Ilmoitukset

Nimimerkki mountainsnaken viestien kirjoitusasussa on reilusti parantamisen varaa. Olemme huomauttaneet samasta asiasta jo lukuisia kertoja ja sen vuoksi annoimme hänelle nyt kuukauden pelikiellon.

Nimimerkki lake79 on saanut kuukauden pelikiellon hyvän maun vastaisesta viestistä. Hän kirjoitti Liigan kurinpitopäätöksiä käsittelevässä ketjussa viestin, jossa toivottiin vastustajan pelaajan vahingoittamista. Kyseinen nimimerkki oli juuri vapautunut hyvän maun vastaisen viestin vuoksi langetetusta pelikiellosta ja tämä vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Nick on passitettu kuukauden ajaksi huilaamaan. Hän rikkoi toistuvasti sääntöjen 10§:ää arvuuttelemalla toista nimimerkkiä moderaattoriksi ja kirjoitti useamman henkilökohtaisen hyökkäyksen. Juuri päättynyt pelikielto vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki nahkis kirjoitti viestin, jossa arvuutteli nimimerkin oikeaa henkilöllisyyttä. Tämä ei ole sallittua edes huumorin varjolla. Tämän rikkeen ja aiemman rikehistorian vuoksi olemme passittaneet kyseisen nimimerkin kuukauden pelikieltoon.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Puke on seuraavan viikon ajan poissa muonavahvuudesta hyvän maun vastaisen viestin vuoksi. Kyseinen viesti löytyy Lukko-osion Oskari Setänen -ketjusta.

Sulje ilmoitus

KHL:ssä muutoksia – asetelmat tasoittuvat?

Viestiketju osiossa 'KHL' , aloittajana Jesus Shaves, 27.03.2018 klo 14.21.

  1. Jesus Shaves Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Dorados de Sinaloa
    Muutoksia tulossa KHL:ään - haetaan punttien tasoitusta ja tämä on tietenkin aivan järkevä lähestymistapa.

    Tuleeko tämä sitten oikeasti tapahtumaan ja tuleeko tähän poikkeuksien poikkeuksia jäänee vain ajan näytettäväksi. Tietenkin tämä on KHL:n itse itselleen aiheuttama ongelma kun kaksi joukkuetta on saanut mällätä lähes miten tahansa.

    2019-2020 tavoitteena on 800 miljoonan ruplan (noin 11.3M€) kova palkkakatto jota ei siis saa ylittää ja kullakin joukkueella saisi olla yksi "tähtipelaaja" jonka palkkaa ei lasketa tähän mukaan.

    2020-2021 palkkakatto olisi 600 miljoonaa ruplaa (~8.5M€) ja tähtipelaajia joiden palkkaa ei lasketa mukaan olisi kaksi.

    Tällä kaudellahan palkkakatto oli 900 miljoonaa ruplaa (~12.7M€) ja ylimenevästä osasta maksettiin sitten KHL.lle lisäveroa 20%. Tätä ei siis enää jatkossa olisi.

    Linkistä lisää asian tiimoilta.

    Jokereiden mahdollisuudet paranevat – KHL:ään tulossa jättimäisiä muutoksia - KHL - Jääkiekko - Sport - MTV.fi
     
    Viimeksi muokattu: 27.03.2018 klo 14.31
  2. powerplaymaker Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Detroit Red Wings
    Lainaus:
    Tämä on erittäin tervetullut ja positiivinen suunta. Vielä kun saadaan pari läntistä jengiä mukaan, niin KHL voi oikeasti kehittyä Jokerienkin kannalta järkevään suuntaan. Nykyinen KHL on täysin kestämättömällä pohjalla ja sen ovat tajunneet venäläisetkin.

    Toisaalta kun venäläistä toimintaa on katsonut nyt jonkin aikaa vierestä, niin eivätköhän Rotat ja muut keksi tapoja kiertää näitäkin palkkakattoja. Tähtipelaajalle tarjotaan 200k (€) palkkaa, mutta 5 miljoonan luontaisetuja tms.
     
  3. Matza187 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    En usko ennen kuin näen jne...

    Kuten @powerplaymaker yllä totesi, niin kyllä nämä SKA:t ja kumppanit löytävät keinon kiertää tuon. Jos ei muuta, niin juuri noin, että itse palkka on pelaajalle pienempi, mutta kaikki muu tarjotaan sitten "bonuksina".
     
  4. Jesus Shaves Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Dorados de Sinaloa
    Lainaus:
    Yritin juuri tuota indikoida tuossa alustuksessani kun mainitsin mahdollisista poikkeuksista etc.

    Luonnollisesti on hieman läpinäkyvää mikäli pelaajan jonka palkka aiemmin on ollut vaikkapa 2-3M$ tekeekin sopimuksen, jossa palkka on vaikkapa miljoona dollaria. Kaikki on varmasti Venäjällä mahdollista, mutta mielestäni siellä ainakin mietitään oikeaan suuntaisia korjausliikkeitä. Yritetään edes korjata asioita jotka ovat jo pidemmän aikaa menneet väärään suuntaan KHL:n itsensä kannalta.
     
  5. Tshekki77 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
    Tuttuja lukemia ja kyllähän näistä on jo aikasemminkin ollut puhetta, mutta tähän vuoteen asti (varmaanki osittain myös olympialaisten takia) ollut käytössä tuo "joustava katto". Nyt se sitten ensi kaudeksi oltaisiin muuttamassa "joustamattomaksi katoksi", siis sitä yhtä tähtipelaajaa lukuunottamatta. Saa tosiaan nähdä, riittääkö Gazpromin kavereilla maltti totella kattoa vai aletaanko niitä kiertämään uusilla keinoilla. Meinaa tavoitteenahan tuo olisi hyvä, jos niitä tähtipelaajia alkaisi löytymään laajemmalti, kuin vain kahdesta armeijan joukkueesta. Toinen uudistus, mistä oli jo syksyllä puhetta, oli uusi lohkojako ja siinä tavoitteena oli ensinäkin pienentää osallistuvien joukkueiden määrä 24 ja siitä sitten jakautua kuuteen eri lohkoon. Tällaisessa rakennelmassa jos Jokerit sitten pääsisi samaan lohkoon Riikan, Bratislavan ja Minskin kanssa, niin parantaisihan se menestysmahdollisuuksia jossain määrin.
     
  6. Jesus Shaves Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Dorados de Sinaloa
    Mielenkiintoista tuossa skenariossa olisi sitten nähdä se miten ja millaisella logiikalla nuo CSKA:n ja SKA:n (ja muutaman muun joukkueen) kaltaiset tähtisikermät sitten oikein lyödään palasiksi ja käytännössä jaetaan muiden kesken?

    Onko tästä ollut mitään informaatiota missään miten tuo tultaisiin toteuttamaan?
     
  7. YamahaGPR Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    Eiköhän tuonne ole vielä pari vuotta matkaa ja monen sopimustilanne ehtii sitä ennen raueta, näin uskoisin.
     
  8. Jesus Shaves Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Dorados de Sinaloa
    Lainaus:
    Totta tosiaan ja oikeassa luonnollisesti olet: tässä vaiheessahan yhdenkään joukkueen ei kannattaisi tehdä tuota kahta vuotta pidemmälle ulottuvia sopimuksia. Tai ainakaan siinä ei olisi mitään järkeä jos ja kun palkkakatto tulee voimaan.
     
  9. sekolust Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Lostedt, Ben-Amor, Todd
    Monen rikkaamman jengin rahoitus perustuu hyvin pitkälti yksittäisen firman tai yksittäisen tahon hallinnoimien firmojen rahoihin. Eiköhän sitä jatkossa joku isompi joukkue väännä "puoliammattilaisjoukkueen" kasaan, jossa liuta tähtiä tienaa lätkästä summan X ja lopun sitten "tekemällä töitä yhteistyökumppanille". Sattuuhan sitä, että joku Gazprom sattuu tarvitsemaan hyvän mielen lähettilästä, miesmallia tai saunamajuria juuri kauden ajaksi hulppealla liksalla, olemattomalla työajalla ja juuri se tuetun lätkäjengin ykkössentteri on paras mahdollinen hakija. Tai viimeistään etsi jotain nollatuntisopparin sihteeriä kiinteällä ja hulppealla kuukausipalkalla, johon pelaajan peruskoulun käynyt mallivaimo sattuu sopivasti pääsemään.

    Sinänsä tiukka palkkakatto olisi koko sarjan osalta erittäin hyvä ja tarvittava uudistus. En vain jaksa uskoa tuossa sarjassa ja maassa homman hoituvan kovinkaan tehokkaasti ennen kuin se näkyy kokoonpanoissa asti. Eiköhän sinne jää jotain tarkoituksellisia porsaanreikiä, pukkaa olemattomia seuraamuksia ja/tai valvonta ei vain pelaa.

    Kävin muuten aikakoneella vuodessa 2022 kuuntelemassa kuvitteellisen kurinpitoelimen kyselyä Roman Romanovin jengin budjetista.
    Kurinpitoelin: Roman, sulla on bjudjetti yli kjummenkertaisesti.
    Roman R.: Njet njet
    K: Da, kjulla on
    R: Njet ponimai, ei jummarra
    K: Sjulla shaatana Jevgeni tienaa vjiisimiljoonaa
    R: Nje on ruplia.
    K: Nje on dollareita
    R: Pankin virhe, ei voi luotta vjenalainen pankki
    K: No sitten... Mjutta Dmitri tienaa seitsemän mjiljoonaa ja sjopparissa ljukee dollareina.
    R: Sje on mun miäshuora. Satatonnia pelaamisesta, 6,9 mjiljoonaa seksistä. Imagosyistä jengin tililtä, tsjaari ei tukkaa homoseksi.
    K: Jummarran hjuvin. Mutta Iljan kjummenen miljoonaa.
    R: Sjinu tutar tykata polonium?
    K: Izvinitshe?
    R: Tutar, tytar... Hän kaunis nainjen. Mjita jos hjan saada polonium kahvikutsu?
    K: Asia sjelva. Mjutta jata se kuori, mjina... Postita minu poika tjyöhakemus sjinu firma. Paljonko pjostimerkki maksa? Miljoona dollari kjäteinen?
    R: Sjiellä kaksi, dva. Pjidä loput, mjina tarvita sinu pudotuspjeleissa kun tuomari njet harashoo.
     
  10. Jesus Shaves Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Dorados de Sinaloa
    Niin tuo @sekolust mainitsema dilemma tietenkin on mahdollinen.

    Kuitenkin muutoksia peräänkuulutetaan, sillä on varsin selvää että nykytila on kestämätön. Samaan aikaan kuitenkin ollaan skeptisiä sen suhteen ettei mikään kuitenkaan muutu?

    Tietenkin helpolla voi miettiä olisiko sitten koko sarjaan kannattanut alunperin mennä, sillä ei Venäläinen tapa toimia varmaan yllätyksenä kuitenkaan tullut kenellekään. No tähän keskusteluun luonnollisestikaan ei kannata mennä, mutta minusta tuo muutoksen toivominen ja samanaikainen skeptisyys on hieman paradoksaalista - joskin kyllä ymmärrettävää.

    Vaikkei se tietenkään lämmitäkään niin kyllä Jokerit asioita on oikein tehnyt - budjetti / sijoitus paras joukkue KHL:ssä. Tosin lasikatto taitaa olla about tuossa tasossa tällä hetkellä.
     
  11. ketjuruletti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    No kyllähän se vähän lämmittää. Keskikastin budjetilla runkosarjan kärkijoukkoon ja playoffeissa Moskovan pohatat aika tiukoille. Sitä kannattaisi Jokereita, Kurria, Harkimoa jne. mollaavien muistella kun hihittelevät Jokerien taloustappioita. Moskovassa oli jotain 4000 katsojaa playoff-matsissa, joukkue maksaa maltaita Jokereihin verrattuna. Jos Jokerit tekee turskaa niin mitähän moni muu, kalliimpi KHL-jengi tekee? Jos Jokerien taloudellinen yhtälö on outo (miksi ne venäläiset lähtivät koko Jokeri-projektiin?) niin miten nämä muut seurat pyörivät.

    Palkkakatosta sen verran, että joo, kiitos. Samaa toivoisi myös Euroopan jalkapalloon, ei ihan tervettä ole meininki sielläkään. Harvaa se tosin tuntuu häiritsevän.
     
  12. blue line Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    8,5 miltsillä saa Helsinkiin kasaan ihan paskan joukkueen. Ei kiinnosta.
     
  13. powerplaymaker Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Detroit Red Wings
    Lainaus:
    Jos palkkataso laskee muualla KHL:ssä ja joukkuemäärä vähenee, niin pelaajista on jopa ylitarjontaa.
     
  14. blue line Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    Palkkabudjetit ovat nousussa sekä Ruotsissa että Suomessa. Ennen ero liigajoukkueisiin oli triplat, parin vuoden jälkeen ilmeisesti enää tuplat rahakkaan tv-sopimuksen myötä.
     
  15. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit Suomessa
    Lainaus:
    Ja myös osalla joukkueista Saksassa ja Sveitsissä, joissa huiput ylittävät Jokerien pelaajabudjetin. En usko KHL:n pyrkivän tilanteeseen, jossa entistä suurempi osa keskitasoa paremmista venäläiskiekkoilijoista pelaa KHL:n ulkopuolella, koska tämä ei tue Venäjän KHL:lle asettamia tavoitteita. Lisäksi oletan, että KHL valmistautuu IIHF:n toiveen mukaisesti kohtaamaan CHL:n huipun tai jopa osallistumaan CHL:ään, kuten hammaslääkäri ehdotti. Ei KHL lähde sinne tasavertaisista asemista.

    Noista maikkarin luvuista sen verran, että ne eivät pidä pelaajabudjettina paikkaansa. Toki lähde on championat, jota luen itsekin. Mutta luvuista puuttuu nyt tähtipelaajien palkat, joita seurat eivät maksa itse. Pelkästään Kovalchuk tienaa lähes saman verran kuin Jokerien budjetti. Lisäksi joukkueilla on pinnarahat omistajalle/kuvernöörille/oligarkille yms tärkeiden otteluiden voitosta + vielä playoffeista extraa.
     
  16. Jesus Shaves Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Dorados de Sinaloa
    Lainaus:
    Tuossa ensimmäisessa viestissähän luki:

    Lainaus:
    Eli nuo tähtipelaajat ja se ettei heidän palkkaansa lasketa mukaan tuohon kattoon oli mainittu kyllä.

    Pinnarahoista tai muista en tiedä sen tarkemmin. Onko näille jotain lähteitä minkä verran nämä ovat? Mutta nämä ovat joka tapauksessa eri asia kuin tuo palkkakatto ja vaihtelevat varmasti joukkueittain, joten ei niitä tähän palkkakatto-keskusteluun oikein voi ottaa huomioon mitenkään järkevällä tavalla?

    Itse asiassa mietin juuri tuota muiden Eurooppalaisten liigojen mielenkiintoa KHL-pelaajien näkökulmasta parin vuoden päästä. KHL on kuitenkin aika raju / kuluttava sarja siinä mielessä kun on vaikka viikonkin kestäviä itäkiertueita - joita ei esim. NLA:ssa tai missään muussakaan eurosarjassa ole. Mikäli tuota palkkakattoa ei jollain tavalla kierretä, niin johtaahan se siihen, että osa pelaajista ei enää pelaa KHL:ssä vaan hakee tienestinsä muualta. Kovalchukit & co kuitenkin saavat isot rahat jatkossakin KHL:stä.
     
    Viimeksi muokattu: 27.03.2018 klo 22.06
  17. YamahaGPR Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Mielestäni tuota palkkabudjettia ei kannata laskea liian alas ettei pelin taso laske liikaa.

    Toisaalta jos joukkueiden määrä tippuisi kolmella niin pelaajista olisi hetkellisesti ylitarjontaa ja yksittäisen pelaajan palkka voisi laskea.

    Työelämässä tuota palkkabudjettia voi kiertää niin, että jos on vaikka rekrytointikielto tai palkkabudjetti saa olla esim max 15.000.000,00 € niin kun tarvitaan esim hr-osastolle uusi henkilö niin tämä otetaan sisään ostettuna ulkoisena palveluna jolloin ei näy palkkabudjetissa eikä FTE luvuissa.
    Mitenköhän tätä voisi soveltaa esim Jokerien tapauksessa? Siis jos joku pelaaja myisi palveluitaan Jokereille yrityksensä kautta (eikä rasittaisi näin palkkabudjettia).
     
  18. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit Suomessa
    Lainaus:
    Eihän niistä ole tarkkoja summia kuin maksajalla. Samainen Championat, jota MTV3 käyttää lähteenään, heitti joskus aivan poskettomia lukuja voitoista playoffeissa. Summanen (valmentaja siis) sanoi, että pinnarahat yms ovat merkittävä lisätienesti pelaajalle.

    Lainaus:
    Tästä syystä en usko KHL:n kovaan palkkakattoon. Mitä Venäjä siitä hyötyy, että se rahoittaa eurooppalaisittain ylempää keskitasoa ja siitä alas olevia joukkeita? KHL on Putinin luomus ja KHL:llä on tehtävänsä. Toki jos tästä luovutaan, tilanne on erilainen.
     
  19. Jesus Shaves Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Dorados de Sinaloa
    @Cobol

    Eihän keneltäkään voi tulokseen perustuvia "performance bonus" tyyppisiä maksuja kieltää sillä nämä ovat varmasti käytännössä kaikkien sopimuksissa? Siis nuo pinnarahat & POff bonukset ovat edelleen eri asia kuin palkkakatto. Toki näitä sitten voidaan varmasti kätevästi käyttää instrumenttina jolla kierretään kovaa palkkakattoa - jos sellainen on tulossa.

    En ota kantaa sen tarkemmin siihen mikä KHL:n tehtävä on tai ei ole, sillä toivoisin keskustelun pysyttäytyvän tässä palkkakatossa ja sen ympärillä pyörivissä asioissa politiikan sijaan.
     
  20. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit Suomessa
    Lainaus:
    Puhutaan osin eri asiasta. Vaikkapa joukkue X:n omistajalle, tehtaanjohtaja Y:lle on tärkeää, että joukkueensa lyö kilpailevan tehtaan joukkueen. Sen takia X ilmoittaa, että ottelusta tulee jokaiselle tietty summa, jos se voitetaan. Tämä siis runkosarjassa. Rotenbergin huhuttiin maksaneen venäläisen median mukaan noin 200 000 euroa pelaajaa kohti SKA:n finaalipaikasta + mestaruusbonukset päälle. Palkkakattoa on ainakin nyt helppo kiertää, vaikka totesinkin jo lukujen olevan Roenbergin osalta kenties liiankin poskettomia.

    Lainaus:
    En pyytänyt ottamaan kantaa. Kerroin ainoastaan syyn, miksi KHL:n palkkakatto on utopiaa, ellei KHL:n rooli muutu. KHL:n roolista ja Jokereista siinä on meneillään Suomessa tutkimus, joten saamme pian faktaa siitä, mikä on KHL:n tarkoitus ja miten Jokerit siinä sijoittuu.
     
  21. Jesus Shaves Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Dorados de Sinaloa
    Lainaus:
    Tästä päästään kätevästi - tai ikävästi - viestiin #9 & #10 ja sitten ollaankin mukavassa kehäpäätelmässä.
     
  22. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit Suomessa
    Lainaus:
    En sanoisi niinkään. Jos Putin haluaa KHL:n uudistuvan, sellainen tapahtuu. Ymmärtäisin yhdeksi syyksi valtion (Venäjän) halun luopua suorasta ja välillisestä rahoituksesta nykyisessä määrin. Katsellaan.

    Jos Venäjä vähentää merkittävästi rahoitustaan KHL-seuroille, seuraakohan Suomen valtio Jokerien osalta perässä? Katsellaan.
     
  23. Tshekki77 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
    Lainaus:
    Mutta eikös tämän suuntaisia ukaaseja jossain vaiheessa ollut ilmoilla? Eikös KHL:n pitänyt leikata kulujaan, oliko se nyt tyyliin joku 20% tai jotain? Muistelisin, että jotain tällaista oli ollut venäläisissä julkaisuissa viime syksynä. Mitä sitten tuli tähän maikkarin uutiseen, niin vaikka varmaan normaalia, että täällä jatkoajassa epäillään "joustamattomia palkkakattoja", niin kyllähän se vähän pohjaa vie, jos jopa Jokereiden toimari televisiossa kertoo epäilevänsä ko. suunnitelmien toteutumista.
     
  24. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit Suomessa
    Lainaus:
    Tällaista on puhuttu pitkään. Eri muodoissaan jo ennen Jokerien tuloa KHL:ään. Joka vuosi on ollut esillä, vähän painotukset vaihdelleet.

    Lainaus:
    Kohonen tietää hyvin sen, millä palkoilla mm. ex-Jokerit ja ne, joita Jokerit ei saaneet, KHL:ssä pelaavat. Samoin Kohonen tietää, miksi Venäjän valtio suoraan tai välillisesti laittaa rahaa KHL:ssä palamaan.
     
  25. powerplaymaker Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Detroit Red Wings
    Lainaus:
    KHL:n ainut tehtävä ei kuitenkaan ole kerätä kaikkia parhaita pelaajia kahteen seuraan. KHL:ssä on muitakin venäläisiä joukkueita, kuin nämä kaksi. SKA:n suosiminen ja erityisasema hiertää koko Venäjällä niin seuroja, kuin fanejakin. Eivät Jokerifanit tai suomalaiset ole ainoita, ketä SKA vituttaa aivan helvetin paljon. Tältäkin osin tilanne on aivan kestämätön KHL:n suhteen. Isot ovat edelleen isoja, mutta isoimman ja pienimmän eroa tehdään näin paljon järkevämmäksi. Nykyisellään muutama iso vääristää markkinaa aivan täysin.

    En usko, että kyse on siitä, että Putin haluaa muutosta, vaan siitä että KHL:n on pakko tehdä muutoksia.

    Lainaus:
    Mites NHL:ssä nuo allekirjoitusbonukset ja muut pistebonukset yms. vaikuttavat palkkakattoon/pelaajien cap hittiin? Toki Venäjä on Venäjä, mutta luulisi että palkka ja palkkaan verrannolliset tulot olisi helppo selvittää esim. jostain verotiedoista. Ja edes verottajan luulisi olevan jossain määrin tehokas? Toisaalta tiedäpää noista, niin erilainen valtio on tuossa naapurissa...