SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, "Respect all, fear none", Stars, Pool
"Let the wind carry you home
Blackbird, fly away
May you never be broken again"

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
mutta kyllä muistaakseni UAE on aikaisemminkin ollut esillä mahdollisena KHL:n laajennuskohteena.
Ainahan näistä on puhetta ollut tasaisin väliajoin. Koko laajennuspuheet kannattaa unohtaa täysin, ennenkun jotain konkreettista ilmaantuu. KHL on ollut laajentumassa idästä länteen ja etelästä pohjoiseen aina. Varmaan 100 maata jo mukana. Ei uutta taivaan alla.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Championat kertoisi, että Morosov on taas puhunut mahdollisesta KHL laajennuksesta. Ei siis tulevaksi kaudeksi, mutta mahdollisesti sitä seuraavalla tai muutoin tulevaisuudessa. Tällä kertaa esillä ovat Korea, Unkari ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat.
Nyt tulee todellisia kiekkomaita. Varmaan tämäkin kääntyy muutaman nimimerkin toimesta jääkiekon eduksi? Niin, kyse on edusta. Arabiemiraattien kanssa Venäjä on laajentanut nopeasti erilaista yhteistyötä ja kauppa on viisinkertaistunut viidessä vuodessa. Unkari on yksi Venäjän aisankannattajista EU:ssa, ja ne laittavat milloin tahansa kiekkojoukkueen pystyyn, jos Venäjä haluaa.

Koreista vähän riippuu, kumpi on kyseessä, mutta Venäjän etu on edistää yhteistyötä molempien maiden kanssa. Varmaan Jokerit saisi vastuun esimerkiksi Pohjois-Korean huippupelaajatuotannin organisoinnista vähän kuten sai Kunlunin ja Kiinan kanssa.

Ennen KHL sentään kertoi laajentavansa just kiekkomaihin, kuten Ruotsiin. Sitten tuli sinänsä mielenkiintoiset maat, kuten Ranska. Nyt ollaan sitten puhtaasti Venäjän poliittisten ja kaupallisten intressien pohjalla ilman pienintäkään urheilullista näkymää.

Ei tätä KHL:n puuhastelua nauramatta voi kommentoida.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Liverpool. Tool —— hämyt
Ministeri Kiuru. Teillä oli koko kesä aikaa säätää meille käsienpesupakko. Missä päätös viipyy ja kuka sen noudattamista valvoo?

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Etelä- vai pohjois-Korea?
Eiköhän täälläkin tultaisi kertomaan joidenkin toimesta faktana, kuinka Pohjois-Korealainen jääkiekkojoukkue omaisi valtavan potentiaalin ja kaiken realisoituessa se tulisi saamaan valtavan vahvan suosion ja lujat perusteet, joiden rinnalla jopa NHL-joukkueet jäävät toiseksi.

Kukaan Pohjois-Koreassa tuskin on edes kuullut jääkiekosta ennen, taikka mahdollisesta joukkueesta, mutta eiköhän rehellinen ja täysin avoin valtionjohto avaisi tietoa kansalle, että jääkiekko on keksitty Pohjois-Koreassa ja joukkue on ollut olemassa jo monta kymmentä vuotta ja pelannut viimeiset vuodet NHL:ssä, jossa joukkue on voittanut viimeisen kymmenen vuoden aikana viisitoista Stanley Cupia ja nyt lähdetään hakemaan hieman uusia haasteita koohooällästä.

Eiköhän Pohjois-Korealainen joukkue ottaisi oman paikkansa tuosta muovisesta ruplaliigasta. Vladimir ensimmäisen hyvänä ystävänä joukkue jopa sopisi täydellisesti Venäjän jääkiekkosarjaan.

Hegemoniaottelua Jokerit vs Pjongjangin Kimit odottaessa. :)
 
1963

JD #17

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minulle jopa tuota perinteikästä hegemoniaottelua mielenkiintoisempi on fanimatka Arabiemiraatteihin seuraamaan Abu Dhabi Camel Toes vs Jokerit.
Emiraateissa olisi ainakin lämmintä ja lokoisaa. Paikallisen Camel Toesin ottelumatkat olisivat varmasti jääkiekkomaailman hintavimmat ja pisimmät.
 
Man in the Mirror - Michael Jackson

Jokerit Suomeen!

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jokereilla tuo matka ei olisi edes pisin, Vladivostokiin on yli 2000 km pidempi matka.
Ja kamelinvarpaiden matka Venäjän tai Kiinan helmoihin se vasta olisikin. Suomessa on hyvä kun ainakin suurimman osan matkoista voi hoitaa lintsikalla.
 
Man in the Mirror - Michael Jackson

Jokerit Suomeen!

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuvailemattomat linkit
Siis oikeasti SKA, "kilpaileva" joukkue, kommentoi tuota twiittiä. Ihmetyttäisi jos luulisi, että sarjassa olisi kyse urheilullisuudesta ja kilpailusta valtiollisen propagandan sijaan.
 
"Pelaajien lähteminen seurasta loppui tähän päivään. Pari pelaajaa voisi lähteä, mutta hekään eivät lähde. Ja kaikki nuoret pelaajat pysyvät meillä." -9.12.2015

Kiitos Blegi 2015-2016.

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siis oikeasti SKA, "kilpaileva" joukkue, kommentoi tuota twiittiä. Ihmetyttäisi jos luulisi, että sarjassa olisi kyse urheilullisuudesta ja kilpailusta valtiollisen propagandan sijaan.
Kaikkea täälläkin uskotaan. Todellisuus on kuitenkin toista. Tämä Dhaliwals kirjoitti toisessa Twiitissään, että SKA on keskeyttänyt leirinsä ja pelaajilla on todettu tartuntoja, johon SKA itse vastasi, että fake news.








Ei enää kuulostakkaan niin hyvältä?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Kaikkea täälläkin uskotaan. Todellisuus on kuitenkin toista.
Todellisuus Venäjällä on tosiaan toista. Vuosikymmeniä väärennettyjä testituloksia, systeemaattista valehtelua, kiertelyä ja huijausta. YLE:n juttu kertoo hieman, miksi:


Nyt kun Venäjä on menettänyt arvokisat (pl. futis EM) ja menettää jääkiekon MM, kuinka todennäköistä on, että Venäjä lopettaa testitulosten väärentämisen, huijauksen, systemaattisen valehtelun?

Tässä tilanteessa Venäjälle on tärkeää, että KHL onnistuu. En epäile, etteikö Venäjä olisi valmis väärentämään testituloksia, vaikka ei olisi alkuun edes tarkoitus. Venäjä on kuin alkoholisti, joka on juonut joka ilta kymmeniä vuosia ja kuvittelee, että tämä kerta on erilainen. Mutta sivistyneempi juominen menee holistiseksi vanhalla painolla, vanhoilla tavoilla.

On toki iso ero dopingilla ja koronalla. Mutta kykeneekö Venäjä ymmärtämään sen ja lopettamaan KHL:n tarvittaessa heti kesken, jos testien mukaan on syytä? Epäilen vahvasti, että ei kykene. Ainakaan mitään näyttöjä ei ole, että Venäjä pystyisi kontrolloimaan poliittisia intohimojaan. Päinvastaisia näyttöjä kyllä on, ja niistä YLE:n juttu kertoo osuvasti.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Cobol en tosiaan tiedä, miksi nostit noita juttuja esille lainaamasi tekstin alle. Eihän noista ollut edes kyse. Kyse oli siitä, että täällä levitetään fakenewsia siitä, että SKA otti Twitterissä kantaa Omskin tilanteeseen, joka ei pitänyt paikkaansa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
@Cobol en tosiaan tiedä, miksi nostit noita juttuja esille lainaamasi tekstin alle. Eihän noista ollut edes kyse. Kyse oli siitä, että täällä levitetään fakenewsia siitä, että SKA otti Twitterissä kantaa Omskin tilanteeseen, joka ei pitänyt paikkaansa.
Ei se haittaa ettet tosiaan tiedä. Eikä yllätä. Nostin esille Venäjän karmean historian testitulosten väärentämisessä ja valehtelussa kysyin vähän siihen suuntaan, että olisiko tämä kerta erilainen, kun SKA:n väitetyt positiiviset tulokset eivät olisikaan positiivisia - oikeasti. Tähän asti huhut ovat osuneet luokkaa 100 % todennäköisyydellä ja viralliset tulokset testeistä luokkaa 0 %. Olisiko nyt siis poikkeus ja SKA:lla ei olisi mainittuja positiivisia tuloksia.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei se haittaa ettet tosiaan tiedä. Eikä yllätä.
Ylhäällä naureskeltiin, että SKA on sanonut Omskin koronatartuntoja valeuutisiksi. Korjasin, että näinhän ei ollut. Sen jälkeen lainaat tekstiäni ja aloitat aivan toisen jutun, mikä ei liity alkuperäiseen millään tavalla? Ei ihan avaudu, että miksi. No, kukin tavallaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Ylhäällä naureskeltiin, että SKA on sanonut Omskin koronatartuntoja valeuutisiksi. Korjasin, että näinhän ei ollut. Sen jälkeen lainaat tekstiäni ja aloitat aivan toisen jutun, mikä ei liity alkuperäiseen millään tavalla? Ei ihan avaudu, että miksi. No, kukin tavallaan.
Jos luet sen jutun (englanniksi) jonka ihan itse postasit, siinä kerrotaan SKA:n lopettaneen leirinsä ja Podkolzin on antanut positiivisen koronatestin, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Kommentoin, koska mieleeni tuli - jostain syystä - Venäjän eri tahojen noin 1 000 muuta ilmoitusta, jossa huhuttu positiivinen tulos on virallisesti tiukasti kielletty, mutta kieltäminen on ollut valehtelua.

Vaikka asia vaikea onkin joillekin, mitään takeita ei ole, että KHL:n testit antasivat todenmukaisia tuloksia ennen ja pelien aikana. Historia Venäjän puolelta ei ainakaan rehellisyyttä tue, päinvastoin. En ihmettelisi yhtään, jos venäläiset jatkavat huijaustaan nyt, koska ovat tehneet sitä vuosikymmenet.

Mutta toki toivon, että Venäjällä on reilu peli. Tuon YLE:n jutun perusteella se ei kovin varmalta näytä.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Eiköhän täälläkin tultaisi kertomaan joidenkin toimesta faktana, kuinka Pohjois-Korealainen jääkiekkojoukkue omaisi valtavan potentiaalin ja kaiken realisoituessa se tulisi saamaan valtavan vahvan suosion ja lujat perusteet, joiden rinnalla jopa NHL-joukkueet jäävät toiseksi. Kukaan Pohjois-Koreassa tuskin on edes kuullut jääkiekosta ennen, taikka mahdollisesta joukkueesta, mutta eiköhän rehellinen ja täysin avoin valtionjohto avaisi tietoa kansalle, että jääkiekko on keksitty Pohjois-Koreassa ja joukkue on ollut olemassa jo monta kymmentä vuotta ja pelannut viimeiset vuodet NHL:ssä, jossa joukkue on voittanut viimeisen kymmenen vuoden aikana viisitoista Stanley Cupia ja nyt lähdetään hakemaan hieman uusia haasteita koohooällästä.
Pohjois-Korean nostaminen KHLään olisi kyllä joka tavalla aikamoinen temppu. Heidän maajoukkueensa edesottamukset on helppo tarkistaa vaikka livetuloksista, ja siellähän seisoo että P-Korea menestyi hyvin alimmilla MM-kisojen tasoilla kunnes koitti nousu 5. korkeimmalle sarjatasolle. Silloin alkoi tulla vastaan jo "niin kovia" joukkueita, että säilyminen oli jo työn takana. Tappioita onkin tullut paljon ja säilyminen on tapahtunut jonkun yksittäisen voiton myötä esim. Meksikoa tai Georgiaa vastaan. Islanti, Israel, Uusi-Seelanti ja vastaavat ovat antaneet turpiin P-Korealle kunnolla luokkaa 9-1.

Mikä tahansa kiekkomaa voi tietysti parantaa tasoaan P-Amerikkalaisten avulla. Viime vuosina tämä on nähty Englannin ja E-Korean tapauksessa. Seuraavissa Olympialaisissa tämän tekee suhteellisen surkea Kiina. P-Korea on kuitenkin aivan erilainen maa joka suhteessa ja vielä paljon heikompi lätkämaa, joten tästä on turha vitsailla sen enempää.

E-Korea olisi taas aikalailla Kiinan tyyppinen laajennus. Heillä on mukavasti rahaa, joten ongelmia ei tulisi siinä mielessä. Samalla se olisi heille "hyvä tilaisuus" kiinnittää kanukkeja, joita voi sitten käännyttää oman maajoukkueen käyttöön. Tuo on toki erittäin törkeä porsaanreikä, eikä IIHF halua tukkia sitä ahneuksissaan, mutta tämä ei ole Kiinan/Englannin/E-Korean vika millään tavalla..
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Sen verran oli mielenkiintoa, että avasin KHL:n sivut katsoakseni, millainen otteluohjelma on julkaistu. Päättyneen kauden playoffit 1.3. 2020 pyörivät aikataulussa. Ohjelmaa kaudelle 2020-2021 ei ole siis julkaistu ja toki takaraja tyyliin "heinäkuun loppuun mennessä" pitää edelleen useita tunteja. Ja tietenkään julkaisuvuotta ei ole kukaan luvannut.

Omskilla tartuntoja on mediatietojen mukaan kaksinumeroinen määrä ja joiltakin muilta seuroilta on tullut tietoa yksittäisistä pelaajatartunnoista. Kun Venäjän kokonaistilanne (todellinen) yhdistetään tiedossa oleviin pelaajien tartuntoihin, en usko seurojen puoltavan syyskuun alussa aloittamista. Jokereista tiedetään, että ei puolla, mutta en usko Jokerien olevan ainoa. Tietoa tästä ei toki ole.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Ohjelmaa kaudelle 2020-2021 ei ole siis julkaistu ja toki takaraja tyyliin "heinäkuun loppuun mennessä" pitää edelleen useita tunteja. Ja tietenkään julkaisuvuotta ei ole kukaan luvannut.
Itse veikkaan otteluohjelman julkaisun takarajan venyvän jälleen viikolla parilla ja näin saadaan pidettyä yllä fiilistä siitä, että kaikki on aivan napsua vaille valmista. Mitä pidemmälle rummutetaan tuota syyskuun alun aloitusta, sen parempi kai sarjan imagolle.

Toivotaan järjen voittavan ja kauden aloitusta suoraan vain siirrettäisiin, vaikkapa kuukausi kerrallaan tilanteen mukaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy