Mainos

Kiekko-Espoo 2018–2019

  • 296 470
  • 946

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Täsmälleen samaa mieltä. Ulkona kaikki ne, jotka eivät Facessa. Jonkin verran korvaisi vaikka enempi aktiivisuus Twitterissä.

"Tämä verkkotunnus on varattu asiakkaallemme

Rekisteröi oma verkkotunnus"
--

Kenelle tunnus on edes sitten varattu, eihän tämä voi näin mennä.

Perusasialliset kotisivut tekisi tosiaan vaikka pikkujurrissa mökiltä. Mitkä on ne muut kiireet miksi tälläistä asiaa ei saada kuntoon.

Ei voi olla niin, että ei katsota tarpeelliseksi. Olin armeijassa 1996, kun sinne saapui internet ja tuvan jätkien kanssa keksittiin katsoa onkohan jotain kotisivuja liigajengeillä. Kaikilla ei ollut, mutta joillain oli.

Nykyään on kaikilla. Ja varmaan kaikilla muillakin sarjatasosta riippumatta.
 
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Eiköhän kyse nyt vain ole siitä, että joudutaan priorisoimaan mitä tehdään. Tekijöitä ei välttämättä ole kovin paljoa ja tribuuttiottelun järjestelyt ja miesten joukkueen käytännön toiminnot vievät talkoolaisten kaiken ajan. Kotisivujen informaatio pitäisi olla oikein ja sitäkin pitäisi päivittää. Puolivalmista ei kannata edrs julkaista. Ei sovi unohtaa 4:ää juniorijoukkuetta, Kiekko-Espoo ry: n ja Kiekko-Espoo Oy:n käytännön asioiden hoitoa. Kun ei ole palkattua henkilökuntaa tai jos EPS toimisto ei asioita hoida, niin voi olla aika haastavaa oman duunin ohella pyörittää Kiekko-Espoo yhteisöä joukkueineen. Paljon uusia kokemattomia tekijöitä ja voi olla, että on tullut paljon asioita eteen tehtäväksi, mihin ei ole osattu varautua.

Blues4ever
 
Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Täsmälleen samaa mieltä. Ulkona kaikki ne, jotka eivät Facessa.

Kiekko-Espoon Facebook-sivuhan on täysin avoin, eli sitä pystyy kaikilta osin selaamaan myös ilman Fb-tunnuksia. Toki silmille pärähtää Facebookin liittymispyyntö ja kun sen laitta kiinni, alalaitaan jää sama viesti. Voitte kokeilla vaikka nettiselaimen incognito-moodilla.

Puolestaan @pernaveikko -veljen löytämä ilmoitus kiekkoespoo.fi -sivulla on ihan tyypillistä nettihotellien toimintaa, kaikki mahdollisesti kiinnostavat nettitunnukset varataan aina etukäteen toiveena saada myytyä kovalla hinnalla tarvitsijalle. Eiköhän tuolle kiekko-espoo.com -sivustolle ala edustusjoukkueen asioita ilmaantua, mutta tuo nyt tuskin on ensisijainen asia joukkuetta perustettaessa.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kuten aiemmin kirjoitin, niin kotisivut ovat työn alla. Toimistolta kertoivat kuukausi sitten, että tehdään kerralla kunnolliset sivut. Eiköhän tuo osoitekin ole Kiekko-Espoolle varattu. Sivut on luvattu valmiiksi tämän kuukauden aikana.

Uusi peliasu on pirun tyylikäs. Mainokset tosin vielä puuttuivat.
 
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Peliasu on siisti, ehkä liian tummanpuhuva kuitenkin omaan makuuni. Toivottavasti tarrojen ja kangasmerkkin taustalle löytyy riittävästi muskelia, että homma kehittyy ja on merkkejä palkata tekijöitä. Hieman hiljaista on ollut junioritmasaavähemmän osastolla. Sinne olisi saatava kompensaatiota, jos ja kun eps/eks tukee taloudellisesti jään hinnassa miesten Kiekko-espoota.

Blues4ever
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Kuten aiemmin kirjoitin, niin kotisivut ovat työn alla. Toimistolta kertoivat kuukausi sitten, että tehdään kerralla kunnolliset sivut. Eiköhän tuo osoitekin ole Kiekko-Espoolle varattu. Sivut on luvattu valmiiksi tämän kuukauden aikana.
Tämähän se motto on ollut ja ihan hyvä, että maltetaan pitää siitä kiinni. Rahan puuttumisen lisäksi hyväksyttäviä syitä on kuitenkaan vaikea keksiä. En siis ole kuoppaamassa projektia, menettämässä uskoa tai mitään sellaista. Tässä on munattu ja nyt siitä on annettu palautetta. Ensi kerralla taas vähän paremmin.

Ensimmäisestä harjoitusottelusta saatiin voitto. Tästä on hyvä jatkaa.
 
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Pitkään ollut hiljaista palstoilla ja kun arkoja aiheita tuo esille, niin samat nimimerkit kääntävät keskustelun muihin aiheisiin. Ymmärrettävää kyllä, mutta ei muuta totuutta. Ehkäpä aihe on parempi kuopata ja työntää pää pensaaseen. Yhteisössä ei juniorit maksa vähemmän, vaan juniorit maksaa edustuksen jäät tai ei suoraan maksa, mutta menettävät hyödyn. Olisiko ehkä aika hyväksyä ja myöntää faktat yhteisössäkin.

Blues4ever
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ensimmäisestä harjoitusottelusta saatiin voitto. Tästä on hyvä jatkaa.

Mitään uskoa ei olla menettämässä, mutta esimerkiksi tämä ilta. Pari espoolaista kaveria on rapujuhlissa, itse olen toisaalla enkä pääse paikalle.

Kaikista helpointa olisi laittaa kotisivujen linkki otteluraporttiin mistä nopeasti näkisi missä mennään. Juhlat vain paranisi.
 
Piiskuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oranssi, sympatiat sinisille
Siitä, millä perusteilla espoolaiset jäähalleja käyttävät seurat (lätkä, muodostelmaluistelu, taitoluistelu jne.) jakavat kaupungin tuettuja jäitä, voisi hyvinkin avata oman ketjunsa yleisen kiekkokeskustelun puolelle. Varmasti monia kiinnostava aihe.

Päivän ottelusta kysymyksiä paikallaolleille: minkäslainen pöhinä siellä oli? Minkä verran porukkaa? Kuinka järjestelyt toimivat?
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mitään uskoa ei olla menettämässä, mutta esimerkiksi tämä ilta. Pari espoolaista kaveria on rapujuhlissa, itse olen toisaalla enkä pääse paikalle.

Kaikista helpointa olisi laittaa kotisivujen linkki otteluraporttiin mistä nopeasti näkisi missä mennään. Juhlat vain paranisi.

Kuhan on kauden alkuun mennessä valmista niin ei ole niin justiinsa. Harkkamatsit harkkamatseina, Twitteristä ja FB:stä kyllä pystyy seuraamaan jos haluaa.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Pitkään ollut hiljaista palstoilla ja kun arkoja aiheita tuo esille, niin samat nimimerkit kääntävät keskustelun muihin aiheisiin. Ymmärrettävää kyllä, mutta ei muuta totuutta. Ehkäpä aihe on parempi kuopata ja työntää pää pensaaseen. Yhteisössä ei juniorit maksa vähemmän, vaan juniorit maksaa edustuksen jäät tai ei suoraan maksa, mutta menettävät hyödyn. Olisiko ehkä aika hyväksyä ja myöntää faktat yhteisössäkin.
Kerro meille mistä on kyse. Kerro ihan juurta jaksaen. Avaa meille faktat jäävuoroista ja niiden kustannuksista. Faktoihin sitten mukaan lähteet. Ne kun sulta on yleensä unohtunut. Ilman tätä tuskin pääset keskustelemaan näistä vaikeista asioista. Lisäksi voit avata syitä sille, että kannatat Bluesia, mutta 90% viesteistäsi on Kiekko-Espoon alla.

Kaikista helpointa olisi laittaa kotisivujen linkki otteluraporttiin mistä nopeasti näkisi missä mennään. Juhlat vain paranisi.
Aamen.
 
Vanhaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Päivän ottelusta kysymyksiä paikallaolleille: minkäslainen pöhinä siellä oli? Minkä verran porukkaa? Kuinka järjestelyt toimivat?

Pöhinää ja kannustusta oli ihan kivasti, enemmänkin olisi toki mahtunut halliin. Porukkaa oli ehkä puoli hallia. Istuin huonossa paikassa arvioidakseni asiaa. Vähän tökki sekä lipunmyynti että kahvilapalvelut, mutta siihen oli syynä kokemuksen puute.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pöhinää ja kannustusta oli ihan kivasti, enemmänkin olisi toki mahtunut halliin. Porukkaa oli ehkä puoli hallia. Istuin huonossa paikassa arvioidakseni asiaa. Vähän tökki sekä lipunmyynti että kahvilapalvelut, mutta siihen oli syynä kokemuksen puute.
Yksi syy kahvilapalveluiden tökkimiseen on myös se, että kahvila on remontissa, mistä johtuen kahvi- ja makkaramyynti oli hallin ulkopuolella. Eilen oli ongelmia maksupäätteiden kanssa. Alkukankeutta sanon. Seuraavaan peliin saadaan ehkä jo anniskelukin.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Pöhinää ja kannustusta oli ihan kivasti, enemmänkin olisi toki mahtunut halliin.
Porukkaa olisi toki mahtunut enemmänkin mutta somemarkkinoinnilla ja puskaradiolla haalittuna kasassa oli minusta oikein hyvä määrä katsojia. Myös kannustus oli harkkamatsi huomioonottaen erittäin hyvää. Tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin. Ravintolapalvelut jne. paranevat varmasti, kun saavat näistä muutamista harkkapeleistä kokemuksia ja tietenkin saavat oikeat tilatkin käyttöön.
 
Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Laitetaan puskaradioon nyt muistutus siitä, että Kiekko-Espoo osallistuu Suomen Cupiin. Nähtävästi toinen kierros, jolloin tulevat mukaan, pelataan ensi viikolla 29.8. - 2.9. Forumissakin näkyy olevan jäävaraus lauantaina 1.9. klo 16-19:30.
 
Juu. Toisella kierroksella tulevat mukaan kaikki SS-joukkueet. Lisäksi mukana on 20 ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon mennyttä II-divarin joukkuetta. Toinen kierros pelataan lohkomuotoisena (12 kolmen joukkueen lohkoa) ja lohkovoittajat menevät kolmannelle kierrokselle. Lohkoissa pelataan yksinkertainen sarja, eli toista vastustajaa vastaan pelataan kotona ja toista vieraisssa. Neljään lohkoon tulee kaksi Suomi-sarjan joukkuetta ja yksi II-divarin joukkue ja kahdeksaan lohkoon kaksi II-divarin joukkuetta ja yksi SS-joukkue. Seuraavalla viikolla pelataan kolmas kierros samalla systeemillä, Silloin mukaan tulevat 12 Mestisjoukkuetta, jolloin lohkoja tulee kahdeksan. Loput kierrokset maaottelutauolla pelattavaa Finaalia lukuunottamatta pelataan paras kahdesta systeemillä seuraavilla viikoilla. Liitossa ei uskota Suomi-Sarjan joukkueiden pääsevän semifinaalivaiheeseen, sillä jälkimmäinen semifinaali pelataan samana päivänä kun Suomi-sarja alkaa. Toki siihen päästäkseen Suomi-Sarjan joukkueen tulee pudottaa kaksi Mestisjoukkuetta jatkosta.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Uutena pelaajana mukaan ilmeisesti Aleksi Junninen Kiekko-Vantaan A-junnuista. Siirto mainittu liiton siirtotaulukossa.
 
Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Nimimerkki ROCK viestittää tuolla siirtoketjussa:

Jääkiekkoliiton siirtolistauksen mukaan Kiekko-Espoo vahvistuu puolustaja Aleksi Junnisella (Kiekko-Vantaa A), puolustaja Niklas Sillanpäällä (FPS) sekä vuoden pelaamatta olleella puolustaja Jami Jokelalla ja hyökkääjä Leo Sormusella (Karhu-Kissat A).

3 pakkia lisää ja 1 hyökkääjä. Maltilla rakentavat joukkuetta ja jotenkin tuntuu, että urheilujohtaja osaa koota joukkuetta taitavasti. Kokemusta - nuoruutta / taitoa - fyysisyyttä / yv-pelaajia ja av-pelaajia / huippu maalivahti jne. Runkosarja on onnistunut, jos Kivikova on sarjassa kuuden joukossa !
 
kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki

Epäilen jo näillä kokoonpanoilla, että Espoo on top3 joukkue ensikaudella.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Epäilen jo näillä kokoonpanoilla, että Espoo on top3 joukkue ensikaudella.
Odotellaan vielä virallinen tiedotus näistä mainituista pelaajista, mutta ihan hyvältähän tuo näyttää. Joukossa on toki paljon itselle ennestään tuntemattomia pelimiehiä, mutta mitä heidän taustojaan olen Eliteprospectsista vilkuillut, niin ihan pelimiehiä vaikuttavat olevan Suomi-sarjassa ainakin tilastojen valossa. Täytyy kuitenkin huomioida, että joukkue on koottu vähän sieltä täältä, eikä siellä ole mitään runkoa pohjalla, mikä useimmilla muilla joukkueilla on. Tuollaisen porukan hitsautuminen joukkueeksi ottaa aikansa eikä sitä helpota se tosiasia, että Suomi-sarjassa sekä harjoitellaan, että pelataan ylempiä sarjoja vähemmän. Johtuen tietysti siitä, että pelaajat eivät ole täyspäiväisiä urheilijoita.

Uskon kuitenkin, että joukkueen muutamat jopa ylivertaiset pelaajat sarjatasoon nähden pystyvät viemään joukkueen sarjan kärkikahinoihin. Aika näyttää miten käy. Joka tapauksessa näkisin, että UTJ on tehnyt hyvää työtä rakentaessaan joukkuetta omien visioidensa pohjalta. Joukkue on hyvä sekoitus kokemnusta ja nuoruuden intoa. Vaikka nousu Mestikseen ei ole ajankohtainen kauden päätteeksi, niin jatkuvuuden kannalta on hyvä jos joukkue pärjää sekä pelillisesti että taloudellisesti. Alkavalle kaudelle joukkueen kokoaminen jouduttiin kuitenkin aloittamaan myöhään ja moni potentiaalinen pelaaja, joka oli jo osoittanut kiinnostusta seuraa kohtaan ehti tekemään sopimuksen muualle kun varmuutta sarjapaikasta ei ollut. Myös yhteistyökumppanirintamalla ollaan myöhässä, vaikka tilanne käsittääkseni on olosuhteisiin nähden hyvä. Pelimenestys alkavalla kaudella johtaa toivon mukaan hyviin yleisömääriin ja sitä kautta auttaa sponssisopimusten solmimisessa tuleville kausille.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Vaikka nousu Mestikseen ei ole ajankohtainen kauden päätteeksi, niin jatkuvuuden kannalta on hyvä jos joukkue pärjää sekä pelillisesti että taloudellisesti.
En tiedä onko tämä yleistä tässä sarjassa, mutta muistaakseni kaikki sopimukset ovat yksivuotisia. Tämä tietysti vähän vähentää jatkuvuutta, vaikka kausi onnistuisi taloudellisesti.

Mestikseen ei tosiaan ole mitään kiirettä, kun kriteerit täyttävää ja järkihintaista halliakaan ei Espoosta löydy. Hokki lienee kuitenkin niin vahva, ettei noususta taida tulla ongelmaa muutenkaan.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En tiedä onko tämä yleistä tässä sarjassa, mutta muistaakseni kaikki sopimukset ovat yksivuotisia. Tämä tietysti vähän vähentää jatkuvuutta, vaikka kausi onnistuisi taloudellisesti.
Kyllä se taitaa olla tässä sarjassa enemmän sääntö kuin poikkeus. Lisäksi sopimukset on aika helposti purettavissa. Kun et maksa palkkaa, niin et voi paljon vaatiakaan.

Tarkoitin jatkuvuudella enemmän seuran jatkuvuutta kuin rosterin jatkuvuutta. Toki menestys varmasti helpottaa myös jatkosopimusten tekemisessä kun pelaajilla on kivaa. Tärkeämpänä näen kuitenkin se, että menestys ylläpitää yleisön kiinnostusta mikä taas korreloituu yhteistyökumppaneiden kanssa neuvotellessa. Mitä uusi seura nyt eniten tarvitsee on uskollisia kannattajia ja yhteistyökumppaneita.
 
Vanhaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En tiedä onko tämä yleistä tässä sarjassa, mutta muistaakseni kaikki sopimukset ovat yksivuotisia. Tämä tietysti vähän vähentää jatkuvuutta, vaikka kausi onnistuisi taloudellisesti.
Mestiksessäkin suurin osa sopimuksista näyttää olevan yksivuotisia. Pelaajat hakevat vihreämpää oksaa eivätkä halua sitoutua pitkäksi aikaa.
 
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Kaikki tuki ja Tsemppi tekemiselle, mutta toivottavasti nyt ymmärretään kysymyksessä olevan suomisarjan. Kyse on amatöörisarjasta. Tulevaisuus näyttää tekemisen tason, kanattajapohjan ja erityisesti sponsorit.

Blues4ever
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös