Mainos

Ketjukoostumukset kaudella 2020–2021

  • 206 491
  • 1 607

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Jos Broadhurst on oikeasti niin paskassa kunnossa, ettei uskalla peluuttaa edes yhdessä täyspitkässä treenipelissä niin olisikohan aika lähettää kotiin koko ukko? On kyllä niin jäätävä startti ollut kaverilla, että vaikea uskoa että tästä enää osoittautuisi miksikään nappihankinnaksi. Olen enemmän kuin mielelläni väärässä.

Broadhurstilla on vielä näytöt annettavanaan ennen kuin voimme julistaa hänet pelimieheksi, mutta muuten menee kyllä aikamoiseksi liioitteluksi nuo sun sanat. Kerran ollaan kaveri nähty pelissä, jolloin hän ei ollut hyvä, muttei kyllä yhtään noin toivotonkaan kun täällä annetaan ymmärtää.

Ehdottaisin, että annetaan jätkälle mahdollisuus ja tuomitaan vasta sitten kun tiedetään mistä puhutaan.
 

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan turha sinne on yhtään ukkoa heittää peräkkäisinä päivinä putkeen askiin pelaamaan täysimittaisia matseja tässä vaiheessa, jos on vaikka jotain pientä kremppaa ollut.

Vähän taas vaihdetta pienemmälle muutamalle kirjoittajalle. Odotellaan nyt ainakin se huomisen kokoonpano ennen kuin aletaan heittämään lappua luukulle.

En kyllä muutenkaan ymmärrä miten joku jaksaa hikoilla jostain treenipelien kokoonpanoista. Ei helvetti. Kai nyt olisi jotain parempaakin huolenaihetta?

Ekan sarjamatsin kokoonpanosta voi alkaa sitten jo vetämään pikkuhiljaa johtopäätöksiä ja alkaa odottelemaan sitä mukaa toimenpiteitä niihin oikeisiin puutteisiin. Toki sentteriä olen itse odotellut tässä vielä, mutta ei mulla nyt mikään tuli perseen alla ole asian suhteen.
 

blikzt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Broadhurstilla on vielä näytöt annettavanaan ennen kuin voimme julistaa hänet pelimieheksi, mutta muuten menee kyllä aikamoiseksi liioitteluksi nuo sun sanat. Kerran ollaan kaveri nähty pelissä, jolloin hän ei ollut hyvä, muttei kyllä yhtään noin toivotonkaan kun täällä annetaan ymmärtää.

Ehdottaisin, että annetaan jätkälle mahdollisuus ja tuomitaan vasta sitten kun tiedetään mistä puhutaan.

Kaveri ei suinkaan mielestäni näyttänyt toivottamalta alkuun, mutta noissa 3v3-peleissä vaikutti nimenomaan siltä, että kunto ei riitä pitämään tuota tasoa yllä edes noiden lyhyiden pelien loppuun asti. Siihen nähden huolettaa kyllä kovasti jos nyt kauden kynnykselläkään ei olla sellaisessa kunnossa, että uskaltaisi laittaa edes treenimatsin kokoonpanoon. Voisihan sitä tuntumaa koittaa hakea edes pienemmässä roolissa jos ei nyt suoraan ykkösen keskelle. Jos nyt menee niin, että totuttelu isoon kaukaloon aloitetaan vasta runkosarjan peleissä niin siinä menee kyllä aika monta matsia ennen kuin kaverista on mitään hyötyä odotettavissa. Ja näistäkin matseista jaetaan pisteitä.

Tietysti voi olla, että kyse on ihan jostain loukistakin tai sitten Broadhurst saadaan jo huomenna kokoonpanoon. Mutta kuten täällä moni muukin kirjoittanut niin olisi kyllä tärkeää saada miehelle mahdollisimman pian pelejä alle.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Montako positiivista huomiota tämän päivän kokoonpanosta tänne on kirjattu?
Junnuille on huudettu peliaikaa, ja kun sitä nyt olisi tarjolla, niin ei fanille kelpaa, vaan pitäisi olla joku kokenut paimeneksi.
Hurstin kotiin lähettäminen näillä julkisuudessa esitetyillä näytöillä olisi minulle aivan käsittämätöntä penailua.
Kun ei tiedä, kuinka kaveri on suorittanut treeneissä, onko joku pikkuvamma tai muu syy, jottei tänään kokoonpanossa, niin siinäkö on oikeasti riittävät eväät kaverin kenkimiseen?
Sallinen saa olla minun puolestani poissa ihan kaikista kissanristiäisistä. Sieltä tietää saavansa aina priimaa, joten on järkevämpää käyttää näitä tilaisuuksia siihen, että ne - joilta näytöt on antamatta - saavat nyt siihen tilaisuuden.

Junnujen peluuttaminen samassa ketjussa on rehellisintä, mitä nuorille pelaajille voi näyttökokeessa tarjota. Kukaan ei pääse kokeneemman selän taakse piiloon, vaan nyt kaikki näkevät kolmikon hyvät ja huonot ratkaisut raa'an rehellisesti. Jos hävitään heidän takiaan, niin paskat siitä. Silloin katsellaan viimeiset hetket sitä, että uskaltaako kaverit pelata, vai paskovatko housuunsa. Ja se tieto on todella arvokasta sitten, kun näitä junnuja täytyy niissä tärkeissä peleissä asetella rosteriin.

Tärkeintä fanille tuntuisi olevan, että seura polttaisi nyt kaiken taloudellisen selkänojansa kauteen, jonka läpipelaamisesta ei ole mitään takeita. Seura on aika vanha, ja käynyt läpi useamman kriisin. Osasta on selvitty omin voimin, muttei aina, joten mihinkään yltiöpäisyyksiin ei IFK:kaan ole varaa.

Fania vituttaa aina ja kaikki, se on huomattu. Mutta onko IFK aina se vitutuksen ainoa lähde, ja paskamyrskyn osoite?
Miksi fanin pitää purkaa omaa pahaa mieltään huutelemalla täällä aivan mitä tahansa paskaa, jonka seurauksista ei olla valmiita kantamaan vastuuta? Tietämättä seuran sisäisistä asioista tuon taivaallista?
Millä laseilla tuosta paskasta saa aikaiseksi kritiikkiä?

"Kritiikki on arviointia, jossa tarkoituksena on arvosteltavan asian tai arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely."

Täällä "kritisoimiseen" ei tarvita kyllä mitään tutkimisia, vaan etusijalla on haukkua, häpäistä ja mahdollisimman loukkaavin sanoin satuttaa työtään vilpittömästi seuran eteen tekeviä ihmisiä. Se vituttaa välillä oikeasti.
 

Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Lukko tänään, Regel i dag:

Nyman - Audette - Koivisto
Hakulinen - Koivistoinen - Petman
Tammela - Mattila - Repo
Pospisil - Liedes - Skalicky

Heinola - Press
Klok - Laitinen
Sevänen - Saarijärvi
Pietilä - Ylitalo

Setänen

Ovathan nuo kokoonpanot tänään kuin Rolling Stones vs. Jari Puhakan Bumtsibum- orkesteri. Kovin tuntuu muut painavan ykkösmiehistöillään näitä kauteen valmistavia. Hävitty beli.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tietysti voi olla, että kyse on ihan jostain loukistakin tai sitten Broadhurst saadaan jo huomenna kokoonpanoon. Mutta kuten täällä moni muukin kirjoittanut niin olisi kyllä tärkeää saada miehelle mahdollisimman pian pelejä alle.
Onko noita enää jäljellä muita kuin nyt Tampereen kaksi peliä ja se Ilves-peli nordiksella?

Edit. Ässät -> Ilves ja näyttää tuolla olevan Pelicans vielä treenipelinä.

Edit2. @Iris en ole varma onko Lukolla juurikaan mitä edes kierrättää? Jotenkin jäänyt käsitys että rahat ovat kiinni aikalailla tasan tuossa parhaassa kokoonpanossa.
 
Viimeksi muokattu:

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Kaveri ei suinkaan mielestäni näyttänyt toivottamalta alkuun, mutta noissa 3v3-peleissä vaikutti nimenomaan siltä, että kunto ei riitä pitämään tuota tasoa yllä edes noiden lyhyiden pelien loppuun asti. Siihen nähden huolettaa kyllä kovasti jos nyt kauden kynnykselläkään ei olla sellaisessa kunnossa, että uskaltaisi laittaa edes treenimatsin kokoonpanoon. Voisihan sitä tuntumaa koittaa hakea edes pienemmässä roolissa jos ei nyt suoraan ykkösen keskelle. Jos nyt menee niin, että totuttelu isoon kaukaloon aloitetaan vasta runkosarjan peleissä niin siinä menee kyllä aika monta matsia ennen kuin kaverista on mitään hyötyä odotettavissa. Ja näistäkin matseista jaetaan pisteitä.

Tietysti voi olla, että kyse on ihan jostain loukistakin tai sitten Broadhurst saadaan jo huomenna kokoonpanoon. Mutta kuten täällä moni muukin kirjoittanut niin olisi kyllä tärkeää saada miehelle mahdollisimman pian pelejä alle.

Ymmärrän mitä sanot, mutta tuossa se ongelma tuleekin. Me ei tiedetä miksi Broadhurst ei pelaa. Syitä voi olla A:sta Ö:hön.

Mullekin oli pettymys että hän puuttuu tänään kokoonpanosta. Olisin halunnut nähdä miltä meno nyt näyttää. Joku asioista paremmin tietävä on kuitenkin tehnyt sen päätöksen että ei pelaa, joten ehkä siihen oli jokin hyvä syy. Voi olla että kunto ei ollut kohdillaan silloin 3v3-peleissä kun oli askissa, mutta jos hommaa on alettu ammattimaisesti työstämään niin ehtii kyllä hyvin kuntoon Liigan alkuun mennessä. Ja voi sitä viisikkopeliä isossa kaukalossa opetella reeneissäkin. Ammattilaisia siellä on vastassa joka tapauksessa. Jos sitten Liigan alussa nähdään kaveri huonossa kunnossa ja/tai täysin pihalla viisikon pelistä isossa kaukalossa, niin sitten on mielestäni jo aiheellista kysyä että mitä hittoa tuossa matkalla tapahtui ja miksi ukko ei ole valmis pelaamaan? Toistaiseksi ottaisin kuitenkin vielä rauhallisesti.
 

Samppub

Jäsen
Onko noita enää jäljellä muita kuin nyt Tampereen kaksi peliä ja se Ilves-peli nordiksella?

Edit. Ässät -> Ilves ja näyttää tuolla olevan Pelicans vielä treenipelinä.

Edit2. @Iris en ole varma onko Lukolla juurikaan mitä edes kierrättää? Jotenkin jäänyt käsitys että rahat ovat kiinni aikalailla tasan tuossa parhaassa kokoonpanossa.
Saarela hyökkäyksestä ja Laitinen puolustuksesta, mutta muuten on aikalailla sellainen millä kauteenkin lähdettäisiin.
 
Viimeksi muokattu:

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Saarela ja Lehtinen puuttuu. Petman ja Laitinen on kokoonpanossa.
Eli Saarela puuttuu. Lehtisen pois jääntiä en edes huomannut. Petman ei taida suoraan kävellä yhdenkään nyt pelaavan ohi kokoonpanoon? Pelaajia lukumääräisesti ei siis ole ylitsevuotavan montaa.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Jos Broadhurst on oikeasti niin paskassa kunnossa, ettei uskalla peluuttaa edes yhdessä täyspitkässä treenipelissä niin olisikohan aika lähettää kotiin koko ukko? On kyllä niin jäätävä startti ollut kaverilla, että vaikea uskoa että tästä enää osoittautuisi miksikään nappihankinnaksi. Olen enemmän kuin mielelläni väärässä.
Suottoohan sillä olla korona ja sen lisäksi karanteeni.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti Broadhurst, Sallinen ja Väänänen ovat huomenna kokoonpanossa jolloin tänään kyseessä olisi vain lepuutus. HIFK:n tietäen jätkät ovat toki klesana jo.
Ohimennen totean, että minä veikkaan loukkaantumisia, sillä tässä vaiheessa kautta - eli siis ennen kuin kausi on edes alkanut - ei tulisi olla tarvetta lepuuttaa ketään. Etenkään Broadhurstia, joka on ilmeisesti ollut aivan kuutamolla pelaamissaan otteluissa.
 

Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eli Saarela puuttuu. Lehtisen pois jääntiä en edes huomannut. Petman ei taida suoraan kävellä yhdenkään nyt pelaavan ohi kokoonpanoon? Pelaajia lukumääräisesti ei siis ole ylitsevuotavan montaa.

Oikeassa olet. Kun Saarela lähtee ylimääräisiä hyökkääjiä ovat Niklas Ylitalo sekä Jesse Ruotsi. Paukut pistetty pelaaviin pelaajiin, ei reserviin. Se, onko tämä hyvä vai huono ratkaisu niin aika näyttää. Melko hyvin Lukko on välttynyt pidemmiltä loukkaantumisilta viime vuosina.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Suottoohan sillä olla korona ja sen lisäksi karanteeni.
Jotenkin tuntuu että nämä kiekkoseurojen tartunnat päätyvät suoraan lööppeihin. Ei taitaisi HIFK edes pelata jos näin olisi.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Oikeassa olet. Kun Saarela lähtee ylimääräisiä hyökkääjiä ovat Niklas Ylitalo sekä Jesse Ruotsi. Paukut pistetty pelaaviin pelaajiin, ei reserviin. Se, onko tämä hyvä vai huono ratkaisu niin aika näyttää. Melko hyvin Lukko on välttynyt pidemmiltä loukkaantumisilta viime vuosina.
Täällä taas kuulostaisi hurjalta. Parhaimmillaan oliko taas parhaasta kokoonpanosta tusinan verran viime kaudella samaan aikaan pelaajaa pois. Keskimäärin oli varmaan 5-8 pelaajaa koko ajan telakalla. Ymmärrän kyllä Sahlstedtin ajatuksen tämän valinnan takaa.
 

Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täällä taas kuulostaisi hurjalta. Parhaimmillaan oliko taas parhaasta kokoonpanosta tusinan verran viime kaudella samaan aikaan pelaajaa pois. Keskimäärin koko ajan oli varmaan 5-8 pelaajaa koko ajan telakalla. Ymmärrän kyllä Sahlstedtin ajatuksen tämän valinnan takaa.

Joo IFK:lla ei sama toimisi, on tullut huomattua. On kyllä jännä homma miten teille tuntuu kaudesta toiseen tulevan paljon loukkaantumisia. Noh, tuleva kausi kaiken muuttaa voi.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Kaveri ei suinkaan mielestäni näyttänyt toivottamalta alkuun, mutta noissa 3v3-peleissä vaikutti nimenomaan siltä, että kunto ei riitä pitämään tuota tasoa yllä edes noiden lyhyiden pelien loppuun asti. Siihen nähden huolettaa kyllä kovasti jos nyt kauden kynnykselläkään ei olla sellaisessa kunnossa, että uskaltaisi laittaa edes treenimatsin kokoonpanoon. Voisihan sitä tuntumaa koittaa hakea edes pienemmässä roolissa jos ei nyt suoraan ykkösen keskelle. Jos nyt menee niin, että totuttelu isoon kaukaloon aloitetaan vasta runkosarjan peleissä niin siinä menee kyllä aika monta matsia ennen kuin kaverista on mitään hyötyä odotettavissa. Ja näistäkin matseista jaetaan pisteitä.

Tietysti voi olla, että kyse on ihan jostain loukistakin tai sitten Broadhurst saadaan jo huomenna kokoonpanoon. Mutta kuten täällä moni muukin kirjoittanut niin olisi kyllä tärkeää saada miehelle mahdollisimman pian pelejä alle.
Miltä mahtaa muiden jengien ulkomaalaisukkojen pelimäärät näyttää?
Onhan meilläkin Dyk ja Motin pelanneet jo joitakin matseja. Ehkä tämä Broadhurst on niin kova kundi, että kaksi matsia jo osoitti Pikkaraiselle, että siinä meillä on ykkössentteri. Jos ei, niin voisi punainen toimisto tiedottaa tilanteesta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ovathan nuo kokoonpanot tänään kuin Rolling Stones vs. Jari Puhakan Bumtsibum- orkesteri. Kovin tuntuu muut painavan ykkösmiehistöillään näitä kauteen valmistavia. Hävitty beli.
Turha näitä on edes pelata, kun turpaan tulee kuitenkin. Samalla tavalla kuin vaikka tuo KooKoo-harjoituspeli Kouvolassa, joka hävittiin sekin jo ennen kuin peli oli alkanut, kun kokoonpanot oli ihan Isät vs Pojat -tasoa.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Jos Broadhurst on oikeasti niin paskassa kunnossa, ettei uskalla peluuttaa edes yhdessä täyspitkässä treenipelissä niin olisikohan aika lähettää kotiin koko ukko? On kyllä niin jäätävä startti ollut kaverilla, että vaikea uskoa että tästä enää osoittautuisi miksikään nappihankinnaksi. Olen enemmän kuin mielelläni väärässä.

Höpöhöpö
Meidän valmennus on huomannut että mies on taidoiltaan kuin MacKinnon luistelee kuin McDavid viimeistelee kuin Ovetskin. Tätä asetta ei vielä haluta paljastaa viellä muille joukkueille
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
HIFK tänään Tampereella kello 16.30:

85 Jesse Saarinen – 15 Anton Lundell – 54 Sebastian Dyk
6 Joonas Lyytinen – 10 Mikko Kousa

18 Teemu Tallberg – 51 Juha Jääskä – 21 Ville Leskinen
24 Eero Teräväinen – 57 Johan Motin

91 Elis Hede – 43 Rasmus Heljanko – 78 Niklas Nordgren
29 Tobias Winberg – 4 Miro Karjalainen

45 Micke Åsten – 19 Juho Keränen – 87 Terry And
28 Rony Ahonen – 8 Ville Varakas


50 Frans Tuohimaa (aloittaa)
31 Niilo Halonen

Ottelun näkee Aamulehden kautta euron koetilauksella (ja sillä näkee myös huomisen pelit + turnauksen muut pelit). Lisätietoja: Näin katsot HIFK:n matsit Tampere Cupissa – Aamulehti televisioi turnauksen
Noita joukkueiden (myös Lukon) kokoonpanoja kun katson, niin veikkaan yksipuolista peliä. HIFK voittaa 6-0.
Maalit: Dyk - Saarinen - Lundell
Tallberg - Leskinen
Keränen - Åsten - Varakas
Hede - Heljanko - Winberg
Nordgren - Heljanko - Karjalainen
Åsten - Ahonen - Keränen
En tiedä mistä tämä optimismi yhtäkkiä pulpahti pintaan. Ehkä siitä, että voitimmehan KooKoonkin, niin kaikki on mahdollista.
 

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ovathan nuo kokoonpanot tänään kuin Rolling Stones vs. Jari Puhakan Bumtsibum- orkesteri. Kovin tuntuu muut painavan ykkösmiehistöillään näitä kauteen valmistavia. Hävitty beli.

Eikös ne Rollarit ala olemaan jo suht vanhoja ukkoja? Epäilen sitä, että muka pystyisivät neljän ketjun täysipainoiseen, 60 minuutin aktiiviseen ja kokonaisvaltaiseen suoritukseen.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
IFK:n nelonen tänään: 29 Tobias Winberg – 34 Aleksi Laakso – 78 Niklas Nordgren.

On siinä eurooppalaisen suurseuran nelonen. Kyllä tuolla kelpaa. Jokohan se Broadhurst muuten lähti takaisin Jenkkilään vai onko se perus, että 2 kuukauden saikku muutaman vaihdon jälkeen?
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK tänään:

Saarinen - Lundell - Dyk
Lyytinen - Kousa

Tallberg - Jääskä - Heljanko
Teräväinen - Motin

Hede - Keränen - And
Ahonen - Karjalainen

Winberg - Laakso - Nordgren
Varakas

Halonen (alottaa)
Tuohimaa
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nyt on sitten se pakisto kasassa, joka on tarkoituksella hommattu ja kasattu Tobben toimesta. Eli siis Laaksoa lukuunottamatta kaikki mukana ja terveenä (onkin näköjään hyökkääjä sitten). Mitäs mieltä porukka on, onko riittävä pandemia-kannun 2020-21 jahtiin?

Omasta mielestä se nyt hetken tuijottamisen jälkeen ei onneksi niin heikko ole, kun tavallaan pelkäsin, ja taitaa kuitenkin roolituksiakin Pike saada ihan ok:sti järkättyä. Se on kyllä edelleen jankutettava, että samalla rahalla olisi varmasti saanut paremmankin alakerran, kun miettii että eihän siinä ihan siinä oikeen ykköskoria nyt ole. Kautta linjan mennään johonkin 2-3 korin välimaastoon enemmänkin. Teräväisen hulppeaan nousuun luotetaan hurjasti nyt, ja nyt sitten vaan kaikki tähdet oikeaan asentoon asian suhteen, kiitos.

Yksi kovanluokan pakki tohon ois kiva kyllä kun yleinen tilanne selkeytyy.

Puolustajat 19.9
6 Joonas Lyytinen – 10 Mikko Kousa
24 Eero Teräväinen – 57 Johan Motin
28 Rony Ahonen – 4 Miro Karjalainen
8 Ville Varakas
 

jjhockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Pääkkäri, HIFK
Teräväisen hulppeaan nousuun luotetaan hurjasti nyt, ja nyt sitten vaan kaikki tähdet oikeaan asentoon asian suhteen, kiitos.

Yksi kovanluokan pakki tohon ois kiva kyllä kun yleinen tilanne selkeytyy.

Puolustajat 19.9
6 Joonas Lyytinen – 10 Mikko Kousa
24 Eero Teräväinen – 57 Johan Motin
28 Rony Ahonen – 4 Miro Karjalainen
8 Ville Varakas

Kyllä vaatii ainakin yhden 1.korin pakin, ellei kahta. Toivotaan koko alakerralle tason nostoa, mutta mikä on puolustajien valmennuksen ja peluutuksen osaaminen. Vuodesta toiseen PAPP on heikkoa ja sama valmentaja vaan jatkaa: Joonas Tanska!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös