Mainos

Kiekko-Espoo 2018–2019

  • 296 450
  • 946

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Pakko tehdä paluu kieltojen jälkeen. Hienoa, että pelureita löytyy. Toivottavasti homma toimii ja nousu saavuttetavissa. Mutta mitä nousun jälkeen ja erityisesti millä areenalla pelataan jatkossa. Kuinka pitkälle projekti on mietitty?

Blues4ever

Tapiolan harkkahalliin saa Mestis-lisenssin kyllä. Ja sen vieressä lienee kunnallinen yli 6k vetävä halli parin vuoden päästä. Tai sitten K-Espoo palaa kotiin uuteen Matinkylään. Eihän K-Espoo aikanaankaan voinut Liigaan nousta, kun Matinkylässä ei voinut Liigaa pelata.

Huomisen murheet on huomisen murheita. Eletään nyt tätä hetkeä ja rakennetaan sitä yhteisespoolaista pohjaa. Ja kun yhdessä se on rakennettu, sitten rakennetaan isompaa. Tässä ehtii toimintaympäristössä tapahtua paljon vielä.

Ennustaminen on vaikeaa. Varsinkin tulevaisuuden ennustaminen.
 
IntoTurhanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen 1ügassa
Tässähän se ongelma juuri onkin, että ennen ensimmäistä ottelutapahtumaa mietitään missä pelataan, kun nousu tapahtuu. Pari sanaa vaihdoin Hirson kanssa ja siitäkin kuvastui hyvin, että nyt rakennetaan ja katsotaan rauhassa mihin rahkeet riittää.

Toki tavoitteita pitää olla mutta niitä tarkennetaan ja julkistetaan matkan varrella.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tässähän se ongelma juuri onkin, että ennen ensimmäistä ottelutapahtumaa mietitään missä pelataan, kun nousu tapahtuu.

Jos vähän vilkuilet tuon nimimerkin kirjoitushistoriaa, huomaat heti, ettei huoli ole todellinen. Kyseinen nimimerkki ei ole asiasta oikeasti huolissaan, vaan toivoo löytävänsä ongelmia/heikkouksia.. kenties jopa lietsoa paniikkia. Muilla tuntuu olevan jalat maassa.

Ensimmäisestä ottelutapahtumasta onkin mukava kuulla ketkä luutivat Kiekko-Espoon puolustuksessa. Toivottavasti tapahtumasta tulee onnistunut.
 
TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokp, Vegas Golden Knights
Camilo Miettinen kertoi Kiekko-Espoon instagramissa ottelun aikana että vielä pelaaminen kiinnostaisi, saa nähdä. Loistava sopimus olisi. Mites Nico Nyberg?
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Camilo Miettinen kertoi Kiekko-Espoon instagramissa ottelun aikana että vielä pelaaminen kiinnostaisi, saa nähdä. Loistava sopimus olisi. Mites Nico Nyberg?

Mikähän Miettisen työtilanne on, että olisikohan yhteistyökumppanien kautta mahdollista yrittää saada pelaaja pelaan ja työkuviot samalla? äkkiseltään tulee mieleen myös joku ottelukohtainen sopimus ja että osa rahasta tulisi vaikka henkilökohtaisten sponsorien kautta ja osa sitten että olisi kokeiluna myynissä jotain" Camilo miettinen" pääsylippuja ja fanituotteita jolla kerää rahaa palkkaan.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Oli kyllä onnistunut toi Miettisen tribuuttiottelu. Kun tuosta alunperin puhuttiin, oli vähän sellainen fiilis, että mitähän siitä tulee, mutta hyvä tuli. Vastapuolella hienoja espoolaiskiekon hahmoja (Salliset, Koskinen, Kähkönen, Nuutinen, Sillanpää, Jääskeläinen, Oksa, Koivunen, yms), toisella puolella vanhalla logolla varustetuissa paidoissa pelannut K-Espoo.

Miettisen sanat matsin loputtua olivat oiva lopetus, mutta en pistäisi pahakseni jos "one more year" soisi Camin päässä. Kaikenkaikkiaan tapahtuma vahvisti uskoa siihen, että vaikka nyt lähdetäänkin alasarjoista rauhassa liikkeelle, niin tossa on hyvä juttu käsillä. Ainoa negatiivinen ylläri oli se, etten muistanut miten kylmiä noi "aidot" jäähallit ovat.
 
TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokp, Vegas Golden Knights
Kyllä Cami olisi hyvä lisä hyökkäykseenJiri Veistolalla ei vieläkään sopparia minnekkään. Vapaana olisi Sapkossa viime kaudella pelannut Jarno Paven, rightin kätistä pakkia joukkueeseen myös kaivataan. Onko tietoa millä kokoonpanolla Kiekko-Espoo pelasi eilen?
 
Ainakin siellä oli varsinaisen joukkueen lisäksi Kasper Björkqvist ja tietty Cami suhailemassa. Joitain muita myös.
 
Tangens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kannatan paikallista seuraani
Itseäni kiinnosti myös kovasti Kiekko-Espoon kokoonpano kyseisessä matsissa, varsinkin puolustuksen osalta. Kirjanpitoni perusteella rosteri oli seuraava:

Nieminen/Alen

Björkqvist - Hirschovits - Camilo
Nisula - Mustonen - Nukarinen
Kanerva - Kaila - Kauppinen
Sormunen - Rantanen - Takaveräjä

Kotkansalo - Kuikka
Elgbacka - Junninen
Sillanpää - Jokela
Kettukangas - Biorac

Eli varsinkin puolustus oli aika sekavasti kasattu, Kotkansalo tosiaan Björkqvistin lisäksi vierailevana tähtenä ja loput varmaankin tryout-janttereita.

Ja otteluhan päättyi K-Espoon voittoon 3-2 rankkareiden jälkeen, maalit teki Cami ja Björkqvist sekä rankkareilla taas Cami. All starsilta osui J.Sallinen ja Suomela.

Laitetaas vielä All starsinkin kokoonpano vielä alle, kun kuitenkin jotain kiinnostaa:

Oksa/Koskinen

Hirvonen - Koivunen - Lehterä
Sallinen - Sallinen - Jääskeläinen
Rajamäki - Suomela - Kähkönen

Laatikainen - Nuutinen
Kuoppala - Gustafsson
Sillanpää
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Itseäni kiinnosti myös kovasti Kiekko-Espoon kokoonpano kyseisessä matsissa, varsinkin puolustuksen osalta. Kirjanpitoni perusteella rosteri oli seuraava:

Nieminen/Alen

Björkqvist - Hirschovits - Camilo
Nisula - Mustonen - Nukarinen
Kanerva - Kaila - Kauppinen
Sormunen - Rantanen - Takaveräjä

Kotkansalo - Kuikka
Elgbacka - Junninen
Sillanpää - Jokela
Kettukangas - Biorac

Eli varsinkin puolustus oli aika sekavasti kasattu, Kotkansalo tosiaan Björkqvistin lisäksi vierailevana tähtenä ja loput varmaankin tryout-janttereita.

Mahtaisikohan boldaamani puolustaja Jokela olla viimeksi toissa kaudella Pyryssä Suomi-sarjaa pelannut Jami Jokela? Espoosta lähtöisin olevana pelaajana täsmäisi kyllä kuvaan. Boldasin myös Sormusen, kun Pyryssä parina viime kautena alemmissa kentissä pelasi Eemeli Sormunen, joten saattaisikohan olla sama kaveri. Tosin jotain huhua on kuulunut hänen uran loppumisesta isojen loukkaantumisten takia.
 
Tangens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kannatan paikallista seuraani
Mahtaisikohan boldaamani puolustaja Jokela olla viimeksi toissa kaudella Pyryssä Suomi-sarjaa pelannut Jami Jokela? Espoosta lähtöisin olevana pelaajana täsmäisi kyllä kuvaan. Boldasin myös Sormusen, kun Pyryssä parina viime kautena alemmissa kentissä pelasi Eemeli Sormunen, joten saattaisikohan olla sama kaveri. Tosin jotain huhua on kuulunut hänen uran loppumisesta isojen loukkaantumisten takia.
Voi hyvinkin olla tuo Jokela, rightin pakki oli ainakin kyseessä. Sen tarkempaa tietoa minulla ei hänestä eikä Sormusestakaan ole, paidoista luin nimet.
 
The Rock

Jäsen
Kirjanpitoni perusteella rosteri oli seuraava:

Nieminen/Alen

Björkqvist - Hirschovits - Camilo
Nisula - Mustonen - Nukarinen
Kanerva - Kaila - Kauppinen
Sormunen - Rantanen - Takaveräjä

Kotkansalo - Kuikka
Elgbacka - Junninen
Sillanpää - Jokela
Kettukangas - Biorac

Nopeastihan tuolta poimii Eliteprospectsin avulla ainakin seuraavat kaverit (sulkeissa viime kauden seura), joilla ei vielä julkaistua sopimusta Kiekko-Espooseen ole.

Leo Sormunen (Kiekko-Vantaa / A-nuoret), Jussi Kuikka (GrIFK / 2.div), Aleksi Junninen (Kiekko-Vantaa / A-nuoret), Niklas Sillanpää (FPS / Suomi-sarja), Jami Jokela (ei seuraa) ja Andy Biorac (Gjøvik Hockey / Norja 1. div).

Tuo maalivahti Alen jäi mysteeriksi, sillä EP ei löytänyt yhtään kyseisellä sukunimellä operoivaa veskaria, jollei sitten kyseessä ollut HIFK:n A-nuorissa sekä Sipoon Wolfin 2. divisioonamiehistössä (linkki päävalmentaja Juutilaiseen) viime kaudella kiekkoja torjunut Julius Aven?
 
Tangens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kannatan paikallista seuraani
Tuo maalivahti Alen jäi mysteeriksi, sillä EP ei löytänyt yhtään kyseisellä sukunimellä operoivaa veskaria, jollei sitten kyseessä ollut HIFK:n A-nuorissa sekä Sipoon Wolfin 2. divisioonamiehistössä (linkki päävalmentaja Juutilaiseen) viime kaudella kiekkoja torjunut Julius Aven?
Joo, tuo Aven se taisi tosiaan olla eikä Alen. Muistin sukunimen väärin, mutta tässä täsmää myös kuulutuksissa käytetty etunimi. Ehdinkin hetken ihmetellä, kun en itsekään löytänyt EP:stä tietoihin sopivaa pelaajaa.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Täällä on nyt aika hiljaista verrattuna muutamaan muuhun joukkueeseen, jotka pudottelevat sopimuksia liukuhihnalta. Liekö syy sitten siinä, ettei palkkaa haluta maksaa? Ensimmäinen harjoitusottelu on jo viikonloppuna jotakin jenkkifutisporukkaa vastaan.

Toinen, itseäni enemmän häiritsevä, asia on kotisivujen puuttuminen. Yksinkertainen kotisivu vie aikaa muutamia tunteja pistää pystyyn ja muutamia kymppejä kuussa ylläpitää. Ei Facebook voi olla yrityksen pääasiallinen viestintäkanava.

Positiivista oli tietysti tuo Camin ottelu. Tapahtuma oli ilmeisen onnistunut.
 
Vanhaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Täysin samaa mieltä @The Nikkari kanssa Naamakirjan käytöstä tiedottamiseen. Twitterissä seura tiedottaa vielä huonommin ja silloinkin niitä samoja FB-juttujaan.

Sen verran pitää olla eri mieltä että lauantainen vastus HC Giants on kuitenkin jääkiekkojoukkue :)
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Täällä on nyt aika hiljaista verrattuna muutamaan muuhun joukkueeseen, jotka pudottelevat sopimuksia liukuhihnalta. Liekö syy sitten siinä, ettei palkkaa haluta maksaa? Ensimmäinen harjoitusottelu on jo viikonloppuna jotakin jenkkifutisporukkaa vastaan.

Toinen, itseäni enemmän häiritsevä, asia on kotisivujen puuttuminen. Yksinkertainen kotisivu vie aikaa muutamia tunteja pistää pystyyn ja muutamia kymppejä kuussa ylläpitää. Ei Facebook voi olla yrityksen pääasiallinen viestintäkanava.

Positiivista oli tietysti tuo Camin ottelu. Tapahtuma oli ilmeisen onnistunut.
Kotisivuja on työstetty jo pitkään. Aukeavat lähiaikoina. Uskoisin, että tulee hyvät. Harjoitusrinkihän tuolla on ihan joukkueen kokoinen. Uskoisin, että sopimusuutisia tulee viimeistään lauantain pelin yhteydessä.

Tuolla toimistolla on hirveä määrä hoidettavia asioita ja pienellä porukalla ja etenkin pienellä rahalla kun toimitaan, niin asioita on pakko priorisoida aika rankasti. Tiedän, että varsinkin Hirso painaa pitkää päivää, mutta ei yksinkertaisesti ehdi ihan kaikkea tehdä. Ja on paljon asioita, joita ei voi ulkoistaa vapaaehtoisillekaan.

Eiköhän asiat näytä jo aika erilaisilta reilun kuukauden kuluttua kun kausi alkaa.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Positiivista oli tietysti tuo Camin ottelu. Tapahtuma oli ilmeisen onnistunut.
Nappaan tästä kiinni. Tapahtuma oli todella onnistunut, sitä ei haitannut edes annuskeluoikeuksien puuttuminen ;) Halli vaikutti oikein toimivalta Suomi-sarjaan, vaikkakin kuulutuksista oli ajoittain erittäin vaikea saada selvää ainakin päätyyn. Vielä kun anniskeluoikeudet ja kahvila saadaan kuntoon, perusasiat pitäisi olla kunnossa. Toivottavasti ottelusta kuvattu koostepätkä haastatteluineen saadaan ulos pian, harmittaa nimittäin kovasti kun en ehtinyt katsoa kunnolla Instagramissa olleita haastiksia ottelusta. Instan tarinoita ei kai voi katsoa enää yli vuorokauden jälkeen mistään?

Tribuuttiottelussa Kiekko-Espoon paidassa viiletti ilmeisesti ainakin muutama keikkamies, jotka eivät tule pelaamaan sarjaotteluissa. Kasperit Kotkansalo ja Björkqvist olisivat olleet todellisia kaappauksia Suomi-sarjaan, mutta molempien ura jatkunee rapakon takana yliopistosarjassa. Niklas Sillanpää sen sijaan voi hyvinkin solmia sopimuksen K-Espoon kanssa ja olisi erittäin mielenkiintoinen lisäys. Ura on mennyt ehkä vähän alamäkeä, mutta nyt voisi olla mahdollisuus korjata tilanne isäpapan valvovan silmän alla kotikaupungissa.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mites muuten amerikan yliopistot suhtautuu Suomi-Sarjaan? Lasketaanko ammattilaissarjaksi, eli meneekö mahdollisuus pelata yliopistosarjassa? Muistelen, että Mestis olisi ammattilaissarja, mutta Suomi-sarja ei.
 
Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.

Joku (harmi etten muista kuka) lausui aikoinaan julkisuudessa, että Suomi-sarja on "maailman paras amatöörisarja".
 
Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Kysyin asiaa ihan siltä pohjalta, että löytyiskö faktatietoa vaikuttaako Suomi-Sarjassa pelaaminen edustusoikeuteen ameriikan yliopistosarjoissa.
Ymmärsin kyllä kysymyksesi, mutta koska mulla ei ole faktatietoa annoin yhden lausuman sarjan luonteesta. Ehkäpä joku tietää faktat ja kertoo ne sinulle ?
 
Toinen, itseäni enemmän häiritsevä, asia on kotisivujen puuttuminen. Yksinkertainen kotisivu vie aikaa muutamia tunteja pistää pystyyn ja muutamia kymppejä kuussa ylläpitää. Ei Facebook voi olla yrityksen pääasiallinen viestintäkanava.

Täsmälleen samaa mieltä. Ulkona kaikki ne, jotka eivät Facessa. Jonkin verran korvaisi vaikka enempi aktiivisuus Twitterissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös