Ketjulotto kaudella 2022–2023

  • 204 326
  • 1 808

TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Helpoimman ratkaisun kautta. Näin on tehty ennenkin. Toki hassua että tuollainen ketju on nimellinen ykkönen. Yleensä tämä ykkönen pakkaa saamaan eniten peliaikaakin.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Helpoimman ratkaisun kautta. Näin on tehty ennenkin. Toki hassua että tuollainen ketju on nimellinen ykkönen. Yleensä tämä ykkönen pakkaa saamaan eniten peliaikaakin.
Niinpä, sillä kolmonen olisi se oikea ykkönen. Mutta ammattilaiset valmentaa ja me fanit vaan haaveilemme *hymiö*.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Täältä löytyy jonkin verran ymmärrystä valmennuksen ketjuratkaisuille. Ensinnäkin Myllymaa ja Knihti tuntevat toisensa ja pelitapansa jo pitkältä yhteiseltä junnutaipaleelta. Mahdollisesti tässä myös kaavaillaan heistä jonkinlaista tutkaparia tästä eteenpäinkin. Sitten taas suoraviivaisen ja heikommalla pelisilmällä varustetunTalajan rinnalle ei oikein sovi Myllymaan tapainen taitosentteri. Appelin kentälle on varmasti kaavailtu vaativa puolustustehtävä vastustajan ykköstä vastaan ja näin peliaikaakin kertynee kohtuu paljon. Appeli kyllä tämän kestää. Kun kyse on yksittäisestä mutta äärettömän tärkeästä pelistä, niin halutaan mennä vähillä muutoksilla. Pelin kriittisissä vaiheissa aloittajaa vaan pitäisi miettiä tarkkaan. Jos Appelilla ei aloitukset tartu niin sitten on katsottava tuuraajaa sen mukaan kellä tarttuu.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jukurit peluuttaa junnukisoista palaavaa Huuhtasta, mikä oli syynä Ässillä ettei peluuteta? Annetaan pojille huilia vai?
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Täältä löytyy jonkin verran ymmärrystä valmennuksen ketjuratkaisuille. Ensinnäkin Myllymaa ja Knihti tuntevat toisensa ja pelitapansa jo pitkältä yhteiseltä junnutaipaleelta. Mahdollisesti tässä myös kaavaillaan heistä jonkinlaista tutkaparia tästä eteenpäinkin. Sitten taas suoraviivaisen ja heikommalla pelisilmällä varustetunTalajan rinnalle ei oikein sovi Myllymaan tapainen taitosentteri. Appelin kentälle on varmasti kaavailtu vaativa puolustustehtävä vastustajan ykköstä vastaan ja näin peliaikaakin kertynee kohtuu paljon. Appeli kyllä tämän kestää. Kun kyse on yksittäisestä mutta äärettömän tärkeästä pelistä, niin halutaan mennä vähillä muutoksilla. Pelin kriittisissä vaiheissa aloittajaa vaan pitäisi miettiä tarkkaan. Jos Appelilla ei aloitukset tartu niin sitten on katsottava tuuraajaa sen mukaan kellä tarttuu.

Ihan hyvä pointti, ei dramaattisia muutoksia yksittäiseen mutta tärkeään peliin. Knihdin pelirytmistä ei ole tietoa, junnuketjulta voinee ainakin odottaa jonkinlaista ennakkoluulottomuutta - kuhan vaan se palomies toimii omiin päin. Kiekollisena mahdollisuuksia, kiekottomana...uhkia? Katotaan paljonko vastuuta siunaantuu.

Barach, Turgeon. Heilläkin päivän kunto heilauttelee vähäsen, silti löisin Appelia ennemmin alotusympyrään.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Barach, Turgeon ja Virtanen. Ainakin minun mielestä kyennyt pelillään tekemään hyvin tilaa muille. Turgeonista jäänyt mieleen, että tuo kiekon jalalla ylös, jättää laidalle paikalla olevalle hyökkääjälle ja ajaa kohti maalia. Barach luo liikkeellään tilaa muille pelaajille. Virtanenkin ajaa maalia kohti, ja sillä luonut välillä hyvin tilaa omasta mielestä.

Järvinen ja Graber on sellaisia pelaajia jotka kykenee pelaamaan kiekkoa sinne vapaaseen tilaan. Graberin syötöt osuu aika tarkasti Ässäpelaajien lapaan, uskaltaa pelata myös sinne keskustaan, mutta varsinkaan Barach ei suoraan syötöstä lauo, ja hukkaa siinä aina jonkin sortin maalintekopaikan, kun ottaa haltuun.

Ja Knihtin rannelaukaus:

Aika näkymätön Knihti ollut niissä peleissä mitä pelannut, mutta pelaa fiksua peliä. Viitalan ylivoima maalin muistan viime kaudelta, Knihti oli samaisessa koostumuksessa ja sai syötön maaliin. (2.2.2022) pelattu peli. Liikkui tuossa ylivoimalla ihan hyvin kokoajan.

Knihtiä todella voitaisiin kokella jossain kunnon ketjussa, jos poika on kunnossa. Talaja voitaisiin tiputtaa alemmas, hänen peli ei ole siellä kärkikenttien tasolla.

Alkaa menemään ketjun aiheen ohi jo.

Hiukan eri asia itsellä mielessä.
Pakkihan on jokatapauksessa menossa maalille, joten Turgeon ei tee tilaa viemällä vastustajia pois pelin alta.

Enemmänkin hain tilannetta, joissa kiekollisena aktiivisesti pyritään imetään vastustajia kiekolliseen pelaajaan.
Ollaan ajamassa vaikka kohti maalia tai päätyviivaa ja vedetään varjostaja syvällä, siitä hyvä syöttö vapautuneeseen tilaan tai toiseen aaltoon.
Vedetään jarrut kiinni viivan alla, odotetaan se sekunti ja kun vastustaja reagoi niin syöttöä vapailla äijlle, viivaa pitkin tai laukaisupaikoilla,takatolpalle yms.
Tai kuten Barach tekee pysytään kiekolla liikkeellä ja imetään vastustajat sillä tavalla itseensä. Ongelmana vaan on, että Barach ei oikein saa mitään vapauttavia syöttöjä annettua ahdistettuna, koska keskittyy enemmän lähimpien pelaajien väistelemiseen ja harhautteluun.

Itsellä Knihdistä jäänyt fiilis, että fysiikka ei ole vielä ihan Liiga tasolla?
Kivahan se olisi saada Ässiinkin oma Kucherov.

Itse olen pidempään jo toitottanut, että nuorille pitäisi antaa ensin peliaikaa hiukan suojatummassa roolissa, mutta kuitenkin sellaisessa, jossa pystyvät jo sitä omaa pelityyliään myös tuomaan esiin.
Nelosessa oppii kyllä sen vaateen kamppailupelaamisesta, mutta hyvin vähän siinä pääsee sellainen kiekollinen pelaaja näyttämään taitojaan siinä hyökkäävämmässä roolissa.
Eli olisi se ykköskenttä mikä kantaisi sen suurimman vastuun ja paineen joukkueen hyökkäyspelistä ja sitten 2-3 ketjuissa olisi näille nuorille niitä paikkoja.

No nythän nimellinen ykkösketju on ominaisuuksiltaan lähempänän nelosta ja nelonen lähempänä kärkiketjua kuin ykkönen ja kakkonen. Toivottavasti nuoret saavat peliaikaa ja pystyvät sen käyttämään.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Viitala on jo nuorissa tänään tehnyt kaksikin ylivoimamaalia...

Kaipa valmennus tietää mitä tekee, katsotaan nyt sitten mikä on tulos. Appelgren epäilemättä tekee maalin ja näyttää epäilijöille.

Nuorten mjpoikia näkyy muualla tosiaan jo pelailevan, mutta ehkä on kuitenkin viisasta antaa vähän lepoa.
 
Laukoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,

Nyt jo kolme yv maalia Viitalalle
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nyt jo kolme yv maalia Viitalalle

U20 näyttää olevan oikea sarjataso tällä hetkellä vai ovatko nuo yv-maalit tulleet jonkun hienon kuvion kautta?

En ollut yllättänyt Appelin ykkösketjun pelipaikasta, kuten jo eilen laitoinkin loogisin vaihtoehto viikon viimeiseen peliin.
 
Laukoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,
U20 näyttää olevan oikea sarjataso tällä hetkellä vai ovatko nuo yv-maalit tulleet jonkun hienon kuvion kautta?

En ollut yllättänyt Appelin ykkösketjun pelipaikasta, kuten jo eilen laitoinkin loogisin vaihtoehto viikon viimeiseen peliin.
Kaikki erilaisia, onetimer mukana. Herää kysymys keskusteleeko Liigavalmentajat pelaajien kanssa, miten yv kannattaa pelata? Kemppainen u20 kuuntelee myös pelaajia kun tekee kuvioita ja yv koostumuksia. Kokonaisvallaton Viitala osaa yv:n. Tai ainakin maalaamisen. Löytyykö syöttäjää onetimer miehelle Liigasta?
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itsellä Knihdistä jäänyt fiilis, että fysiikka ei ole vielä ihan Liiga tasolla?
Kivahan se olisi saada Ässiinkin oma Kucherov.
Knihti on fysiikaltaan Ässien top5 pelaaja, lähinnä samassa kategoriassa yleisesti ovat Matinpalo ja Heimosalmi, muita sitten sen mukaan mitä ominaisuutta mitataan. Sairastelut ja loukkaantumiset vain syöneet tämän syksyn käytännössä kokonaan.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Knihti on fysiikaltaan Ässien top5 pelaaja, lähinnä samassa kategoriassa yleisesti ovat Matinpalo ja Heimosalmi, muita sitten sen mukaan mitä ominaisuutta mitataan. Sairastelut ja loukkaantumiset vain syöneet tämän syksyn käytännössä kokonaan.
No hyvä niin, mutta kuten sanoin, kentälle se hyvä fysiikka ei ole vielä ainakaan näkynyt. Toivottavasti saa sitä sinne siirrettyä, kun toipuu loukkaantumisista ja sairasteluista.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Löytyykö syöttäjää onetimer miehelle Liigasta?
Heimosalmi on parit kisat pedannut Kemelille paikkoja ja hyvin napsunut. Sitten rosterissa on Viirrettiä ja Graberia. Viitala pelannut JMJ ylivoimassa, jossa ei ole mikään toiminut, niin siinä ei paljon vetopaikkoja pedata.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaikki erilaisia, onetimer mukana. Herää kysymys keskusteleeko Liigavalmentajat pelaajien kanssa, miten yv kannattaa pelata? Kemppainen u20 kuuntelee myös pelaajia kun tekee kuvioita ja yv koostumuksia. Kokonaisvallaton Viitala osaa yv:n. Tai ainakin maalaamisen. Löytyykö syöttäjää onetimer miehelle Liigasta?

Junnuissa Viitalalla on enemmän tilaa ja vähemmän paineistustusta, Liigassa syöttölinja pelataan pois.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Junnuissa Viitalalla on enemmän tilaa ja vähemmän paineistustusta, Liigassa syöttölinja pelataan pois.

Näin jos pelaa Järvisen ylivoimassa. Jos ylivoima rakennettaisiin eri tavalla, ei tuota laukausta pystytä pelaamaan täysin pois.

Siitä syystä maalintekijät paiskovat maaleja tuosta kaarelta vaikka veto tiedetään. Jos pelataan sitä vahvasti pois se avaa tilaa muualle.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viitalalla on vaikea toinen kausi menossa, mutta - saa ottaa talteen - ensi kaudella maalimäärä alkaa kakkosella ja jälkimmäinen numero on isompi kuin ensimmäinen. Vuorisen pitäisikin olla hereillä aika lailla ajoissa.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Tämän päiväisen pelin ykkönen pitäisi olla tällä hetkellä nelonen. Hämeenaho palaa, palaisikohan Järvinenkin ensi viikoksi? Appelia en halua nähdä enään kertaakaan ykkösen keskellä.

Hämeenaho-Järvinen-Erholtz
Joensuu-Turgeon-Ruuttu
Graber-Barach-Rohdin
Talaja-Appelgren-Viitala

Yhtä hyökkääjää kaipaa rosteri ihan suoraan sanottuna. Siihen asti kun sellainen löytyy, voi Erholtz vedellä ykkösessä. Tarvittaisiin sellainen hyökkääjä, joka kykenee tekemään maaleja. Joukkue on nyt täynnä duunareita + Graber. Rohdinin vedot ei tainnut patjaa korkeammalle kohota.

Eiköhän Pohjois-Amerikasta joku mies olisi valmiina Poriinkin tuleemaan, sellainen pitäisi löytää. Otetaan Jukureista mallia, näin ulospäin näyttää siltä, että siellä tehdään helvetisti töitä sen eteen, että vahvistettaisiin joukkuetta. Nyt löytyi Kirk, ja huhujen mukaan sieltä olisi ainakin jossain kohtaa ollut joku pakkikin tuloillaan Jukureihin..
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Turgeonin kenttä oli toisesta erästä alkaen ykkönen ja tuo Appelin kenttä oli ja voisi olla jatkossakin kolmonen, Myllymaa siihen keskelle, jos Miksa pois pidempään. Olisi silti kiva nähdä kokoonpanossa kaksikko Aaltonen ja Juhola.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Jukureita ja Ässiä ei pitäs verrata kun puhutaan scouttauksesta. OJn nimi ja kontaktit on varmasti ainakin pari pykälää edellä Curryä ja Kerttulaa.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Toi olis, jos uskallettaisiin pudottaa Appeli pois. Mutta mies omaa ison vastuun alivoimalla, niin ei heti tule tapahtumaan. Talaja-Myllymaa-Viitala vois olla ihan kokeilunarvoinen nelonen.

Erholtz tarvitsee jonkunmoisen onnistumisen. Kova on pörräämään, mutta siihen se on pitkälti jäänyt. Viimeisimmät tehot kuukauden takaa.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Talaja - Myllymaa - Viitala olisi mielestäni myös kokeilun arvoinen trio ja harjoituspeleissä olivat yhdessä, roolitus olisi hyvä, voimahyökkääjä, pelintekijä ja snaipperi.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Käytäntö/makuasioita, tapauskohtaista? Jukurit löi Huuhtaset askiin, Pelsut ei Vileniä eikä Ässät omiaan. Oon kyllä sinänsä valmis hyväksymään ratkasun, rauhassa takasin, lepo ja latailut, sitten freesinä askiin.

Pitkä pelitön viikko, mahtanevatko treenailla ylivoimia *hymiö*

Lenni ja Heimo tekee paluun, Ruuttu on lämmitetty takaisin sisään, tokkopa Viitalaakaan on haudattu junnuihin loppukaudeksi.

Jahka JMJ vain saadaan takasin (toivottavasti vain joku pikkuvekki ja varotoimenpide) olis rosteri täysmääräsesti käytössä ja laskettelu vikat reipas 20 matsia voi alkaa toden teolla.

Kenenkäs kanssa se Lenni sitten starttaakaan kevätkauden? Paluita vanhaan vai uutta näkökulmaa?
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lenni takas Barachin kenttään ja ykköseen Graber - Järvinen - Viitala, olis syöttelijää tarjolla Viitalalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös