Mainos

Kiekko-Espoo kaudella 2024–2025 – paluu Liigaan

  • 192 499
  • 1 985

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Nyt kun on suurin osa joukkueista pelannut 10 peliä niin täytyy kyllä todeta tähän asti menneen yli odotusten. Likipitäen kokonaan uusi miehistö ja uusi valmentaja, niin olisi odottanut pahojakin käynnistysvaikeuksia. Toisaalta pelistä näkee, että parantamisen varaa on ja peli myös paranee. Onneksi ei ole loukkaantumisetkaan iskeneet pahasti.

Kuitenkin itselläni on suurimmat odotukset siinä, että talouspuoli sujuisi ja katsojamäärät kasvaisi. Mopolla ei moottoritiellä kovaa pääse, mutta hitaasti kiiruhtaen katse tulevaisuudessa, niin voidaan jatkossa olla kilpailukykyisempi.
Itse sanoisin menneen omien odotusten mukaisesti. Jos sarjassa alapuolella olevat klaaraavat rästipelinsä, ollaan juuri 12 joukossa, joka ainakin omissa papereissa on se realistinen pelillinen tavoite.

Peli ei ole missään nimessä vielä valmista ja parannettavaa on, siinä mielessä onnistunut alkukausi. Toki täytyy muistaa että sama koskee myös vastustajia. Mutta ottaen huomioon uuden päävalmentajan ja lähes kokonaan uuden joukkueen, on alkukausi ollut hyvä. Kysykää vaikka Mikkelistä.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itse sanoisin menneen omien odotusten mukaisesti. Jos sarjassa alapuolella olevat klaaraavat rästipelinsä, ollaan juuri 12 joukossa, joka ainakin omissa papereissa on se realistinen pelillinen tavoite.
Totta... Toisaalta joka pelissä jaetaan ainoastaan 3 pistettä. Jos siis häntäpään jengit voittavat rästipelinsä, niin silloin ne pisteet ovat pois joltain toiselta. Sarjaohjelmaa sen tarkemmin katsomatta tässä skenaariossa luultavasti se tarkoittaisi että kärkipään jengit (Ilves, KalPa, Tappara) eivät pystyisi kuromaan meihin enempää eroa. Jos Tappara ja KalPa häviäisivät "rästipelinsä", niin ero 2. sijaan olisi ainoastaan 6 pistettä (kaikilla pelattuna 10 peliä). Loppujen lopuksi mitä rästipeleissä käy ei vaikuta siihen miten meillä on mennyt.

Ylemmän keskikastin ja kärkipään jengejä vastaan ei olla hirveästi pelattu, toisaalta vieraissa on pelattu puolet enemmän kuin kotona (6 peliä vieraissa, 4 kotona). Nämä asiat ehkä kumoavat toisensa.
 
Juu ei ollut ajatuksena sen suurempaa skenaarioajattelua tehdä, vaan simppelisti todeta että 12 joukossa ollaan tällä hetkellä omilla suorituksilla, käy noissa rästipeleissä miten käy.

Nyt on edessä paha viikko, josta 0 pinnaa ei olisi mitenkään yllättävä saldo. Silti täydellä höngällä pisteitä jahtaamaan!
 
Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos tässä olisi yksi 3 pisteen voitto enemmän tai vähemmän niin se olisi aika oleellinen tekijä millä sijoilla ollaan ja miten asia koettaisiin. Jos niitä olisi tullut yksi lisää niin hätyyteltäisiin kärkisijoja ja alkukausi olisi huikea menestys, toteutunut tilanne ihan ok suoritus,yksi vähemmän niin oltais häntäpäässä ja vähiten kärsivälliset fanit vaatisivat Aholle potkuja.
 
Tonnikala

Näin se menee, tulosurheilua jne. Win the right games ja sitä rataa.

Kuitenkin en Kärppiä tai Tapparaa vastaan vielä kirvestä heittäs kaivoon vaan yllätystä hakemaan tai vähintään venyttävä tasuriin niin saa raavittua tärkeitä pisteitä mukaan. Ymmärtääkseni kumpikaan jengi ei mitään ihmeitä vielä tällä kaudella ole esittänyt, toisin kuin esim. Ilves. Tosin ilveskin on varmasti kaadettavissa hyvällä pelillä.
 
jarno1208

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, West Ham United

Tappara harkkapelissä Tappara oli aika hampaaton. Toki se oli kauden eka peli, mutta väittäisin jo nyt, että Tappara on selvästi heikompi, kuin viime vuonna.

Kärpät on taas ollu usein, kun katsonut niiden peliä melko purjeessa, mutta niiden kalliit yksilöt vain ratkovat paikan tullen aika usein tai ainakin hyvin korkealla prosentilla.

KooKoo on taas vastustaja, josta voisi ehkä uskaltaa jopa odottaa 3 pistettä. Toki ei missään nimessä helppo peli.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nyt kun Koch on ilmeisesti lasaretissa pari viikkoa niin nähdäänköhän Nymanin tai Marilan liiga debyyttiä?

Eliteprospect scouttauksen perusteella ihan ok mennyt u20sissä. Yhtään peliä toki en ole nähnyt. Nyman oli yllättävän hyvä mestiksessä, mutta riittäköhän fysiikka miten liigaväännöissö?
 
#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo

Onhan siinä Lajunen, Seppälä, Kotkansalo, Kulonummi, Laakso, Keskitalo edellä, 7. pakiksi saatetaan ilmoittaa, asia erikseen saavatko peliaikaa.
 
Viimeksi muokattu:

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Onhan siinä Lajunen, Seppälä, Kotkansalo, Kulonummi, Laakso, Koivusaari edellä, 7. pakiksi saatetaan ilmoittaa, asia erikseen saavatko peliaikaa.

Koivusaari ei liene pakki?

Itse kyllä laittaisin ennemmin Nymanin tai Marilan 7. pakiksi kuin esimerkiksi Seppälän.
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
No onhan nyt siellä vielä Ekberg myös. Kyllä meillä edelleen on seitsemän Liiga-pakkia vaikka Koch on poissa.
Siksi onkin hyvä paikka ajaa junnua sisään. On jo totuttu siihen, että yksi vuorollaan huilaa. Aina pitää varautua siihen, että muutkin pakit saavat kolhuja.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Nyt ollaan pelattu juuri niin kuin pitääkin selkeästi paperilla parempaa vastustajaa vastaan. Aktiivista, rohkeaa peliä ja pelihuumori otettu Kärpiltä pois. Espoo oli Raksilassa ensimmäisen erän isäntä.

Tästä mä diggaan! Lajunen saisi hieman parantaa.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Näin siinä käy kun aletaan taas itse löysäilemään ja perseilemään. Ylivoima oli jo aivan kauheaa sähellystä mutta Rimpinen pelasti.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: J44

J44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nyt voisi Aho sitten korottaa ääntä kunnolla kopissa että loppuu tämä löysäily. Aivan loistavaa peliä mutta sitten peli hajoaa täysin, taisi tulla hyvänolon tunne. Vielä sentään johdetaan.
 
#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Jumaliste, nyt seuraavat 20 minuuttia samalla ilmeellä mitä ekat 25 minuuttia. Muuten ei voi voitosta haaveilla.
 
Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Nyt voisi Aho sitten korottaa ääntä kunnolla kopissa että loppuu tämä löysäily. Aivan loistavaa peliä mutta sitten peli hajoaa täysin, taisi tulla hyvänolon tunne. Vielä sentään johdetaan.
Nyt olisi joukkueen korkea aika ymmärtää, että jos ylivoima tökkii, niin sitä ei pistetä kuntoon korkean riskin ja pienten todennäköisyyksien syötöillä. Tätä on nyt nähty riittävän monta kertaa tällä kaudella: yv:tä ei saada pyörimään ja kohta joku sankari antaakin epätoivossaan jonkun älyvapaan syötön hyökkäyssinisen poikki. Jos ottelua ei kyetä voittamaan ylivoimalla, niin voisi ainakin pitää huolen siitä, ettei peliä hävitä siihen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: J44

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Nyt vaikutti siltä että erän lopussa oli ihan puhdas paniikki päällä vierasjoukkueella. RImpiseltä hieno torjuntavoitto että päästi vain yhden. Toivottavasti saadaan taas kolmanteen rivit kasaan.
Erikoista, koska mitään aihetta tuon paniikin alkamiselle ei missään vaiheessa ollut.

Espoo oli itse itsensä pahin vastustaja tuon loppuerän. Et sä nyt koskaan voi antaa vastustajalle 2v0 hyökkäystä omalla ylivoimalla.
 
J44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nyt toivottavasti perseilyt ja löysyys jääneet koppiin ja palataan loistaviin esityksiin joita esitetty reilut 1,5 erää!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös