Mainos

Kiekko-Espoo 2019–2020

  • 235 208
  • 829

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ilmaislipuissa on kyllä ideaa, mutta on siinä omat riskinsäkin. Lyhyellä tähtäimellä ihmiset saattavat jäädä odottamaan näitä ilmaislippuja. Toisaalta se on myös epäreilua maksavia katsojia kohtaan. Ymmärsin toki pointtisi markkinointikustannuksesta. Itse vaan vierastan osakeyhtiön ilmaistoimintaa.

Ilmaisliput on myös monesti vähän kaksipiippuinen asia, monesti ne on kuitenkin vain osa yhteistyökumppanuutta joissa toinen osapuoli on maksanut niistä lipuista jolloin ne ei varsinaisesti ole "ilmaislippuja". Tietenkin on sitten urheilussa näitä Joni Vesalaisia jotka jakaa lippuja sitten vähän joka tuntemalleen taholle ilman vastiketta ja sitten niitä lippuja löytyy vähän joka suunalta ja vie jo sitten lipputuloja.

Omakin lätkän seuraaminen on alkanut siitä että joku tuli nipun ilmaislippujen kanssa omalle koululle ja siitä sitten pikkuhiljaa alkoi seuraaminen, taisi vielä seuraavakin peli joka kävi katsoon nuoruudessa olla saatu lippu, mutta siitä se pikkuhiljaa lähti innostus ja sitten olikin jo monta kautta putkeen kausikortti.

Eli kyllä sitten näillä pelaajien kanssa kiertelevillä koulu ja päiväkoti kiertueilla oma paikkansa on, kunhan sen tekee suunitellusti. Käytännössä että muutama paikka per peli korkeintaan ja sykli niin että ei heti seuraavana vuonna samaan paikaan. Yhteistyökumppanit taas että varmasti hyvä asia jos ja kun itse saadaan vain vastiketta takaisin eikä vain jaella lippuja. Usein hyvä tapa saaa edes jotain tuloa ja saada uutta yleisöä huonosti vetäviin matseihin ja kunhan kohtuus säilyy.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ala-asteikäisille koululaisille lippujen jakaminen voisi olla hyvä liike. Silloin pitäisi jonkun vanhemman lähteä mukaan ja ostaa itselleen lippu. Tälläkin tavalla saattaa joku vanhempi kiinnostua kiekon seuraamisesta enemmänkin. Varmaan jotkut vanhemmat eivät lähtisi peliin, vaikka taksi ovelta hakisi, mutta sellainen vanhempi, joka on jossakin määrin kiinnostunut jääkiekosta saattaisi saada kipinän lähteä katsomaan peliä.
Toi että annetaan koululaisille ilmaislippuja ja sitten odotetaan että ne tuo mukanaan maksavan aikuisen ei oikein toimi käytännössä. Mun mielestä olis parempi jakaa sinne kouluun perhelippuja, jolla pääsisi vanhemmat ja veli tai siskokin peliin. Sitten vain toivotaan, että ne muksut vinkuu vanhemmat ostamaan niille täyden fanivarustuksen fanituotemyynnistä. Jos kokemus on vanhemmille positiivinen niin voivat sitten tuoda perheen uudestaan ihan omalla rahalla.

Noissa kouluihin ja päiväkoteihin jaettavissa lipuissa tuppaa vain olemaan aika heikko käyttöprosentti. Pitäisi jotenkin varmistua, että kuka lipun saa sen myös käyttää. Sama koskee toki oikeastaan kaikkia ilmaiseksi jaettavia lippuja.

Toki myös ottelutapahtumassa on kehitettävää. Nythän se on oikeastaan pelkkä peli. Jotain erätaukoviihdettä saisi olla ainakin.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nythän tuolta näyttää tulleen Kiekko-Espoolta mailia, jossa kerrotaan että loppukaudeksi tulee voimaan uudet lasten hinnat:

- alle 7-vuotiaat ilmaiseksi peliin
- 7-15-vuotiaille edullisempi lastenlippu

Ihan hyvä muuvi.
 
boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Toki myös ottelutapahtumassa on kehitettävää. Nythän se on oikeastaan pelkkä peli. Jotain erätaukoviihdettä saisi olla ainakin.

Hyvä askel ottelutapahtuman kehittämisessä on tuleva sunnuntain peli.

"Kiekko-Espoo kohtaa sunnuntaina 24. marraskuuta kotipelissä S-Kiekon Seinäjoelta. Pelin yhteydessä Metro Areenalla järjestetään jääkiekkohenkinen perhepäivä!"

PERHEPELIPÄIVÄ KRUUNAA KOTIOTTELUVIIKONLOPUN
 
Tangens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kannatan paikallista seuraani
Matsien tulokset alkavat olemaan järjestelmällisesti sen verran epätasaisia, että maalikarkeloista alkaa pikkuhiljaa mennä hohto. Tässä ei siis oikeasti liene muuta vaihtoehtoa kuin sarjanousu kauden päätteeksi. Onko Mestiksessä tällä kaudella mitään potentiaalista konkurssijoukkuetta, vai pitääkö tässä oikeasti kammeta kumoon joku Mestis-joukkue? Sen verran kovia pelimiehiä sarjatasoa ylempänä noissa peräpään joukkueissakin on, että voitto karsintasarjassa on kovan työn ja tuskan takana, jos ja näillä näkymin kun sinne kauden päätteeksi päästään.
 
IntoTurhanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen 1ügassa

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Mikähän mahtaa olla tilanne Hopposen paluun kanssa? Syyskuun lopulla ennuste oli 6-8 viikkoa. Tuosta on nyt se reilu seitsemän viikkoa mennyt. Hopposen paluun jälkeen hänelle pitäisi löytää sopiva ketju. Oli kahdessa pelasmassaan ottelussa mielestäni joukkueen paras hyökkääjä, joten parempaa vaan on luvassa.

Mitä näihin jatkuviin rökälevoittoihin tulee, onhan se kieltämättä vähän tylsää. FPS:aa ei vielä ole kohdattu, joten sellainen jännitysmomentti vielä löytyy. Toinen on tulevat vierasputket. Positiivista on ollut ratkaisijoiden laaja rintama. Jokainen ketju pystyy tekemään maaleja.

Mitä pidemmälle kausi etenee, sitä tärkeämmäksi hyvä puolustaminen nousee. Kurinalainen pelitapa olisi hyvä hanskata kunnolla, jos karsintoihin päästään. Vastaan tuleva joukkue on kuitenkin jo huomattavasti ammattimaisempi kuin oman sarjan vastukset.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pitkänen on kyllä rauhallisuudessaan aika suvereeni.

Mutta pakko se on sanoa, Kiekko-Espoon dominointi jopa syö vähän mielenkiintoa. Toki tässä on se, että kun loppukaudesta vastaan tulee vaan näitä kovempia jengejä, voi tämä alkukauden hurlumhei kääntyä jopa tappioksi, mutta kyllä näillä otteilla pitäisi pysty Mestis-paikasta jo tosissaan haastaamaan. Vaatii tietty jokaiselta vielä pari piirua terävämpää pelaamista, mutta silti.

Nousukausi?
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Palsta huhujen mukaanhan Joensuussa ollaan eletty yli varojensa. Linkkiäkin oli jossain johonki, ei vaan jaksa ettiä

Taitaa olla nuo artikkelit maksumuurin takana Karjalaisessa joten ei pääse käsiksi, mutta jokainen voi ynnäillä jos viimekaudella tuli -70 000e tappiota 1200 katsojan keskiarvolla ja nyt ollut 768 keskiarvo tähän asti niin ei Joensuussa ainakaan kovin hyvässä tilanteessa olla. Konkurssiin toki pitkä matka vielä talousongelmista ja kitua pystyy pitkään jos jostain saa pumpattua sopivasti rahaa että saa palkat ja muut tärkeimmät asiat edes maksettua.

Se tässä Espoon kohdalla taitaa isoin juttu olla että kuinka paljon kasvua pystyy Suomisarjassa vielä tekemään, tilanne on siltä osin kuitenkin hyvä että sarjassa pystyy asioita tekemään vielä talkoohengessä ja pienellä kulurakenteella, mutta mestiksessä sitten se kulurakenne on jo ihan erilainen, mutta tulopuolen nosto voi olla haastellisempi samaan tahtiin. Jos nyt pystyy suomisarjassa vielä kasvattamaan hieman organisaatiota ja tekemään taloudellista tulosta niin ei tuossa välttämättä ole vielä pakko nyt nousta, mutta ensikaudella alkaa olemaan viimeisiä hetkiä.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Jos nyt pystyy suomisarjassa vielä kasvattamaan hieman organisaatiota ja tekemään taloudellista tulosta niin ei tuossa välttämättä ole vielä pakko nyt nousta, mutta ensikaudella alkaa olemaan viimeisiä hetkiä.
Tämähän on juuri se pointti. Urheilullisesti näyttää siltä, että sarjataso ei ole oikea. Taloudellisesti taas ollaan täysin oikeassa sarjassa. Hyytyykö peinimuotoinen buumi, jos nousu ei tällä kaudella tule? Mikä on kysynnän hintajousto? Ainakaan ensimmäinen ottelu ei kerännyt tavallista enempää katsojia hintadumppauksen jälkeen. Katsotaan miten tämän päivän perheottelu onnistui. Toivottavasti hyvin.

Odotan aikuisten lippuihin hinnan korotuksia ylempään jatkosarjaan (ei näe mitään syytä, etteikö Kiekko-Espoo siellä olisi). Samoin pudotuspeleihin. Vaikkapa 50 senttiä lisää molemmissa askeleissa. Samat 50 senttiä vielä pudotuspeleihin lasten lippuun. Hinnan muutos on marginaalinen ja erittäin perusteltu: taso nousee. Samalla perusteella voi sitten nostaa hintoja ensi kaudella mahdollisen Mestis-paikan perusteella. Toisaalta taas, jos tuo marginaalinen korotus johtaa yleisökatoon, tiedetään heti, ettei Mestikseen kannata hakeutua.

En siis aja noita korotuksia siksi, että lompakossa olisi painetta tyhjennykselle, vaan siksi, etten halua nähdä espoolaisessa joukkueurheilussa enää yhtään konkurssia.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämähän on juuri se pointti. Urheilullisesti näyttää siltä, että sarjataso ei ole oikea. Taloudellisesti taas ollaan täysin oikeassa sarjassa. Hyytyykö peinimuotoinen buumi, jos nousu ei tällä kaudella tule?

Joo ja urheilullisesti myös jos miettii joskus on parempi olla se suuri seura pienemmällä sarjatasolla kun pieni seura korkeammalla. Nyt tasaista buumin nostoa jatkosarjassa ja karsinnoista ja jos ei nousua tule niin ensikaudella uusilla kujeilla.

Jos sitä taloutta vielä miettii ei välttämättä hullumpaa jatkon kannalta jos saa vielä kauden verran kerättyä lisää yhteistyökumppaneita. Nyt ne saa Suomisarjassa vielä melko pienellä hinnalla sidottua seuran toimintaan mukaan, mestiksessä voi olla vaikeampi uusia saada kun hinnat nousee. Joka kausi myös vanhojen seurojen savuavat rauniot unohtuu enemmmän. Mitä kauemmin seura saa pidettyä talouden kunnossa ja ei ainakaan kasvun osalta ota takapakkia niin se auttaa jatkon suhteen. Mestiksestä se hyvä nousu ja alku voi olla ohi jo kaudessa jos tulee taloudellisesti ja urheilullisesti takapakkia heti alkuun.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ensimmäistä kertaa tänään näin uusespoolaisena katsomassa Suomi-sarja ottelua Metro-areenalla. Jälkikasvun kanssa oli pakko saapua mestoille, kun kerran oli perhepeli teema ja kaikkea. Pelihän oli yllättävän vauhdikasta, kaipa se sarjataso sitten näkyi enemmänkin siinä, että sitä vauhtia oli nimenomaan enemmän kuin järkeä

Noh, joka tapauksessa kylläpä oli Kiekko-Espoo ylivoimainen, 6-0 ja vastustajan veskalla oliko 50 torjuntaa? Katselin jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen vaikka tilanne oli vielä nollissa, että ei tässä nyt voittajasta näytä olevan mitään epäselvyyttä. Ja käsittääkseni S-kiekko on kuitenkin sellainen ihan keskitason Suomi-sarjaseura. Tässä nyt lienee kohtuu selvää, että espoolaisilla on varsin ylivertainen joukkue sarjaan, eihän tässä pelillisesti voi kait olla muuta tavoitetta kuin nousukarsinnat. Kyllä kait tuolla porukalla pitäisi olla ihan aito mahdollisuus haastaa osasto Roki-Peliitat

Minun on sitten toki mahdoton ottaa kantaa, mikä olisi taloudellinen valmius Mestis-nousuun, ja toki on hyvin vaikea ennakoida paljonko nousu esimerkiksi yleisömäärää nostaisi.. paljonko mahtoi olla väkeä tänään kun tosiaan oli perhepeli, ja jos kaikki sylilapsetkin lasketaan mukaan? Joka tapauksessa toivottavasti nyt tehdään Espoossa strategiatyötä oikein, koska pelillinen valmius sarjanousuun on enemmän kuin hyvä. Ja kyllä se Mestis nyt kaiken järjen mukaan heti kiinnostaisi yhteistyökumppaneita enemmän, ollaan vielä pk-seudulla missä asuu yli 20% koko maan ihmisistä, niin ei pitäisi jäädä talousalueestakaan kiinni..
 
Yleisömäärä tänään 596 ja torjunnat 11-50.

Suomi-sarjan kärjessä on kolmen kopla: Kiekko-Espoon perässä ovat pisteen eroilla FPS Forssasta ja Nokian Pyry.
 
Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tulossa:

- kuuden ottelun kotiputki, nyt tehtynä 30 maalia (neljä ottelua)
- Hirsolle apua valmennukseen?

Kuukausi kulunut ja kotiputki takana. Tuloksena kuudesta koitoksesta yhtä monta voittoa maalierolla 40-8. Voittoputki ilman pistemenetyksiä 12 ottelua (82-16). Seuraavaksi kaksi vierasmittelöä ja kolme kotikoitosta ennen kolmen viikon joululomaa. Vuodenvaihteen jälkeen edessä onkin sitten 6/7 -vierasputki...
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Tuli itse katsottua kauden ensimmäinen ottelu paikanpäällä. Aika vahvaa suorittamista. Tästä ottelussa viimeistelyyn tarvitsisi pientä parannusta vaikka kuusi maalia saatiin tehtyä. Vastustajan maalivahti oli kieltämättä hyvällä pelipäällä. Kuten oli Lindroos vakuuttava niissä 11 torjunnassa mitä tuli. Sellanen varmuus huokui hänestä. Vähän huolettaa kun tällä isomaalista voittoa ja S-kiekko ei päässyt juuri ollenkaa edes hyökkää että miltä viisikkopuolustus näyttää. Siellä muutamia virheitä puolustuksessa tuli.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Ainakin fanituotevalikoima pitäisi saada kuntoon ASAP. Siellä on nyt vain tekstiilejä. Mukia, kiekkoa, pinssiä yms pitäisi saada myyntiin, niin ne ilmaiskatsojatkin voisivat tuoda jotain kassaan. Näistä on ollut puhetta ja yritystä joulumarkkinoille, mutta saa nähdä riittääkö toimiston resurssit.
Tässä on oikeastaan se kaikkein merkittävin kehityksen kohde, mikä pitäisi saada kuntoon ennen kuin kannattaa edes haaveilla sarjanoususta. Toimiston resurssit ovat edelleen täysin alimitoitetut työhön nähden. Tärkeät asiat jäävät hoitamatta, kun ei riitä aikaa.. Eka kausi harjoiteltiin, mutta kyllä nyt toisen kauden aikana pitää jo tapahtua asioita. Toimistolle pitää saada tarpeeksi käsiä, että juuri esimerkiksi fanituotevalikoimaa saadaan laajennettua.
 
Tuossa taidetaan aina joutua palaan niihin raha-asioihin. Yhdenkin henkilön edes osa-aikainen palkkaaminen syö budjettia sivukuluineen aika paljon. Sen takia asioita joutuu aika paljon mennä omalla painollaan ja odottelemaan siihen että joku kerkee tehdä jos kerkee.

Fanituotteista ei tietenkään aina ole kyse pelkästään rahasta, mutta jos ottaa sen rahapuolen esiin, viimekauden mestiksen mestarin Ketterän 591 476 e liikevaihdosta 2% tuli fanituotteista. Jos myynti on tuota 10 000e luokkaa vaikka laajempi tuotevalikoima ja verkkokauppa niin saa jotain osvittaa talouden näkökulmasta. Lisäsi tuotteet sitoo rahaa varastoon aika paljon ja usein moneksi vuodeksi. Joskin joidenkin pinssien, tarrojen ja mukien painattaminen on aika halpaa touhua vaikka hieman isommallakin painomäärällä ja perus logolla ei vaadi hirveää kuvankäsittelytaitoja ja pitkää suunittelua.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Fanituotteista ei tietenkään aina ole kyse pelkästään rahasta, mutta jos ottaa sen rahapuolen esiin, viimekauden mestiksen mestarin Ketterän 591 476 e liikevaihdosta 2% tuli fanituotteista. Jos myynti on tuota 10 000e luokkaa vaikka laajempi tuotevalikoima ja verkkokauppa niin saa jotain osvittaa talouden näkökulmasta. Lisäsi tuotteet sitoo rahaa varastoon aika paljon ja usein moneksi vuodeksi.
Täälläkin meni vähän ohi tuo fanituoteasia. Ketterän luku on muuten aika pieni. Vaikka se olisi Espoossa tuplasti tuon, en ole varma olisiko se taloudellisesti kannattavaa. Suunnittelu, varasto, maksuajat jne, kuten tuossa ansiokkaasti listasit.

Fanin kannalta lisätuotteet olisivat kivoja, mutta tapahtumissa pitäisi ensin käydä enemmän porukkaa, jotta saadaan kunnon volyymit tuottavuuden takaamiseksi. Itsekin haluaisin pukea molemmat lapseni, tulevan vauvan ja vaimoni oikeisiin väreihin. Näitä värejä ei kuitenkaan tarvita mihinkään, jos organisaatio on kadonnut kolmen vuoden sisällä.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Fanituotteista ei tietenkään aina ole kyse pelkästään rahasta, mutta jos ottaa sen rahapuolen esiin, viimekauden mestiksen mestarin Ketterän 591 476 e liikevaihdosta 2% tuli fanituotteista. Jos myynti on tuota 10 000e luokkaa vaikka laajempi tuotevalikoima ja verkkokauppa niin saa jotain osvittaa talouden näkökulmasta.
Kiekko-Espoo myi viimekaudella enemmän muutaman tuotteen valikoimalla. Nyt tilanne alkaa olla se, että suurimmalla osalla on jo noi kaikki mitä myynnissä on tai ainakin ne mitä ovat niistä halukkaita ostamaan. Siksi valikoimaa pitäisi laajentaa. Ja kyllä asia on toimistollakin tiedossa, mutta resurssit on mitä on ja koko ajan on tärkeämpääkin. Uskon kyllä että ennen joulua on ainakin joku uusi tuote valikoimassa.

Se on kuitenkin selvää, ettei fanituotemyynnillä palkata ketään.
 
Joo toisaalta ne pelipaidat ja muut vaatteet on usein niitä joista sitä katetta tehdään. Ne muut fanituotteet kuten tarrat, avainnauhat,pinssit, mukit ja muut vastaavat on kyllä varmaan hyvä joskus valikoimaan tulla, mutta niiden myyntimäärät ja hinta on niin alhainen ettei isoja euromääriä kerry, mutta usein sitten tosiaan voi sitoa aika älyttömiäkin summia rahaa pienen seuran näkökulmasta varastoon moneksi vuodeksi.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Tuossa taidetaan aina joutua palaan niihin raha-asioihin. Yhdenkin henkilön edes osa-aikainen palkkaaminen syö budjettia sivukuluineen aika paljon. Sen takia asioita joutuu aika paljon mennä omalla painollaan ja odottelemaan siihen että joku kerkee tehdä jos kerkee.
Syö budjettia, mutta tuo myös rahaa takaisin. Se lienee kaikille selvää, että Mestiksessä ei enää pärjätä mitenkään kahdella toimistotyöntekijällä, joista toinen myös valmentaa sekä muutamalla vapaaehtoisella/osa-aikaisella. Fanit ja vapaaehtoiset hoitavat monta asiaa ottelutapahtumassa, mutta lisääkin jeesiä olisi mahdollista saada tätä kautta. Jollakin pitäisi vain olla aikaa suunnitella, kuunnella ja hyväksyä.

Mitä tulee fanituotteisiin, niin tuskin kukaan olettaa, että heti hankitaan hallin varastot täyteen jotain pikkumyytävää mutta kuten Espoonmies jo totesi, hallilla käyvillä alkaa olemaan jo kaikki nykyisen valikoiman tuotteet ostettuna. Lisäksi on hyvä nähdä markkinarakoa pienissä, halvoissa tuotteissa, mitä voi ostaa lapsille muistoksi ottelusta eli juuri pinssit sekä kiekot. Niistä saa taatusti hyvän katteen ja menevät kaupaksi jos ovat hyvin toteutettuja.

Kokonaisuutena toiminnan pitää kehittyä koko ajan, ei juosten, vaan rauhassa mutta varmasti. Kaukalossa peli alkaa olemaan jo vähintään karsintoihin pääsemisen tasolla, muu toiminta tulee vielä perässä.
 
ace

Jäsen
Ihan täysin ulkopuolisena, espoolaista jääkiekkoa fanittavanaharmittaa tämä ikuinen "välitila". Toki seurajohdossa on kaikki vedetty vihkoon jo pitkän aikaan, mutta itseäni ihmetyttää enemmän se, miksei Suomen toiseksi suurimmasta kaupungista löydy kannattajapohjaa tämän enempää. Kaikki pinssien ostelut on ihan turhaa puhetta siinä kokonaiskuvassa miten espoolainen kiekko saataisiin taas nousuun.

Mikä on se perimmäinen syy, ettei Espoossa kiekkohomma vaan toimi? Ihan ilman vittuilua ja kirkkain silmin esitän tämän kysymyksen.

Vielä uudestaan, toivon todellakin että Espoo nousee takaisin huipulle Suomen kiekkokartalla.
 
Tätäkin aihetta on käsitelty, mutta vastaan näin uusespoolaisena: Espoossa asuu karvan alle 290 000 ihmistä, mutta ei heistä "espoolaisia" ole kuin pieni osa. Jopa kenties valtaenemmistö on itseni kaltaisia muualta muuttaneita, eli ei espoolainen kiekko ja sen kohtalo täällä juuri ketään kiinnosta. Sunnuntaina oli perhepeli, ja meitä oli paikalla 600 katsojaa. Sitä en tiedä onko se hyvä vai huono lukema Suomi-sarja ottelussa noin keskimäärin, mutta asian voi tietysti suhteuttaa tuohon Espoon asukaslukuun..

Toinen juttu on kait historian painolasti. Syntyperäinen espoolainen kaverini jutteli, että 25-30 vuotta sitten eri osissa Espoota kannatettiin eri joukkueita, ja se oli siis kunnia-asia. Hän oli juuri tällainen väärän joukkueen kannattaja, koska kannatti Espoonlahdessa asuvana kuitenkin kaupungin omaa joukkuetta Kiekko-Espoota, ja kaikki muut koulussa olivat järjestään Jokerien kannattajia. Se vain oli sosiaalisesti kiellettyä kannattaa samaa joukkuetta, mitä Matinkylässä kannatettiin. Eli noin niinkuin jääkiekon näkökulmasta sellaista identiteettiä kuin "espoolaisuus" ei ollut olemassakaan, eikä ole kait vieläkään. Nykyään kylläkin ehkä eri syistä kuin aiemmin

Fanituotteiden osalta asia on varmasti näin mitä täällä on sanottu, koska jos peleissä käy tämän kokoisessa kaupungissa muutama sata ihmistä, niin kyllä silloin kyse varmaankin lienee niistä tasan samoista vakikävijöistä. Fanituotteiden valikoimaa on luonnollisesti aivan turha laajentaa etenkään mihinkään pieneen tilpehööriin niin kauan kuin ostajia ei ole. Jos nyt suhteuttaa taas vaikka siten, että perhepelissä oli paikalla yhteensä 600 ihmistä.. tuo sama määrä ihmisiä käy heittämällä vaikkapa Isomäen jäähallin isossa Ässien fanikaupassa yhden erätauon aikana

Itsekin toivon ihan jo näin jääkiekon ystävänä, että minulla olisi mahdollisuus taas käydä katsomassa jopa liigakiekkoa omassa kotikaupungissa, koska en täältä nyt tällä haavaa poiskaan ole lähdössä. Mielenkiintoista olisikin tietää, paljonko nousu Mestikseen näkyisi yleisömäärissä, joko sen jälkeen päästäisiin yli 1000 katsojan ainakin suurimmassa osassa kotipeleistä. Investointien mahdollisuus on kuitenkin kunnolla vasta sitten kun yleisö- ja rahoituspohjaa saadaan nykyisestä laajennettua, mutta kun kellään ei ole vastausta siihen, paljonko Mestis-nousu sitä laajentaisi. Ainakaan infraan ja olosuhteisiin ei tarvitsisi panostaa mitään, koska Kiekko-Espoo pelaa nyt jo hienossa liigatason hallissa..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös