Ketjulotto 2014–2015

  • 182 668
  • 506

HockeyBoy66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ketjulotto muuttui vahvistusten myötä hyvällä tapaa ongelmalliseksi, monta hyvää pelaajaa joudutaan jättää pelaavasta kokoonpanosta pois. Tietysti harmittaa nuorten pelaajien peliajan vähentyminen, mutta toisaalta olisi kohtuutonta odottaa suurta tulosvastuuta kevään tosipeleissä esim. Puljujärveltä ja Mäenalaselta. Enkä näe sitäkään hyvänä, että esimerkiksi Puljujärven pelipaikka olisi toistuvasti nelosvitjassa. Tietysti loukkaantumisten paikkaus ja mahdollinen rotaatio tietyillä pelipaikoilla kevään koittaessa on aina hyvä asia.

Mielenkiintoista nähdä ketjut huomisessa Tappara matsissa. Ja tietenkin myös Kasparin ja Maxwellin perivire. Ainakin odotukset ovat korkealla!
 

Summer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
No johan on Latella millä mällätä.. Ei paljo tarvi liiotella niin noista hyökkääjistähän sais kahteen joukkueeseen ketjut.. Siinä mielessä kaksijakoiset fiilikset, että tulijat positiivisia hakuja, toisaalta aika moni hyvin tähän mennessä pelannut pelaaja joutuu katselemaan pelejä sivusta ilman loukkaantumisia. Toisaalta jos olen ymmärtänyt oikein niin Aho ja Pulju ovat pikkuleijonien mukana jopa pudotuspelien aikaan, joten eipä heidän varaansa voi kevään osalta siinä tapauksessa laskea mitään. Muuten olisin nähnyt heillä olevan täydet mahdollisuudet ottaa paikka jo loppukaudeksi pelaavassa kokoonpanossa..
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos Aho ja Puljujärvi jatkavat Kärpissä voisi yksi mahdollisuus olla neloskenttien vuorottelu eli osan peleistä voisi pelata nykyinen nelonen ja toisen puolikkaan Keränen laitureinaan kaksi kolmikosta Aho, Puljujärvi ja Mäenalanen. Tai jos Aho menee loppukaudeksi Poriin (mikä saattaa hyvinkin olla Harri Ahon suunnitelmissa) noin puolet loppukauden runkosarjapeleistä voisi sitten pelata Mäenalanen, Keränen ja Puljujärvi.
 

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pyörälä-Pirnes-Aho (Huml jatkossa vaiko tutun Maxwellin kanssa)
Mäenalanen-Maxwell-Kaspar
J-K-D
Suoranta-Davis-Keränen

Vähän makuasia laittaako Daviksen ja Mäenalasen kummin päin. Voi olla että alkuun Davis on vielä tulokkaiden kanssa, jos saisi urun auki.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Täältä myös ääni sille, että Davis jatkakoon sentterinä, mikä tarkoittaisi tuota nelossentterin roolia.

Pyörälä-Pirnes-rotaatiopaikka
Kaspar-Maxwell-Huml
Junttila-Kemppainen-Donskoi
rotaatiopaikka-Davis-Keränen
 

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse olen myös sillä linjalla, että Davis nelossentteriksi. Kaapii aloituksia hyvällä prosentilla ja on tunnollinen omaan päähän. Vastustajasta riippuen voidaan hänen ja Keräsen kaveriksi laittaa joko raastinrauta- tai umpitaitava-osastolta pelimanni.
 

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täältä myös ääni sille, että Davis jatkakoon sentterinä, mikä tarkoittaisi tuota nelossentterin roolia.

Pyörälä-Pirnes-rotaatiopaikka
Kaspar-Maxwell-Huml
Junttila-Kemppainen-Donskoi
rotaatiopaikka-Davis-Keränen

Kyllä Suoranta on pelannut sen verran hyvin että ansaitsee vakaan paikan nelosesta. Sai jatkopahvinkin joten tuskin rotaatioon laitetaan hänen paikkaansa. Ehkäpä kuitenkin Manninen ja Mäenalanen ovat rotaatiossa ensimmäiset. Komulaisen saisi kenties jättää varaksi taikka päästää jo nyt vehreämmille niityille. Aho varmaan laitetaan Ässiin. Puljujärvi mestikseen. Jotain sen suuntaista. Entäs Alikoski?
 

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Alikoski on kyllä viimeisin näistä mahdollisista rotaatiopelaajista, joka laitettaisiin tässä kohti kautta muualle. Hoitaa oman roolinsa hyvin joka ikinen ilta. Tärkeä palanen neloskenttää ja alivoimaa.

  1. Itse en ole oikein saanut tältä kaudelta hyvää kuvaa Alikoskesta. Toki nelonen on ollu kokonaisuutena hiukan alamaissa mutta nyt piristynyt. Runsautta on.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Aho varmaan laitetaan Ässiin. Puljujärvi mestikseen. Jotain sen suuntaista.

Ihmettelisin suuresti, jos Aho päästetään Ässiin. Ässät saattaa hyvinkin olla Kärppien pudotuspelivastustaja, eikä Kärpillä ole mitään järkeä vahvistaa Ässiä lainaamalla Ahoa sinne. Mestikseen tai A-nuoriin, siinä nuorten pelaajien loppukauden ohjelma.
 

Zinetula

Jäsen
Samaa mieltä Ahosta kuin Hxxx. En näe siirrossa järkeä Kärppien kannalta. Harjoittelua sopivasti, nuorten kisat, pelejä A:ssa, Mestiksessä tai mahdollisesti liigassa jos paikka avautuu. Tästä oli jo aiemmin puhetta, että liigaseurat nimesivät nuoret pelaajat loppukaudeksi. "Täksi kaudeksi pelaajasiirtosääntöjä uudistettiin muun muassa siten, että jokainen Liiga-seura voi nimetä viisi nuorta pelaajaa, jotka voivat siirtyä siirtoajan 31.1. jälkeen Mestikseen ja takaisin vapaasti kauden loppuun saakka kuitenkin niin, että pelaaja voi edustaa vain yhtä Mestis-seuraa 31.1. jälkeen." Linkki artikkeliin ohessa.

Leijonat.fi - Liiga-seurat nimesivät nuoret pelaajat loppukaudeksi
Liigaseurat nimesivät loppukauden nuoret pelaajansa - SM-LIIGA - 05.02.2015 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta

Aho, Kalapudas, Mäenalanen ja Puljujärvi siis nimettynä ja lisäksi puolustaja Siikaluoma. Täten Hokki-yhteistyön toimiessa nykyiseen malliin onnistuu nuorille hakea sieltä vastuuta keväällä A:n pudotuspelien lisäksi. Tätä tarvitaan, jos kaikki on terveenä ja kun mentiin hankinnoille! Hyvä uudistus ja kehittää pelaajia, mikä tärkeintä. Ei tarvitse pelkästään purra tuppea ja odotella vastuuta liigapeleissä. Luotan Kärppien sapluunaan nuorten pelaajien kehityksessä. Sopiva määrä harjoittelua, pelejä Mestiksessä, A:ssa, U18:ssä ja tarvittaessa liigapelejä. Kovilla näytöillä voi ottaa pelipaikan jo tälle kaudelle ja kuka tietää tuleeko vammoja, joita ei tietenkään toivota.
 
Alikoski on kyllä viimeisin näistä mahdollisista rotaatiopelaajista, joka laitettaisiin tässä kohti kautta muualle. Hoitaa oman roolinsa hyvin joka ikinen ilta. Tärkeä palanen neloskenttää ja alivoimaa.

Tästä pitää olla samaa mieltä. Kaiken lisäksi joitakin vastustajia tuntuu kovasti riivaavan, että Pose ei lopetakkaan luistelua tai yritystä, vaikka tilanne on jo toivoton ja mennyt. Aika hyvinhän tuo on toiminut poliisinakin, kun on esim. Pikkaraiselle antanut pataan niin että soi (vähän saattaa olla lapin miehen lisää tuossa..).
 

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Khyl... Kannatan sitä et ei laiteta ainakaan Ahoa vuokralle. Kyllä noissa mulkkauksissa aina pelottaa nuoren talentin menetys muualle. Kärkkäänä ovat seurat jotkä eivät omia junnujaan osaa jalostaa.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Muistaakseni(korjatkaa jos muistan väärin) Maxwell pelasi viime kaudella Humlin kanssa, joten jos nämä kaverukset laitettaisiin samaan kenttään ja siihen toiseksi laituriksi(vai onko sentteri?) Kaspar niin luulisi tehoja löytyvän.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Muistaakseni(korjatkaa jos muistan väärin) Maxwell pelasi viime kaudella Humlin kanssa, joten jos nämä kaverukset laitettaisiin samaan kenttään ja siihen toiseksi laituriksi(vai onko sentteri?) Kaspar niin luulisi tehoja löytyvän.
Nimenomaan näinhän se oli. Siihen nyt tosiaan Kaspar viime kauden Aaltosen paikalle. Tällöin Maxwellillä olisi takana onnistuneita yhteispelikokemuksia kummakin laiturin kanssa.

Pirneksen ja Pyörälän ketjussa taas tehoja on löytynyt useiden eri kolmansien lenkkien kanssa, kuten Komulaisen, Mannisen ja Puljujärven, joten siinä en edes näe tarvetta lyödä ketjua lukkoon. Essi ja Spede hoitavat niin hyvin pelin kahteen suuntaan, että siinä on puolustussuuntaan köykäisemmänkin kaverin hyvä pelata toisessa laidassa.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Ja eikös Huml muuten pelannut Kärpissä jo silloin kun Kaspar tuli ensimmäisen kerran Kärppiin vai olenko tässä asiassa puolestaan täysin hakoteillä?
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Ja eikös Huml muuten pelannut Kärpissä jo silloin kun Kaspar tuli ensimmäisen kerran Kärppiin vai olenko tässä asiassa puolestaan täysin hakoteillä?

Kaudella menivät ristiin - Kaspar siirtyi Alatalon Kärppiin kesken kauden 2009-2010 ja Huml taas kesken kauden Aravirran valtaan seuraavalla kaudella.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Kaudella menivät ristiin - Kaspar siirtyi Alatalon Kärppiin kesken kauden 2009-2010 ja Huml taas kesken kauden Aravirran valtaan seuraavalla kaudella.
Kiitos kun selvensit, muistelin sitä että Huml olisi pelannut myös Kasparin kanssa samaan aikaan, joten näin se muisti vain pettää. :D
 

Maaginen 56

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kajaanin hokki
Kokoonpano tänään jos uusvanhat miehet pääsevät venäjältä kamoineen ouluun:

Mika Pyörälä–Esa Pirnes–Joonas Komulainen
Lasse Kukkonen–Adam Masuhr
Lukas Kaspar–Ben Maxwell–Patrick Davis
Arto Laatikainen–Dan Spang
Julius Junttila–Joonas Kemppainen–Joonas Donskoi
Ari Vallin–Mikko Niemelä
Simon Suoranta–Juho Keränen–Mikko Alikoski
7. puolustaja: Markus Nutivaara
Maalivahti: Tomi Karhunen (Iiro Tarkki)
 

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kokoonpano tänään jos uusvanhat miehet pääsevät venäjältä kamoineen ouluun:

Mika Pyörälä–Esa Pirnes–Joonas Komulainen
Lasse Kukkonen–Adam Masuhr
Lukas Kaspar–Ben Maxwell–Patrick Davis
Arto Laatikainen–Dan Spang
Julius Junttila–Joonas Kemppainen–Joonas Donskoi
Ari Vallin–Mikko Niemelä
Simon Suoranta–Juho Keränen–Mikko Alikoski
7. puolustaja: Markus Nutivaara
Maalivahti: Tomi Karhunen (Iiro Tarkki)

Alikosken tilalla Manninen...
 

Tonikarppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Paitsi että Davis on ainakin liigan sivuilla merkitty keskushyökkääjän paikalle...
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuli muuten yhtäkkiä mieleen että vieläkö Liigassa on ulkomaalaiskiintiö EU:n ulkopuolisille pelaajille? Jossain vaiheessahan se taisi olla 3 pelaajaa. EU-pelaajillahan rajoitusta ei ole.

No anyway, Kärpissä on kuitenkin 4 kpl pohjois-amerikkalaisia pelaajia (Maxwell, Spang, Glenn, Davis) nyt rosterissaan joten jos tuo ulkkarikiintiö on vielä voimassa niin yksi näistä on jatkossa aina sivussa. Käytännössä varmaan Spang tai Glenn.
 
Tuli muuten yhtäkkiä mieleen että vieläkö Liigassa on ulkomaalaiskiintiö EU:n ulkopuolisille pelaajille? Jossain vaiheessahan se taisi olla 3 pelaajaa. EU-pelaajillahan rajoitusta ei ole.

No anyway, Kärpissä on kuitenkin 4 kpl pohjois-amerikkalaisia pelaajia (Maxwell, Spang, Glenn, Davis) nyt rosterissaan joten jos tuo ulkkarikiintiö on vielä voimassa niin yksi näistä on jatkossa aina sivussa. Käytännössä varmaan Spang tai Glenn.

Eihän tuota rajoitusta ole ollut enää hetkeen. Viime kaudella Tepsissäkin taisi samaan aikaan pelailla Sexton, Pare, Morrissonn, Famulare, Willsie. Tai ainakin yli kolme samaan aikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös