Kiekko-Espoon juniorimyllyn tuoreimmat timantit

  • 76 717
  • 177

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Muutenkin jäi kyllä vähän toi köyhäksi sisällöltään toi analyysi. Itse en ollut Vainiosta edes (käytännössä) tietoinen ennen sopparia, eikä tämä antanut mitään lisäinfoa. Minkälainen tyyppi on persoonaltaan? Millä tavalla ailahtelu on näkynyt? Jotain syväluotaavampaa olisi odottanut.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ja toimittajan esimerkki tason heittelystähän oli suorastaan hulvaton: A:n ratkaisevan finaalin jälkeen pelasi heikosti seuraavana päivänä!
No itellä kävi tosta tapauksesta mielessä että jos Vainio ois ollu vaikkapa hieman ulkoilemassa finaalin jälkeen ja maila olisi sen takia hieman vapissu kädessä kun pikkasen väsytti siitä valvomisesta.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
A-junnut aloittavat pleijarit tänään Matinkylässä. Onko mahdollista että Vaino pelaisi A-junnuissa vielä kauden loppuun?

Viisi nuorta pelaajaa saa vaihdella kauden loppuun asti liigan, mestiksen ja A-junnujen välillä. Blues ilmoittanut tällaisiksi vasta Kangasniemen, Rutasen ja Kähkösen joten eiköhän Vainiokin tuohon kiintiöön mene.
 

BLEGI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, DRW, Man United ja Tommi Huhtala
Olipa muuten eilen Vainiolta hieno ensiesiintyminen liigassa. Aluksi oli havaittavissa pientä hermostuneisuutta, mutta Vainio paransi selkeästi pelin edetessä. Luistelu on erittäin helpon näköistä ja tulihan sieltä ensimmäinen tehopistekin ylivoimalla. Puolustamisessa oli tietysti pientä hakemista, mutta Vainion peluuttaminen Kuukan kanssa oli hyvä idea, sillä en keksi montakaan parempaa puolustavaa pakkia liigassa, kuin Kuukka. En ihmettelisi yhtään, jos Vainio pelaa itsensä vakiokokoonpanoon ensi kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Rochester Diablos
Hyviä tuloksia takoo Blues lähtöinen Rasmus Tirronen viimeisenä yliopistovuotenaan NCAA:ssa. Juttu eilisestä playoff pelistä. 63 torjuntaa, 1 maali ja 2-1 voitto.

Valmentajien lausunnot ovat aika kuvaavia:
“I’m not going to apologize for having a good goalie,” said Warriors coach Mark Dennehy. “It’s probably one of the most important parts of the game and we’ve got a good one. I thought our team played really well in front of him. It was a hard-fought win.”

For NU, particularly its seniors, it was a disappointing end to the year.

“[Tirronen] was the difference in the series, plain and simple,” said Madigan. “If not for him, I think I’m singing a different song here. We just couldn’t solve him.
 

Mahti

Jäsen
A-jengi ilman liigassa hyvin debytoinutta Vainiota jatkoon. Seuraava tiputettava on TPS. Tosi kova vastus tulossa, mutta kaikkihan ne on tiputettava mikäli päätyyn asti halutaan mennä. Torstaina jatkuu.

B-jengi huomenna Tampereella ja ratkaisupeli (toivottavasti) myös torstaina Matinkylässä.

C-ryhmän puolivälierät alkavat huomenna Hifkiä vastaan.

Matinkylässä totuttu pitkiin keväisiin, toivottavasti nyt pelaavat joukkueet eivät katkaise perinnettä.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Hyviä tuloksia takoo Blues lähtöinen Rasmus Tirronen viimeisenä yliopistovuotenaan NCAA:ssa. Juttu eilisestä playoff pelistä. 63 torjuntaa, 1 maali ja 2-1 voitto.

Valmentajien lausunnot ovat aika kuvaavia:
“I’m not going to apologize for having a good goalie,” said Warriors coach Mark Dennehy. “It’s probably one of the most important parts of the game and we’ve got a good one. I thought our team played really well in front of him. It was a hard-fought win.”

For NU, particularly its seniors, it was a disappointing end to the year.

“[Tirronen] was the difference in the series, plain and simple,” said Madigan. “If not for him, I think I’m singing a different song here. We just couldn’t solve him.
Hienoa analyysiä Jukka olet tehnyt taas kerran. Oletko muuten kiireiltäsi ehtinyt muita espoolaistaustaisia maalivahteja seurata miten he ovat omissa sarjoissaan pärjänneet(Gibson, Koskinen ym.)? Olisi kiva tietää onko heissä potentiaalia jopa miesten maajoukkueeseen asti(Koskinen jo esiintynyt A-maajoukkueessa). :)
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Lisätäänpä tänne vielä Ahti Oksanen ( http://www.eliteprospects.com/player.php?player=56595 ), vaikka kyseessä onkin "jo" -93 syntynyt pelaaja.Suomessa Oksanen pelasi pakkina, mutta ilmeisesti Bostonissa koittanut myös hyökkääjän paikkaa. Isokokoinen pelaaja, joka on tehnyt 22 maalia 32 ottelussa on varmasti kiinnostava pelaaja. Käsittääkseni BA-tutkintoon menee yleensä se 4 vuotta, joten ensi kaudeksi Oksasta tuskin saadaan takaisin, mutta tulevaisuudessa näkisin hänet mielelläni Bluesissa.

Toinen mielenkiintoinen pelaaja on Eeli Tolvanen ( http://www.eliteprospects.com/player.php?player=249730 ), joka on paukuttanut tällä kaudella B-junnuissa lähes maalin per ottelu ja yli kaksi pistettä per ottelu. Mieltä lämmittää myös 2 pistettä ottelua kohden maajoukkueen mukana. Tolvanenkaan ei ole ensi kauden jätkiä, mutta lupaava prospekti kuitenkin.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Lisätäänpä tänne vielä Ahti Oksanen ( http://www.eliteprospects.com/player.php?player=56595 ), vaikka kyseessä onkin "jo" -93 syntynyt pelaaja.Suomessa Oksanen pelasi pakkina, mutta ilmeisesti Bostonissa koittanut myös hyökkääjän paikkaa. Isokokoinen pelaaja, joka on tehnyt 22 maalia 32 ottelussa on varmasti kiinnostava pelaaja. Käsittääkseni BA-tutkintoon menee yleensä se 4 vuotta, joten ensi kaudeksi Oksasta tuskin saadaan takaisin, mutta tulevaisuudessa näkisin hänet mielelläni Bluesissa.
Mä veikkaan, että Oksasella riittää ottajia myös lähempänä nykyistä sijaintiaan, eli tuskin on saapumassa takaisin Eurooppaan ihan heti tutkinnon saatuaan.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Toi Eeli Tolvanen vaikuttaa kyllä statsien perusteella mielenkiintoiselta. Aika huima tahti b-junnuissa ja päässyt tällä kaudella kokeilemaan jo a-junnuissa (eikä muuten mitenkään huonosti, 5 pistettä seitsemään peliin 15-vuotiaana).
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
A-jengi ilman liigassa hyvin debytoinutta Vainiota jatkoon. Seuraava tiputettava on TPS. Tosi kova vastus tulossa, mutta kaikkihan ne on tiputettava mikäli päätyyn asti halutaan mennä. Torstaina jatkuu.
Pistetään tännekkin infoa että Blues-TPS ottelusarjaa voi seurata sekä netistä (pientä maksua vastaan, TPS:n kotipelit) että radiosta (Espoon matsit, Radio Auran Aallot). Vielä torstaisesta matsista ei ole tulossa selostusta radioon koska samaan aikaan pelataan Turussa runkosarjan viimeinen peli.

http://hc.tps.fi/uutiset/ajankohtaista/nuorten-ottelut-nakyvat-ja-kuuluvat-taysilla-loppuun-asti/
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Olin katsomassa eilisen pelin turussa, jonka TPS voitti 4-1 ja pitää sanoa, että jos blues tämän sarjan vie niin teillä on timanttinen joukkue, koska sen verran ylivoimainen TPS oli eilen Rantasen johdolla. Teidän maalivahti pelasi mielestäni hyvin(nimi ei jäännyt muistiin), mutta kuka on tuo Pulkkinen?? Jotain sukua Teemulle??
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Kähkönen innostui sitten lisää, sillä tänään hän teki maalin U20- ja U18-maajoukkueiden keskinäisessä harjoitusottelussa.
 

EEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko & Leijonat
Eeli Tolvanen siirtyi sitten Sioux City Musketeersiin USHL -liigaan. Hieman yllättävä siirto näin omasta näkökulmasta, koska noilla otteilla mitä esitti B-junioreissa, ei paikka Bluesin edustusjoukkueessa olisi ollut utopiaa. Yhä useampi suomalainen junnu tuntuu lähtevän Pohjois-Amerikan junnusarjoihin ja varmasti siksi että sitä kautta on lähempänä NHL-unelmaa.

Edit.

Hurjat tehot on Tolvanen iskenyt tällä kaudella B:ssä 41 ott. 39+45=84 ja viime kaudella C:ssä 28 ott. 43+33=76.

Ja vielä linkki Musketeersin uutiseen siirrosta.
 
Viimeksi muokattu:

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Näyttää olevan muuan Joel Janatuinenkin samassa porukassa. Jutun mukaan Blues-junnu niin ikään. Toivottavasti Eelillä menee hommat putkeen ja palaa parin vuoden kuluttua Espooseen johtamaan ykkösketjua.
 

EEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko & Leijonat
Janatuinen näyttää siirtyvän ensi kaudeksi NCAA:n eli jenkki yliopisto-sarjaan.
Kaikella kunnioituksella, mutta ei tasoltaan heikentyneestä B-junnu sarjasta hypätä liiga peleihin sitten niin millään.
Mutta toivotaan silti kireitä verkkoja.

Oliko tämä minulle tarkoitettu?

Ehkä kirjoitin edellisen viestini hieman epäselvästi. En kyllä meinannut että 99-syntynyt Tolvanen hyppäisi suoraan B:stä Liigamiehistöön, vaan lähinnä että jos tahti jatkuisi samana ensi kaudella A:ssa, niin sitten kaudella 16-17 olisin hyvin voinut nähdä Tolvasen liigamiehistössä.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Blues Juniorit teetti tässä taannoin pienen kyselyn noihin Pohjois-Amerikan junnusarjoihin lähteneille espoolaiskasvateille selvittäen, miksi kiinnostus lähteä sinne on niin kova. Suurimmat vaikuttimet taisivat olla opiskelun ja huipputason jääkiekon yhdistäminen. Siellä junnumatseissa käy hieman areenasta riippuen jopa enemmän yleisöä kun täällä Liigapeleissä, joten kyllähän tuo on ihan ymmärrettävän houkuttelevaa. Samalla jätkät saavat todella tärkeää kiekko-oppia, jota voivat sitten hyödyntää jatkossa kotimassa, jos suora tie paratiisiin (NHL) ei aukea.
 

Mahti

Jäsen
Janatuinen näyttää siirtyvän ensi kaudeksi NCAA:n eli jenkki yliopisto-sarjaan.
Kaikella kunnioituksella, mutta ei tasoltaan heikentyneestä B-junnu sarjasta hypätä liiga peleihin sitten niin millään.
Mutta toivotaan silti kireitä verkkoja.

Ei pelkästään B-sarja ole heikentynyt, vaan kyllähän taso on laskenut ihan Liigaa myöten. Nyt liigajoukkue lupailee esim eurooppaliigan peleihin junnuille peliaikaa, mikä on tietysti upea juttu. Nostaako se liigan tasoa, onkin eri asia.

Mutta, kyllähän nuorille aukeaa monia ovia lähdön myötä. Enkä nyt tarkoita pelkästään kiekon parissa, vaan elämässä yleensä.

Kannattaa zekata myös käynnissä olevia nuorten "välikisoja" jossa Espoolaisittain hieno edustus. Toivotaan että Espoolaiset pojat nostavat tasoaan
sielläkin !
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Joni "Juhan poika" Ikonen on ilmeisesti vaihtanut osoitettaan Frölundan junnuihin mikäli on uskominen Leijonat.fi-sivuston tuoreinta U17-maajoukkueen leiritysjulkistusta. Tuolla komeilee meinaan Ikosen kuva nimellä, pelipaikalla ja seuralla (Frölunda) varustettuna: Leijonat.fi - U17 tällä joukkueella testileirillä - Pelaajakuvat!
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Harmi menettää lupaavia pelaajia, mutta ehkä tämä on sitten kaikille parempi.
Pakko olla samaa mieltä. En minäkään todellakaan halua mitään uusintaa edellisestä episodista, eli parempi näin.

Sitä voidaan sitten vain arvailla keillä siellä on sukset ristissä, mutta lieneekö tuolla enää väliä.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Tuskinpa tässä on mistään kummemmasta kyse, koska eikös Iso-Jussi itsekin pelannut Frölundassa? Jussi varmasti kehunut organisaatiota pojalleen ja suositellut itse puolestaan poikaa seurajohdolle, joten voihan tässä olla kyse siitäkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös