Ketjulottoa 2009-2010

  • 67 983
  • 293

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mites ajattelette, että hyökkäysvirjat asettuvat Makkosen tultua vahvuuteen? Voisiko olla tyyliin:
Luuletko tosiaan, että Hakkarainen jätetään kokoonpanon ulkopuolelle? Itse jättäisin ja tekisin tismalleen samat ketjut kuin sinäkin, mutta varsinkin jos tänään julkaistaan myös Hakkaraisen jatkosopimuksen, niin kuin joku väitti tietävänsä, niin no chance tuollaisille kokoonpanoille. Vaikeaksihan tuo menee, kun viime pelissä kolmonen pelasi hyvin yhteen ja nelosella on kulkenut hyvin jo pidemmän aikaan. Joko Lahti tai Pesonen siirtyy D Teamiin.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hakkarainen on viime aikoina ollut hyökkäyksen heikoin lenkki joten hyvästi, toistaiseksi. Lahti-Riska-Sipiläinen on ja tulee olemaan hyvä neloskenttä.
Niin on, niin on - mutta kukas Dufvan selän pesee pelin jälkeen? Toiseksi, pikkaisen on Piiroista lukuunottamatta ollut ikärasismia koko ajan RDn touhuissa. Hakkaraisen hyllyttämistä toivon minäkin. Ja Lahdelle jatkopahvia - oikeasti.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Elikkä radiossa kerrottiin, että harjoituksissa Makkosen laitureina oli Kariya ja Virtanen. Luultavasti tuossa kostumuksessa lähdetään huomiseen otteluun?
Kuulemma pitää tuon tyylisistä laitureista ja kemiat toimii hyvin.
 

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Elikkä radiossa kerrottiin, että harjoituksissa Makkosen laitureina oli Kariya ja Virtanen. Luultavasti tuossa kostumuksessa lähdetään huomiseen otteluun?
Kuulemma pitää tuon tyylisistä laitureista ja kemiat toimii hyvin.

Kariya - Makkonen - Virtanen
Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara
Tuppurainen - Vänttinen - Pesonen
Riska - Lahti - Sipiläinen

Kai noilla kokoonpanoilla kelpaisi lähteä huomenna Ilvesjahtiin..

Kiitos toimiston suuntaan, mulla ei muuta!
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä minäkin lähtisin Noista edelle mainituista kentällisistä liikkeelle, jos ykköskentän peli ei lähde tuossa muodossa liikkeelle niin tuppurainen virtasen tilalle. Aika mikkihiiri laiturit nimittäin ykkösessä joten se epäilyttää mutta ehdottomasti tuota kannattaa kokeilla ensimmäiseksi sillä tuppurainen sopii tyyliltään paremmin kolmoseen(pystyy tekemään myös rouhijan hommia).

Hakkarainen saa minun puolestani häipyä vaikka koko joukkueesta mutta RD:n selkää tosiaan kukaan ei ole sitten pesemässä. Lahti ainakin ansaitsee paikkansa nelosen keskellä. Jos hakkaraisen pakko päästä kentälle niin ainoa vaihtoehto pesosen tilalle eli kolmonen muotoa tuppurainen-vänttinen- hakkarainen
 

Baldrick

Jäsen
Pihlman - Hytönen - Louhivaara
Kariya - Makkonen - Virtanen
Tuppurainen - Vänttinen - Pesonen
Riska - Lahti - Sipiläinen (+Jääskeläinen, paikkailemassa jos jollakin ei peli kulje. Ikävä on kyllä miestä kokoonpanosta pois jättää)

Välivaara - Malmivaara
Vatanen - Koskinen
Kaijomaa - Viitanen (+ Jos Kaijomaa töpeksii niin Jaatista voisi tuolle tontille sovittaa. Sitten olisi parit Vatanen - Viitanen ja Jaatinen - Koskinen)

Näillä pleijereihin niin alkaa tapahtua! Tässä olisi kaksi kovanluokan ketjua, toinen terävämpi ja hyökkäävämpi, toinen puolustamisen osalta erinomainen ja rouhiva, myös maalintekoon erinomaisesti pystyvä. Sitten Vänttisen ketju on kanssa terävä ja työtätekevä, voisi nimittää kakkosketjutasolle. Sitten on vielä RROUUUhijat, jotka pistävät rytinällä etiäppäin :) Ketjujen pyörittelyynkin on aika hyvät saumat, sillä vaikka noita sekoittelisikin hieman, saa ne silti tuntumaan luontevalta.
 
Viimeksi muokattu:

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Tosiaan toive tääläkin olisi, että Mikko Hakkarainen menisi katsomoon vetää niitä popkorneja.

Sitten kun Pile palaa kokoonpanoon saattaa ketjujen muutokset siirtyvän vieläkin vaikeimmiksi. Yksi vaihtoehto voisi olla tämmöinen:

Kariya - Makkonen - Virtanen
Pihlman - Vänttinen - Tuppurainen
Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara
Sipiläinen - Lahti - Riska
Pesonen - Hakkarainen

Hytönen tulisi sitten pelaamaan ylivoimaa vaikka "kakkosen" kanssa milloin Allu siirtyisi Vatasen kaveriksi viivaan. Pakkiparit Välivaaran kanssa sitten tähän muotoon:

Malmivaara - Välivaara
Koskinen - Vatanen
Kaijomaa - Viitanen

Ainoa muutos viime kautiseen on Vatanen <-> Mäntymaa. Ei huono.

Maalivahdeista on yks hailee kumpi pelaa.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuten tuonne toiseen ketjun kirjoitin, jotenkin on sellaiset fiilikset, että Makkosen tulosta on erittäin paljon iloa Virtaselle. Vemmuhan on ollut koko kauden ajan vähän sellainen käytöstä poissaoleva voimavara, kun ketjukavereina on pyörinyt hieman vääräntyyppisiä pelaajia (Hakkarainen, Pesonen, with all respect). Toivottavasti tämä ketju pelaisi loppukauden yhdessä = pelaisi helvetin hyvää kiekkoa.

Mielenkiintoista onkin nähdä mitä tehdään, kun Pile tulee takaisin ja jos pahempia loukkaantumisia ei ole. Periaatteessa siellä olisi ainekset kolmeen todella vahvaan ketjuun:

Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara
Virtanen - Makkonen - Kariya
Tuppurainen - Vänttinen - Pihlman

Uskon kuitenkin, että Pile laitetaan tuohon Jääskeläisen paikalle ja kolmonen ja nelonen kasaillaan aina sitten tilanteen mukaan. Tämä siis sillä edellytyksellä, että Makkosen ketjun peli sujuu. Kaikkein todennäköisimpää kuitenkin on, että se kokoonpanojen kanssa lottoaminen jatkuu vielä pitkään, eikä kiinteitä, pelistä toiseen samoina pysyviä ketjuja luultavammin nähdä - ei ainakaan ennen kuin playoffsit alkaa.
 

Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat
Huh huh tuota JYP:n ryhmää, kun kaikki ovat kunnossa!

Pihlman - Vänttinen - A.Virtanen
Tuppurainen - Makkonen - S.Kariya
Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara
Pesonen - Hakkarainen - Riska
ja lisäksi vielä Sipiläinen ja Lahti ym. reserveissä.

Välivaara - Malmivaara
Koskinen - Vatanen
Kaijomaa - Viitanen
ja lisäksi vielä Kantee ja Jaatinen reserveissä.

Wallinheimo
Tuokkola
ja Laitinen reserveissä.

Jokereiden nimihankinnoista huolimatta JYP nousi silti Makkosen siirron myötä minun mestarisuosikki numero ykköseksi.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huh huh tuota JYP:n ryhmää, kun kaikki ovat kunnossa!

Pihlman - Vänttinen - A.Virtanen
Tuppurainen - Makkonen - S.Kariya
Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara
Pesonen - Hakkarainen - Riska
ja lisäksi vielä Sipiläinen ja Lahti ym. reserveissä.

Välivaara - Malmivaara
Koskinen - Vatanen
Kaijomaa - Viitanen
ja lisäksi vielä Kantee ja Jaatinen reserveissä.

Wallinheimo
Tuokkola
ja Laitinen reserveissä.

Jokereiden nimihankinnoista huolimatta JYP nousi silti Makkosen siirron myötä minun mestarisuosikki numero ykköseksi.

Juurikin näin sillä joukkue on jopa hieman parempi kuin viimevuonna kun mestaruus voitettiin. Rippuen toki miten makkonen pelaa, mutta jo nykyisellään ennen makkosen tuloa joukkue oli erittäin vahva(ja vaikka pelaisi heikon kauden korvaa kyllä hakkaraisen vähintään). Joukkueen runko ollut nyt 3 kautta putkeen kasassa joten kaikki tietävät oman roolinsa ja pelipaikkansa.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mua vois kiinnostaa nähdä mitä Jääskeläinen - Makkonen - Kariya ketju sais aikaseksi. Kannattaa muistaa, että Jäsä on pelaajana sitä arvokkaampi, mitä tärkeemmäks matsit käy, näin kävi viimekin vuonna ja tulee käymään tänäkin vuonna.

Hups, taisin juuri paljastaa kuka on mun suosikkipelaaja JYPissä. Ylivoimalla siihen sitten sopis toinen suosikki Vemmu Jäsän paikalle namuttelemaan ovelia sinne luukulle.

Vaikka Makkonen näin alkumetreillä tuntuman puutteesta kärsiikin, omat odotukset kohdistuu ylivoiman parantumiseen (eihän se voi kun parantua), Makkosen pelaajalaadun myötä, riippumatta ketkä kärkimiehistä sen kanssa säätää.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Hups, taisin juuri paljastaa kuka on mun suosikkipelaaja JYPissä. Ylivoimalla siihen sitten sopis toinen suosikki Vemmu Jäsän paikalle namuttelemaan ovelia sinne luukulle.

Vemmu on kyllä minulle ehdoton ykkönen. HIFK:n kirjoittajat ottivat kuitenkin hernettä nenään, kun menin hieman vertailemaan Jäsää Lennart Petrelliin, vaikka sanoinkin kohteliaasti Lennun oleva parempi versio Jäsästä. Oli kuulemma vertaus ihan perseestä ja Lennua vähättelevä. Vedin sitten vähän play-off tilastoa kehiin...

Ai että kun tulee aina mieleen se kolmas finaali, kun Jäsä kolaa Järventien ja syöttää Louhivaaralle namun. Samoin se viimeisen finaalin 2-4 maali. Siinä on sitä jotain.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Vemmu on kyllä minulle ehdoton ykkönen. HIFK:n kirjoittajat ottivat kuitenkin hernettä nenään, kun menin hieman vertailemaan Jäsää Lennart Petrelliin, vaikka sanoinkin kohteliaasti Lennun oleva parempi versio Jäsästä.

Kohteliaasti sanottuna hifkiläisen lätkätajuttomuuden syvä ilmentymä oli tuolla jossain niiden palstalla tänään, kun joku kiekkolamppu esitti vertauksen Nylanderin ja Murrayn välillä ja valitsisi kuulemma jälkimmäisen ...

Jäsä on roolinsa top-3 tässä maassa ja kun pelit kovenee, se on top -1, näin se vaan menee, ihan kohteliaasti sanottuna.

Onneks meillä on roolissa Jäsä, eikä mikään Lennu, johan toi nimikin kertoo kaiken, jos ei silmä riitä kaukaloon asti.
 

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse ihmettelen kyllä koostumusta Kariya - Makkonen - Virtanen. Näkisin Majakka ja perävaunu - duon rinnalla ennemmin jonkun työteliäämmän laiturin kuten esimerkiksi Tuppuraisen. Muutenkin Kariya-Virtanen - kaksikko samassa ketjussa kuulostaa lähinnä huonolta vitsiltä. Muutaman kerran he ovatkin pelanneet samassa vitjassa aika laihoin tuloksin. Itse rakentaisin Dufvan saappaissa ketjut tällä hetkellä näin:

Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara
Kariya - Makkonen - Tuppurainen
Virtanen - Vänttinen - Pesonen
Riska - Lahti - Sipiläinen.

Kaikkien ollessa terveenä näin:

Pihlman - Hytönen - Louhivaara
Kariya - Makkonen - Tuppurainen
Virtanen - Vänttinen - Pesonen
Jääskeläinen - Riska - Sipiläinen.
 

Baldrick

Jäsen
Ja sitten toisaalta, kun miettii, voisi kuvitella Pilen parantuessa hänet Makkosen ja Kariyan rinnalle. Pile ja Käyrä kuitenkin tuntuvat silloin tällöin löytävän toisensa varsin mallikkaasti.

Ps. Eipä sen Makkosen myöskään pakko ole pelata Kariyan kanssa, jos homma hoituu muullakin tapaa.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara
Kariya - Makkonen - Tuppurainen
Virtanen - Vänttinen - Pesonen
Riska - Lahti - Sipiläinen.

Kaikkien ollessa terveenä näin:

Pihlman - Hytönen - Louhivaara
Kariya - Makkonen - Tuppurainen
Virtanen - Vänttinen - Pesonen
Jääskeläinen - Riska - Sipiläinen.

Täsmälleen samat ketjut mitä itse olen päässäni toivonut ja herkutellut, mutta jotenkinen usko että RD olisi kanssamme samalla linjalla ja hyllyttäisi Hakkaraisen. Taittiin myöskin jo uutisoida että harjoituksissa Makkonen pelasi Kariyan ja Virtasen kanssa.
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mites ajattelette, että hyökkäysvirjat asettuvat Makkosen tultua vahvuuteen? Voisiko olla tyyliin:

1. Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara
2. Virtanen - Makkonen - Kariya
3. Tuppurainen - Vänttinen - Pesonen
4. Riska - Lahti - Sipiläinen

Ja sitten kun Pihlman palaa niin kaveri voisi ottaa paikan vaikka ykkösestä Jääskeläisen paikalta, jolloin JYP:ltä löytyisi hyökkäysvoimaa kolmen kentän laajuudelta.

Kyllä, siinäpähän on juurikin ne ketjut, jotka itse olen järkeillyt parhaaksi kokonaisuudeksi. Ja tosiaan Pile sitten polvivammasta toivuttuaan Hytösen ja Louhivaaran ketjuun, Jäsä sitten ottakoon Pesosen paikan, jolloin Harri jää Ponton fantasia-JYP rosterista ulos.
 

El Guaje

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, Spurs
Kohti kultaa.

Keväällä:

Kariya - Makkonen - Tuppurainen
Pihlman - Vänttinen - Virtanen
Pihlström - Hytönen - Louhivaara
Jääskeläinen - Riska - Sipiläinen

Vatanen - Koskinen
Välivaara - Malmivaara
Viitanen - Kaijomaa

Tuokkola
Wallinheimo

Huhhuh!
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oma päivitetty versio fantasia-ketjuista

Virtanen - Makkonen - Kariya /*syömähammas1
Pihlman - Hytönen - Louhivaara /*syömähammas2
Pihlström - Vänttinen - Tuppurainen /*energiaketju
Jääskeläinen - Riska - Sipiläinen /*pihviketju

+ Pesonen-Lahti-Hakkarainen /varamiehet

-Purku-Kiekko- teki jo oikeat pakkiparit :)

Käsittämättömän kova nippu. Ei voi muuta sanoa..
 

Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat
Nyt alkaa olla jo sellainen tilanne, että pyörittelee noita kenttiä vaikka Purku-Kiekon tai Ponton tapaan, niin ei noista saa huonoja tekemälläkään =)

Kultalippikset jo tilaukseen?
 

Glory

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, NHL
Johan on markkinat! Makkonen ja Pihlström! Pillu tuli kyl puun takaa, vähä niinku aina ennenkin.

Tuli tossa vaan mieleen ku kattelin noita ketju et tosta irtoo pari aika kovaa pelaajaa Mestis karkeloihin D Team:iin. Saa nähä kuinka isolla ringillä Jyp pelaa kevään. Sääliksi käy D Teamin nuoria jotka on jäänyt kaudella vähäisemmälle peliajalle, eipä se tosta ainakaa lisäänny.
 

Burton

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Milläs ketjuilla huomenna Lukko taistoon lähdetään?En uskalla edes veikata.Hakkaraisen pelit taitaa olla vähissä tällä kaudella:)
 

Hans Geering

Jäsen
Suosikkijoukkue
Doncaster Spinners
Virtanen - Makkonen - Kariya
Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara
Pihlström - Vänttinen - Tuppurainen
Riska - Lahti - Sipiläinen

Olisko tuossa huomisen ketjut?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös