Mainos

Ketjuviritykset ja fantasiakokoonpanot

  • 1 659 061
  • 6 282

Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Tästä tuskin kannattaa olla huolissaan, sillä maalivahtien peluutus on ollut varsin järkevää tällä ja viime kaudella.

No.. Miten sen nyt ottaa. Viime kaudellahan homma vedettiin täysin niin perselleen kuin voi. Varsinaisella peliajalla voittamaton Zoltán ei saanut kunnolla vastuuta ja Tuohimaata peluutettiin Kilven loukkaannuttua väkisin peli toisensa jälkeen vaikka naapurin, jääkiekosta mitään ymmärtämättömät, somalitkin näkivät ettei se ollut kovin fiksua.

Jokereissa on harvemmin peluutettu maalivahteja fiksusti. Viimeisimmällä mestaruuskaudella peluutettiin suhteellisen tasaisesti ja se pelasi kellä parhaiten kulki. Ja hyvin kävi.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Eipä ole paljoa sanomista kun katsoo kokoonpanoa, täyttä paskaahan se on mutta paskasta ei tule kultaa vaikka kuinka nyhtäisi. Tämä siis koskien puolustusta. Hyökkäyksessä ihmettelen aivan perseelleen pelanneen Teuvo Teräväisen saamaa jatkoa ykkösessä, ei tuo ketju ole mikään harjoittelupaikka kun se on ainoa meidän syömähammas jonka tehot Lämsä ilmeisesti haluaa tappaa.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Toivottavasti Teukan laittaminen ykköseen merkitsee samalla ketjujen tasaisempaa peluuttamista. Hyökkäyksessä materiaali on sen verran laaja ja hyvä, että vaikea ymmärtää miksi siellä väkisin pitää kuormittaa tiettyjä pelaajia.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Järkevällä peluutuksella tarkoitin sitä ettei maalivahtia ole ollut tapana peluuttaa puhki (vrt. kaudet 2006-09) enää, joten siinä mielessä pidän luultavana että Korpisalo on maalissa joko lauantaina tai sunnuntaina.

Tuolla puolustuksella on ihan sama kuka siellä seisoo, vain maaginen ilta pitää lukemat siedettävinä. Melkein olisin tuolla puolustuksella peluuttanut Korpisaloa niin ei turhaan pilata härkäviikolla heti alkuun Kilpeläisen fiilistä, Eronen kun varmaan saadaan takaisin kuumeen jäljiltä suhteellisen pian niin ainakin yksi hasardi saadaan tuolta pakistosta pois. Sen lisäksi Lindbohm palaa varmuudella pelikieltonsa jälkeen jolloin oman pään peli paranee jälleen.
 
Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
En tajua, että mitä helvettiä se Mäkelä tuolla joukkueen kanssa pyörii, jos ei voida laittaa askiin, edes tämmöisen loukkaantumiskierteen aikana.

Mäkelä olisi puolikuntoisenakin, aivan varmasti Maneliusta parempi ja toisi juuri niitä elementtejä, joita puolustus eniten kaipaa.

Toinen asia, mikä ihmetyttää on se, miksi Teräväinen jatkaa ykkösessä. Se on aivan selvä, että tuollaisella kolmen mikkihiiren hyökkäysketjulla ei keväällä juhlita. Rohkeasti esim. Ben-Amour ykköseen rouhimaan, niin saavat Filppula ja Moses tilaa kiemuroilleen.
 
Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Tuukka Rask palaa Suomeen ja keskittyy harjoitteluun ja odottelemaan lockoutin loppumista.

Saisikohan Joonas ylipuhuttua broidinsa meille...? Olisi kyllä huikea kaveri tolppien väliin.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Tarkoittaako tämä Saaren peluuttaminen, että Otso Rantakari alkaa olla aika käännetty kortti Jokereiden edustuksen osalta? Pahempaa poissaolosumaa tuskin on oletettavissa joten jos nyt näyttöpaikkaa ei hellinnyt niin tuskin sitten ollenkaan tällä kaudella.

Pojalla ilmeisesti kausi mennyt viime kautta huonommin muutenkin kuin tilastojen valossa? Viime kaudella niissä peleissä mitä kävin A:lta katsomassa (n. 5 peliä) niin mielestäni Rantakari oli Lindell - Rantakari parista useimmissa peleissä se parempi osapuoli. Toivo tulevaisuuden rightin pakista (vihdoin?!) alkoi jo nousta, prkl!
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

En usko että on vielä käännetty kortti Jokeripakassa. Saari oli pyydetty ennen näätäpeliä aamujäille ja siellä oli todettu, että mies on valmis pelaamaan liigassa. Kun se peli meni hyvin, ei ole syytä vaihtaa Rantakariin, jonka aika tulee varmasti vielä. Se, että tämä kausi on mennyt huonosti johtuu siitä, että koko A:n kausi on takkuillut.
 
Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuukka Rask palaa Suomeen ja keskittyy harjoitteluun ja odottelemaan lockoutin loppumista.

Saisikohan Joonas ylipuhuttua broidinsa meille...? Olisi kyllä huikea kaveri tolppien väliin.

Tämä on enemmänkin huhuketjun asiaa, mutta YLE:n mukaan Tuukka palaa Bostoniin, eikä Suomeen.
 
Uskon että Korpisalo debytoi viikonloppuna maalilla, joko lauantaina tai sunnuntaina. Eero on pelannut viime aikoina hyvin, mutta jos joukkueella peli kulkee niin en näe syytä, miksei Eeroakin välillä lepuutettaisi. Ihan siinäkin mielessä, että ne kuuluisat nivuset kestää koko loppukauden. Sitä viime kauden veskarirumbaa en halua kyllä enää nähdä.
 
Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämän illan selostaja puhui, että lauantaina olisi ilmeisesti tulossa helpotusta loukkaantumisrintamalta. Kuka/ketkä sieltä olisi takaisin tulossa? Lindbohm vapautuu pelikiellosta ja eikös Erosella ollut joku flunssa tms? Oiskohan muitakin tulossa takaisin? Masto kenties ja Ben-Amor?
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Täytyy myöntää että olin väärässä Teuvon suhteen. Vaikka SaiPa peli oli Teuvolla pahasti hakemista ja pelissä tapahtui pahoja virheitä niin nyt kahdessa viime pelissä Teuvo on näyttänyt taas siltä pelaajalta jolle kuuluukin antaa vastuuta ja sieltä voidaan odottaa taikoja. Kokonaisuutena Ilarin johtama ykkönen on varsin erinomaisessa vedossa ja pisteitä syntyy tasaisen tappavalla tahdilla. Niin vain tuo fyysisyyden puutteen takia Minnihiiri ketjuksi ristimäni ketju toimii. Eikä muidenkaan suorittamisessa ole isoja puutteita, Rita on esimerkiksi selvästi tuloillaan ja eilen oli hauska katsoa erästä vaihtoa jossa Rita alisti fyysisesti jotain Lukkopakkia ja kuinka helposti Rita pitä vastustajan irti kiekosta erinomaisella kiekon suojaamisella.
 
Iiro#21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, (HCK, K-Vantaa)

Boldaus oma ja tähän haluan tarttua koska kyseessähän oli Lukon NHL vahvistus Philip Larsen. Larsenhan kävi tilanteessa aivan kuumana, kun ei millään saanut kiekkoa Ridalta. Älyttömän hieno kaksinkamppailu Ridalta. Hatun noston arvoinen.

Aloin tuossa taas miettimään ensi peliin kokoonpanoa. En usko, että hirveästi hyökkäys tulee muuttumaan, koska ketään ei taida sairastuvalta takaisin tulla. Pakisto sitten meneekin uusiksi ja itse hahmottelisin sen tähän malliin.

Eronen - Karlsson
Lindbhom - Dehner
Lindell - Saari

Ykköspari toiminut hienosti aikasemmin niin kootaan heidät takaisin yhteen.
Kaikki kunnia Maneliukselle hienosta kahdesta pelistä, mutta omasta mielestäni katsottu kortti ja tämän takia antaisin junnuille peliaikaa. Lindell kauden alussa pelasi hasardisti, mutta nyt myös hänellä pari hyvää peliä alla. Jos huomenna Lindell epäonnistuu niin Mane kolmospariin sunnuntaina.
Isäntä palannut taas emännäksi. Aivan käsittämättömän hidas ja koko aika myöhässä omassa päässä. Ottanut muutaman turhan jäähyn.

EDIT: Pistipä muuten silmään SM-liiga.fi sivuilta Jokereiden kokoonpanosta sellainen fakta, että Legenda pelaa meillä vieläkin. Myös muuan T-73 on kokoonpano listoilla vaikka try-out Italiaan on julkaistu ja poistunut harjoituksista.
 
Viimeksi muokattu:

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Tästä tuskin kannattaa olla huolissaan, sillä maalivahtien peluutus on ollut varsin järkevää tällä ja viime kaudella.

Kyllä vain... Ja samalla linjalla jatketaan, kun Kilppari on taas tänään maalissa. Jos kaveri vielä huomenna luistelee maalinsuulle vieraspelin ja bussimatkan jälkeen niin mun usko meidän valmennuksen järkevyyteen laskee lisää. Vallen ja ykköskentän minuutit ennen Vallen loukkaantumista jo antoi pahoja merkkejä siitä, että ei nuo mitään järkevää peluutusta osaa tehdä.
 
Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit

Onneksi siellä on ammattimiehet penkin takana eikä Jatkoajan fantasiavalmentajat. Parhaat pelaa valtaosan ja fanit voi itkeä peluutusta ihan rauhassa. Kilpeläinen on pelannut viime pelit loistavasti, joten silloin ansaitsee peliaikaa. Huomenna voi olla toki Korpisalo maalissa tai sitten ei. Ihan turha keskittyä itkemään ja kritisoimaan valmennusta kesken marraskuun. Katsotaan missä ollaan huhtikuussa, silloin tiedetään miten meni.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Teräväinenkö tänään koittaa räpeltää ykkösen keskellä, eihän se Teuvon sentteripeli toiminut edes silloin ennen loukkaantumista, jopa Tyrväinen oli sentterinä parempi kuin Teuvo. Tän illan kokoonpano on mielenkiintoista nähdä mutta sen tiedän että jos ei uskaltanut heittää mitään toiveita Kärppiä ja Lukkoa vastaan niin tänään voi kaiken toivon heittää menemään. No koitetaan nauttia mahdollisista onnistumisista koska nyt todellakaan ei kannata traktoreita vastaan pistää mitään odotuksia tulokselle. Tänään toivottavasti Korpisalo maalissa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers

Ketjujen numeroilla nyt voi leikitellä, miten haluaa, koska aika paljon Jokerit kuitenkin sekoittaa yleensä peluutusta ottelun kuluessa. Jokatapauksessa se, että sentterit ovat Teräväinen, Hahl, Tyrväinen ja Mäki on lähestulkoon ainoa vaihtoehto, eipä tuolle oikein mitään voi.
 
MiksuMan

Jäsen
Teräväinenkö tänään koittaa räpeltää ykkösen keskellä

Voi hyvänen aika näitä sinun lapsellisia provoflametuksia, joita löytyy joka ketjussa. Räpellä sinä vaikka se koneesi kiinni tai jätä kokonaan kirjoittamatta.

Mikä siinä on, että tätä jatkuvaa negaa pitää viljellä jokaisessa ketjussa jokaiseen väliin.

Eikö oikeasti ole muuta tekemistä.

Mun mielestä ketjut näyttävät hyvältä ja tänään kaatuu jyppi.
 
BrxA

Yksi nimi tähän: maukka. :)
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Mun mielestä ketjut näyttävät hyvältä ja tänään kaatuu jyppi.

Voi hyvänen aika, Teräväisen ketju ollut aivan surkea ja koko pelissä Teräväinen ei ole saanut yhtään paikkaa pelatuksi Mosekselle. Puolustussuuntaan tuo on ollut juuri sellaista räpellystä kuin Teräväisen aikaisemmatkin pelit keskellä. Ei onnistu edelleenkään.

Ja ketjut näytti huonoilta jo ennen peliä, eikä näytä JYP kaatuvan mutta se tuskin yllättää ketään. Tai ilmeisesti muutama on yllättynyt.

Yksi nimi tähän: maukka. :)

Minä en edelleenkään tiedä kuka maukka on, eikä kiinnosta. Minä olen ollut täällä kirjoittamassa ennen kuin maukkaa on kukaan nähnyt ja olen edelleen kun maukka taitaa olla kokonaan poistettujen joukossa. Jos epäilet minun olevan useamman nimimerkin kanssa liikkeellä senkus ilmoittelet moderaattoreille, se kun on palstan sääntöjen vastaista.

Moses - Hahl - Pulkkinen
Rask - Tyrväinen - Teräväinen
Ruutu - Mäki - Rita
Hännikäinen - Helenius - Lamberg

Karlsson - Lindell
Dehner - Eronen
Lindbohm - Niemi

Korpisalo
Kilpeläinen
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Haluaisin nähdä Ruudun ja Ridan samassa kentässä. Kattelin tuossa Ridan viime kauden maalisumaa, ja Rudi oli siinä isossa osassa. Muutenkin alkukauden toimivin kenttä oli Ruutu - Hahl - Rita.

Niinpä näillä saikuilla koostumus voisi olla vaikkapa

Teräväinen - Filppula - Moses
Rask - Hahl - Pulkkinen
Ruutu - Tyrväinen - Rita
Hännikäinen - Mäki - Lamberg

Tottakai Hardtin, Eavesin, Heinon ja Vallen parantumiset muokkaa tuota täysin. Ensimmäisinä tippunee Hännikäinen ja Rask.

Niin ja Korpisaloa pikkuhiljaa maalille jo!
 
SamTheMan

Hyvin paljon samaa mieltä kaikesta. Mielestäni viime kaudella jengi ei edes tuntunut kiinnittävän niin paljoa huomiota siihen, miten hyvin Ruutu ja Rita pelasivat yhteen. Pidettiin itsestäänselvyytenä, että se oli Hahl, kenen kanssa kemiat kohtasivat Ritan kanssa. Mutta usein se olikin juuri meidän Jarkko, joka pisti kiekkoa kovaan vauhtiin Ritalle. Näistä nopeista pystysuunnanhyökkäyksistä Rita elää.

Hahmottelemasi ketjut näyttävät ainakin omaan mieleen hyviltä. Pulkkinen&Rask duo toimi sen muutaman pelin ihan mallikkaasti, minkä he pelasivat yhdessä alkukaudesta. Jos tuossa jonkun muutoksen haluaisi lähteä tekemään, niin mielestäni Tyrväinen voisi pelata ihan hyvin vaikka tuossa kakkosen keskellä ja pistettäisiin Ruutu-Riksa-Rita ketju taas pystyyn.

Ja niin, hyvä valmennusjohto. Hyvät toverit. Miksi Korpisalolle ei anneta vieläkään vastuuta? Eikö viime kaudesta opittu yhtään mitään veskareiden peluutuksen suhteen? Korpisalo oli viime kaudella A-junnujen paras veskari. Sitten pistettiin Tuohimaa maaliin A:n finaaleissa ja näytettiin persettä Korpisalolle. Ilmeisesti hän olikin jo lähdössä jenkkeihin täksi kaudeksi, mutta Kekäläinen sai suostuteltua jäämään vielä Suomeen. Neljän pelin viikko menossa ja Eero sen kuin jatkaa maalissa. Vähän luottoa kaipaisin valmennusjohdolta meidän lupaavaan junnuveskariin...
 
One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Jo nykyiset hyökkäysvitjat ovat ihan riittävät dominoimaan SM-liigaa. Pelistä kuitenkin puuttuvat vielä nimet Hardt, Eaves, Ben-Amor, Heino, Salminen ja Valle. Näistä Hardt, Ben-Amor ja Salminen tulevat peleihin aika piakkoin. Eavesista ei oo mitään käryä, Heino joskus joulukuussa ja Valtteri vasta tammikuussa, jos pelit vielä täällä jatkuvat. (+ Henritius joskus helmikuussa ehkä)

Ykkösvitja on nykyisellään osoittanut pelaavansa loistavasti yhteen. Mun puolesta voisi olla tollaisenaan koko kauden, jos vaan jannut pysyy ehjänä. Hardt tulee takaisin tullessaan kakkosen tai kolmosen vasempaan laitaan. Ben-Amor taasen on pelannut itselleen paikan pelaavaan kokoonpanoon ja neloseen. Salminen aloittaa varmaan vantaalta, jonne tulee ketjukavereiksi Hännikäistä ja Lambergia (joista molemmat ansaitsevat tosin paikan ylhäälläkin).

Lähiaikoina vitjat menee siis jotenkin näin:

Terväväinen - I.Filppula - Moses
Hardt - Hahl - Rita
Ruutu - Tyrväinen - Pulkkinen
Ben-Amor - Mäki - Lamberg/Hännikäinen/Rask

Tosin uskon, että Rask pysyy kokoonpanossa ja pelaa kakkosessa tai kolmosessa ja Ruutu menee neloseen Semirin ja Mäen aisapariksi. Ruutukin tosin pelaa tällä hetkellä niin huikeasti, että nelosessa taitaa olla ihan väärä paikka...on tää nyt hankalaa. :) ja kaikenlisäks olis kyl kiva nähdä Ruutu-Hahl-Rita taas yhdessä, jälki voisi olla murhaavaa myös tänä vuonna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös