Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
SKA hankki Vladislav Kamenevin Coloradosta. Pietarin nippu alkaa olemaan näin valmis. Kamenev muistetaan hyvin nuorten kotikisoista, kun tasoitti finaalin Suomea vastaan viime sekunnilla. Kamenev on tyypillinen liian hyvä AHL:ään, mutta ei ihan riitä NHL:ään tapaus. Viime kaudella 8 pistettä 38 pelissä shown puolella.

Riikaan saapuu todellinen AHL-jyrä. 450 ottelua farmissa tahkonnut JC Lipon on Riikan viimeisiä hankintoja. Sielläkin alkaa joukkue olemaan paketissa.
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija

Dinamoon huhuttiin aiemmin voimahyökkääjäksi Tepsistä lähtenyttä Zach Budishia, joten onhan Lipon nyt ihan eriluokan kaveri kolmosketjuun. Ottanut toki paljon jäähyjä, osaa hanskata jne, mutta on tehnyt myös 0,5 pistettä/ottelu eikä ole joutunut koskaan ECHLn puolelle. Budish oli taas juurikin ECHL-pelaaja, eikä hän ollut mikään maaginen Suomessa, josta on sitten vielä iso hyppy kohti KHLää.

Skudran vetovoima on näemmä kohtuullisen iso, koska pienellä budjetilla on saatu kasaan parempi joukkue mitä kesällä vielä näytti. Silloin huhuttiin sisään jos minkälaista vipeltäjää, mutta hankinnat ovatkin olleet ihan KHL- ja AHL-miehiä eikä mitään SM-Liigan peruspelaajia tai ECHL-arpoja.

Joukkue on tosiaan viimeisiä viilauksia vaille valmis. Skudra on kommentoinut että keskusteluja on käyty edelleen Martins Karsumsin kanssa ja hänen pitää nyt päättää mitä haluaa tehdä. Kokeneelle polvivammoista kärsineelle sotaratsulle on tehty huhujen mukaan pienehkö 100.000€ tarjous ja voimahyökkääjän pitää nyt päättää antaako hän kotiseutualennusta vai lähteekö vielä rahastamaan "Kunluniin" tai DEL-liigaan.

Puolustukseen mahtuisi vielä yksi vähän laadukkaampi kotimainen pakki, joskin Skudra on puhunut oikea käsi alhaalla pelaavista pakeista. Arturs Kuldasta ei ole ollut medioissa mitään puhetta ja Oskars Bartulis on taas aika erikoinen omantiensäkulkija, joten sanoisin että puuttuva puolustaja on Tshekin liigasta kohti kotia voimakkaasti haluava Oskars Cibulskis. Jos hän ei haluaisi kotiin, niin sopimus olisi syntynyt Extraliigaan jo kuukausia sitten, mutta palkoista ei ole sielläkään päästy vielä yhteisymmärrykseen..
 
Profet

Jäsen
SKA hankki Vladislav Kamenevin Coloradosta. Pietarin nippu alkaa olemaan näin valmis. Kamenev muistetaan hyvin nuorten kotikisoista, kun tasoitti finaalin Suomea vastaan viime sekunnilla. Kamenev on tyypillinen liian hyvä AHL:ään, mutta ei ihan riitä NHL:ään tapaus. Viime kaudella 8 pistettä 38 pelissä shown puolella.
Kamenev oli Venäjän tasoitusmaalin aikaan jo pukukopissa ja hänet muistetaankin paremmin Suomen maalin jälkeisistä tapahtumista. Kamenev hermostui maalin jälkeen ja sai käytösrangaistuksen, jonka jälkeen huitoi jäähyaitiossa myös toimitsijaakin ja lopulta hänelle tuomittiin käytösrangastuksena ulosajo. Hyvä hankinta silti Kamenev on SKA:lle.
 
Ääh. Niimpä olikin! Muisti teki tepposet
 
Hatchetman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä en ainakaan ymmärrä miten kauden käynnistäminen on mahdollista kun tämmösiä uutisia pukkaa:

Tuleehan niitä tartuntoja väkisinkin kesken kauttakin, eikä kautta voida sillon keskeyttää jos jossakin ilmenee tartuntoja. Tartunnan saaneet karanteeniin ja uutta ukkoa siksi aikaa tilalle junnuista/farmista, niinkuin muissakin urheilusarjoissa.
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Peteris Skudran mainostamia oikea käsi alhaalla pelaavia pakkeja on lopultakin saatu Dinamo Rigan vahvuuteen. Dallasin farmista saapuu "kiekollinen yleispuolustaja" Reece Scarlett ja Edmontonin farmin kanssa ammattilaissopimuksen keväällä tehnyt entinen NCAA-pakki Janis Jaks teki samalla try-out sopparin. Jaksille olisi tullut pitkä tauko peleistä, kun AHLn kauden aloituksesta ei ole mitään tietoa, joten KHL-kokeilu on hänelle hyvä juttu. Uutisessa ei kerrottu onko kyseessä laina, vai pelaako Jaks tämän kauden KHLssä jos saa sopparin ja siirtyy sitten AHLään vuoden päästä..

Latvian vapaana olevista maajoukkuemiehistä ei uutisoitu lisätietoja. Kun he ovat yhä vapaana, niin he ovat saattaneet ylihinnoitella itsensä Skudralle, joten tilalle on nyt hankittu ulkkareita. Martins Karsums saa toki edelleen miettiä pöydällä olevaa tarjousta, mutta vapaat pakit saavat varmaan etsiä työtä muualta kun Vitasek ja Scarlett vievät käytännössä heidän paikkansa yksi yhteen.

Riga on myös julkaissut joukkueen, joka matkusti tänään Suomeen. Dallasista saapuva Scarlett joutuu karanteeniin, joten hän ei osallistu kiertueelle. Joukkue heitti myös osan junnuista MHLn mukaan jo ennen ensimmäistäkään harkkapeliä. Minua kiinnostaneista junnuista pois joutuivat lähinnä Kristaps Skrastins ja Rudolfs Polcs. Suomessa on kuitenkin mahdollista nähdä nuoret hyökkääjät Fjodorovs, Krastenbergs, Zubusovs ja tuore WHL-varaus Ziemins sekä uusi pakkihankinta Janis Jaks.

Ulkkarihyökkääjät White, Parshin, Chernov ja Lipon sekä molemmat maalivahdit Galimov ja Proskuryakov liittyvät joukkueen mukaan vasta Jokereita vastaan, mutta muuten ryhmä pitäisi olla nähtävillä koko komeudessaan jo Imatralla huomenna ja tiistaina!
 
Hapsiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Kiekko-Vantaa
Lainaus Hesarin tekemästä Kurrin haastattelusta:
"Jos jollakin joukkueella todetaan koronavirustartunta ja ottelu jää pelaamatta, merkitään tulos niin sanotuksi tekniseksi häviöksi. Uutta päivämäärää ei ottelulle järjestetä."

Raakaa hommaa ja epäilen osan joukkueista piilottelevan tuloksia, jottei tule pistemenetyksiä pelaamattomista otteluista. Leveästä rosterista ja hyvästä hygieniasta voi olla oikeasti hyötyä!
 
Kaikki käy kun panee tarpeeksi hiivaa...

TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
SKA hankki Vladislav Kamenevin Coloradosta. Pietarin nippu alkaa olemaan näin valmis. Kamenev muistetaan hyvin nuorten kotikisoista, kun tasoitti finaalin Suomea vastaan viime sekunnilla. Kamenev on tyypillinen liian hyvä AHL:ään, mutta ei ihan riitä NHL:ään tapaus. Viime kaudella 8 pistettä 38 pelissä shown puolella.
Eliteprospect ei ole julkaissut Kamenevin sopimusta Pietariin. Eikä ole pelannut harkkapeleissä.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eliteprospect ei ole julkaissut Kamenevin sopimusta Pietariin. Eikä ole pelannut harkkapeleissä.
Totta. Kunhan NHL- kausi päättyy, sopimus ilmeisesti julkaistaan.

Minsk teki aika lähtökohtaisesti aika kovan kiekollisen hankinnan puolustukseen, Brennan Menellin. Viime kaudella AHL:ssä puolustajalle aika hervottoman kova pistetahti, 0.82ppg.
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Menell on hyvä vahvistus Minskille! Katselin heidän rosteria alkuviikosta ja pakisto näyttikin hyvin heppoiselta jos vertaa kovahkoon hyökkäykseen ja veskariosastoon. Tuolla jengillä pitäisi pystyä taistelemaan playoffpaikasta.

Dinamo Riga teki todennäköisesti viimeisen pakkihankintansa kun 5 kauden AHL-konkari ja Norjassa 45 pistettä sekä 300 jäähyminuuttia mättänyt kanukkipakki Andrew O'Brien liittyy joukkueeseen. Puolustajia on nyt sen verran rosterissa, että nuoret latvialaiset joutuvat ansaitsemaan paikkansa rosterissa. Varsinkin Kristaps Zile on junnannut paikallaan jotain 2 vuotta, joten hienoa ettei hän enää pääse kentälle vain ilmoittautumalla hallille. Zilelle tekisi hyvää siirtyä vaikka SM-Liigaan pelaamaan helpompia minuutteja ja saamaan itseluottamusta parempaan kuntoon. Hankinnoista näkee myös miten Skudra yrittää käyttää pienen budjetin järkevästi hyväkseen. Nuoria AHL-pakkeja saa suht halvalla, eivätkä he kuitenkaan ole juurikaan huonompia kuin kunnon rahaa pyytävät 30-33v Latvian konkarit jotka ovat vielä ilman sopimusta. Joukkue olisi toki mielenkiintoisempi jos kotimaista voimaa olisi enemmän, mutta tässä on vähän pakko edetä talous edellä. Pakisto on nyt jotain luokkaa:

Maione-Ellis
Sotnieks-Scarlett
Vitasek-Jaks*
O'Brien,Zile,Mamcics

Martins Karsums on kertonut haastattelussa että "Peteris Skudra ei selvästikään halua häntä Dinamoon vaikka miehellä oli pitkästä aikaa oikea halu palata kotiin". Tuosta lausunnosta voi päätellä aika suoraan, että Karsums on ottanut 100.000€ kieppeillä pyörineen tarjouksen loukkauksena. Se on toki erittäin pieni tarjous laadukkaalle hyökkääjälle, joten ei ihme että Karsums katselee nyt muita tarjouksia kun hänellä on kuitenkin viimeisiä mahdollisuuksia tehdä vielä tiliä. Tarjouksia on kuulema jo pöydällä muista sarjoista ja joku KHLstäkin (ehkä Kunlun), joten Karsumsista kuulunee jotain nopeammin kuin muista Latvian vapaista laatukonkareista.

Näin ollen Gennadi Stolarov on se mahdollinen viimeinen hyökkääjä jota huhutaan joukkueeseen. Eilen julkaistiin myös yllättävän kovan sentterin Rob Schrempin soppari Latvian omaan sarjaan. Schremp alkaa kuitenkin olemaan sen verran menneen talven lumia, että hän siirtynee jonnekin Slovakiaan kesken kauden. Vaikka Dinamon sentteriosasto on kyseenalainen ja todella kapea, niin Rob ei ole tuohon ratkaisu vaikka loukkaantumisia tulisikin..
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Lostedt, Ben-Amor
Näin ollen Gennadi Stolarov on se mahdollinen viimeinen hyökkääjä jota huhutaan joukkueeseen. Eilen julkaistiin myös yllättävän kovan sentterin Rob Schrempin soppari Latvian omaan sarjaan.
Katselin samaa, ja kovasti kyllä ihmettelin. Pari vuotta ollut nyt sivussa peleistä ja siirtyy toiselle mantereelle pelaamaan sarjaan, jonka palkoilla on vaikea pitää jotain Britteihin kelpaavia paikallisiakin? Jos olisi edes puolta kautta pidempi yhteys Latviaan, niin tuo olisi jotenkin helpompi niellä. Ainoa mikä tulee mieleen on diili Dynamon kanssa, että näyttää nyt ensin tuolla olevansa edes pelikuntoinen ja sitten "ylös" jos jalka vielä liikkuu.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Schrempin vaimo on latvialainen ja he asuvat Latviassa 2(?)-vuotiaan lapsensa kanssa.

Schremp now lives in Latvia with his wife Martha and their daughter, Stella
 
RIP Blues

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Lostedt, Ben-Amor
Schrempin vaimo on latvialainen ja he asuvat Latviassa 2(?)-vuotiaan lapsensa kanssa.
No tuo kummasti selkeyttää tilannetta. Elin uskossa, että miehen ainoa kontakti Latviaan oli ~puoli kautta KHL:ää, mutta vaimo ja muksu kummasti tekevät diilistä inhimillisemmän ja ymmärrettävämmän. Eli, kiitos tästä :) Kummasti taas oppi uutta.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Dinamo Riga teki todennäköisesti viimeisen pakkihankintansa kun 5 kauden AHL-konkari ja Norjassa 45 pistettä sekä 300 jäähyminuuttia mättänyt kanukkipakki Andrew O'Brien liittyy joukkueeseen.
Vaikuttaa aika jännältä tapaukselta. 100kg 193cm mitat antaisi osviittaa jostain muusta kuin yli piste per peli mättävästä puolustajasta.
 
MR8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Klubi, Kallion Voima
Mikäs tilanne kauden alkamisen suhteen? Onko mitään linjauksia tai kuplaprotokollaa miten toimitaan esim. matkustamisen kanssa? Entä halleilla?
 
Sporaan sporaan

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
23-vuotias San Jose Sharksin 5.kierroksen varaus Karlis Cukste on tehnyt mediatietojen mukaan uransa ensimmäisen ammattisopimuksen Sharksin farmin Barracudan kanssa. Tähän asti hän on pelannut yliopistossa NCAAta. Uutinen ei kerro aikooko Cukste istuskella kotona joulukuuhun asti vai pelaako hän jossain. Mies harjoitteli Dinamo Rigan kanssa Latviassa mutta ei lähtenyt mukaan Suomen kiertueelle. Kookas puolustaja olisi ollut mukava nähdä Suomessa, koska olen tosiaan kyllästynyt Kristaps Zilen ja vastaavien nuorten paikallaan junnaukseen. En tiedä uskaltaako Skudra edes peluuttaa häntä kylmiltään runkosarjamatseissa, joten SM-Liiga tai Tshekki olisivat ehkä parhaita vaihtoehtoja syksyksi.

Vaikuttaa aika jännältä tapaukselta. 100kg 193cm mitat antaisi osviittaa jostain muusta kuin yli piste per peli mättävästä puolustajasta.
Juu. AHLssä ollut peruspuolustaja, mutta nyt räpsähti vähän isommin. Norjan liiga ei toki ole hirveän hyvä koska eläkeikäinen Anders Bastiansen ja Norjan kansalaisuuden saanut (toivottavasti mahtuu heikentyneeseen maajoukkueeseen) Arttu Niskakangas mättivät melkein pinna/peli ja pörssin kärkipäässä oli jotain Trettenesiä ja Nick Dineeniä.

Stjernenin kakkospakki latvialainen Maksims Ponomarenko ei kuitenkaan kerännyt kuin 16 pistettä ja miinusta tuli saman verran kuin O'Brienille plussaa, joten jotain kanukki on tehnyt oikein. Andrew ei muutenkaan ole tainnut hirveästi viihtyä vaihtopenkillä viime kaudella, kun jäähyjä on tullut se 300min ja peliaikaa pitää myös saada paljon jos tekee yli 40 pistettä. Mielenkiintoista nähdä pysyykö yhtään mukana..

Katselin samaa, ja kovasti kyllä ihmettelin. Pari vuotta ollut nyt sivussa peleistä ja siirtyy toiselle mantereelle pelaamaan sarjaan, jonka palkoilla on vaikea pitää jotain Britteihin kelpaavia paikallisiakin?
Juu. Sarja on yleistasoltaan Suomi-Sarjaa, mutta parhaille maksetaan kuitenkin rahaa joten kärkiukot ovat hyviä. Kun tähtipelaajat saavat jotain 30-50.000, niin jäähdytteleviä tähtiä on nyt nähty viime vuosina kotona, eivätkä he ole lähteneet enää Euroopan alasarjoihin. Tämän takia tuolla on pelannut vanhoja AHL/KHL/Maajoukkueukkoja kuten Janis Sprukts, Martins Cipulis, Krisjanis Redlihs, Agris Saviels, Aleksandrs Jerofejevs. Kun on perhettä niin eläke olisi varmasti aika lähellä 35-40v jos Latvian liiga ei olisi ottanut edes noita askelia 2010-luvulla.

Viime vuosina sarjassa on näkynyt myös keskinkertaisia aikuisia kuten Saulietis, Brahmanis ja Mustukovs, joten heillekin maksetaan jotain 20.000 + varmaan koulutusmahdollisuus, jotta eivät vetele Ranskassa/Englannissa. Perusnuorille Eurooppa on kuitenkin hyvä vaihtoehto, koska he eivät saisi Latviasta kuin karkkirahaa ja eurosarjoista voi onnistumisten kautta päästä ylöspäin, jolloin palkka voi nousta ihan hyvälle tasolle. Sarja on myös sen verran heikko ja joukkueita vähän että hyvät junnut lähtevät jenkkeihin aina jos vain rahkeet siihen riittävät.

Kun Shrempillä on kerta perhe maassa, niin se selittää asian. Siihen päälle joku 40-50.000€ rahaa, niin ei hänen varmaan kannata lähteä Slovakiaan tai Ranskaan parin kymppitonnin tähden..
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaikesta huolimatta kausi polkaistaan erityisjärjestelyin käyntiin muutaman päivän päästä. KHL taitaa olla ainoa isompi sarja SHL:n ohella, mikä starttaa syyskuussa. Painetaan pientä ennakkoa ja voimasuhdearviointia tulevasta kaudesta.

Läntisessä konfrenssissa voimasuhteet tasaantuvat palkkakaton myötä. Ennakkosuosikit SKA ja CSKA on heikentynyt huomattavasti, kun muut on vahvistuneet.

1 kori:

SKA

Pietarilaiset lähtenevät jälleen isona ennakkosuosikkina kauteen. Suurimmat hankinnat jäivät Viktor Antipiniin ja Linden Veyhin. SKA menetti paljonluottoratsuja, mm Koskirannan, Barabanovin, Zubin. Kagarlitsky, Lehterä ja Yakupov vaihtoivat myös seuraa. SKA:n nuorisoketju Podkolzin - Morozov - Marchenko tullee olemaan isossa roolissa ensi kaudella. Ketju debytoi jo viime kaudella viihdyttävästi ja onnistuneesti, joten SKA ilmeisesti laskee kolmoskentän tuohon ketjuun. Vladislav Kamenevia on myös huhuiltu SKA;han. Vaikka joukkue on heikentynyt huomattavasti palkkakaton myötä, on SKA silti suuri ennakkosuosikki.

CSKA

Toinen huomattavasti heikentynyt joukkue. Moskovalaisten suurimmat ongelmat tulevat olemaan - yllätys kyllä - puolustuksessa. Aikaisempina kausina puolustuksellisesti dominoinut joukkue menetti Nikita Nesterovin, Alexei Marchenkon ja Alexander Romanovin ja KHL;n parhaan maalivahdin, Ilya Sorokinin. Hyökkäyksestä lähti huikean suuria palasia, kun Grigorenko, Vey ja Kaprizov vaihtoivat maisemaa.

Dahlbeck, Robinson ja Kiselevich muodostavat CSKA:n puolustuksen tukijalan, mutta sen jälkeen tuleekin vähän hiljaisempaa. Palkkakatosta johtuen CSKA ei saanut tehtyä puolustukseen isoja hankintoja, joten entistaikojen rosterin laajuus on muisto vain. Nuori Dmitri Samorukov tuli kaudeksi lainalle Oilersista. Hyökkäyksen suurimmat hankinnat olivat Nikolay Goldobin ja kohussa ryvettynyt Brendan Leipsic.

Jokerit

Omassa ketjussa onkin käsitelty jo paljon, joten tätä ei tarvitse lähtee sen enempää avaamaan tähän.

Lokomotiv

Juniorimyllystään tunnettu Yaroslavlin joukkue lähtee kauteen myös yhtenä ennakkosuosikkina. Lokomotiv on oikeastaan vuosien jälkeen varteenotettava ehdokas haastamaan finaaliin pääsystä. Maalille hankittiin Eddie Pasquale, joka pelasi loistavan kauden Barysissa. Tukea antaa omat kasvatti Konovalov. Puolustuksen ehdoton huippuhankinta oli CSKA:n yksi parhaista puolustajista, Alexei Marchenko. Atte Ohtamaa tuli myös viettämään viimeistä ulkomaan vuottaan Yaroslavliin. Hyökkäyksen kärkiketjun muodostavat ruotsalaiset Pääjärvi - Lander - Petersson. Taitava Petersson siirtyi Dynamosta Lokomotiviin. Paljon riippuu miten omat junnut loistavat, mutta ainekset on edellisvuosia parempaan menestykseen,

Dynamo Moskova

Vähin muutoksin kauteen. Petersson lähti ja ex-Vegas peluri Oscar LIndberg tuli tilalle, Joukkue sai myös loistavan paluumuuttajan, kun tuhoisaa jälkeä toissakaudella painanut Kagarlitsky palasi Dynamoon, Dynamolla on todella pätevät kaksi ensimmäistä kenttää, jonka mukana joukkue elää tai kuolee. Kagarlitsky - Shipatsov - Jaskin on luultavasti kovin kenttä koko sarjassa. Pulkkinen ja Lindberg säestää taustalla.

Spartak Moskova

Pääsee ykköskoriin valmentajansa Znaroksin ansiosta. Spartak vahvistui myös kesäkaudella. Lehterä ja Martin Bakos siirtyivät sarjan sisältä joukkueeseen. Lukas Radil ja Emil Djuse tulivat Pohjois-Amerikasta. Todella kokenut venäläinen sotaratsu Sergei Shirokov siirtyi myös Spartakiin Omskista. Shirokov taisi olla Znaroksin toive tuomaan joukkueeseen kokemusta. Spartak on veemäinen vastustaja ja ei varmaan päästä vastustajaa pudotuspeleissäkään helpolla.

2 kori:

Vityaz

Hankinnoillaan profiilia nostaneelta Vityazilta voidaan odottaa pudotuspelipaikkaa. Justin Danforth ja Matias Tedenby muodostavat tuhoisan kaksikon hyökkäyspäähän. Danforth on ollut tulikuuma harjoituspeleissä. Viisi ottelua viisi maalia, 40 pistettä Spartakissa iskenyt Kaspars Daugavins on myös suuren profiilin hankinta. Yksi SHL:n parhaita pakkeja, Linus Hultström siirtyi myös Vityazin takalinjoille. Hulström muodostaa Jakub Jerabekin kanssa puolustuksen syömähampaan, Jännä nähdä siirtyykö esimerkiksi Danforth kesken kauden kenties Pietariin, jos tykitys jatkuu runkosarjassa.

Dinamo Minsk

En laske Minskiä enää alakastiin. Vuosien jälkeen taistelee varmasti pudotuspelipaikasta. Minsk on ollut viime vuodet yleinen naurunaihe, mutta seurassa on selvästi tehty stragedian muutos. Seuraan hankittiin Valko-Venäjän lupaavimpia nuoria, kun kokeineita ratsuja laitettiin kilometritehtaalle. Ulkomaalaisostasto kestää vertailun minkä tahansa joukkueen kanssa. Ryan Spooner, Shane Prince, Ivan Lodnia, Rob Klinkhammer, Brandon Kozun, Francis Pare, Brennan Menell ja Adam Alqvist vahvistavat Minskiläis-ryhmää. Danny Taylor ja SHL:stä hankittu Dominik Furch hoitavat päävastuun maalilla.

HK Sochi

Vähän mitäänsanomaton ryhmä. Taistelee pudotuspelipaikasta, mutta siihen se jää. Sochi on profiloitunut ruotsalaisten palkkaamiseen, eikä tämä vuosi tehnyt poikkeusta. SHL:n pistepörssin voittaja Marcus NIlsson, Linus Johansson ja Joel Lassinatti tekevät David Rundbladille seuraa. Ruotsalaisten vieressä säestää Tapparasta siirtynyt Jere Karjalainen. Malte Strömwallia huhuillaan takaisin Sochiin, mutta ulkomaalaispaikat on jo täytetty, niin saa nähdä miten käy.

3 kori:

Dinamo Riika

En usko Riikan kamppailevan pudotuspelipaikasta tuolla rosterilla. Valmentaja Peteris Skudra tuo aimo annoksen uskottavuutta penkin taakse. Vaikka joukkue sai suuren paluumuuttajan Miks Indrasisista, on rosteri silti kovin kapea. Periaatteessa ihan päteviä pelaajia, mutta ei kumminkaan niin hyviä, että tuolla nipulla mentäisiin pudotuspeleihin. Skudra saa taikoa aikamoiset keitokset, jos Riika taistelee paikasta viivan yläpuolella. Mielelläni olen väärässä.

Severstal

HMV-joukkueiden aateli on edelleen hmv, mutta nyt siellä on pari pelaajaa mitä seuraa mielenkiinnolla. Veli-Matti Vittasmäki lähti ensimmäiselle KHL-kaudelleen pelaajien keskuudessa karuna paikkana tunnettuun seuraan. Vittasmäen ohella mielenkiintoinen seurattava on nuorehko Jindrich Abdul, joka teki Slovakian sarjassa 62pistettä viime kaudella. Joonas Nättinen ja Admiralista siirtynyt Shawn Lalonde kuuluvat myös kalustoon. Ei asiaa pudotuspeleihin.

Itäinen konfrenssi on ollut aikamoista kolikonheittoa, koska joukkueet ovat niin tasaiset, että pelit voi päättyä miten vaan.

1 kori:

Omsk

Bob Hartleyn ryhmä on jälleen vahva ennakkosuosikki. Kovin odotuksin hankitun, sittemmin flopatun Sven Andrighetton sopimus purettiin. Ulkomaalaisosasto meni muutenkin uusiksi. Vain Ville Pokka säilyi. Oliwer Kaski, Reid Boucher, Corban Knight ja Jiri Sekac muodostavat ulkomaalaispoppoon. Varsinkin Oliwer Kasken ja Boucherin otteet kiinnostavat. Boucher painoia AHL:ssä selvästi yli piste per peli tahtiin ja Kaskikin alkoi juuri saada pelistä kiinni jenkeissä ennen siirtoa KHL:ään.

Salavat Ufa

Koko sarjalle ja varsinkin Ufalle huikea menetys, kun Linus Omark pakkasi kamansa ja muutti Sveitsiin, Tomi Lämsän käskyttämä rykelmä teki täsmähankinnan Markus Granlundista. Granlund on ollut erinomaisessa vireessä harjoituspeleissä, ja onkin muodostanut Hartikaisen kanssa uutta tutkaparia,

Avtomobilist

Pappa-Datsyuk sanoi one more year, ja Avtohan ei voinut tästä kieltäytyä. Avtomobilist palkkasi rasismikohussa uineen ex-NHL koutsin Bill Petersin päävalmentajakseen. Vähin muutoksin kauteen. Avto sai pidettyä parhaat pelaajansa ja taistelee jälleen konfrenssin finaalipaikasta.

Kazan

Kazan jatkaa tutulla linjallaan, eli ennakkosuosikkina. Kesän suurin hankinta Kazaniin oli ehdottomasti NIgel Dawes. Stephane Da Costaa ja Patrice Comrieria voidaan myös pitää korkean profiilin hankintoina. Taistelee ehdottomasti kärkisijoista sarjassa. Dmitri Kvartlanovin peluuttamaa kiekkoa on viihdyttävää seurata ja tuskin seuraava kausi tekee poikkeusta.

Magnitogorsk

Magnitka on itäisen konfrenssin vahvistunein joukkue. Nousee ehdottomasti sarjan yhdeksi ennakkosuosikiksi parin suvantovuoden jälkeen. Ykkösentteriksi hankittiin Nikolai Prohorkin. Prohorkinin maltti ei riittänyt metsästää paikkaa NHL:ssä, joten paluu KHL:ään tapahtui nopeasti. Magnitka hankki myös Juho Olkinuoran, Harri Pesosen, Juho Lammikon, Andrei Chibisovin, Sergei Plotnikovin ja Taylor Beckin. Puolustus on kovin nimetön ja joukkueen selvästi heikoin kohta, mutta maalivahdit ja hyökkäys kestää vertailun mihin tahansa. Kokeneet sotaratsut Mozyakin ja Kulemin säestää taustalla.

2 kori:

Sibir

Kanadalainen Eric O`Dell siirtyi neljän suomalaisen joukkoon. Sibir on jälleen "ihan kiva", mutta se ei riitä. Ei pudotuspeleihin asiaa.

Traktor

Traktor riehui siirtomarkkinoilla. Joukkue kiinnitti Nick Bailenin, Lukas Sedlakin ja Tomas Hykan pitkiin sopimuksiin. Traktor sai hankittua hyviä vahvistuksia, kun Pontus Åberg, Vitali Kratsov, Roman Will ja Lawrence Pilut muuttivat Cheljabinskiin. Voi hyvinkin taistella pudotuspelipaikasta. Profiilipelaajien floppaamista joukkueen laajuus ei kestä.

Barys

Barys menetti ykkösvahtinsa Yaroslavliin ja hankki Joni Ortion tilalle. Matt Frattin teki myös paluun Barysiin yhden Kazanissa vietetyn vuoden jälkeen. Barys on ollut aika hiljainen markkinoilla. Jakob Lilja siirtyi Columbuksesta Barysiin, mutta muuten korkean profiilin hankinnat on vähissä. Liekkö korona painanut rahahanoja alas. Barys pelasi loistavan viime kauden, mutta uskon joukkueen heikentyneen tälle kaudelle niin että pudotuspelipaikka on kaikkea muuta kuin varma.

Ei asiaa pudotuspeleihin:

Kunlun
Torpedo
Neftekhimik
Amur

Kunlun on evakossa Venäjällä, joka on vaikeuttanut nimekkäiden pelaajien palkkaamista.

Torpedo menetti ykkösvahtinsa ja ykkösentterinsä Jokereihin. Tilalle tuli ok pelaajia, Chris Wideman, Brady Austin, Andy Miele, Justin Kloos ja Jordan Swarz. Rosteri on kuitenkin kovin kapea, eikä siltä voida odottaa pudotuspelipaikkaa.

Venäjän pahin persereikä, Neftekhimik jatkaa mitäänsanomattomana joukkueena. Otso Rantakari siirtyi Sveitsistä. Olisi voinut helpommankin tien valita.

Amur ei kuulu taaskaan muuhun kuin jumbopaikasta taisteluun. Suurin hankinta Nail Yakupov yrittää saada uraansa uuteen lentoon. Amurissa varmasti vastuuta tulee mielinmäärin.

Mielenkiintoinen kausi tulossa, kun palkkakatto muuttaa voimasuhteita ja kaukalot pienenevät.
 
Otacon

Loistava ennakko ja kiva nähdä että joku jaksaa panostaa näihin.
 
Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jokerit halusi siirtää torstain vierailun tuonemmaksi mutta sarjan johtoporras ei suostunut. Kausi alkaa täten suunnitellusti Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä.
 
Man in the Mirror - Michael Jackson

Jokerit Suomeen!

Hapsiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Kiekko-Vantaa
SHL:n pistepörssin voittaja Marcus NIlsson, Linus Johansson ja Joel Lassinatti tekevät David Rundbladille seuraa. Ruotsalaisten vieressä säestää Tapparasta siirtynyt Jere Karjalainen. Malte Strömwallia huhuillaan takaisin Sochiin, mutta ulkomaalaispaikat on jo täytetty, niin saa nähdä miten käy.
Malte jatkaa vuoden Sochissa, voi olla että huonoin ulkkari jatkaa matkaansa n.10 pelatun ottelun jälkeen?!
 
Kaikki käy kun panee tarpeeksi hiivaa...
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy