Kiekko-Espoon juniorijoukkueet

  • 960 435
  • 2 810

Enslaved

Jäsen
Katsoin tämän päiväisen pelin osittain ja pakko todeta, ettei sellaisella pelillä menestystä ole tulossa tällä kaudella. Paljon tuli alivoimaa, joskin tuomarilinja oli tiukka, mutta oli se myös reilu molempiin suuntiin. Jokerit oli koko ajan potkun edellä, mistä noita kakkosia tuli. Ylivoimaakin oli ihan riittävästi maalien tekoon, mutta aika huonoa yritystä vielä tässä vaiheessa kautta. Aiemmissa otteluraporteissakin mainittu tehottomuus oli tosiasia myös tämän päivän pelissä. Blues sai järjestettyä muutaman avopaikan tehdä maaleja ja yksi rankkarikin oli, mutta tänään ei onnistunut. Jostain pitäisi kaivaa jengiin maalintekijöitä. Nuoremmilla on iso duuni paikata Rutasen, Tiivolan ja kumppaneiden jättämät aukot.
 
Mahti

Jäsen
Hyvätasoisia harjoituspelejä nuorille.
Ainakaan suunta ei voi olla kuin ylöspäin!

Muita junnujen harkkapelejä Matinkylässä;
B-pelaa ensi keskiviikkona jokereita vastaan klo 1900 alkaen.
B-akatemialla huomenna lauantaina pelicans 1250 alkaen.

C-junnut venäjälle ja C-akatemia oulun turnaukseen.

Hienoa kun kausi alkaa, toivottavasti pitkä kausi on edessä!
 
~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Tänään tuli 3-0 voitto Röglestä joka taas oli pyörittänyt Jokereita aikaisemmin turnauksessa eli hyvä voitto Bluesille. Nämä harkkapelit ei periaatteessa meinaa yhtään mitään tulevaan kauteen tai ainakaan yhtään pinnaa näistä ei sarjaan saa. Blues on niin kova junnuseura että eiköhän siellä taas kaikki jengit ole mitaleilla.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Katsomotoiminnasta

Espoon juniorit ottivat tänään hienosti Barona areenan haltuun edustusjoukkueen pelin 3. erässä Vaxjötä vastaan. Nuorissa on tulevaisuus tjsp.
 
snoukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Espoon juniorit ottivat tänään hienosti Barona areenan haltuun edustusjoukkueen pelin 3. erässä Vaxjötä vastaan. Nuorissa on tulevaisuus tjsp.

Just näin kävi! Tähän kun olis tullu voitto niin 2000 junnun sydäntä sykkiis Bluesille.. noh, oli kyllä niiin hienoo kannustusta että en ole aiemmin nähny. Uskon että tämä panostus nuoriin kantaa jatkossa.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo.
Espoon juniorit ottivat tänään hienosti Barona areenan haltuun edustusjoukkueen pelin 3. erässä Vaxjötä vastaan. Nuorissa on tulevaisuus tjsp.

Ja mitä teki fanikatsomo? Ei mitään. Noloa.

Jottei mene ihan offtopiciksi niin a-junnut pelaa huomenna Karlstadissa sijoista 5-6 Norjan U20 - maajoukkuetta vastaan. Onko muuten ainut, jonka mielestä Tero Lehterä ei ole oikea mies a:n päävalmentajaksi?
 
Tero Lehterä on ainoita Espoolaisia valmentajia junioreiden edustusjoukkueissa.
On varmasti oikea mies A;n päävalmentajaksi. Eikä pelkästään espoolaisuutensa takia. Onkin vähintään erikoista että valmennushommiin pitää hakea susirajalta väkeä, Espoossa !
 
Tero Lehterä on ainoita Espoolaisia valmentajia junioreiden edustusjoukkueissa.

No onhan siellä junnupenkkien takana olleet ja ovat Ikoset, Ylöset, Sillanpäät, Kuoppalat, Helinit, Koivuset, Gustafssonit...

Lehterän edellinen kausi ei vakuuttanut, sen vuoksi siloitellulle tielle on ilmeisesti vähän kuoppia ilmaantunut. Selvittää ne varmasti.
 
Deptula

Jäsen
http://www.kiekko-espoo.fi/joukkueet/blues_b/pelaajat/

Linkin takana olevassa Kiekko-Espoon B-junnujen pelaajaryhmässä silmiin pistää Urho Vaakanaisen nimi, jota voidaan pitää jonkinlaisena supertalenttina omassa ikäluokassaan. Onko kellään tietoa, että siirtyykö Vaakanainen Bluesin organisaatioon vai onko vain "vierailevana tähtenä" kesän harjoitusringissä? Kova kaappaus, jos siirtyy Bluesiin...

Itse olen antanut ymmärtää, että muutti Joensuusta juurikin Espooseen ja Bluesin riveihin pelaamaan (korjatkaa toki, jos olen väärässä). Vähän samakuin Petrus Palmu vaihtoi Jokipojat Jokereihin.

Vaakanainenhan on -99 syntynyt. Vaikea varmaan vielä on mitään sanoa, mutta potentiaali löytyy varmasti, ja paljon.
 
Mahti

Jäsen
http://www.blues.fi/component/bluesnews/1000?view=uutinen

Hienoja uutisia nämä, kovin on vaikea panna paremmaksi, lainaus linkin jutusta;
"Vahvana osoituksena espoolaisesta juniorityöstä Espoo Bluesin liigajoukkueessa on nyt jopa 18 sopimuspelaajaa jotka ovat edustaneet Bluesia myös nuorten edustusjoukkueissa."

Blues Matinkylän tavoitteena oli tulla maailman parhaaksi seuraksi,
voidaanko siis odottaa että tulevaisuudessa 100% joukkueen pelaajista
on läpikäynyt Espoolaisen junnuputken?
 
BlueDogs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki espoolaiset

Mahdollista on tulevaisuudessa. Jos annetaan mahdollisuus Tero "Tertsi" Lehterälle toteuttaa mielestäni erittäin hienoa visiotaan.

Hienoja ajatuksia heitti eilen MTV Totalin Suomi-Ruotsi erätauolla koskien suomalaista kiekkomaailmaa. "Enemmän joukkueita liigaan, jotta junnuilla olisi kovempi tavoite A:n jälkeen. Eli liiga mestiksen sijaan."

Ja kun tuolla aiemmin parjattiin Lehterää ja A:n menestystä harjoituspeleissä, niin uskon että TUO MIES kyllä saa joukkueen pelaamaan. Ehkei mestaruutta, mutta kehittymään liigatason kiekkoilijaksi.

Tsemppiä ja kaikki tuki Lehterälle!!!
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ehkei mestaruutta, mutta kehittymään liigatason kiekkoilijaksi.
Tietyllä tavalla pidänkin tätä tärkeämpänä kuin junnumestaruuksia. Tottakai pitää oppia voittamaan ja joukkuepelaamisen tärkeys, mutta yksilötaitojen kehitys on korkeammalla prioriteetillä. Liigajoukkue tarvitsee hyvät yksilötaidot omaavia, etenkin hyvin laukovia pelaajia, jatkossakin. Bambi ja Lajunen ovat esimerkkejä näistä. Vaikka luistelu on vähän siinä ja tässä, tuo laukaisutaito sellaisen ulottuvuuden peliin, jota esimerkiksi Tomi Sallinen ei pysty tuomaan. Eli pelaaja on alati vaarallinen.

Lehterästä voi olla montaa mieltä. Käsittääkseni näytöt eivät ole kummoiset eikä taannoisen haastattelun mukaan Blues ole sen tärkeämpi kuin mitkään muutkaan joukkueet. Antaa kaverin kuitenkin näyttää mitä osaa ja arvostellaan sen mukaan.
 
Mahti

Jäsen
Juurikin näin, pelin tulee olla keskiössä. Ei sirkustemppujen. Mutta kyllä jokainen ymmärtää markkinaraon ja mahdollisuuden tehdä lisää rahaa harrastajien ja tukijoiden kustannuksella.

Lainaan A-nuorten managerin sanomisia, allaolevasta linkistä.
http://www.blues.fi/component/bluesnews/971?view=uutinen

Boldaukset ovat omia merkintöjäni.
”Espoon 2 500 junioripelaajaa, kasvattajaseurat, sekä heidän perheensä muodostavat yhdessä hyvin suuren ja vahvan yhteisön Espooseen. Bluesin A-nuoret toimivat erinomaisena kanavana heidän tavoittamiseen paikallisesti. Tämän ympärille on erinomainen mahdollisuus rakentaa menestyksekkäitä yhteistyökumppanuuksia, jotka palvelevat jokaista osapuolta”, kommentoi Bluesin A-nuorten Managerin tehtävissä aloittanut Olli Lähdesmäki.
Yhteistyökumppaneiden kartoittaminen kaudelle 2013-2014 on jo alkanut. Sopimuksia on jo tehty ja mielenkiintoisia tempauksia on luvassa jo kauden avausottelussa Matinkylässä. Monia eri vaihtoehtoja on edelleen tarjolla. Yleisesti ottelutapahtumia on tarkoitus kehittää ja otteluiden ympärille on rakennettavissa paljon yhteisöllisyyttä.

2500 junnupelaajaa, heidän perheidensä ja tuttaviensa jokaikisen tulisikin antaa lisää rahaa kaupunginkin tukemalle jääurheiluseuralle.

Toivottavasti ei kaikkia (koti-)pelejä pelata tyhjille katsomoille.
 
Dzurilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ottawa Senators
Hienoa nähdä että junnulätkää yritetään viedä eteenpäin seuraavalle tasolle. Matinkylässä on ASM pelejä varten hieno halli jossa yleisö näkee pelin loistavasti.
Ääriesimerkkinä toisenlaisesta ympäristöstä käy meidän Jokeriluolamme Pasilan maan alla.
Hyvä juttu että Espoossa yritetään hyödyntää olosuhteita ja kehittää sarjan arvostusta. Ilman yleisöä kun urheilu ei oikein sitä arvostusta saa. Toivottavasti jengi löytää hallille peleihin.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Sanoisin että on aika utopiaa haaveilla suurista yleisömääristä junnusarjoissa. Edustus kuitenkin pelaa runkosarjassa semmoiset 30 kotipeliä ja useimmilla kausikorttilaisilla on muutakin elämää. Viime keväänä oli junnujen "onni" että miesten joukkue jäi liigassa lomille niin aikaisin, minkä ansiosta katsojia "vapautui" junnujen play offien seuraamiseen.

Sinänsä tuo junnukausari on niin halpa että harkitsen sen ostamista jo ihan kannatuksenkin vuoksi vaikken runkosarjan aikana pääsisi/ehtisi/jaksaisi peleihin lainkaan.
 
Mahti

Jäsen
Mahtia tuntuu ahdistavan tuo että joku yrittää kehittää toimintaa ja olosuhteita josta pitäisi vielä maksaa melkein kahvikupin hinta / peli.
Kyllä minunkin mielestä kaikki pitäisi olla ilmaista ja laadukasta mutta ymmärrän ettei se ole vaan mahdollista.
Se että joku rahastaa niin ei tarkoita sitä heti että sillä yritettäisiin tehdä voittoa, joka varsinkaan Bluesin tapauksessa taitaa olla haika harvinasta.

ps. eipä ole vielä tilatusta junnu-kausarikortista kuulunut mitään.

Ei toimintaa ja lajin kehittämistä vastaan ole mitään. Kirjoitustaidot kun on mitä on, saattaa viestin tarkoitus mennä sivuun.

Olen huolissani näistä 2500 juniorista, heidän vanhemmistaan ja tuttavistaan. Tämä on kohderyhmä joka jo muutenkin maksaa korkeita harrastus-ja varustemaksuja. Pienikin lisäys "oman seuran" maksuihin tuntuu väärältä.

Kyseessä on älyttömän iso kohderyhmä jolle voidaan myydä lajin varjolla melkein mitä vaan, mutten usko että kovinkaan moni innostuu tästä lisärahastuksesta. Toivottavasti olen väärässä.

Toivon että A-juniorit saavat pelata (koti-)pelejään isoille katsomoryhmille. Näin laji tulisi tutuksi mahdollisimman monille, saataisiin lisää harrastajia niin kentälle, aitioihin kuin katsomoonkin... SITÄ kautta sitten rahaa, valmentajia ja tukijoita, lajiin oikeita ystäviä lisää.
 
thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin

Ensinnäkin pointtisi tulisi ehkä alunperin selvemmäksi, jos lainaus olisi eroteltuna omasta tekstistäsi. Toisekseen, koetko siis että yhteistyökumppanien hankkiminen on junnupelaajien rahastusta? Mielenkiintoinen näkökulma. Tietysti yhteistyökumppanien ajatuksena on saada palvelujaan myydyksi, ja tästähän he seuralle maksavat, mutta että tuota voisi ajatella junnupelaajien rahastuksena, se on jo aika kaukaa haettua mielestäni.
 
Nyt A-junnujen peleihin tulevat sisäänpääsymaksut kaupungin tukemalle ja edustuksen maksamalle joukkueelle ovat asia mikä hiertää.

Ymmärrän yhteistyökumppanien tarjoavan tuotteitaan ja pyrkivän tekemään siitä tiliä-näin se menee ja on oikein. Joukkuekin saa(?) rahaa. Seura tarjoaa maksua vastaan valmiin kohderyhmän.
Kohderyhmä (tupla-)maksaa päästäkseen markkinointitapahtumaan....

Täytyy olla rehellinen myös yhteistyökumppanille. Olen 100% varma että parempaa tulosta niin yhteistyökumppanit kuin seura/joukkuekin saisivat mikäli pääsymaksuista luovuttaisiin. 500;lle paikalle tulijalle on helpompi myydä kuin 40;lle.

Mieluummin pitkä-kuin lyhytjänteisesti.

Toivon olevani väärässä, tässä asiassa.
 
thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Nyt A-junnujen peleihin tulevat sisäänpääsymaksut kaupungin tukemalle ja edustuksen maksamalle joukkueelle ovat asia mikä hiertää.

Ok, kiitos. Kritisoit siis lähinnä asiaa josta ei ollut mainintaa sen enmpää lainauksessasi kuin siinä jutussakaan mihin viittasit. Anyways, ovatko siis A-junnujen runkosarjapelit olleet ennen ilmaisia?

Plejaripelithän ovat ennen ainakin maksaneet, viime keväänä näytti olleen 10 €. Mielestäni 5€ runkosarjapelistä ei todellakaan ole sellainen hinta joka estäisi katsojien paikalle tulon.
 
Mahti

Jäsen
A-junnujen pelit ovat kaupungin parasta kiekkoviihdettä, ei epäilystäkään.

Ja toivon todellakin ettei hirveän montaa (koti-)peliä pelata pelkästään äitien valvovien katseiden alla. Toivon paikalle tulevan potentiaalisia kiekkoilun ystäviä, kiekkoilun ystävien lisäksi.

Uskon myös joukkueen ja yhteistyökumppaneiden toivovan samaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös