Ketjulottoa 2009-2010

  • 68 054
  • 293

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun kokoonpanoja muuteltiin uuteen muotoon, Vänä pois Vemmun ja Pilen välistä jne, JYPin peli myös alkoi kulkea paremmin, jopa voittoja tuli. Löydettiin neljän ehjän ketjun (miinus Immosen jättämä aukko, jota Turre paikkasi) harmoninen kombinaatio, josta edelleenkin pidetään kiinni. Käytännössä pelipaikat on jäädytetty eikä hyökkääjien osalta kilpailua ole - kuten ei pakkienkaan, tosin ainoastaan siksi ettei löydy miehiä jotka kilpailisi noista paikoista. Listasta on selkeän kenttien roolituksen vuoksi vaikea lähtee "penkittämään" ketään - nelosta lukuunottamatta tulee lähinnä vain Pesonen mieleen ja hänen korvaaminen jollakin Piiroiselle tai Poukkulalla tuntuu vähän turhalta. Toisaalta ihan aito kilpailutilanne viime vuoden tapaan saattaisi tuoda jotakin extraa hyökkääjien tekemisiin. Ketjut on nyt kuitenkin roolitettu sillä tavalla, ettei sinne ole D Teamissä pelaavilla miehillä Jonne Virtasta lukuunottamatta saumoja tulla. Nelosketjun kanssa pelailu saattaisi auttaa tässä. Miksei laitettaisi Riska-Lahti-Virpiö -kolmikkoa kasaan ihan vaan siksi, että Jone pääsisi näyttämään taitojaan. Koska Virpiö ei ole puolustava pelaaja? Niinpä niin. Rooliketjut on nyt jämäytetty ja se myös jollakin tapaa on jämäyttänyt JYPin pelin.
 

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Tämän päivän peliin näyttää kentälliset vähintääkin mielenkiintoisilta.

http://http://www.sm-liiga.fi/ottelut/ennakkoraportti/36160.html

Ykkönen näyttäisi minulle kyllä toimivalta, Hytönen ja Louhivaara rouhivat kulmista kiekot ja Pile laittaa sisään. Eikä jää Pihlmankaan kyllä kulmaväännöissä monelle kakkoseksi.

Kakkonen saattaisi olla se tuleva JYPin ykkönen, ellei sentteriä hankita. Tuppurainen ilmiliekeissä kuten Kariyakin, joka on viimeinkin tajuttu siirtää laitaan. Tässä ketjussa se on sentteri joka parhaiten kaivaa limpun kulmista, saas nähdä miten puhti riittää puolustustehtäviin ja alivoimiin.

Kolmonen ja nelonen myös melkoisia kuriositeetteja, on näköjään sekoitettu pakkaa ihan huolella. Mielenkiintoista nähdä, miten Virtanen istuu tuohon. Pakkiparit jees, mutta arveluttaa, kuinka hyvin toimii ykköspari omassa päässä. Kaijomaa lienee parantanut otteitaan alkusyksystä, Kantee vaikuttaa silti hasardilta.
Jäädäänpä katsomaan, miten toimivat tänään ja jatketaanko samoilla kentillä eteenpäin (lienevät kovasti toisistaan riippuvaiset kysymykset).
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Kaijomaa lienee parantanut otteitaan alkusyksystä, Kantee vaikuttaa silti hasardilta.
Mun mielikuva on se, että Kantee on ollut ensimmäistä ottelua lukuunottamatta varma omassa päässä. Kaijomaa puolestaan on ollut näitä on/off -pelaajia. Joskus hyvä, toisaalta on myös pelannut todella huonoja pelejä.

Nyt RD sitten kokeilee sitä ehdottamaani kentällistä eli tuota Vänttisen johtamaa kenttää. Toki siellä on muitakin odottomattomia muutoksia, mutta ainakin nyt nähdään miten tuon kolmikon peli kulkee vastustajan päässä ja toki puolustussuuntaakin.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mun mielikuva on se, että Kantee on ollut ensimmäistä ottelua lukuunottamatta varma omassa päässä. Kaijomaa puolestaan on ollut näitä on/off -pelaajia. Joskus hyvä, toisaalta on myös pelannut todella huonoja pelejä.
Kantee on ollut ihan hyvä ja perusvarma pakki. Ei valittamista. Kaijomaa on parantanut alkukauden aikana peliään jatkuvasti. Kaijomaa on tällä hetkellä joukkueen parhaimpia pakkeja mielestäni.
 

El Guaje

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, Spurs
Ykkönen pelaa tällä hetkellä loistavasti, mutta minä haluaisin nähdä Louhivaaran paikalla Antti Virtasen. Ossi on kuitenkin jäänyt hiukan J-P:en ja Pilen varjoon. Antista saataisiin myös enemmän irti ykköskentässä. Onko tuota koostumusta edes kokeiltu?
 

Jöysmä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja D-Team
Kantee on ollut ihan hyvä ja perusvarma pakki. Ei valittamista. Kaijomaa on parantanut alkukauden aikana peliään jatkuvasti. Kaijomaa on tällä hetkellä joukkueen parhaimpia pakkeja mielestäni.

Kantee on ollut hyvä. Pärjää liukkaitten hyökkäjien kanssa paremmin kuin esim. Viitanen tai Malmivaara. Ja lisäksi Kantee ei ole erottunut kentällä, joka on hyvän pakin merkki.
Kaijomaan peli on ollut ailahtelevaa. Joukkoon on sattunut erittäin huonojakin pelejä. Ei missään nimessä joukkueen parhaimpia pakkeja.

Välivaara ja Vatanen ovat mielestäni olleet parhaat pakit.

Saas nähdä mitkä kentät nyt kehitellään kun Vänttinen on sivussa muutaman viikon. Tuo Virtasen ehdotus J-P:n ja Pilen rinnalle kuulostaa mielenkiintoiselta.
 
Ykkönen pelaa tällä hetkellä loistavasti, mutta minä haluaisin nähdä Louhivaaran paikalla Antti Virtasen. Ossi on kuitenkin jäänyt hiukan J-P:en ja Pilen varjoon. Antista saataisiin myös enemmän irti ykköskentässä. Onko tuota koostumusta edes kokeiltu?


Onhan sitä kokeiltu, eikä se toiminut. Louhivaara pelaa todella hyvin tuossa ketjussa. Ei kannata tuijotella pelkkiä pisteitä. Tällä hetkellä Hytösen kentän peli on niin yksinkertaisen tehokasta ja hyvin roolitettu, ettei sitä kannata rikkoa. Mun mielestä tällä hetkellä on hyvin taitoa kolmeen kenttään. Virtanen ja Hakkarainen hakekoon sitä yhteispeliä harjoituksissa ja otteluissa rauhassa, koska tulosta tulee tasaisesti. Kai se ois hyvä vaihteeksi rauhoittaa tuota ketjulottoa, kun ei uutta sentteriäkään ole näkynyt.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Onhan sitä kokeiltu, eikä se toiminut. Louhivaara pelaa todella hyvin tuossa ketjussa.

Missä vaiheessa? Itse en ainakaan muista, että Pile-JP-Antti olisi jossain muodossa kokeiltu lukuunottamatta satunnaisia vaihdoksia.

Purku-Kiekko tarttui siihen asiaan mihin itsekin meinasin että Virtas-Antti jonka tehot soisi JYPin käyttöön erittäin mieluusti, menee nyt hukkaan tuossa kokoonpanossa.

Ainakin Kariyan tullessa näytti siltä, että Antti-Steve parivaljakko ei toimi ja jos kolmosketjussa on kiekollisena taiturina ja kikkailijana Harri Pesonen, niin ainakin minä näkisin että paras mahdollinen yritys saada Antti viime vuoden pistetahtiin olisi palauttaa mies Pihlmanin rinnalle, kulmassapyörijä-Louhivaaran tilalle.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kariya-Hytönen-Pihlman olisi kyllä todella hyvän kuuloinen kenttä, mutta nyt Vänttisen ollessa loukkaantuneena Kariyaa on vain yksinkertaisesti pakko peluuttaa sentterinä, joten tuota tuskin tullaan näkemään. Louhivaara on todellakin tuossa ykköskentässä jotenkin hieman varjoissa, ja Virtanen jää täysin hukkaan kolmosketjussa, joten minä lähtisin kokeilemaan seuraavia ketjuja:

Virtanen-Hytönen-Pihlman
Tuppurainen-Kariya-Pesonen/Louhivaara
Ikonen/Poukkula-Hakkarainen-Louhivaara/Pesonen
Jääskeläinen-Riska-Sipiläinen

Tuppurainen-Pesonen parivaljakon yhteispeli ei ainakaan aikaisemmin ole ollut kovin kehuttavaa luokkaa, joten siinä määrin kavereiden pistäminen samaan ketjuun vähän epäilyttää. Kuitenkin myös Pesoselle haluaisi antaa näyttöpaikkaa muidenkin kuin Hakkaraisen vieressä, sillä kyllähän hänellä Opaa enemmän ratkaisupotentiaalia löytyy. Pahoja valintoja.

Piiroiselle en näe roolia liigamiehistössä, mieluummin kolmosketjuun näitä tulevaisuuden nimiä, joista tulee vielä olemaan hyötyäkin.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Virtanen ei ollut yhtä sopiva pala Kariyan ja Tuppuraisen mukaan kuin Vänä. Louhivaara näyttää myös menevän eri tasolla kuin Hytönen ja Pile tulikuumassa ykkösessä. Oma muodostelma olisi mallia tätä:

Pihlman - Hytönen - Virtanen
Tuppurainen - Kariya/Vänttinen - Louhivaara/Kariya
Pesonen - Hakkarainen - Ikonen/Louhivaara
Jääskeläinen - Riska - Sipiläinen

Kakkosena olevat vaihdoehdot käyttöön, kun Vänttinen palaa pelaavaan kokoonpanoon.
 

Torspo82

Jäsen
Mikäli yksi sentteri saataisiin ja kun Vänäkin taas toipuu, näkisin mieluusti mm. seuraavanlaiset ketjukoostumukset:

Pihlman-Hytönen-Kariya
Tuppurainen-Sentteri X-Virtanen
Pesonen-Vänttinen-Louhivaara
Jääskeläinen-Riska-Sipiläinen

Kaksi ensimmäistä ketjua omaisivat selkeää ratkaisupotentiaalia ja hoitelisivat myös ylivoimat. Kolmosketju pystyisi pelaamaan hyvin molempiin suuntiin ja nelonen keskittyisi pelaamaan nolla-nollaa ja häiritsemään vastustajia. Kolmos- ja nelosketjut pelaisivat myös alivoimat. Ilman ulkopuolelta tulevaa sentteriä Vänttinen nousisi kakkosketjuun ja Hakkarainen saisi paikan kolmosesta.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minä olen jo jonkin aikaa herkutellut mielessäni nuorisokenttä -kokeilua. Eli mallia P.Jormakka-Ikonen-Pesonen. Kaikki ovat jo liigaympyröissä vähintäänkin käväisseet ja näyttäneet pystyvänsä liigavauhtiin. Mestiksessähän he ovat täräytelleet jo huikeita pistesaldoja. Tämä kenttä siis kolmoskentäksi, vaikka johonkin rakoon, jossa pari loukkaantumista osuu samaan aikaan vakiomiehille, koska sellainen hetki varmasti jossain vaiheessa tulee. Kokeilemisen arvoinen tuo yhdistelmä on joka tapauksessa. Vauhtia ainakin luulisi piisaavan.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minä olen jo jonkin aikaa herkutellut mielessäni nuorisokenttä -kokeilua. Eli mallia P.Jormakka-Ikonen-Pesonen. Kaikki ovat jo liigaympyröissä vähintäänkin käväisseet ja näyttäneet pystyvänsä liigavauhtiin. Mestiksessähän he ovat täräytelleet jo huikeita pistesaldoja. Tämä kenttä siis kolmoskentäksi, vaikka johonkin rakoon, jossa pari loukkaantumista osuu samaan aikaan vakiomiehille, koska sellainen hetki varmasti jossain vaiheessa tulee. Kokeilemisen arvoinen tuo yhdistelmä on joka tapauksessa. Vauhtia ainakin luulisi piisaavan.

Voisi jopa toimia ainakin yksittäisisissä peleissä tuommoinenkin kokeilu varsinkin nyt kun Vänttinen on sivussa.

Tuosta Virtasen mahdollisesta nostossa louhivaaran tilalle. Sitä kyllä taidettiin kokeilla alkukaudesta tai ainakin harjoitusottelussa että hytönen pelaisi virtasen ja pihlmanin keskellä mutta silloin oli koko joukkueen peli ja varsinkin tuon koko kolmikon peli niin sekaisin että siitä ei voi vetää johtopäätöksiä. Ainakin sitä voisi kokeilla jossakin pelissä, mutta toisaalta tuo Pihlman-hytönen- louhivaara on toiminut hyvin vaikka louhivaara ei olekkaan pisteillä juhlinut pahasti. Tällähetkellä Virtanen on vähän yksinäinen ollut kolmosketjussa eikä apuja ole tullut joten tuota voisi kokeilla ainakin. Toisaalta menisikö louhivaara sitten hukkaan muissa ketjuissa samalla lailla kun Virtanen nyt?

Pahoja valintoja ja vänttisen loukkaantuminen sotkee ketjuja viellä entisestään. Viimepelissä rakennettu Tuppurainen- kariya- Virtanen ei toiminut joten tuohon ketjuun pitäisi muutoksia saada hieman aikaan. Myöskään piiroinen ei kolmosketjussa hirveästi minua vakuuttanut mutta sen sijaan Hakkarainen-pesonen kaksikko pelasi hyvin yhteen.

nykyisessä muodossaan kakkosketju on aivan lian heppoisen ja kääpiön oloinen. Oli puolustuspäässä välillä aika pulassa. Virtasen ja louhivaaran vaihtaminen keskenään voisi olla harkittavissa vakavasti ainakin kokeiluna jos kariyaa meinataan jatkossakin sentterinä peluttaa niin kakkosketju tarvitsee isompaa pelaajaa rinnalle ja varsinkin puolustuspään pelaamiseen Louhivaara sopii paremmin.

Ketjut voisivat mennä siis näin ainakin Vänttisen peluun asti

Pihlman-Hytönen- Virtanen
Tuppurainen- Kariya- Louhivaara
Poukkula/jormakka/Ikonen/virpiö - Hakkarainen- Pesonen
Jääskeläinen- Riska- Sipiläinen
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kertokaapa miksi hyvin toimiva Hytösen kenttä pitäisi rikkoa ja tuoda Virtanen siihen. Koska hän on Virtanen? Loistava pelaaja joka ei juuri nyt ole loistava, koska pelaa väärien miesten kanssa? Arvostan ja ihailen Vemmua pelaajana ihan helvetisti, mutta jotenkin sellainen fiilis on, että hän ainoastaan rikkoisi tällä hetkellä hyvin toimivan Pihlmanin ja Hytösen yhteistyön. Tai toisin päin, Hytönen ei ole sellainen kiekollinen pelaaja, jota Vemmu tarvitsee kaveriksi että peli kulkee. Virtasen ongelma tietenkin on, ettei tällä hetkellä sellaista kiekollista pelaajaa, tai ainakaan sentteriä, hänen vierelleen yksinkertaisesti ole. Käsitykseni mukaan tuo Virtanen-Kariya-Tuppurainen -kolmikko ei ollut kovinkaan ihmeellisessä iskussa pelsupelissä?

Niin tai näin, kuvio on varsin yksinkertainen. JYPissä on tällä ketkellä 2 sentteriä, joille RD uskaltaa antaa kiekollista vastuuta, Hytönen ja Vänttinen, joista toinen on loukkaantuneena. Lisäksi JYPillä on 4 enemmän tai vähemmän huippulaituria: Pihlman, Kariya, Virtanen ja Tuppurainen. Periaatteessa näistä saisi 2 hyvää ketjua, mutta "ongelman" tekee tuo Louhivaara. Mielestäni kaikkien pitää vain hyväksyä, että Opan paikka on J-Pn vierellä ja sillä sipuli. Tämän johdosta nämä "huippulaiturit" on laitettava kolmeen ketjuun (paitsi nyt kun Kariya sai Vänän paikan) ja Virtanen on vaisujen esitysten myötä jämähtänyt tuonne kolmoseen. Ylivoimajutut on sitten asia erikseen ja ne huomioituna on turha väittää, etteikö Vemmu sais laatuaikaa.

Minun ehdotukset tiistain Blues-otteluun:

Pihlman-Hytönen-Louhivaara
Kariya-Ikonen(onko pelikunnossa?)-Virtanen / Jos Ikonen ei ole kunnossa: Poukkula (tms.)-Kariya-Virtanen
Tuppurainen-Hakkarainen-Pesonen
Jääskeläinen-Riska-Sipiläinen
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kertokaapa miksi hyvin toimiva Hytösen kenttä pitäisi rikkoa ja tuoda Virtanen siihen. Koska hän on Virtanen? Loistava pelaaja joka ei juuri nyt ole loistava, koska pelaa väärien miesten kanssa? Arvostan ja ihailen Vemmua pelaajana ihan helvetisti, mutta jotenkin sellainen fiilis on, että hän ainoastaan rikkoisi tällä hetkellä hyvin toimivan Pihlmanin ja Hytösen yhteistyön. Tai toisin päin, Hytönen ei ole sellainen kiekollinen pelaaja, jota Vemmu tarvitsee kaveriksi että peli kulkee. Virtasen ongelma tietenkin on, ettei tällä hetkellä sellaista kiekollista pelaajaa, tai ainakaan sentteriä, hänen vierelleen yksinkertaisesti ole. Käsitykseni mukaan tuo Virtanen-Kariya-Tuppurainen -kolmikko ei ollut kovinkaan ihmeellisessä iskussa pelsupelissä?

Kyllähän siinä vaan haetaan JYPin etua, että Virtasen tehopotentiaali saataisiin koko laajuudessaan joukkueen käyttöön.
Kun Kariyan kanssa Antin peli ei toimi ja Tuppuraisen tehohana on vähän hiljentynyt maaottelutauon jälkeen, niin katseethan kääntyvät siihen käyttämättömään reserviin.

Ja mä pidän edelleen kiinni tästä logiikasta, että yksikään pelipaikka kenenkään rinnalla ei ole kiveen hakattu, jos joukkueen edun vuoksi voi ja on mahdollista hakea tehokkaampaa ratkaisua.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Minä olen jo jonkin aikaa herkutellut mielessäni nuorisokenttä -kokeilua. Eli mallia P.Jormakka-Ikonen-Pesonen. Kaikki ovat jo liigaympyröissä vähintäänkin käväisseet ja näyttäneet pystyvänsä liigavauhtiin.

Kokonaista nuorisokenttää en näkisi olevan mahdollista, mutta alkukaudesta huomattavasti parantaneen Hakkaraisen ympärille olisi loistava rakentaa tuommoinen viritys. Harri Pesonen oli Pelicansia vastaan loistava ja siihen viereen joko Ikonen tai Virpiö. Näillä mennään.
 

Seventeen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No nyt siellä on nuorisokenttä tarjolla mallia P.Jormakka - Lahti - Pesonen, toivotaan onnistumisia ja peliaikaa.

Tuohon pitää kommentoida että tuo ykkönen on ihan toimiva noin että Louhivaara pyörii kulmissa tehottomana, ei se mitään haittaa jos yksi lenkki ei kalastele syöttöpisteitä tai tee maaleja. Louhivaaralla on kumminkin aika iso rooli tuossa joukkueessa. Katsokaapas sellaisia tilanteita missä vastustaja pääsee vastaiskuun ja orastavaan ylivoima hyökkäykseen. Louhivaara ja kakkosessa Tuppurainen luistelee välillä pitemmästäkin takamatkasta ukkoja kiinni ja estää ylivoima hyökkäyksiä, näitä asioita suuri yleisö ei hirveästi arvosta, mutta RD:n pelikirjassa niillä voi olla jonkinlainen merkitys.

Eli Ykkönen pidetään tuollaisena niin kauan kuin pelin sujuu noin loistavasti. Kyllä sieltä Louhivaarallekkin paikkoja ja maaleja siunaantuu, viimeistään Finaaleissa.

Mutta kyllä tuo rosteri nyt väkisinkin sentteriä vielä kaipaa kevään peleihin.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pitkiä pätkiä on menty suht vaki ketjuilla, mutta viime peleissä on alkanut lottopallot taas pyörimään. Johtuu osittain tietenkin Vänttisen ja Hakkaraisen loukkaantumisista sekä siitä, että marraskuun hyvä ote on hieman hiipunut. Oma kysymykseni, pitäiskö vielä ennen joulutaukoa yrittää pitää joistakin ketjuista kiinni vai vedetäänkö nämä muutamat pelit vielä mitä-sattuu (ja miten-sattuu?) -kokoonpanoilla? Pitäisikö luopua ylivoiman erikoiskentistä - ne kun laittaa aina peruspeliä sekaisin ja toisekseen, millois JYP on muuten viimeksi tehnyt yv-maalin muuten kuin 2 miehen ylivoimalla? Itse olen huono ehdottelemaan kenttiä, mutta kokeillaas jotakin:

Pihlman-Hytönen-Louhivaara (hyväksitodettu)
Tuppurainen-Kariya-Virtanen (sorry Kariya, pakko pistää munia samaan koriin)
Jääskeläinen-Lahti-Pesonen (Jäsä Pesosen rinnalla paljon parempi kuin joku Tuppurainen tai Virtanen)
Jormakka (tai vaikka Auvitu, ihan sama)-Riska-Sipiläinen
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pihlman-Hytönen-Louhivaara (hyväksitodettu)
Tuppurainen-Kariya-Virtanen (sorry Kariya, pakko pistää munia samaan koriin)
Jääskeläinen-Lahti-Pesonen (Jäsä Pesosen rinnalla paljon parempi kuin joku Tuppurainen tai Virtanen)
Jormakka (tai vaikka Auvitu, ihan sama)-Riska-Sipiläinen
Ykkönen ok, kakkonen ei. Kariya ei-vaan-toimi keskellä, joten Kariya laitaan ehdottomasti! Se on jo nähty niin miljoonaan kertaan, että Kariya menee täysin hukkaan keskellä pelatessaan. Itse lähtisin jotain tällaista rakentelemaan:

Pihlmän-Hytönen-Louhivaara
Tuppurainen-Riska-Virtanen
Kariya-Ikonen-Pesonen
Jääskeläinen-Lahti-Sipiläinen

Virtasen paikka mietityttää eniten, koska hän on aivan unessa. Ehkäpä Riska saa raivattua tilaa ja Allu hakeutuu maalipaikkoihin Virtasen rakentaessa peliä? Kokeilemisen arvoista. Kariya piti saada laitaan ja mielestäni Ikosen potentiaalia ei ole vielä täysin nähty. Pessi on parantanut ja pelannee melko hyvin yhteen Ikosen kanssa. Kariya tuo ketjuun peliälyä. Nelonen on varma valinta. Lahti on pelannut ihan jees, mutta liigatasolla neloskenttää ylemmäksi ei riitä peliäly, eivätkä kädet. Jäsä ja Sipi ovat täydellisiä neloskentän miehiä, ehkä jopa liigan parhaimmistoa siinä hommassa.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Laitetaan nyt siis oikeaan ketjuun. Eli Kariya on ollut aika yössä viime pelit, joten ketjut muotoon:

Kariya-Hytönen-Pihlman
Tuppurainen-Ikonen-Virtanen
Pesonen-Riska-Louhivaara
Sipiläinen-Lahti-Jääskeläinen

Vaikeahan noita ketjuja on rakennella, jos lähtökohtaisesti ei löydy kuin 1 ykköskorin sentteri, ja pari 3-ketjuun sopivaa, jotka tosin molemmat ovat telakalla. Sitten joudutaan arpomaan noista 4-ketjun miehistä, ja D:n nuorista lupauksista nuo puuttuvat palaset.

Edit: Laitetaankin vielä Allu ja Pessi toisinpäin verrattuna tuohon aiempaan postaukseen, eli Allu kakkoseen.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tällähetkellä ei oikein tunnu löytyvän kunnollisia pysyviä ketjumuodostelmia. Jossain vaiheessa kautta tuo ykkösketju Pihlman-Hytönen- Louhivaara oli pitelemätön, mutta ennen joulutaukoa ja nyt nämä kaksi peliä tuo ketju ei ole kovin ihmeelisiin tekoihin yltänyt( toki eilen pihlman 0+2 ja hytönen myös 0+2).

Eilisen ja kauden perusteella ketjut voisivat jatkossa mennä seuraavasti

Tuppurainen-Vänttinen- Kariya
Pihlman- hakkarainen/ X - Virtanen
Jääskeläinen- Hytönen- Louhivaara
Riska-Lahti- Sipiläinen


Näistä ainakin tuo Vänttisen ketjun pitäisin tuossa muodossa sillä Kariya ei pysty pelamaan kovin vahvasti keskellä ja Tuppurainenkaan ei ole mikään voimalaituri joten tuo ketju tarvitsee Vänttisen kaltaisin pelaajan joka tekee kulmassa töitä ja raivaa tilaa kentällä. Eilen tuon ketjun peli sujui kuten ennen Vänttisen loukkaantumista eli loistavasti.

Pihlman ja Virtanen tuntuivat löytävän hyvin toisensa eilen ja heti kun Pihlman tuli samana ketjuun alkoi Vemmun kädet käydä lähestulkoon entisen tapaan ja heti alkoi sitä juonikkuuta löytyä. Hakkarainen ei kyllä ole kovin juonikas ja kädet ei riitä pihlmanin ja virtasen tasolle joten tuohon ketjuun tarvisi melkein sitä ykkössenteriä, mutta siihen asti kun sen saisi niin sitä hakkarainen vaikka voisi yrittää esittää Immosta..

Kolmosketjussa voisi pelata vanha tuttu Jäskeläinen-Hytönen- Louhivaara , tarvittaessa myös jääskeläinen voi korvata vaikka pesosella ym.. mutta tämä ketju siis huolehtii siitä mitä parhaiten osaa eli himmentää vastustajan ykköset. Vaikka tuossa laiturina ei olisikaan Pihlmania niin silti Hytönen-Louhivaara on niin kova tutkapari että iskee siinä samalla silti kohtalaiset tehot

Nelonen sitten on se jota ei saisi rikkoa enää koko kauden aikana jos ei loukkaantumisia tule, Riska- Lahti- Sipiläinen tekee kovaa työtä joka pelissä ja oli eilenkin yksi vaarallisimpia ketjuja ja sai vastustajan hämilleen.
 

Borzov

Jäsen
Tänään kokoonpanossa Matti Koistinen. Lahjakas pelaaja kyseessä, mm. nuorten mm kisat pelannut aikanaan. Hyvä paikka tänään Malmivaaran rinnalla. Tosin molemmat taitaa olla ns. stay home tyyppisiä puolustajia. Koistinen omaa valtavan potentiaalin, nyt sitä pitäisi saada vielä esiin. Ei mikään pistelinko, eikä yv pelin pyörittäjä vaan omanpään luuta. Pelaa myöskin kokoisekseen mielestäni melko kovaa. Todellakin hyvä asia, että mies saa näyttöpaikan. Sen hän on ansainnut hyvillä otteilla D:ssä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään kokoonpanossa Matti Koistinen. Lahjakas pelaaja kyseessä, mm. nuorten mm kisat pelannut aikanaan. Hyvä paikka tänään Malmivaaran rinnalla. Tosin molemmat taitaa olla ns. stay home tyyppisiä puolustajia. Koistinen omaa valtavan potentiaalin, nyt sitä pitäisi saada vielä esiin. Ei mikään pistelinko, eikä yv pelin pyörittäjä vaan omanpään luuta. Pelaa myöskin kokoisekseen mielestäni melko kovaa. Todellakin hyvä asia, että mies saa näyttöpaikan. Sen hän on ansainnut hyvillä otteilla D:ssä.

Hyvin pelasi Koistinen näin ekaksi otteluksi JYP:ssä ja vastuutakin tuli melkohyvin kun 16 minuuttia pääsi pelamaan. Myös pesonen kolmosketjussa täytti hommansa hyvin. Kolmosketju taitaa olla jopa parhaimillaan tuossa muodossa Tuppurainen- Hakkarainen - pesonen. Ainakin Jokereita vastaan toimi hyvin ja melkein sama tuntuma aikaisempinakin kertoina kun tuo ketju kasassa. Vaikka tuntuukin välillä että tuppurainen ja pesonen ei sovi toisilleen niin loppujen lopuksi yhteistyö toimii hyvin.

Toivottavasti Pihlman ja Viitanen palaa, mutta Jokeripeli näytti sen että myös ratkaisuvoimaa löytyy muualtakin joukkueesta ja D teamin kanssa yhteistyö pelaa hyvin, loukkaantuneiden tilalle voidaan nostaa melkein kenet vain ja aina homma pelaa. En siis tarkoita että olisi hyvä kenenkään loukkaantuminen, mutta hienoa että yhteistyötä tehdään niin saadaan aina valmis pelaaja tilalle.. tosin kohta on helmikuu ja taas pitää valita pelaajat jotka jää JYP:iin ja D teamiin, mutta silti ihan kylmiltään jokapeliä koko kauden ylimääräiset joudu katsomossa makkarajonossa seisoa joka on hyvä juttu..
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kolmosketju taitaa olla jopa parhaimillaan tuossa muodossa Tuppurainen- Hakkarainen - pesonen. Ainakin Jokereita vastaan toimi hyvin ja melkein sama tuntuma aikaisempinakin kertoina kun tuo ketju kasassa. Vaikka tuntuukin välillä että tuppurainen ja pesonen ei sovi toisilleen niin loppujen lopuksi yhteistyö toimii hyvin.
Eipä taida olla tuo ketju ensimmäistä kertaa yhdessä. Koko viime keväthän kolmosketju oli enimmäkseen tuossa muodossa. Maaleja ei kuitenkaan tullut ihan toivotulla tavalla - Tuppuraiselta niitä ainakin odotettiin enemmän - ja kun kerran nyt niitä maaleja on Allulle alkanut tulemaan, niin on selvä ettei tuota vanhaa kolmikkoa olla kasattu uudelleen yhteen. Mutta eihän se huono juttu ole jos peli nyt kulkee. Mielenkiintoista nähdä, että JOS Pile pian parantuu, niin lähteekö Pesonen takaisin D Teamiin vai hajoittaako RD nelosketjun ja pistää Lahden sinne. Hakkaraisenhan se kuuluisi vaihtaa sarjatasoa, mutta luultavasti se on Pesonen, joka saa lähteä - ainakin jos nelonen jatkaa hyviä otteitaan.
 

Fordél

Jäsen
Mites ajattelette, että hyökkäysvirjat asettuvat Makkosen tultua vahvuuteen? Voisiko olla tyyliin:

1. Jääskeläinen - Hytönen - Louhivaara
2. Virtanen - Makkonen - Kariya
3. Tuppurainen - Vänttinen - Pesonen
4. Riska - Lahti - Sipiläinen

Ja sitten kun Pihlman palaa niin kaveri voisi ottaa paikan vaikka ykkösestä Jääskeläisen paikalta, jolloin JYP:ltä löytyisi hyökkäysvoimaa kolmen kentän laajuudelta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös