KHL 2012–2013

  • 399 507
  • 1 424

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Kaigorodovia en varsinaisesti pitäisi epäonnistuneena. Maurice muutti miehen pelipaikan sentteristä laituriksi ja se ei ole sopinut. Varmasti pelaisi sentterinä paljon paremmin.

Kaigorodov on yksi sarjan taitavimmista pelaajista, ainakin omaa kaikkein pehmeimmät kädet. Huikea pelaaja ja muistetaan onnistumiset arvokisoissakin, mm: tiputti Kanadan viime MM-kisoista uskomattomalla henkilökohtaisella suorituksella. Väitän siis että Kaigorodoville 1 piste viiteen peliin on todella heikosti vaikka pelaisi pakkina.

Zuccarellon laittaminen kahden pelin jälkeen epäonnistujaksi on myös mielenkiintoinen veto. Ollut loukkaantuneena kahden ensimmäisen pelin jälkeen.

Zuccarellon pelit olen nähnyt ja olin valtavan pettynyt. Häntä pidettiin NHL-aikoina jopa Thoresenin veroisena pelaajana, mutta ainakin noissa kahdessa pelissä oli valtavasti tätä SKA:n norskia jäljessä. Kuitenkin vasta kaksi peliä, joten en pidä vielä vahvana epäonnistujana.


Ovechkinin alusta on jäänyt hyvä kuva. Jaellut erittäin painavia taklauksia eikä 1+2 neljään peliin huonosti ole.

Puhutaan pelaajasta joka on tehnyt nyky-NHL:ssä 65 maalia kauteen, joten odotan huomattavasti parempaa kuin vain hyvää peliä.

Edit: Zubov nyt on aikalailla siinä ja siinä kuuluuko listalle.
 

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Kaigorodovia en varsinaisesti pitäisi epäonnistuneena. Maurice muutti miehen pelipaikan sentteristä laituriksi ja se ei ole sopinut. Varmasti pelaisi sentterinä paljon paremmin.

hockeypravda.ru laittoi eilen liikkeelle huhun, jonka mukaan Kaigorodov on pyytänyt siirtoa pois Magnitogorskista.

Potentiaalisina seuroina mainittiin Salavat Julaev tai ZSKA.

Kasatonov saisi olla nyt hereillä, sillä noin hyviä venäläissenttereitä ei ole usein tarjolla.

Tosin tuo sivusto ei ole niitä luotettavimpia.
 

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Alexander Svitovin polvitaklaus aiheutti Maksim Afinogenoville kolmen viikon sairausloman.

Svitov sai tempustaan 5 peliä bannia.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
hockeypravda.ru laittoi eilen liikkeelle huhun, jonka mukaan Kaigorodov on pyytänyt siirtoa pois Magnitogorskista.

Potentiaalisina seuroina mainittiin Salavat Julaev tai ZSKA.
Tämä on todella huono uutinen, mutta hieman arvattavissa, kun ei ole mahtunut pelaamaan viime peleissä. Jos Kaigorodov lähteen, niin syypää on Maurice, joka peluutti miestä laiturina. Ei yksinkertaisesti osaa pelata laidalla, kun aina pelannut sentterinä. Kaigorodov on suuri menetys, jos lähtee...
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Joo, eipä ole mitään epäselvyyttä tuossa tilanteessa. Hyvä pelikielto, tällaisia rangaistuksia myös SM-liigaan. Tässä vielä tuo taklaus: Alexander Svitov knees Max Afinogenov - YouTube

Selkeä polvitaklaushan tuo oli, joten ansaittu pelikielto, mutta pelikiellon pituus on hiukan arvelluttava. Minusta kolme peliä olisi ollut riittävä tässä tapauksessa ja jos saman kauden aikana uusii tempun niin tämä näkyy pelikiellossa pidentämällä sitä eli hiukan samanlainen systeemi kuin NHL:ssä, jossa rikoksen uusijaa kohdellaan aina kovemmalla kädellä. Tosin siellä otetiin huomioon jo aiempienkin kausien rikoshistoria, toisaalta kaikessa tuomittuja ei kohdeltu tasapuolisesti vaan status pelaajana alkoi erityisesti kauden lopulla näkyä tuomioissa - tai jopa niiden puutteena.

vlad.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Traktor siirtyi sarjakärkeen voittaessaan kotonaan Slovan Bratislavan maalein 3-1. Toissapäivänä kaatui kotona Lev Praha.

Traktor voitti runkosarjan myös viime kaudella ja on menossa kohti toista hyvää runkosarjakautta. Traktor ei missään nimessä ole sarjan nimekkäin joukkue, mutta sillä on Oleg Znarokin ohella sarjan paras valmentaja Valeri Belousov, joka peluuttaa perinteistä venäläistyyppistä hyökkäysvoittoista peliä mutta joukkue osaa myös puolustaa.

Alkukaudella sarjaan johtanut Lev Praha on tipahtanut nyt viidenneksi tasapisteissä Atlantin kanssa. Levin loistavat alkukierrokset ehkä hieman hämäsivätkin, koska se pelasi ne kotonaan ja kohtasi lähinnä sarjan häntäpään joukkueita. Nyt kun Lev on lähtenyt vieraskiertueelle, ovat voitot olleet vähissä. No, eipä tuolta Volga-Uralin alueelta (Tsheljabinsk, Kazan, Magnitogorsk, Ufa) missä Lev parhaillaan kiertelee kukaan helpolla pisteitä vie.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kierroksen mielenkiintoisimmassa ottelussa ZSKA voitti vieraissa Magnitogorskin rankkarikisan jälkeen 2-1. Vladimir Zharkov teki ZSKA:n johtomaalin ja Nikolai Kulemin tasoitti pelin toisessa erässä. Supertähdet Jevgeni Malkin (Magnitogorsk), Pavel Datsjuk ja Aleksandr Radulov (ZSKA) jäivät ilman tehopisteitä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Zdeno Chara siirtyy Lev Prahaan. Andrei Markov neuvottelee Vitjaz Tshehovin kanssa.
 

Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Seppänen Twiittaa, että ESPN olisi ostanut KHL:n lähetys oikeudet. Jos näi on niin "pientä" vittuilun makua änärin suuntaan.
 

Pardus

Jäsen
Seppänen Twiittaa, että ESPN olisi ostanut KHL:n lähetys oikeudet. Jos näi on niin "pientä" vittuilun makua änärin suuntaan.

Saakohan ottelut näkymään nyt siis myös Suomen TV:ssä? Esim. ESPN Americalla? On se nyt perkele, että jopa jossain Atlantin takana voi katsella KHL:ää telkkarista, mutta KHL:n naapurimaassa Suomessa ei.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Saakohan ottelut näkymään nyt siis myös Suomen TV:ssä? Esim. ESPN Americalla? On se nyt perkele, että jopa jossain Atlantin takana voi katsella KHL:ää telkkarista, mutta KHL:n naapurimaassa Suomessa ei.

KHL sivuilla olevan uutisen mukaan rajoittuisi ilmeisesti vain jenkkeihin ja Iso-Britanniaan. Toivottavasti jossain vaiheessa saisivat myös pohjois-euroopan oikeudet myytyä tai jonkinlaisen NHL:n gamecenteriä vastaavan setin käyntiin.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Matti Kuparinan Omskiin. Olipahan kummallinen hankinta Omskilta nyt kun NHL-pelaajiakin olisi saatavilla pilvin pimein. Mutta ehkä on viisaampaa panostaa pelaajiin jotka pelaavat varmasti kauden loppuun asti Euroopassa.

Ei ole kyllä mitään hajua mikä tai kuka on Matti Kuparinen. Onko mahdollisuuksia pärjätä KHL:ssä? Anton Kurianov on 6 viikkoa sairaslomalla, joten Avangard kyllä tarvitsee apua sentteriosastolle.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Saakohan ottelut näkymään nyt siis myös Suomen TV:ssä? Esim. ESPN Americalla? On se nyt perkele, että jopa jossain Atlantin takana voi katsella KHL:ää telkkarista, mutta KHL:n naapurimaassa Suomessa ei.

Jumalauta että olisi hienoa katella ESPN Americalta HD:nä KHL:ää! Toivottavasti uutinen pitää paikkaansa ja lähetykset alkaisi mahdollisimman pian. Voihan tuo olla melko eksoottinen kokemus nähdä miten jenkkiselostajat suhtautuu KHL:ään. Voin jo mielessäni kuvitella kun selostajat kaivelevat papereistaan ottelun aikana että kukas tuo Magnitogorskin numero kymppi oikeen on.
 

Mapkob

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, Jokerit
Hannu Jortikka on hankkinut seuralleen sakot puheillaan, jotka koskivat Amurin otteluohjelmaa. Syyksi mainitaan liigan imagon vahingoittaminen. Lähde: khl.ru
 
Zdeno Chara siirtyy Lev Prahaan.

Lisäksi Lev hankki Tshekin maajoukkuepuolustaja Jakub Krejcikin tänään. Pari päivää sitten hankittiin Martin Skoula. Eli kerralla kolme uutta nimekästä pelaajaa puolustukseen. Alkaa olla melko ahdasta, joten eiköhän myös poispäin ole lähdössä joku. Sieltä alkaa pudota Alexander Picardin, Tomas Mojzisin ja Mathias Porselandin tasoisia pelaajia pois kokoonpanosta.

Lisäksi Lev hankki Roman Cervenkan KHL-oikeudet Omskilta. Nyt Cervenka pelaa työsulkupelaajana Tsekin liigan Slavia Prahassa, mutta en ihmettelisi vaikka kurvailisi myöhemmin Levin paidassa KHL:ää. Entistä kovempaa nippua Lev rakentaa.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Lisäksi Lev hankki Tshekin maajoukkuepuolustaja Jakub Krejcikin tänään. Pari päivää sitten hankittiin Martin Skoula. Eli kerralla kolme uutta nimekästä pelaajaa puolustukseen.

On muuten pääosin venäläiset sponsorit Levillä, mm Gazprom. Kauankohan ne jaksavat syytää rahaa Tsekkijoukkueeseen?

Edit: HFboardseilla joku slovakki kirjottaa että kaikki tämän kuun Slovan Bratislavan pelit on myyty loppuun. Mahtava juttu!
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Andrei Markov on tehnyt sopimuksen Vitjazin kanssa. Vitjazin puolustuksessa pelaa nyt kaksi Markovia Andrei ja Daniil, jotka eivät ole sukua keskenään.
 

Theone

Jäsen
On muuten pääosin venäläiset sponsorit Levillä, mm Gazprom. Kauankohan ne jaksavat syytää rahaa Tsekkijoukkueeseen?

Kuten on myös kaikilla muilla ns. "ulkomaalaisilla" KHL-joukkueilla, samaa pakettia tarjottiin myös Espooseen.
 

Tinke18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Timrå IK,Toronto
Onkos täällä kenelläkään tietoa, miksi Daniel Corso on pelannut vain 4 peliä tällä kaudella? Onko loukkaantumista vai eikö mahdu kokoonpanoon?
 

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Onkos täällä kenelläkään tietoa, miksi Daniel Corso on pelannut vain 4 peliä tällä kaudella? Onko loukkaantumista vai eikö mahdu kokoonpanoon?

Aluksi ei tullut tehoja ja sitten sai kenkää Minskistä. Tämä tapahtui joskus syyskuun puolivälissä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Neftehimikissä pelaava NHL:n ykkösvaraus Nail Jakupov teki juuri uransa ensimmäisen KHL-maalin ottelussa SKA Pietaria vastaan. Jakupov sai maalin edessä maalivahdin torjuman irtokiekon haltuunsa ja ohitti SKA:n maalissa olleen Sergei Bobrovskin. Jakupov pelaa nyt neljättä KHL-otteluaan.

Tilanne on ensimmäisessä erässä 1-1. SKA:n maalin teki Vladimir Tarasenko.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Aluksi ei tullut tehoja ja sitten sai kenkää Minskistä. Tämä tapahtui joskus syyskuun puolivälissä.
Minsk yritti päästä Corsosta jo kesällä eroon, mutta suostui pitämään Corson joukkueessa, kun kanukki uhkasi oikeustoimilla. En tarkemmin muista miten tuo kuvio meni.

Evander Kanelta oli varsin hyvä avauspeli eilen Minskin riveissä. Muutamia nerokkaita ratkaisuja, fyysistä peliä ja taitoahan kaverilla riittää. Loko korjasi kuitenkin pisteet 2-1 vierasvoitolla, vaikka Minsk vei peliä kaksi jälkimmäistä erää. Semjon Varlamovilta erinomainen debyytti Lomotivin maalilla. Dimitri Kulikov pelasi myös, mutta ei esittänyt mitään erikoista.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Vain yksi Slovanin kotiottelu (9.9. Slovan-Dinamo Riga) ei ole ollut loppuunmyyty. Slovan-Dinamo Riga -peliä seurasi 8 034 katsojaa. Kaikissa muissa ottelussa lukema on ollut 10 055 eli täysi tupa.

Buffalon NHL-puolustaja Andrej Sekera vahvistaa Slovania su 7.10. pelattavassa kotiottelussa Dynamo Minskiä vastaan. Toinen NHL-vahvistus, puolustaja Lubomir Visnovsky ei matkustanut Slovanin vieraspelikiertueelle, mutta saattaa tehdä paluun tositoimiin sunnuntaina. Hän on kärsinyt lievästä kyynärpäävammasta.

Vetaraanilaituri Miroslav Satan on yrittänyt houkutella keskushyökkääjä Michal Handzusia (San Jose) Bratislavaan. Handzusin kasvattajaseura Banska Bystrica (Slovakian Extraliiga) on kuitenkin miehen todenäköisin osoite NHL:n työsulun ajaksi.

Slovan päätti kolmen ottelun vieraskiertueen voittamalla Jekaterinburgin 0-1. Kamppailun ainoasta osumasta vastasi laituri Libor Hudacek. Jaroslav Janus pelasi uransa 2. nollapelin KHL:ssä.

Slovakkijoukkue saalisti kolmesta vieraspelistä 1 voiton ja kärsi 2 tappiota (Magnitogorsk-Slovan 3-2, Traktor-Slovan 3-1). Bratislavalla on nyt yksi kotipeli (Slovan-Dynamo Minsk) ennen kuin se lähtee taas vieraspelireissuun. Slovan kohtaa Nizhnekamskin, Salavat Julajevin, Kazanin ja Tsherepovetsin. Sarjapisteet tulevat olemaan erittäin tiukassa.

Slovan Bratislavan sisäinen pistepärssi

Michal Vondrka 12 5+5=10
Miroslav Satan 11 3+5=8
Mario Bliznak 12 3+4=7
Libor Hudacek 12 5+1=6
Michel Miklik 12 3+3=6
Jonathan Sigalet 11 1+3=4
Jan Lipiansky 11 1+3=4
Andrej Stastny 12 1+3=4
Tomas Mikus 7 1+2=3
Jan Tabacek 11 1+2=3
Milan Bartovic 12 1+2=3
Ivan Svarny 11 0+3=3

Jaroslav Janus 11 GP, 1.96 GAA, 93.2 SVS%
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs Pelicans
  • 2.74
  • 4.35
  • 2.36
KooKoo vs Lukko
  • 3.20
  • 4.15
  • 2.02
SaiPa vs HIFK
  • 2.66
  • 4.05
  • 2.34
Sport vs KalPa
  • 2.80
  • 4.05
  • 2.24
TPS vs Kärpät
  • 2.36
  • 4.10
  • 2.62
Tappara vs JYP
  • 1.55
  • 5.00
  • 4.85
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös