite ja heille kai oleellista on että toiminta jatkuu eikä seura ajaudu konkkaan.
 
MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues

En muista nyt tarkkoja omistusosuuksia, mutta enemmistön saamiseksi tarvitaan kuitenkin useamman omistajan osakkeet. Lisäksi siinä on tietysti se, että jos osakkeita ostetaan yksittäisiltä osakkailta, rahat menevät kyseisille osakkaille eivätkä yhtiölle, jonka osakkeista on kyse. Tässä osakeantiskenaariossa puolestaan osakkeista maksettu vastike tulee pääomaksi. Osakeanti mahdollistaa myös sen, että mukaan tulee useampia uusia omistajia vaikka parinkymmenen prosentin osuuksilla. Yhden osakkeen omistajien toive siitä että toiminta jatkuu nimenomaan mahdollistuu tällä tavalla.

Itse näen kyllä melkein parhaaksi vaihtoehdoksi sen, että omistuspohja on laaja, ja toiminta perustuu siihen että se on kannattavaa itsessään. Se on pitkällä tähtäimellä ainoa järkevä ratkaisu. Jos jatketaan samaa perseilymenoa kuin aina aiemmin, oltaisiin taas samassa tilanteessa kun rahoittajan kärsivällisyys loppuu. Toki mulle kelpaisi oikein mainiosti yksikin pääomistaja, jos kyseinen pääomistaja olisi oikeasti joko osaava ja innokas tai sitten osaisi valita osaavat tekijät. Sitten jos joku ostaa koko roskan ja valitsee työntekijät kaveruuden tai perseennuolemisen tai vaikka pelkästään entisen pelaajataustan perusteella, niin saa kiittää ihan itseään siitä jos toiminta on tappiollista. Ja edelleen uskon vakaasti, että tuosta saadaan kannattavaa, toimintaa pitää vain parantaa ihan jokaisella tasolla. Työtä on varmasti paljon.
 
JPL

Jäsen
Kyllä tuo osakeanti ja omistuspohjan laajentaminen (järkevöittäminen) on oikeasti ainut mahdollinen tapa saada seura pitkällä tähtäimellä kuntoon. Ei kannata verrata tätä (ainakaan vielä) Ilvekseen, missä muutama sankari tekee aina kaikkensa, että saavat pidettyä päätäntävallan vain ja ainoastaan omissa käsissään. Tilanne on siinä mielessä eri, koska käsittääkseni Bluesin nykyomistajista kukaan ei omista yli 30% osuutta, vaan omistus jakaantuu jo lähtökohtaisesti useammalle taholle. Käsittääkseni näille isoimmille omistajillekkaan ei ole aivan yhdentekevää, että miten se omistus voi (Raution talon panttaus esimerkkinä). Toivoisin, että Ilveksen kaltaista valtapeliä siellä ei ole taustalla.

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta...
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Osakeannissa ei todellakaan ole mitään järkeä, ellei ole jo etukäteen tiedossa isoja osallistujia. Kukaan ei sijoitusmielessä tule mukaan, joku muu motiivi on taustalla. Itse pelkään toimien jäävän riittämättömiksi ja seuran kuihtuvan keväällä pois. Vaatimattoman runkosarjan jälkeen. Ei kukaan jaksa talkoilla käydä katsomassa häviöitä, siksi osakeanti ei edes onnistuessaan riitä. Siis koska tästä kaudesta tulee täysi katastrofi.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
No siinä on kyllä käynyt juurikin toistepäin, Uber on kielletty lähes kaikissa EU-maissa, esim. Saksa, Britit, Ranska, Suomi ja useimmissa USAn osavaltioissa..

Uberin laillisuus/laittomuus on aika ns. avoin kortti monissa maissa ja käytännöt vaihtelevat. Esim. Suomessa Uberin liikennevälitys-toiminto on täysin laillista mutta kuskit jotka ajavat ilman taksilupaa toimivat laittomasti.

Euroopassa Uberin laillisuutta mittaillaan aika monen maan oikeusasteissa tälläkin hetkellä ja lopputulos nähdään vasta myöhemmin.

Ehkä lopullisen sanan sanoo EU tuomioistuimet joihin varmaan mennään mittaamaan kuinka paljon valtiot voivat rajoittaa kilpailua alalla joka on täysin yksityinen.
 
jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Poissa.

Mutta tällä hetkellä tilanne on se, että Blues tukee täysin avoimesti laitonta toimintaa ja harmaata taloutta. Eikö totta? Ja vaikka tämä suomessa sovellettu liikennelupajärjestelmä ja kuljettajien ammattipätevyyspakko menisikin nurin joskus jossain tuomioistuimessa, niin siitä on vielä erittäin pitkä matka siihen että nämä uber suharit alkaisivat toimia kuin yrittäjät maksaen kaikki pakolliset verot ja maksut. Minun kohdallani tässä on nyt menty sen rajan yli, jonka jälkeen en enää hyväksy Bluesin toimintaa.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Pitääkö sitä kaikki kaivaa esiin, muutenkin on ongelmia ihan tarpeeksi;) Antakaa nyt pojille hiukan aikaa ratkaista nämä suuremmat ongelmat ensin..pienempiin voi sitten tarttua myöhemmässä vaiheessa..oli sitä aikanaan pikku bisneksiä Hifkilläkin Hesperian ilotyttöjen osalta..ja Lukollakin oli jotakin pientä. Ässillä tutkittiin hieman pääsylippumyyntiä..jne. No ei viitsi kaikkea edes nostaa esille mitä tässä vuosien saatossa on seurailtu ! Ei se Blues ensimmäinen ole..

veini
 
Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täällä oli jossain puhetta siitä, että Liigalla on etuosto-oikeus osakkeeseen. Sitten mietittiin sitä, että onko se jokin ennalta määrätty hinta vai pitääkö Liigan ostaa samalla hinnalla kuin ulkopuolinen ostaja. Kumpikin vaihtoehto sinänsä ihan mahdollisia. Kuitenkin veikkaan, että mitään ennalta sovittua hintaa ei ole. Haluaisin nimittäin nähdä sen tilintarkastajan joka hyväksyy taseeseen arvon 2miljoonaa, jos todellisuudessa Liiga voi ostaa osakkeen itselleen sit jollain vaikka 500keurolla. Olis varmaan velkojat tyytyväisiä.
 
Miten tilintarkastaja kirjaa taseeseen assetin jonka markkina-arvo on väitetysti 1.8M€ (case-Jokerit) mutta jonka liiga voi lunastaa 500K€:llä (esimerkkinä)?

En tiedä mutta epäilenpä että liiga ei pysty lunastamaan osaketta millään ennakkoon määrätyllä polkuhinnalla vaan osakkeen hinta varmaan vaihtelee jonkun ennaltamääritetyn parametristön mukaisesti, esim. liigan liikevaihto, yleisömäärät yms.
 
Veikkaisin että suomalaisen lainsäädännön mukaan kirjaisi 500ke ja IFRSn mukaan kirjaisi 1.8miljoonaa. Blues ei tietääkseni käytä IFRSia.

edit: Tai sitten ei.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Veikkaisin että suomalaisen lainsäädännön mukaan kirjaisi 500ke ja IFRSn mukaan kirjaisi 1.8miljoonaa. Blues ei tietääkseni käytä IFRSia.

edit: Tai sitten ei.

No nyt joku kirjanpitoa harrastava voisi valaista tätä, käsittääkseni Blues (tai muutkaan jengit) eivät joutuneet erikseen ostamaan liiga-osaketta joten hankintahintaa ei voi pitää tasearvona. IFRS:n mukaan se tosiaan pitäisi arvottaa taseeseen käyvän arvon mukaisesti mutta enpäs osaa sanoa kuinka paljon Suomen/EU:n kirjanpitosäädökset ovat huomioineet IFRS:ää listaamattomien yritysten kohdalta tältä osin.
 
Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja vielä lisäksi vähän ehkä asiaan kuulumatonkin asia, mutta miten TPS:n tapauksessa, kun joku mainitsi TPS:n arvostaneen osakkeen 2m€. Jos Jokerit-casesta saadaan "todelliseksi markkina-arvoksi" 1,8m€, niin millä perusteella on hyvän kirjanpitotavan mukaista (varovaisuus) kirjata taseeseen siitä 2m€. Olisi mukavaa nähdä jostain näitä perusteluja, kun vielä huomioidaan, että esim. tv-soppari on tällä hetkellä niin hyvä, että vastaavaa ei aivan lähiaikoina saada. Nooh, eiköhän "totuus" pian selviä, kun pesää aletaan realisoida.

Kaikki ylläolevat ns. numerofaktat perustuvat jatkoajan keskustelupalstaan. Eli en ole näitä jaksanut tarkistella mistään.
 
Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No nyt joku kirjanpitoa harrastava voisi valaista tätä, käsittääkseni Blues (tai muutkaan jengit) eivät joutuneet erikseen ostamaan liiga-osaketta joten hankintahintaa ei voi pitää tasearvona. IFRS:n mukaan se tosiaan pitäisi arvottaa taseeseen käyvän arvon mukaisesti mutta enpäs osaa sanoa kuinka paljon Suomen/EU:n kirjanpitosäädökset ovat huomioineet IFRS:ää listaamattomien yritysten kohdalta tältä osin.
Taseenhan pitäisi vastata mahdollisimman hyvin todellista tilannetta (ali- ja yliarvostamiset). Vaikka osake olisi saatu ilmaiseksi, voidaan sille perustellusta syystä kirjata taseeseen jokin muukin arvo. Jotkut joukkueethan eivät ilmeisesti ole kirjanneet osakkeelle arvoa ollenkaan. Ainoastaan lisää omaa pääomaa tarvinneet ovat kirjanneet osakkeelle arvoa.

Edit: taustalle vielä, että IRFShän suojaa sijoittajia, suomen kirjanpitolaki ja -asetus taas suojaa lähtökohtaisesti velkojia.
 
exau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
No nyt joku kirjanpitoa harrastava voisi valaista tätä, käsittääkseni Blues (tai muutkaan jengit) eivät joutuneet erikseen ostamaan liiga-osaketta joten hankintahintaa ei voi pitää tasearvona. IFRS:n mukaan se tosiaan pitäisi arvottaa taseeseen käyvän arvon mukaisesti mutta enpäs osaa sanoa kuinka paljon Suomen/EU:n kirjanpitosäädökset ovat huomioineet IFRS:ää listaamattomien yritysten kohdalta tältä osin.

Ainakin Sport ja muut uudet tulokkaat joutuvat ostamaan osakkeen. En nyt muista tarkkaan, joku varmaan korjaa, mut olisko ollu about 300k vuodessa viiden vuoden ajan.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ainakin Sport ja muut uudet tulokkaat joutuvat ostamaan osakkeen. En nyt muista tarkkaan, joku varmaan korjaa, mut olisko ollu about 300k vuodessa viiden vuoden ajan.

Joo uudet jengit joutuu osakkeen ostamaan mutta silloin kun liiga suljettiin ja pistettiin oy:ksi niin sen hetkiset jengit saivat käsittääkseni osakkuuden ilman merkittävää taloudellista panostusta.
 
Oliko jäähän tullut lisää mainoksia? Hihamainoksia oli ainakin tullut lisää ja olkapäihin Yritysluoton mainokset (toteutettu sitten ofc valkoisina laatikkoina, jotta paita saadaan pilattua).
 
molari

Jäsen
Uberin laillisuus/laittomuus on aika ns. avoin kortti monissa maissa ja käytännöt vaihtelevat. Esim. Suomessa Uberin liikennevälitys-toiminto on täysin laillista mutta kuskit jotka ajavat ilman taksilupaa toimivat laittomasti.

Euroopassa Uberin laillisuutta mittaillaan aika monen maan oikeusasteissa tälläkin hetkellä ja lopputulos nähdään vasta myöhemmin.

Ehkä lopullisen sanan sanoo EU tuomioistuimet joihin varmaan mennään mittaamaan kuinka paljon valtiot voivat rajoittaa kilpailua alalla joka on täysin yksityinen.

Aikanaan tuo ratkeaa, mutta tähän asti laitonta ajaa ilman liikennelupaa sekä ammattiajolupaa, joista verot maksetaan Suomeen toisin kuin Uberilla, jossa kyytivälitysmaksu menee Uberille ja loppu pimeä raha jää kuskille, samoin Uber sysää kaiken vastuun kuskille ja asiakkaille, ihan mielenkiintoista, mitä tapahtuu onnettomuustapauksessa, kun normi vakuutuksilla ajetaan ammattiajoa.

Normi takseilla on ollut mainossoppari Bluesin kanssa, tarrat autoon ja saa 1 kausarin, tänä vuonna on kausarit tulleet, mutta tarrat ovat edelleen matkalla eli tuolla mallilla tuokin mainostuskuvio.
 
Kapo

Jäsen
Jaa että Blues on sponssannut taksikuskien lätkäfanitusta? Oikeasti? Mikäs hemmetin järki tuossa nyt on? Kyllä kai sen niin päin pitäisi mennä että kausarin ostajalle autotarra kaupan päälle eikä autotarran ottajalle kausari kaupan päälle.

Onko mikään ihme että lipputulot ovat matalat jos joukkue itse katsoo että lipulla ei ole mitään arvoa.
 
Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Onko mikään ihme että lipputulot ovat matalat jos joukkue itse katsoo että lipulla ei ole mitään arvoa.
No tästähän mä olen paasannut useamman vuoden ja silti tuntuu että monet ovat sitä mieltä että ihmisiä pitää saada hallille ns. hinnalla millä hyvänsä. Ja nyt nähdään lopputulos.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Mutta tällä hetkellä tilanne on se, että Blues tukee täysin avoimesti laitonta toimintaa ja harmaata taloutta. Eikö totta?
Ei pidä paikkaansa. Uber ei ole laiton Suomessa, tästä on ihan ministeritason lausunto olemassa. Kuskit saattavat olla laittomia, jos heillä ei ole luvat kunnossa. Tässä se laittomuus ulkoistetaan siis kuskeille. Mennään ehkä harmaalle alueelle, mutta ei laittomuuden puolelle. Ainakaan vielä. Sitten jos/kun Suomessa tulee ensimmäinen tuomio Uberin laittomuudesta, kaikki sponsorisopimukset varmasti raukeavat. Siihen asti, minusta on vaan hyvä, että yritetään uusia asioita. Varsinkin nuoriso on ottanut Uberin omakseen ja käyttävät sitä käsittääkseni hyvinkin aktiivisesti. Kaikkien uusien juttujen ei tarvitse miellyttää kaikkia, itseasiassa tuo on silkka mahdottomuus.
 
Laareppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blegi, Sharks
No tästähän mä olen paasannut useamman vuoden ja silti tuntuu että monet ovat sitä mieltä että ihmisiä pitää saada hallille ns. hinnalla millä hyvänsä. Ja nyt nähdään lopputulos.

No huh mikä neronleimaus - laita tarra autoon, saat kausarin ilmaiseksi.
Nyt ne samat taksikuskit mouhuaa Bluesin fb-sivuilla että kausarit lentää roskikseen, jonkun Uber-yhteistyön takia? Un-fucking-believable.
 
Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Onko tämä nyt jotenkin huono juttu? Oikeasti? Halli ei ikinä täynnä, montako taksikuskia tällaisen mainosjutun parissa edes olisi? Minusta aika hyvä veto, sen tarran kuitenkin tulee näkemään ihan helvetin moni ihminen siellä taksissa.

No ei kyllä näe, jos niitä tarroja ei ole edes toimitettu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös