Huhhuh, vetää kyllä melkein sanattomaksi tämä Espoon meininki tällä hetkellä. Tähän asti olen itse seurannut pelejä toistaiseksi kotisohvan välitykseltä, mutta pakko myöntää, että alkaa veri vetää pikkuhiljaa takaisin hallille. Erityisesti keskiviikon peli, sekä tämän päivän esitys kotihallissa on ollut mahtavaa seurattavaa. Tänään tunnelma välittyi telkkarin välityksellä erinomaisesti, ja myös peli itsessään näytti hyvältä ja yllättävänkin valmiilta. Ei tässä muuta voi kuin hämmästellä tätä meininkiä, ei tosiaan jengi ole lähtenyt ketään tuonne kumartelemaan, eikä pidäkään.
Bluesin menetys oli itselle todella iso juttu, ja siitä kesti pitkään päästä yli. Sen vuoksi onkin ollut kiva huomata, kuinka hiljalleen alan päästä taas juoneen mukaan ja innostua tästä Espoon pelien, ja ylipäätään kotimaisen liigan seuraamisesta. Ja kuinka paljon sitä onkaan kaivannut, kun oma joukkue pelaa ja sen otteet herättävät tunteita laidasta laitaan. Matka on toki itsellä vielä kesken, ja Bluesin aikaiselle tunnetasolle on vielä pitkän matkaa, mutta erittäin hyvää työtä tämä uudestisyntynyt Kiekko-Espoo kyllä tekee tällaisen itsensä etäännyttäneen kannattajan hyväksi. Erityisesti tänään iski jonkinlainen ilon, haikeuden ja nostalgian sekamelska siinä katsellessa Lajusta ja Sallista Espoon paidassa, Ahoa penkin takana, Kulman kannattajia laulamassa vanhoja chantteja (kanna vastuusi!) ja MTV:n mainoskuvassakin soi vanhan kunnon French Filmsin Up The Hill. Näiden lisäksi tämä uusi aikakausi on kuitenkin tuonut mukanaan myös kaivattua raikkautta ja muutoksia, jotka kuitenkin on tehty kunnioittaen edeltäjänsä identiteettiä.
Niin että hyvällä tiellä ollaan, ja mikäs tässä on menoa seuratessa. Tuntuu jotenkin uskomattomalta kaiken kaikkiaan tämä Espoon Liiga-hype, ja että tällaista voi tosiaan olla. Pitkä kausi edessä, mutta historia jos mikä alleviivaa sen, että parempi vain elää hetkessä ja nauttia nyt näistä mahtavista hetkistä ja niiden herättämistä fiiliksistä.