Mainos

Ketjuviritykset ja fantasiakokoonpanot

  • 1 659 030
  • 6 282

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Poissaolijoita uskomattoman monta mutta ihan kelvolliselta tuo näyttää edelleen. Manelius tosin on pelottavan lähellä pelaavaa kokoonpanoa.

Lindell on kokoonpanossa aivan yhtä pelottava kuin Manelius, sillä erotuksella että Manelius tietää olevansa paska Lindell luulee edelleen olevansa seuraava Bobby Orr. Kumpikin on puolustuksellisesti ja pelillisesti täysiä katastrofeja eivätkä kuulu ollenkaan liigatasolle. Minusta tuo sinun ilmoille pistämä puolustus on surkea tähän liigaan vaikka siellä yksi Norris voittaja skulaakin.

Puolustuksellisesti molemmat on samaa paskaa hieman eri paketissa. Lindellin ja Maneliuksen kohdalla jokainen tsäänssi on mahdollisuus (vastustajalle).
 
Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Ehkä Maneliuksen paskuutta on vain tullut katseltua liian kauan mutta itse ainakin haluaisin näistä kahdesta ehdottomasti Lindellin kentälle. Se on samalla myös vähän niinkuin rahaa pankkiin laittaisi, Maneliuksen kohdalla kaikki tulevaisuuden haaveet ja kuviot on haudattu jo aikaa sitten.
 
Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic

Ei kyllä Esaa kentällä. Jokereilla on nyt joukkue ja puolustus on kuosissa.

Antaa Esan kehittyä ja kasvaa kokemusta Kiekko-Vantaassa. Jokereihin ei mitään asia tällä hetkellä virheitä tekemään. Lindellin otteet vain kertovat, että ei vielä tällä kaudella. Ei, ei.
 
J.Rita

Otat siis mieluummin Maneliuksen, vai mitä tarjoat vaihtoehdoksi?
 
Misi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga-Jokerit, St. Louis Blues, Teemu Pulkkinen
Itse veikkaan että huomenna mennään näillä:

Moses - Filppula - Pulkkinen
Ruutu - Hahl - Rita
Ruuttu - Tyrväinen - Rask
Hännikäinen - Mäki - Ben-Amor

Karlsson - Lindell
Eronen - Niemi
Lindbohm - Dehner

Tuohimaa
Kilpeläinen

Eli hyvin KiVassa tehoillut Ruuttu mukaan ja Hännikäinen neloseen koska Lamberg ei pelaa?
 
Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Eli hyvin KiVassa tehoillut Ruuttu mukaan ja Hännikäinen neloseen koska Lamberg ei pelaa?

Onko mulla mennyt jotain ohi? Miksi pommikone ei pelaisi?
 
Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jokerit tiedotti ettei pelaa SaiPaa vastaan, mutta kyseessä ei ole loukkaantuminen.

Thanks, näinhän jokerit.com kertoo. Aika kapealla materiaalilla mennään lauantaina Lappeenrannassa. Saapa nähdä kuka tai ketkä siinä matsissa siirtyvät saikkuosastolle.
 
Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kokoonpano tänään on seuraava:

86 Teuvo Teräväinen – 81 Ilari Filppula – 12 Steve Moses
88 Joonas Rask – 32 Riku Hahl – 28 Jani Rita
25 Jarkko Ruutu – 22 Juhani Tyrväinen – 6 Teemu Pulkkinen
18 Semir Ben-Amor – 14 Tomi Mäki – 15 Markus Hännikäinen

21 Teemu Eronen – 65 Erik Karlsson
2 Jeremy Dehner – 3 Petteri Lindbohm
7 Antti-Jussi Niemi – 63 Esa Lindell

37 Eero Kilpeläinen AM
29 Joonas Korpisalo

Teukka mukaan vihdoinkin! Toivottavasti äijä on täydessä iskussa. Jokerit tiedottaa sivuillaan, että Lambergin oli alunperinkin tarkoitus pelata tällä viikolla vain kaksi peliä. Aivotärähdyksen kanssa ei haluta selvästikkään ottaa riskiä, mikä on erittäin hienoa kuulla. Pakkiparit näyttää hyvältä ja toivottavasti Eronen - Karlsson akseli saa taas tuhojaan aikaan yhteen palattuaan.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen

Ketjut näyttää todella hyviltä! Teukka-Ilari akseli toimi hyvin ennen Teukan loukkaantumista, ja toinen asia mikä on myös hyvä että kolmonen pysyy ennallaan, koska se on pelannut todella hyvin viime aikoina. Pakkiparitkin on hyvin rakennettu, mitä nyt Dehner-Lindbohm saattaa aiheuttaa isoja sydämmentykytyksiä omassa päädyssä.
 
seeseeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kokoonpano tänään on seuraava:

86 Teuvo Teräväinen – 81 Ilari Filppula – 12 Steve Moses
88 Joonas Rask – 32 Riku Hahl – 28 Jani Rita
25 Jarkko Ruutu – 22 Juhani Tyrväinen – 6 Teemu Pulkkinen
18 Semir Ben-Amor – 14 Tomi Mäki – 15 Markus Hännikäinen

21 Teemu Eronen – 65 Erik Karlsson
2 Jeremy Dehner – 3 Petteri Lindbohm
7 Antti-Jussi Niemi – 63 Esa Lindell

37 Eero Kilpeläinen AM
29 Joonas Korpisalo

Ihan hyvä kokoonpano on taas koossa vaikka taas se kymmenisen pelaajaa on saikulla. Niemi - Lindell pari saattaa olla melko hasardi, mutta ei mahda mitään. Toivottavasti Tyrväisen kenttä ja pulu saisi onnistumisia tässäkin pelissä!
 
One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Omalla tavalla ihan positiivista, että näitä loukkaantumisia on ollut. Sillä, kun niitä nyt on taas tullut reippaasti, kokoonpanosta löytyvät pelaajat ovat pelanneet kuitenkin jo useita pelejä miehissäkin tällä kaudella. Mm. Lindell, Lindbohm ja Hännikäinen. Lindbohm ja Hännikäinen vielä hyvinkin. Lindell ehkä semisti pelottaa.

Laaja on rinki ja kentät näyttää hyviltä. Ykkönen voisi olla tollanen vaikka koko kauden, jos jätkät on kondiksessa. Hienoa, että Teukka on takaisin. Kakkosessa Rask ei vakuuta, vaikka ihan hyvää duunia tekeekin. Rita alkaa pikkuhiljaa löytää peliään taas. Hardt vaikka parin viikon päästä Raskin paikalle. Kolmonen on kanssa hieno vitja, Ruutu pelaa tällä hetkellä huikeesti ja peli Pulun kanssa on hyvin hanskassa. Tyrväinen myös pelannut paikkansa kokoonpanossa, vaikka ennen kautta en sitä kirkossa kuuluttanut. Nelonen sitten tuntuu olevan meillä aina huikea nelonen, pelaa siellä sitten Heino, Mäki, Ben-Amor, Tyrväinen, Ruutu, Salminen, Lamberg tai Hännikäinen. Ehkäpä optimaalisin nelonen olisi muodossa: Mäki-Heino-Ben-Amor.

Puolustuksessa Karlsson-Eronen taas yhdessä. Odotettavissa siis hienoa peliä (Jos Karlsson heräilisi taas). Dehner-Lindbohm hyvässä balanssissa. Niemi-Lindell-parissakin puolustava ja hyökkäävä pakki. Niemi on palannut ja pelannut ihan mukavasti ja parantaa varmasti. Lindell iso kyssäri???
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Toivottavasti Lindell on saanut itseluottamuksensa takaisin "farmikierroksella" ja tulee taas kokoonpanoon kera näyttöhalujen ja tappamisen meininki pelissään. Pakkipari Niemi taas pelasi varsinkin HIFK ottelun todella mainiosti, mutta pitkän poissaolon jälkeen on silti varmasti vielä vähän kone kylmänä. Lindell on siis parista se selvästi kiekollisempi, mutta kyllä Isäntäkin saa ykkössyötön lähtemään. Valitettavasti molemmilta gubbeilta on vaan nähty hasardiakin pelaamista..

Pakkiparina "very high risk - relatively high reward"
 
Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Not sure if serious? Eiköhän se tässä tapauksessa ole pakkipari AJ Niemi - Lindell joka aiheutta ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

Näin minäkin tämän näkisin. AJ ollut pitkään poissa, yksi matsi takana, Lindell taas kokematon jannu. Tämän parin kanssa ollaan luultavammin eniten vaikeuksissa.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Not sure if serious? Eiköhän se tässä tapauksessa ole pakkipari AJ Niemi - Lindell joka aiheutta ylimääräisiä sydämentykytyksiä.
Kyllä ihan tosissani olin. Dehner on aikamoinen hulivili joka välillä lähtee todella uhkarohkeasti nousemaan keikon kanssa oman maalin eteen. Ja Lindbohm pelasi minun mielestä ifk:ta vastaan suht heikon ottelun, ainakin jäähyjä otti paljon. Välillä Lindbohm on pakeista parhaimmistoa, kun taas välillä on suurissa vaikeuksissa.
Toki tuo AJ - Lindell parikin on todella pulssia nostattava kaksikko.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Lindbohm kärsii seuraavassa pelissä pelikieltoa potkaisemisesta, joten onko niin että paljon parjattu Nico "Mane" "paska" Manelius tekee paluun?
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Seuraavaan peliin toivottavasti ollaan kaivettu järki mukaan ketjujen rakenteluun, minnihiiri ykkönen ollaan nyt kokeiltu ja ei toiminut edes vähää alusta.

Kärppiä nylkemään seuraavilla miehillä:
Ben-Amor - Filppula - Moses
Teräväinen - Ruutu - Pulkkinen
Rask - Hahl - Rita
Lamberg - Mäki - Tyrväinen

Karlsson - Eronen
Dehner - Lindbohm
Manelius - Niemi

Kilpeläinen
Korpisalo
 
Flip#51

Vaihda tuosta Lindbohm Lindelliin ja siinä on meidän pakistomme. Aivan surkuhupaisa kombinaatio.

Teräväiselle täytyy antaa aikaa. Teuvo-Filppula-Moses alkoi juuri toimia ennen Teräväisen loukkaantumista, joten ihan tuhoontuomittu yhdistelmä tuo pehmeiden käsien ketju ei ole. Tänään ei toki toiminut alkuunkaan.
 
veivari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston,Jokerit
Vastoin etukäteisajattelusta siitä, että kun saikulta palaavat vahvistavat joukkuetta, niin se ei pidä paikkaansa. Rita on ollut eksykissä ja Teukka tänään aivan pihalla. Joten siinä on valmennuksella miettimistä miten loukkaantuneet palaavat takaisin rosteriin. Huomiota tämän illan peliin vielä,että Julle Tyrväinen alkaa pian olla top 1-2 sena.
Toivotaan, että Keklu on hereillä, kun huhujen mukaan Jullesta ollaan kiinnostuttu muualtakin.
 
Järä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikä Mastoa vaivaa, kun jengi sovittelee pelaavaan kokoonpanoon Maneliusta? En muista, että olisi mitään erityistä syytä poissaololle ilmoitettu. Ja eikö siellä ole ollut vielä Tuukka Mäkeläkin harjoitusvahvuudessa? Kuuluu Maneliuksen edelle, mikäli on vielä meidän pelaajalistoilla.
 
joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielenkiintoista nähdä ketkä pakeista pelaavat tänään ylivoimaa, kun puolustuksessa ovat Karlsson, Dehner, Niemi, Lindell, Manelius ja Saari. Karlsson pelaa koko ylivoiman ja muuten mennään neljällä hyökkääjällä?
 
Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Mielenkiintoista nähdä ketkä pakeista pelaavat tänään ylivoimaa, kun puolustuksessa ovat Karlsson, Dehner, Niemi, Lindell, Manelius ja Saari. Karlsson pelaa koko ylivoiman ja muuten mennään neljällä hyökkääjällä?

Ei luoja sentään, miettikää nyt. Tänään Kärpät voittaa oikeasti vähintään 5-0 ja jokainen ymmärtää, ettei tämä ole vitsi.

Karlsson ja Dehner ovat ainoat hyvät pakit liigaan meidän tämän illan rosterista. Sitten tulee hidas ja kankea pujottelukeppi, mukalahjakas sählääjäjunnu, Manelius ja joku 01-syntynyt Saari.

Ja Kärpät pitäisi voittaa. Sallikaa mun nauraa.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Mulla on vaan yks hauras toive tälle viikolle : Peluuttakaa sitä Korpisaloa maalilla myös eikä Kilvelle kaikkia 4:ää peliä tällä viikolla aloittavana veskana.

Nään jo sieluni silmin, kun Kilppari hajoaa loppuviikosta kovan rasituksen myötä ja ensi viikkoon lähdetään kaksikolla Korpisalo - Lankinen. Oispahan ainakin huikea seurata miten pari alle kakskymppistä veskaa kantais Jokereita.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Karlsson pelaa koko ylivoiman ja muuten mennään neljällä hyökkääjällä?

Lindell ja Dehner voisivat ainakin periaatteessa olla toisen ylivoiman viivamiehet, mutta todennäköisempää on silti että mennään neljällä hyökkääjällä ja Karlsson pelaa alusta loppuun kaikki ylivoimat.

Mulla on vaan yks hauras toive tälle viikolle : Peluuttakaa sitä Korpisaloa maalilla myös eikä Kilvelle kaikkia 4:ää peliä tällä viikolla aloittavana veskana.

Tästä tuskin kannattaa olla huolissaan, sillä maalivahtien peluutus on ollut varsin järkevää tällä ja viime kaudella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös