Mainos

Kiekko-Espoo 2018–2019

  • 296 481
  • 946

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
On kuotenkin aivan eri asia yleisön kiinnostavuuden kannalta pelata mestistä kuin suomisarjaa. Kiekko-Espoolla olisi varmasti hyvät katsojamäärät mestiksessä mikäli halli sen mahdollistaisi.
Ehkä halli voisi myös olla vähän keskeisemmällä paikalla. Esim Matinkylässä keskiarvo voisi olla puolentoista tuhannen hujakoilla. Espoonlahdessa vähemmän. Vaikkapa Leppävaarasta, jossa noin joka viides espoolainen asuu, on todella hankala päästä Espoonlahteen muulla kuin taksilla.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On kuotenkin aivan eri asia yleisön kiinnostavuuden kannalta pelata mestistä kuin suomisarjaa. Kiekko-Espoolla olisi varmasti hyvät katsojamäärät mestiksessä mikäli halli sen mahdollistaisi.

Tietenkin ei tuo sarjataso itsestään suoraan hirveästi kiinostavampi taida olla mutta tietenkin joukossa on muutama seura enemmän mitä "markkinoida" kun nyt isompia seuroja on lähinnä Hokki Suomisarjassa. Mahdollinen juttuminen häntäpäähän saattaisi verottaa myös katsojia varsinkin jos siis puhuttaisiin että tulokaskautta olisi mestiksessä pelannut, myöhemmin jo siellä pelaa jonkinlainen katsojapohja varmasti alkanut syntyä jo. Tietenkin jos nyt jo semmoista 400-500 katsojaa vetänyt niin eihän tuo tarvitsisi kun nousta semmoiseen 800 katsojaan oltaisiin jo mestiksen kärkipäässä ja 600 katsojalla keskitasoa, että ei hyviin määriin mahdotonta parannusta tarvitsisi. Tietenkin eri asia sitten että verrataanko enemmän sarjatasoon vai siihen mikä potenttiaali ja mihin lukelmiin taloudellisesti pitäisi päästä, todennäköisesti pitäisi yli 1200 katsojaa vetää jos haluaa jonkinlaista taloudellista pohjaa vaikka vetäisi aika maltillisella budjetilla ja halli ei olisi iso taloudellinen rasite.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
- Historia. Espoossa pelattiin pääsarjatason kiekkoa pari vuosikymentä putkeen ja välillä jopa menestyksekkäästi. Jos tuosta vähänkään pysyvämmin "downgreidataan" maan kolmostasolle asti, niin se syö varmasti fanikantaa roimasti. Nopeasti ison massan kiinnostusta syö se, kun entiset ja nykyiset maajoukkue- ja NHL-miehet kaukalossa vaihtuvat urheiluvälinemyyjiin ja varastomiehiin.
Loman aikana ketjuun on tullut paljon hyvää pohdintaa ja moneen kohtaan voisi kommentoida, mutta nappaan kiinni tästä. Tuo downgreidaus on tapahtunut jo. Suomi-sarjassa pelaajat ovat muualla päivätöissä ja nimet selässä eivät kerro suurelle yleisölle juuri mitään paria poikkeusta lukuun ottamatta. Pitää ottaa kuitenkin huomioon, että fanikantaa söi eniten Unitedin aikakausi, jolloin Bluesin fanikannasta katosi jo iso osa. Kiekko-Espoo pitää mielestäni käsittää lähes täysin uutena seurana. Sen peleissä käyvät tällä hetkellä ns. ikifanit, eli henkilöt jotka seuraavat mitä tahansa espoolaista edustusjoukkuetta, Kiekko-Espoon paluusta innostuneet nostalgiafanit, EPS:n ja EKS:n junnut ja vanhemmat sekä muutamat kymmenet muuta "kategoriaa" edustavat henkilöt. Ison massan kiinnostuksesta on tällä hetkellä aivan turha puhua, kun halli vetää sen 600 katsojaa kerrallaan. Toki seura saa somessa hyvää huomiota, sympatiapisteitä ja välillä jopa palstatilaa valtamediassa.

Fanikannan rakennus on aloitettava alusta, tekemällä pitkäjänteistä työtä hyvin ja oikealla asenteella. Seura ei ole missään nimessä valmis nousemaan vielä tällä kaudella, enkä usko että on valmis vielä ensi kaudellakaan. Nousu kannattaa ottaa tavoitteeksi sitten, kun sen myötä muuttuvat vaatimukset hallia, taloutta jne kohtaan ovat kunnossa. Eli ensin on asetettava tavoitteeksi myydä joka ottelu loppuun ja tällä tavalla antaa selkeä signaali joka suuntaan, että Espoonlahti on liian pieni paikka seuralle. Toimistolle on pystyttävä palkkaamaan lisää täysipäiväisiä työntekijöitä, että kolmos-nelosketjun sentterin (Hirso) kaikki aika ei mene erilaisten tausta-asioiden hoitamisessa. Samalla on saatava sellainen tukiverkosto sponsoripuolelle, että tulot lähtevät reippaaseen nousuun ja näin mahdollistetaan myös menojen kasvattaminen.

Junnupuolesta en olisi kauhean huolissaan. Tässä tapauksessa Espoon sijainti on mielestäni täydellinen. Junnupelaajien massa tuskin vähentyy radikaalisti tulevina vuosina ja vaikka Espoossa ei olisi tarjolla kuin SS-tasoinen edustusjoukkue, täältä on helppo ponnistaa naapuriseuroihin vaikka vasta A-junnuiän jälkeenkin. Isossa roolissa on toki Blues Juniors ja heidän tulevaisuuden strategiansa. Lähdetäänkö tekemään yhteistyötä Kiekko-Espoon, HIFK:n vai jonkun muun tahon kanssa. Pysyykö valmennus kovatasoisena ja säilyykö sarjatasot nykyisenä.

Jos Kiekko-Espoo tekee asiat oikein, edustus voi minusta pelata ihan hyvin Suomi-sarjassa vielä ainakin seuraavat kaksi-kolme kautta, kunhan edistystä tapahtuu. Paikalleen ei voi tietenkään jäädä ja tyytyä esim nykytilanteeseen. Pahin virhe tässä tilanteessa olisi kuitenkin liian nopea nousu Mestikseen. Ensin on laitettava taustoja kuntoon toimistosta, taloudesta ja kotihallista lähtien ja vasta sitten alkaa tavoittelemaan nousua.
 

Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Sarjaohjelmaa katsellessani ounailin tämän illan tyhjimmäksi, mutta 415 silmäparia Espoonlahdessa tyydyttää ainakin allekirjoittanutta. Joukkuekin pelasi mukavan pirteästi toisen erän paria takaiskua lukuunottamatta ja varmisti samalla paikkansa ylemmässä jatkosarjassa.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Fanikannan rakennus on aloitettava alusta, tekemällä pitkäjänteistä työtä hyvin ja oikealla asenteella. Seura ei ole missään nimessä valmis nousemaan vielä tällä kaudella, enkä usko että on valmis vielä ensi kaudellakaan. Nousu kannattaa ottaa tavoitteeksi sitten, kun sen myötä muuttuvat vaatimukset hallia, taloutta jne kohtaan ovat kunnossa. Eli ensin on asetettava tavoitteeksi myydä joka ottelu loppuun ja tällä tavalla antaa selkeä signaali joka suuntaan, että Espoonlahti on liian pieni paikka seuralle. Toimistolle on pystyttävä palkkaamaan lisää täysipäiväisiä työntekijöitä, että kolmos-nelosketjun sentterin (Hirso) kaikki aika ei mene erilaisten tausta-asioiden hoitamisessa. Samalla on saatava sellainen tukiverkosto sponsoripuolelle, että tulot lähtevät reippaaseen nousuun ja näin mahdollistetaan myös menojen kasvattaminen.

Tartuin nyt tähän pätkään.

Jotenkin olen täysin samaa mieltä, mutta täysin eri mieltä. Hallia ei saada myytyä täyteen, jos ei ole urheilullista oikein viestittyä realistista tavoitetta nousta. Se vaan on niin. Yleisölle ei voi sanoa "katsotaan nousun edellytyksiä, jos halli myydään joka peliin täyteen". Ja jos hallia odotellaan, en pidättäisi hengitystä. Asiat ratkeaa kyllä, kun niiden on pakko ratketa. Ja talous paranee kyllä, kun kiinnostus nousee. Ja se kiinnostus nousee, kun joukkueella on tavoitteet eteenpäin.

Jotenkin näen itse, että nuo nousun tekniset edellytykset täyttyy, jos sitä nousua oikeasti lähdetään viestimään tavoitteena. Samalla se myös herättää kiinnostusta pelaajissa, jotka on ehkä rivipelaajia Mestiksen tasolle, mutta tähtipelaajia Suomi-sarjan tasolle. Ja sitä kautta laadukasta leveyttä olisi mahdollista saada joukkueeseen. Kuitenkaan Mestiksen rivipelaajan näkökulmasta ammattilaisuus on aika kaukainen unelma, joten ei sekään ole ongelma, että joukkue maksaisi liikaa, kunhan vaan ulkopelilliset asiat on kunnossa.

Ensimmäisen syksyn tehtävä oli rakentaa taustat siihen kuntoon, että toiminta on ylipäänsä mahdollista. Se on nyt tehty. Nyt ensimmäisen kevään tehtävä taas on rakentaa sen perustuksen päälle sellainen "sokkeli", joka on riittävän uskottava nousuhaaveista viestimiseen. Muuten on riski, että juna menee - alasarjajyrä ei vaan kiinnosta riittävästi yleisöä tai yhteistyökumppaneita. Se on yhdentekevää, onko nousu todellinen tapahtuma keväällä 2020, mutta se pitää viestiä tavoitteeksi ja tehdä riittävän uskottavaksi unelmaksi, jotta ihmiset aktivoituu ja kiinnostus jatkaa kasvuaan. Eikä sitä nousun mahdollistamista tarvitse pelaajiston suhteen tehdä isolla riskillä - nykyinen runko jo riittää, kunhan vaan leveyttä kokoonpanoon vielä saisi lisää.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tänään vastassa D-kiekko klo 19 Jyväskylässä. Voitto varsinaisella peliajalla ja ollaan varmasti viiden sakissa alkusarjassa. Käytännössä siis vähän paremmat lähtökohdat jatkosarjaan.

Seuraava ottelu on jo sunnuntaina klo 14. Olettaen, että tämän illan ottelu kestää n. 2,5 tuntia on joukkueella 16,5 tuntia aikaa palautua, josta reilu kolme tuntia matkustetaan Jyväskylästä kotiin.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Seuraava ottelu on jo sunnuntaina klo 14. Olettaen, että tämän illan ottelu kestää n. 2,5 tuntia on joukkueella 16,5 tuntia aikaa palautua, josta reilu kolme tuntia matkustetaan Jyväskylästä kotiin.
Mistä moinen tieto? Kiekko-Espoon oman tiedotuksen ja liiton otteluohjelman mukaan sunnuntain peli alkaa 15:30.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Mistä moinen tieto? Kiekko-Espoon oman tiedotuksen ja liiton otteluohjelman mukaan sunnuntain peli alkaa 15:30.
Ehkä luin väärää riviä. Joka tapauksessa palautumisaika on niin lyhyt, että sopii toivoa täyttä pöytäkirjaa molempiin otteluihin.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Tänään vastassa D-kiekko klo 19 Jyväskylässä. Voitto varsinaisella peliajalla ja ollaan varmasti viiden sakissa alkusarjassa. Käytännössä siis vähän paremmat lähtökohdat jatkosarjaan.

Seuraava ottelu on jo sunnuntaina klo 14. Olettaen, että tämän illan ottelu kestää n. 2,5 tuntia on joukkueella 16,5 tuntia aikaa palautua, josta reilu kolme tuntia matkustetaan Jyväskylästä kotiin.
Onneksi myös huomisella vastuksella JHT:lla on peli myös tänään. Toisaalta heillä on peli Järvenpäässä ja pari tuntia aikasemmin. Joka tapauksessa olisi toivottavaa että täyttä kokoonpanoa saadaan jalkeille molempiin peleihin. Niemisen paluukaan ei taida olla vielä ajankohtainen.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Kyllähän se tavoite sieltä pitäisi ilmoittaa. Muuten tilanne pysyy samana kuin nyt. En tiedä onko kassassa varoja, mutta joukkuetta ei ole mitään järkeä lähteä vahvistamaan, kun ei kuitenkaan voida nousta. Näin ensimmäiselle, ja oikein viestittynä ehkä myös toiselle kaudelle tilanne on hyväksyttävä, mutta pidemmän päälle "kilpavarusteluun" on pystyttävä vastaamaan... ihan jo mielenkiinnon säilyttämiseksi.

Ei pidä ymmärtää väärin, en vaadi joukkueen vahvistamista. Nyt tilanne vaan on se, ettei siinä ole mitään järkeä, vaikka rahaa löytyisikin kassasta, koska Mestis-kelpoista hallia ei ole. Eikä Mestikseen ole varaa lähteä antamaan kilpailijoille niin suurta etua. Mitään paniikkia ei siis ole. Kauden jälkeen pitää kuitenkin tehdä ulostulo avauskauden tuloksista ja määritellä taloudelliset tavoitteet joiden toteutuessa lähdetään hakemaan nousua.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Aika helpolla lähti voitto tänään ja peli oli ratkennut aika nopeasti niin ehkä on jalka säästynyt hieman. No eiköhän huomenna totutella tuttua kaavaa eli tänään oli hyvä peli niin huomenna tulee huolella tukkaan. No toivotaan että tulee hyvä peli sillä kyseessä on itselleni ensimmäinen Kiekko-Espoo peli paikan päällä. Kyseessä on myös ensimmäinen espoolaisen kiekon ottelu 7.3. 2016 jälkeen jonka seuraan paikan päällä. Ei ole kyllä yhtään hajua mitä hommasta tulee ja en osaa odottaa mitään, mutta pikku innotus on jo päällä!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: E

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ylemmän jatkosarjan joukkueet on nyt selvillä ja aika tasapäin jatketaan. Ainoastaan Hokki on karussa. Kolmen sakkiin, jos päästään helpottunee pudotuspelien ensimmäinen kierros huomattavasti. HCIK, D-kiekko ja JHT ovat kuitenkin kertaluokkaa helpompia vastustajia kuin tämän hetken viiden kärki.

Ruokahalu kasvaa syödessä, joten nyt mielestäni on realistista odottaa sijoittumista neljän parhaan joukkoon lopputilanteessa.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Tosiaan JHT:ltä tuli nekkuun tänään jatkoilla 4-3. Ensin itse pelistä. Aven oli maalissa hyvä ja otti pari todellista huipputorjuntaa. Yksi todellinen game saver tuli jatkoajalla tehtyä. Ensimmäinen tosin sylki helposti eteen, mutta pelasi muuten kyllä hyvän pelin. Muuten pelistä en osaa sanoa muuta että oli Kiekko-Espoolta aika hosumista ja pomppimista. Kyllä JHT pelasi paljon varmemmin ja tarkemmin.

Mutta itse tapahtuma oli hyvä. Tuli tuttu ja turvallinen olo kun Aki Eurola hoiti kuulutuksia. Se on ehdoton plussa. Myös vähän oli panostettu jäälletulookin. Ehdotonta plussaa. Fiilis myös oli hallissa hyvä. Oli oikeasti helvetin mukava istua hallissa ja tuulettaa maaleille. Kyllä mä sanon että tästä hyvä vielä tulee.
 

pinky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pitkästä aikaa minäkin hallilla nyt uuden vuoden kunniaksi. Kävin katsomassa MUIK- ja JHT-matsit ja olen samaa mieltä, että tapahtuma on tosiaan hyvä ja hallilla on mukava käydä.

Pelaajista sen verran, että Aven tosiaan piti meitä ajoittain pystyssä torjunnoillaan. MUIK-matsista ei vielä oikein saanut kuvaa, koska sen verran heikompi MUIK oli. Puolustajista ehkä parhaimman kuvan on antanut Uotila (#24), jolla kiekko pysyy mukana ja joka tekee myös jonkin verran nousuja hyökkäyksen kärkeen, jos syöttöpaikkaa ei ole. Santala alkaa ehkä ole jo vähän hidas myös Suomi-sarjaan.

Hyökkääjistä ovat jääneet edukseen mieleen Häppölä (#19) ja Sipiläinen (#57). Pettymyksiä ovat olleet Jani "ei nyt oikein kuitenkaan jaksa" Elgbacka ja Jere "mä on niin suuri stara, että mä kieputan noi vastustajat kaikki nippuun" Laine.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Matkustin Espoon laidalle seuraamaan Suomi-sarjan lätkämatsia, joka tarjosi viihdettä koko rahan edestä. Kiekko-Espoo ja JHT pelasivat vauhdikkaan ja yleisöä viihdyttävän ottelun. Ottelu oli melko tasainen, joskin Kalajoen porukalla oli enemmän selkeitä maalintekopaikkoja kuin isännillä. Espoolaiset pelasivat "ylikierroksilla" saatuaan kiekon vastustajien kenttäpäätyyn ja peli meni sählingiksi. Oikeastaan koko tapahtumassa häiritsi vain yksi asia : kuulutus. Äänentoisto oli surkeaa luokkaa ja kaiku oli ajoittain niin kova, ettei kuulutuksista saanut mitään selvää. Ei liene mahdoton asia korjata kuntoon ? Muuten ilmapiiri oli leppoisa ja toimihenkilöt asiallisia ilman turhia tärkeilyjä. Täytyypä toistekin poiketa Espoonlahdessa.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Hyökkääjistä ovat jääneet edukseen mieleen Häppölä (#19) ja Sipiläinen (#57). Pettymyksiä ovat olleet Jani "ei nyt oikein kuitenkaan jaksa" Elgbacka ja Jere "mä on niin suuri stara, että mä kieputan noi vastustajat kaikki nippuun" Laine.
Laine oli tosiaan aika huono. Kiekot pomppivat ja vedot lähtivät myöhässä. Laineella oli myös tyhjä maali josta ei saanut sisään. Toisaalta sitten alustu hienosti 2-1 maalin omalla liikkeellään.
Häppölä ja Sipiläinen olivat pelin parhaimistoa ja olivat alati vaarallisia. Muilla sitten enemmän tai vähemmän parannettavaa.
 

Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllä mä sanoisin että parhaimmistoa on ehdottomasti ketju Sormunen-Kaila-Takaveräjä. Ne kun on kentällä niin tulosta todellakin tulee. Myös Häppölän luistin kulkee.

Laine on mielenkiintoinen pelaaja. Parhaimmillaan se vois olla stara liigassakin. Huikea laukaus, hyvä luistelu ja voimaa löytyy. Kolikon kääntöpuolena se että huonoimmillaan peli ei kulje edes suolisarjassa. En tiedä mikä siinä on kun otteet ovat niin vaihtelevia. Tuskin tällä tasolla loukkaantuneenakaan ihan samalla tavalla pelataan? Myös Jokinen on mielenkiintoinen pelaja. Iso ja voimakas, sekä hyvä pelinäkemys. Luistelu vaan ei ole kovin kummoista. Oli aivan huikea parissa ekassa pelissä, sittemmin on tahti hiipunut.

Elgbacka on tärkeä pelaaja joukkueelle, mutta ei mitään kärkipelaajia. En tiedä mitkä oli odotukset mestiksen nelosketjun raatajaa kohtaan kun ei näiden sarjojen tasoero ees ole mikään älytön, mutta mun mielestä tekee duuninsa hyvin oli sitten puolustajana tai hyökkääjänä.
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Pettymyksiä ovat olleet Jani "ei nyt oikein kuitenkaan jaksa" Elgbacka ja Jere "mä on niin suuri stara, että mä kieputan noi vastustajat kaikki nippuun" Laine.

Aika jännältä kuulosti tuo kuvaus Laineesta. Onko siis viitteitä jostain ylimielisyydestä, vai oliko tuo vaan ihan oma heitto? Itselle jäi viime kaudella Laineesta erittäin ammattimainen ja nöyrä kuva Ketterän paidasta. Kantoi vielä varakapteenin viittaakin. Peliesitykset ehkä heitteli hieman viime kaudellakin, mutta muistaakseni pelasi kyllä aina joukkueelle, ja teki töitä hyvin molempiin suuntiin. Parhaillaan teki tuolla laukauksella hyvin tuhoa myös Mestiksessä.
 

pinky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ihan oma heitto oli kahden matsin (tai 1,5 matsin, kun lensi ekassa suihkuun) jälkeen. Hyvä laukaus löytyy ja yv:llä ihan hyvä pelote. Mutta vastaainona mm. JHT:ta vastaan kiekon menetys keskiympyrässä sooloilun päätteeksi, mistä sitten vastaisku ja omissa soi. Pikkaisen liikaa hautoo kiekkoa, vaikka syöttö hieman aiemminolisi avannut maalipaikan.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Myös Jokinen on mielenkiintoinen pelaja. Iso ja voimakas, sekä hyvä pelinäkemys. Luistelu vaan ei ole kovin kummoista. Oli aivan huikea parissa ekassa pelissä, sittemmin on tahti hiipunut.
Sama huomio Jokisesta. Iso jässikkä ja kova sana maalinedustakahinoissa, mutta liike on kovin rajallista. Ekoissa peleissä tämä ei haitannut, mutta nyt on vähän hankalaa ehtiä tilanteisiin. Onkohan sillä vaikutusta, että lähti kauteen kakkosdivarissa ja ehkä Suomi-sarjassa vaaditaan vähän kovempaa luistelukuntoa?

Vähän ihmettelen näitä kommentteja Laineesta ja Elgbackasta. Minusta Laine luo omalla vahvalla luistelullaan jatkuvasti vaarallisia tilanteita. Toki kiekko pysyy lavassa välillä vähän liian pitkään, mutta ei tämä ole minua pahemmin häirinnyt. Panos joukkueessa on vahvasti positiivinen. Sama koskee Elgbackaa, joka on joukkueen monitoimimies. Ihme ettei ole vielä maalivahtina pelannut! Ilman häntä puolustuksessa olisi ollut isoja aukkoja kauden aikana. Hän pelaa vahvaa peruspeliä, mikä jää monesti vaille huomiota.

Itse nostaisin jo mainittujen lisäksi esiin Tatu Kanervan, joka on huikea kiekonkäsittelijä. Pystyy pysymään kiekossa pienessäkin tilassa ja antaa välillä upeita syöttöjä ketjukavereille. Moses Mustonen oli harjoituspeleissä ja Cupissa aivan omalla tasollaan, mutta sarjapeleissä on ollut vähän vaikeampaa. Väläyksiä rautaisesta ja tarkasta laukauksesta sekä hyvästä fyysisestä peliotteesta on nähty, mutta tasaisuus puuttuu vielä.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Joukkueessahan on kasapäin taitavia pelaajia. Kokoonpano on ellei sarjan paras, niin ainakin hyvin lähellä sitä. Viisiipeli siellä on se osa-alue mikä tökkii. Ongelmahan on siinä, että pelaajat on kuitenkin Suomi-sarja -tasoa joten pelitavan sisäistäminen ei ole ihan samalla tasolla kuin esimerkiksi liigapelaajilla. Se vaatii enemmän harjoitusta. Kun tämä yhdistetään siihen tosiasiaan, että pelaajat käyvät päivätöissä ja jääaikaakin on rajoitetusti tarjolla, joten harjoitusmäärät jäävät selvästi alle esimerkiksi sen mitä Mestisseurat treenaavat. Kiekko-Espoolla on kaksi harjoitusvuoroa viikossa (1+1½ tuntia). Se on kovin vähän joukkueelle, joka on koottu käytännön pakosta sieltä täältä. Ei siellä ole montaa miestä, joilla olisi kokemusta toistensa kanssa pelaamisesta taikka nykyisen valmentajan johdolla pelaamisesta. Siltikin olisi kyllä odottanut viisikkopelin parantuvan kauden mittaa vähän nopeammassa tahdissa.

Laineesta oma mielipiteeni on, että melkein saisi yrittää enemmän itse. Tuntuu, että se johtaa todennäköisemmin maaliin kuin kiekosta luopuminen. Toki silloin pitää syöttää kun selkeä paikka on. Ainakin omaan silmään Kiekko-Espoo tekee kuitenkin useammin maalin yksilösuorituksen päätteeksi tai kiekonriistosta kuin peliä rakentamalla.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Laitetaan nyt tänne jos jotain kiinnostaa ja ei ole vielä nähnyt. Maikkarin videolla Hirso puhuu joukkueen rakentamisesta ja Kiekko-Espoosta ylipäänsä. Petteri Nokelainen on studioisäntänä ja toisena vieraana Jussi Ahokas. Suosittelen katsomaan jos ei vielä ole nähnyt.

Videon vahvisti ajatustani että uskon Hirson olevan hyvä urheilujohtaja tulevaisuudessa. Kun mahdollisesti joskus aletaan menemään tasoja ylöspäin. Vaikuttaa esimerkiksi hyvältä ihmisjohtajalta. Ja tuntuu että ymmärtää miten hyvä joukkue rakennetaan. Muutenkin on osoittanut omaavansa todella espoolaisen sydämmen. Ehdottomasti kaikkien aikojen suosikkipelaajiani viimeisten vuosien takia.
 

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Alkusarja viimeistä peliä vaille paketissa. Sijoitus tulee olemaan 2. - 4., jota voidaan pitää hyvänä suorituksena. Ruudun kautta kymmenkunta peliä katsoneena ja livenä 3 peliä, voin todeta että potentiaalia joukkueessa on mennä vaikka Mestis karsintoihin saakka.
 

IntoTurhanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen 1ügassa
Kun/jos tänään tappio, niin runkosarjassa sijoille 1-8 sijoittuvia vastaa KEspoo voitti 8 ja hävisi 6 ottelua. Tällä vauhdilla jatkosarjan jälkeen voitaisiin olla 4 joukossa. Play offsit on oma juttunsa mutta Mestis karsinnat ovat monen mutkan takana - ei toki mahdotonta.
Olisihan se hieno mittari olla karsimassa vaikka nousua ei voisikaan ottaa vastaan. Niin kuin täälläkin on kirjoittelu niin visioita jatkosta pitää kuitenkin keväällä toimiston suunnalta esitellä.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Runko-/alkusarja pakettiin kahden pisteen voitolla Forssasta. Sijoitus on kolmas pisteitä tuli keskimäärin yli 2 per ottelu ja keskimmäinen maaliero oli 4,4-2,8. Vahva alku. Kiitokset kaikille mukana olleille hienosta työstä espoolaisen edustuskiekon eteen.

Mikäli tästä halutaan parantaa, tapahtuu se mielestäni joukkuepelaamista parantamalla. Taitoa ja syvyyttä löytyy rosterista mielestäni ihan riittävästi.

Milloinkohan jatkosarjan otteluohjelma julkaistaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös