Porukka missä pelaa joukko muukalaisia eivät pelaa seuralle tai seuran menestykselle vaan jokainen pelaa omalle nosteelleen päästä takaisin liigajäille. Kuka mestisjoukkueen seuraaja jaksaa moisesta kiinnostua? Joukkue on se mikä kiinnostaa, harvemmin joku yksi pelaaja, jossei kyseessä ole joku valmiiksi stara. Ei normaali pulliainen tule katsomaan jotain A-junnuikäistä tulevaisuuden lupausta. Pitää olla aika hard core-kiekkoseuraaja, että tällaisista innostuu. Nimet selässä vaihtuu, pelataan sarjaa... niin mutta mistä pelataan? Liigaunelma pitäisi olla joukkueilla, ei yksittäisillä pelaajilla.
Se on helppo liigajoukkueiden fanien suljetun sarjan helmoista huudella, että aina tätä samaa itkemistä ja ette kuitenkaan täällä pärjäisi. Urheilussa pitää olla unelmia, jokaisella sarjatasolla. Jääkiekko on hieno laji seurata. On hienoa nähdä miten jostain porukasta kauden aikana kehkeytyy joukkue ja se saattaa yllättää sarjassa ja päästä haastamaan isompiaan vaikkapa karsintojen muodossa. Semmoista urheilullista Miracle on Ice -meininkiä. Tämmöisiä sankaritarinoita urheilussa porukka kaipaa. Mutta nyt on vaan business, liimatukka, aitiot, kravaatit, katkaravut, saunat. Ja tämä on ihan jees kun oma joukkue on jo siellä liigassa.
Ihan sama kuka sieltä liigasta sattuisi joskus pois pullahtamaan. Hyvää se tekisi sarjojen mielenkiinnolle puolin ja toisin. Toki se ei, aluksi, tekisi hyvää tälle nimenomaiselle pudonneelle ex-liigaseuralle. Mutta kun elämä ja urheilu on kilpailua, niin välillä se vaan niin saattaa mennä. Mutta jos homma osataan, niin sieltä tulevat takaisin. Mutta ei tällä systeemillä tästä oikein mitään fiiliksiä saa. Etenkin runkosarjat sekä liigassa että mestiksessä ovat todella puuduttavia. Siihen kun lykkäisi mielenkiintoisemman mallin, jossa joulun jälkeen sarjat jo hieman sekoittuisivat. Tulisi väriä, eloa ja mielenkiintoa. Ja jännitystä. Sitä sitä halliin lähtee katsomaan. KUN PELISSÄ ON PANOSTA. Niistä peleistä puhutaan jo päiviä etukäteen.
Minä olen kiekkoseuraaja, joka uudelleen innostuin seuraamaan pelejä aikuisiällä. En ole lätkää itse pelannut, mutta muksuna tuli lähdettyä peleihin aina kun oli rahaa ja kyyti. Niistä muistoista ja fiiliksistä johtuu, että peleihin tulee uudestaan lähdettyä aina silloin tällöin. Mutta fiilistä latistaa äärettömästi se, kun alkaa miettimään, että mitäpäs sitten vaikka voittaisivat koko sarjan. Ja sitten kun se peli vielä sattuu olemaan jotain muovista farmijengiä vastaan. No eipä tule lähdettyä hallille! Ihmiset ovat sen verran fiksuja, että eivät mene tähän retkuun, eivätkä ota lapsiaankaan mukaan. Lapsilta jää tämä asia kokematta, eivätkä aikuisenakaan tule enää halleille. Tuulipukukansa ei tule peleihin, joilla ei ole merkitystä. Tässä tehdään nyt TODELLA isoa vahinkoa seuroille.
