Ketjulotto kaudella 2011-12

  • 71 726
  • 251

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
toisaalta myös Pihlman voisi olla mielenkiintoinen nelosessa Lahden kanssa.
Tämä ns. tuunattu Karhukopla (Sipi vaihdettu Jäsään) saa parhaimmillaan hyviä hässäköitä aikaan, kunnon maalipaikkojakin, mutta valitettava totuus on se, että viimeistelytaitoa ei tuosta kolmikosta löydy. Sen sijaan jos Pihlman ottaisi Jääskeläisen paikan, olisi tilanne aivan toinen. Riska-Lahti-Pihlman voisi olla oikeasti vaarallinen kolmikko: Lahti ja Riska rouhisi kiekot kulmista ja Pihlman mätkisi ne maaliin. Enemmän Lahti on tällä kaudella maalipaikkoja luonut kuin Asplund. Este tälle kombinaatiollehan on tietenkin se että eihän MM-kisa -tason ex-NHL-pelaajaa voida laittaa nelosketjuun. Vai? No itseasiassa kolmosketjuhan on tällä hetkellä nelosketju, jopa ihan peluutusjärjestyksessä.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP

Niin no, en tiedä. Vaikka Laatikaisen tai kuka tahansa pelaisi tilanteen vielä huonommin, kuin vaikka Viitanen, niin eihän se poista myöskään Viitasen/X:n tekemää virhettä.

En tiedä oletko seuraillut, mutta Lada on antanu jo aika monta "Nummelismaista" syöttöä, omalta alueelta läpi keskuksen suoraan hyökkääjän lapaan. Se on sitten ollut parissa kohtaa hyökkääjän huonoutta tai piittamattomuutta, ettei noista ole mitään vaarallisempaa kehittynyt. (yksi läpiajo taitaa olla noista tullut)

Laukaus on myös hyvä, ja hyökkäyspään peli on minusta Laatikaisella ollut muutenkin ihan sillä tasolla mitä on odotettu, toki pisteitä voisi olla vieläkin enemmän, mutta laitetaan se joukkueen huonon alkukauden piikkiin.

Kuten itsekkin sanoin puolustussuuntaan Laatikaiselta ei ole saatu oikein mitään, vaikka mies hankittiin korvaamaan Välivaaraa ja vahvaksi kahden suunnan puolustajaksi. En tiedä onko joukkueen puolustuspelitapa jotenkin Laatikaiselle outo, vai mikä on? Sillä onhan mies aiemmin tälläkin saralla ollut erittäin hyvä.

Mikäli Laatikaiselle ei tullut mitään pahempaa, niin itse ainakin odotan häneltä ehjää kauden jatkoa ja hyviä suorituksia molempiin suuntiin. Josko se pian Ladallakin peli käynnistyisi kunnolla, kuten joukkueella on jo viime aikoina tehnyt?

Mitä tulee noihin pelipaikkansa lunastaneihin, niin samaa mieltä sikäli. Auvitu on omasta mielestä myös pelannut ihan hyvällä sm-liiga tasolla, mutta hänelläkin on vähän se tilanne, että aika vaikeaa on mahtua tuohon pakistoon. Yohann kun on kuitenkin myös näitä kiekollisia puolustajia ja ilmeisesti niitäkään ei voi koko pakiston laajudelta tunkea...

Näkikö kukaan muuten Ilvosen Akatemian ottelun, miten pelasi? onko mahdollisuuksia käydä muutakin kuin kääntymässä liigassa?
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Näkikö kukaan muuten Ilvosen Akatemian ottelun, miten pelasi? onko mahdollisuuksia käydä muutakin kuin kääntymässä liigassa?

Tämä kiinnostaisi myös allekirjoittanutta, onhan selvä, että esitykset vaikuttavat tähän case Viitaseenkin.

Näen aika samoin kanssa tuon Laatikaisen tilanteen, vihkoon on alkusyksy mennyt, mutta toiveessa on, että kaveri tuosta pelaamisessaan terästyisi ja kykenisi lunastamaan tarjotun roolin.

Mitä tulee Auvityyn, olen taas aika samoilla ajatuksilla. Ehkäpä Skrebin tulo, mikäli osoittautuu oletetun hyväksi kokonaisvaltaisesti, avaa Auvity'lle lisää mahdollisuuksia liigajengin mukana. Ehdottomasti myös ollut positiivisen puolella niissä peleissä, jotka itse olen päässyt näkemään. Sitten taas, jos Skreb osoittautuu timantiksi tehopakiksi hyökkäyssuuntaan, kuppi kallistuu stay at home Viitaseen.

Ilvosen jätän vielä arvioimatta, olen tainnut yhden liigamatsin verran herran kurvailua tällä kaudella nähdä, sen perusteella akatemian miehiä, mutta tuo otanta ei varsinaiseen johtopäätelmään riitä. Herrasta ei käynyt selville, onko varmistava vai hyökkäävä, kiekollinen vai prässäävä tyyliltään, ainoastaan tuntui olevan pihalla koko tapahtumasta.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Edelleenkään ei kannata arvostella Laatikaisen pelaamista syyskauden perusteella. Kyseessä on pelaaja, joka on parhaimmillaan aina keväällä ja jos/kun pleijareihin mennään, tulee olemaan siellä helvetin arvokas. Tavallaan vähän sama kuin Malmivaara, joka pelaa parhaat pelinsä aina loppukaudesta.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Edelleenkään ei kannata arvostella Laatikaisen pelaamista syyskauden perusteella. Kyseessä on pelaaja, joka on parhaimmillaan aina keväällä ja jos/kun pleijareihin mennään, tulee olemaan siellä helvetin arvokas. Tavallaan vähän sama kuin Malmivaara, joka pelaa parhaat pelinsä aina loppukaudesta.
Minkä perusteella sitten pitäisi arvostella? Menneiden kausien? Ei kyllä nyt mennään ihan nykyhetkessä, ei menneisyydessä.

Oli kuinka ratkaisupelaaja tahansa (ainakin joskus ollut), niin ei se tarkoita että meidän pitäisi hyväksyä noin luokattoman paskaa pelaamista keneltäkään tuon statuksen pelaajalta - edes syksyllä. En voi ymmärtää miten noin kokenut kovan tason pakki voi olla täysin - siis täysin - hukassa omassa päässä. Pelottaa joka helvetin kerta kun Laatikainen puolustaa. Ja mitä helvettiä tämä mies tekee alivoimassa?

Uskon kyllä että Lada sieltä vielä tulee ja pääsee varmasti käyttämään paremmin vahvuuksiaan, jos vierellä pelaa asiansa osaava varmistava pakki. Mutta tähän asti en ole lainkaan tyytyväinen.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Niin. Pointti oli lähinnä se, että tällaiselta pelaajalta, joka tavallaan on jo ne taitonsa todistanut, voidaan odottaa enemmän eikä tarvitse olla ihan niin huolissaan siitä että juuri nyt peli ei ehkä näytä niin maagiselta.

[edit] Nyt näköjään selvisi että Lada on nelisen viikkoa sivussa ja myös Jaatinen ja Auvitu ovat sairaslomalla, joten Ilvonen saa varmaan ihan mukavasti vastuuta. Toivottavasti nyt onnistuu niin nähdään vähän mihin kaveri pystyy.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Näistä kolmesta minua harmittaa vain ja ainoastaan Auvitun poissaolo. Hänelle olisi käyttöä. Kahdelle muulle ei.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Olisko se sitten Riska, joka pelaa kolmosen sentterinä? Tavallaan kyllä harmi hajottaa hyvin pelannutta nelosta.
Nelonen siis hajoiteettiin, mutta ei aivan ennakoidulla tavalla. JYPin kolmosketju on oikeastaan nyt vanha nelosketju, vain Pihlman ja Riska vaihtoivat paikkoja. Neloseen sitten muutoksia enemmän, Riska siirretty keskelle ja laitoihin tullut Sipiläinen ja Jaatinen.

Louhivaara-Hytönen-Pihlström
Vatanen-Koskinen

Pesonen-Perrin-Tuppurainen
Näkyvä-Malmivaara

Jääskeläinen-Lahti-Pihlman
Ilvonen-Viitanen

Sipiläinen-Riska-Jaatinen
 
Viimeksi muokattu:

JmJ

Jäsen
Hienoa, että 3. kentän olemattomaan panokseen reagoidaan, mutta eipä tuo oikein vieläkään vakuuta.

Jaatinen - Riska - Pihlman
Jääskeläinen - Lahti - Sipiläinen
 

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hienoa, että 3. kentän olemattomaan panokseen reagoidaan, mutta eipä tuo oikein vieläkään vakuuta.

Jaatinen - Riska - Pihlman
Jääskeläinen - Lahti - Sipiläinen

Erikoista tässä on minusta se, ettei Turre ja Jonne voine pelata huomennakaan KalPaa vastaan, koska pelaavat tänään mestistä. Onkohan ajatus laittaa Roine tms huomenna liigan mukaan (?)

Onpahan viime vuosiin verrattuna kapea tuo materiaali, eikä täytemiehiä juuri ole saatavilla.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Erikoista tässä on minusta se, ettei Turre ja Jonne voine pelata huomennakaan KalPaa vastaan, koska pelaavat tänään mestistä.

Kai ne voi jos ei katsota fyysisesti liian rasittavaksi, kyllä kai Mestiksestä saa edelleen nostaa ylöspäin seuraavaksi päiväksi. Ja Roinehan toki on JYP-A:n kokoonpanossa tänään.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Kyllä minun tietääkseni se "karenssi" on vain alaspäin mentäessä. Onhan noita tälläkin kaudella ollut, että JYPin pelaajia on ollut Akatemiassa ja seuraavana päivänä liigassa.
 

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä minun tietääkseni se "karenssi" on vain alaspäin mentäessä. Onhan noita tälläkin kaudella ollut, että JYPin pelaajia on ollut Akatemiassa ja seuraavana päivänä liigassa.

EDIT: Tarkistin sittenkin ja poistin vanhaa tietoa.
Voimassaolevien kilpailusääntöjen mukaan pelaaja voi edustaa toista yhteistyösopimuksen alla olve seuraa välittömästi edellisen pelin jälkeen (myös
samana päivänä). Näin siis tammikuun loppun saakka, jonka jälkeen ensimmäinen peli ratkaisee kummassa seurassa jatketaan kausi loppuun.
 
Viimeksi muokattu:

Kahvi_Kuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP #42 #26 #49, Blue Jackets #61, Leijonat
Otataan tähän nyt oma mielipide tuosta mystisestä 3-ketjusta. Kyllähän suurin pettymys on ollut Asplund. Oli minullakin kovat odotukset miehestä kesän jälkeen kun on saanut treenata hyvin joukkueen mukana. Mutta ei miehen liike ja luistelu ole näköjään mennyt yhtään eteenpäin. Kaikki tilanteet mitä tuo ketju on saanut aikaan ovat käytännössä kuolleet aina kun Turo saa kiekon. Jatkuvasti vääriä valintoja. Nyt saa keskittyä ihan ansaitusti niihin älyhommiin jonkun aikaa ja joskus paremmalla itseluottamuksella takaisin. Kyllä se siitä lähtee kulkemaan.

Pihlman sen sijaan saa joskus liikaa paskaa niskaan. Mies järjestää kuitenkin edelleen hyviä tilanteita oikeastaan jatkuvasti, Jokereita vastaan mm, syötti pienessä tilassa Tuppuraiselle joka jatkoi tilanteen sitten Perrinille. Ja mies hakee edelleen loistavasti tilaa laukaukselleen mutta kukapa sen siihen syöttää? Pile on keväällä meille tärkeä mies.

Eli sitten kun Turo saa jalkoihin liikettä ja vähän järkeä peliin on minun 3-ketjuni siis seuraavanlainen:

A.P Jaatinen - Asplund - Pihlman.

Ja puolustuksesta. Itse rakentaisin parit samaantyyliin kuin oikeastaan kaikki muutkin. Eli HP - PP. Vatanen voisi mielestäni pelata Skrebin kanssa. Odotan tästä kaverista todellista huippupakkia. Ja Sami voisi opetella tuota kommunikointia kansainvälisen kaverin kanssa. Eli:

1: Vatanen - Skreb 2: Laatikainen - Malmivaara 3: Koskinen - Näkyvä

Onko mielipiteitä? Ajatuksia?
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Kolmoskenttään pitäisi jotain keksiä. Asplundia voisi kokeilla kakkosessa jos ei toimi niin loppukaudeksi akatemiaan. Hytönen kolmoseen jonka myötä kolmosestakin tulisi edes vähän parempi. Virtanen vakituisesti Lahden ja Riskan kansaa neloseen. Jaatinen vielä täksi kaudeksi mestikseen ja case Sipiläinen. Ei voi ymmärtää miksi sipiläistä roikotetaan tuolla. Kaverilla on vielä ensikausikin sopimusta jäljellä joten toivottavasti joku huolisi kaverin mahdollisimman nopeasti pelaamaan. Toivottavasti oikeasti Virtanen saa tuon Sipiläisen paikan. Tarpeeksi kauan Sipiläinen on tuolla pörrännyt ja ei onnista. Jonnekin oisi hyvä neloseen mielestäni kun saisi kunnolla pelata vakituisesti nelosessa, eikä silloin tällöin kolmosessa viitisen minuuttia per peli. Jäsä on kuitenkin pelannut Hytösen kanssa ykkösessäkin ja Pihlmanista voisi saada edes jotain irti hytösen ketjussa. Onko Hytösellä motivaatio ongelma sm-liigaan vai onko kaveri muuten vain totaalisen unessa. On toki parantanut ja jospa se siitä lähtisi.

Pesonen-Perrin-Tuppurainen
Louhivaara-Asplund-Pihlström
Jääskeläinen-Hytönen-Pihlman
Virtanen-Lahti-Riska
Jaatinen(Akatemia)
Sipiläinen (toiseen seuraan)

Koskisen aika kyllä olisi siirtyä syrjään tuosta nipusta, mutta kaipa se vielä sielä tämän kauden pyörii. Skrbekin tulon myötä ei mielestäni Viitasta enään tarvita, vaikka ihan kohtalaisesti onkin esiintynyt. Skrbekin tulon ja Viitasen lähdön jälkeen jäisi sitten varalle kuitenkin vielä Ilvonen ja Auvitu. Myös Jaatinen, mutta toivottavasti hän pelaa Akatemian puolella koko kauden.

Vatanen-Koskinen
Laatikainen-Malmivaara
Näkyvä-Skrbek
Ilvonen-Auvitu
 

sean

Jäsen
Pihlman sen sijaan saa joskus liikaa paskaa niskaan. Mies järjestää kuitenkin edelleen hyviä tilanteita oikeastaan jatkuvasti, Jokereita vastaan mm, syötti pienessä tilassa Tuppuraiselle joka jatkoi tilanteen sitten Perrinille. Ja mies hakee edelleen loistavasti tilaa laukaukselleen mutta kukapa sen siihen syöttää? Pile on keväällä meille tärkeä mies.

Pilestä täysin samaa mieltä. Itse odotan ja uskon vielä nousevan, kärkiketjuihin

Tuppurainen taas mielestäni ei ole syöttö, pelinluku ja kiekollisilta ominaisuuksiltaan kärkiketjun mies. Tuppuraisen tiputtaisin kolmosketjuun.

Jaatinen pelannut ihan ok. Ei oikein selvää kuvaa kuitenkaan miehen kyvyistä jäänyt, mutta olisi mukava nähdä mitä saisi isommassa roolissa aikaan.

Omat Fantasia ketjut

Pihlström - Perrin - Pesonen
Pihlman - Hytönen - Louhivaara/Jaatinen
Tuppurainen - Lahti Jaatinen/louhivaara
Virtanen - Riska - Jääskeläinen

Vatanen - Skrbek
Laatikainen - Malmivaara
Näkyvä - Koskinen
Auvitu
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On tää kyllä kinkkistä, onneks ei tarvitse itse olla pyörittelemässä kuutiota ja päättämässä ketjukoostumuksia. Kolmosketju on kyllä ollut luokkaa täysin turha.

Onko Sipiläinen edelleenkään pelannut alivoimaa? Jos ei, en voi käsittää mikä herran rooli on joukkueessa. Hyökkäyksissä Sipiläiseltä yksinkertaisesti loppuu pelisilmä ja taidot. Yleensä ratkaisuna on ripuliranne siniviivan jälkeen. Toisaalta tuota samaa liiallista yksin yrittämistä on nähty muultakin joukkueelta liikaa. Esim. 3-2 hyökkäykset päätyvät hyvin usein suoraan laukaukseen hyökkäyssiniviivan jälkeen, joista harvoin syntyy yhtään mitään tulosta.
 

McGregor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaiPa
Onko Sipiläinen edelleenkään pelannut alivoimaa?

Tappara pelissä ainakin pelasi av:ta. Turha ukko on muuten tällä hetkellä. Punaviivan toispuolella ei mitään annettavaa.

3. ketju on kyllä tällä hetkellä murheenkryyni. Lottokoneesta arpoen esitän seuraavaa koostumusta kokeiltavaksi, saataisiin tasaisuutta kärkiketjuihin:

Pihlström - Asplund - Perrin
Pihlman - Hytönen - Louhivaara
Tuppurainen - Lahti - Pesonen
Jääskeläinen - Virtanen - Riska

Pillun ja Ekin yhteispeli toimi välillä maagisesti 2010-2011. Nyt Hytösen kanssa häslätessä ei saada kaverista kaikkea irti. Tässä paikassa jos ei Turre herää niin ei missään. Eikä laiturin paikka Ekillekkään ole mikään uusijuttu.

Pile - JP - Opa ketju aikoinaan ihan liekeissä ennen Pilen pitkää saikkua. Ketjun peli perustuu puhtaaseen ajokoira kiekkoon, kiekko pitkänä päätyyn ja karvaamalla takaisin.

Mestaruuskauden 3.ketjun laiturit taas kimpassa. Rambo ja Pessi omaavat myös jonkin verran historiaa esim D Teamistä samassa ketjussa. Mielestäni Rambo ansaitsee sauman näyttää kiekollisten kavereiden kanssa taitojaan.

4.ketju onkin sitten uusi painos karhukoplasta. Odotettavissa paljon jäähyjä kakkosten muodossa ja muutamia maaleja silloin tällöin.

Puolustus on ihan ok muodossa ja kun viikon päästä Paveli saapuu niin pakit seuraavaan muottiin:

Vatanen - Koskinen
Näkyvä - Malmivaara
Ilvonen - Skrbek

Kun Lade ja Auvitu palaa niin Ilvonen vilttiin ja ensin pelikunnossa oleva tilalle.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Joo Tappara ottelu taisi olla ensimmäinen peli Ahon aikana, missä käytti Sipiläistä muutaman vaihdoin alivoimalla, noh turha mies se on silti. McGregorin ketjut jatkoon, itsekin olen yrittänyt paperilla tasapainoisia ketjuja luoda ja sinähän nuo sait aikaan. Ekin siirtäminen laitaan voisi todella avata Asplundillekin paremman roolin, harmi vain että minusta tuntuu ettei Ahollakaan ole käynnyt moinen mielessäkään.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Minun mielestäni Asplund ei ole liigatason peluri. On hidas, pehmeääkin pehmeämpi, sijoittuu huonosti eikä ole edes kovin ketterä luistelemaan. Mailankäsittelytaito on ainoa mikä on liigatasoa, mutta se ei valitettavasti riitä. Asplundin paikka ei ole liigassa. Mestiksessä pärjää koska siellä on enemmän tilaa ja aikaa.

Enkä halua kyllä rikkoa Pesosen ja Perrinin tutkaparia. Se on toiminut todella hyvin ja se on kuin rahaa pankkiin kun Pessi oppii samalla monia asioita.
 
Minun mielestäni Asplund ei ole liigatason peluri. On hidas, pehmeääkin pehmeämpi, sijoittuu huonosti eikä ole edes kovin ketterä luistelemaan. Mailankäsittelytaito on ainoa mikä on liigatasoa, mutta se ei valitettavasti riitä. Asplundin paikka ei ole liigassa. Mestiksessä pärjää koska siellä on enemmän tilaa ja aikaa.

Tällä hetkellä kyllä. Tosin viime kaudella näytti liigapelurilta. Aika moni on noissa viesteissään ja virityksissään vaatinut Asplundille kunnon laitureita vierelle. En oikein ymmärrä miksi, kun ei ole yhdessäkään pelissä pystynyt ottamaan vähäistäkään kiekollista roolia pelintekijänä. Tosin sama ongelma on Hytösellä, Riskalla ja Lahdella. Oikeastaan tällä hetkellä pelilliset ongelmat ovat niin syvällä ettei ketjujen muokkaamisella juuri ole merkitystä.
 

Burton

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tällä hetkellä kyllä. Tosin viime kaudella näytti liigapelurilta. Aika moni on noissa viesteissään ja virityksissään vaatinut Asplundille kunnon laitureita vierelle. En oikein ymmärrä miksi, kun ei ole yhdessäkään pelissä pystynyt ottamaan vähäistäkään kiekollista roolia pelintekijänä. Tosin sama ongelma on Hytösellä, Riskalla ja Lahdella. Oikeastaan tällä hetkellä pelilliset ongelmat ovat niin syvällä ettei ketjujen muokkaamisella juuri ole merkitystä.

Kirjoitin tuonne "JyP kaudella 2011-2012" asiaa sivuten. Joukkueeseen tarvitaan mahd.pian kiekollinen sentteri organisaation ulkopuolelta. Hytösen ympärille saataisiin sillon koottua liigan tasolle kova kolmos ketju. Jatketaan aiheesta siellä ketjussa.
 

Handyy

Jäsen
Ensimmäinen, mitä lähtisin tekemään on Pihlströmin siirtäminen Tuppuraisen paikalle ja Tuppurainen puolestaan pois kahdesta ensimmäisestä ketjusta. Miehellä on nyt taas jostain syystä peliäly valahtanut aivan täysin nollatasolle. Ei voi pelata ykköskentässä, jos tekee ratkaisuja seuraavaan tyyliin (nämä esimerkkinä KalPaa vastaan):

- Puhtaan oman pään aloitusvoiton jälkeen luistelee laitaan kiekon perään ja vetää kääntölämärillä pitkän kiekon
- Omasta päästä lähtiessä molemmin puolin omia vapaana, mutta syöttää vastustajaa propellikiekolla rintakehään
- Ylivoimalla ei katso yhtään mihin on syöttämässä, vaan heittää lähes aina sokkosyötön vastustajalle tai pakin ohi omaan päähän
- Tekee joka helvetin kerta vetopaikan tullen vielä sen yhden liikkeen ja menettää kiekon pakille

Välillä Tuppuraisen peli vaikutti ihan hyvältä, mutta nyt minun mielestä tekee Perrinin ja Pesosen pelistä aivan mahdotonta. Haahuilee siellä täällä, eikä syöttöä omille tule ei sitten millään. Pihlström ei ole myöskään pelannut kovinkaan hyvin, mutta tekisi juuri sen mitä Perrin-Pesonen tarvitsee, eli vetää sähäkkänä maalille.
 

Musta87

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miika Roineen noustessa kokoonpanoon kentälliset harjoitusten perusteella ovat:
Pihlström-Perrin-Tuppurainen
Jääskeläinen-Hytönen-Louhivaara
Roine-Asplund-Pesonen
Riska-Lahti-Sipiläinen

Näin sen tänään näin. Viidennessä ketjussa "viilettivät" Pihlman, Virtanen ja Jaatinen. Kilpailutilannetta ylläpidetään.

Pakkipareista ei ihan samanlaisia johtopäätöksiä voi tehdä, mutten yllättyisi jos menisivät näin:
Vatanen-Koskinen
Malmivaara-Auvinen
Ilvonen-Viitanen
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Pakkipareista ei ihan samanlaisia johtopäätöksiä voi tehdä, mutten yllättyisi jos menisivät näin:
Vatanen-Koskinen
Malmivaara-Auvinen
Ilvonen-Viitanen

Mitä ihmettä? Onko Näkyvällä jotain loukkaantumista? Vai tosiaanko mies passitetaan katsomoon? Vaikka onkin normi-kierrätystä, niin siellä on muita miehiä joista alottaisin tämän kierrättämisen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös