Mainos

Ketjukoostumukset 2016–2017

  • 238 019
  • 1 406

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Harmi, ettei Bäckströmin paikat ilmeisesti kestä, sillä mikäli olisi kunnossa, niin olisi taatusti jatkanut maalilla. Lisäksi Ikonen ja Grilli taitavat olla loukkaantuneina. Johansson saattaa olla muuten vain poppareilla.
 

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harmi ettei Bäckström ole maalissa. Vaikka ei torjuisi Lankista paremmin, uskaltaa hän varmasti johtaa puolustusta ja kertoa virheistä ihan eri tavalla kuin Lankinen ja se voi antaa vähän lisäyritystä puolustajillekin. Eronen - Generous pelottaa edelleen. Omassa päässä huonoin pari ja molemmat tekee aivan ihmeellisiä virheitä vähän turhan usein. Grilliä kaivattaisiin, vaikka ei edellisvuosien tasolla olekaan pelannut.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ymmärrä Lankisen valintaa jos Nikke on kunnossa. Sitähän me emme tosin näiden kisojen aikana tule saamaan selville, joten jossitteluksi jäänee.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lankinen on monesti ollut parhaimmillaan silloin, kun Bäckström on vetänyt yhden pelin välissä. Sinänsä ymmärrän tämän peluutuksen. Kotihallissa HIFK:n pitäisi lisäksi rakentaa Tapparaa enemmän maalipaikkoja. Bäckström sitten taas Tampereella uuniin. Näin uskon.

Tuota kokoonpanoa, kun katsoo, niin sieltä pistää pari asiaa silmään. Ei varmasti kyllä sellaiset ketjut, kuin mitä Törmänen laskeskeli vielä maaliskuussa. Kyllä siellä varmaan oletettiin olevan Johanssonin, Partasen ja Ikosen hyökkäyksessä. HIFK:n laitahyökkääjäosastoa voisi muutamaa pelaajaa lukuunottamatta kuvailla sanoilla ei erityisen taitava tai erityisen nopea. Puujalka- ja tai puukäsiosastoa suurelta osin, kun alkaa pelaaja pelaajalta miettimään.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän tämä valitettavasti siltä näyttää, ettei Bäckström ole kunnossa jossa pelataan useampia pelejä putkeen. Todella harmi ja latistaa hieman omaa tunnelmaa. Uskon että Bäckströmin kanssa voitto olisi todennäköisempi ja tämä vahvistaa omaa kuvaani siitä, että Lankisesta on (hyvistä otteistaan huolimatta) tullut ykkösveska olosuhteiden pakosta.

Muuten näyttää hyvältä, paitsi Grillin puuttuminen. Josko Malisen peli tänään kulkisi onnistumisten myötä ja saataisiin kakkosketjustakin vaarallinen.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Partanen sivuun, Luttinen tilalle. Mielestäni ihan hyvä asia, koska ei tuosta Partasesta saa mitään irti. Luttinen sentään suojaa hyvin kiekkoa kulmissa vaikkei mikään raketti olekaan.

Eri mieltä tästä, Partanen ollut paljon parempi kuin Luttinen, taisihan tuo Partanen viime pelissäkin jakaa pari hyvää maalipaikkaa, mutta ainakin toisessa Elkins (muistaakseni) menetti sitten kiekkokontrollin kun olisi ratkaisu pitänyt tehdä. Luttinen ei saa mitään aikaan, ei mitään. On myös hitaampi kuin Partanen ja edes tuo kiekon suojaaminen ei ole sujunut vanhaan tapaan.

Ja pakkohan Niken on rikki olla ei se muuten penkillä olisi, Lankinen on ollut vain maksimissaan tasoa kohtalainen.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Vuorottelu voi olla noille veskoille hyvä asia. Kumpikin on hyviä ja omia vahvuuksia, mutta kumpikaan ei ole sarjan kuumin veskari. Levolla ja täydellä energialla aina kehiin. Keke saattaa ihan hyvin pelata tänään nollapelin. Ja kunhan Bäcks pystyy taas ottamaan voiton Hakametsästä seuraavassa pelissä. Sitten taas Lankinen hoitaa kuutospelin meille.

Grilliä kaipaa eikä haittaisi jos Ikonen olisi röyhimässä tossa Elkinsin vierellä. Parru voi taas yllättää tekemällä sen jatkoaikamaalin kuudennessa pelissä.

Ihan hyvä vähän kierrättää. Harmi vain jos Johanssonista ei ole enempää hyötyä. Kuitenkin kokenut pleijarijyrä.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
ei tuosta Partasesta saa mitään irti. Luttinen sentään suojaa hyvin kiekkoa kulmissa vaikkei mikään raketti olekaan.

Partanen nyt ei todellakaan mikään suosikkipelaajani ole, mutta siltä nyt on sentään saatu pari maalia irti enkä näe etteikö pystyisi ratkaisuihin jatkossakin.

Bäckström pelasi aika Lundellmaisen pelin eli muuten hyvä mutta pari otettavissa olevaa meni. En näe että olisi Lankista parempi ollut. Voitto tuli joo, mutta edellä pelannut joukkuekin oli ihan eri otteella.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Vuorottelu voi olla noille veskoille hyvä asia. Kumpikin on hyviä ja omia vahvuuksia, mutta kumpikaan ei ole sarjan kuumin veskari. Levolla ja täydellä energialla aina kehiin. Keke saattaa ihan hyvin pelata tänään nollapelin. Ja kunhan Bäcks pystyy taas ottamaan voiton Hakametsästä seuraavassa pelissä. Sitten taas Lankinen hoitaa kuutospelin meille.

Itse taas veikkaan, että mikäli Lankinen pelaa tänään nollapelin, niin hän on aloittava maalivahti lähes 100-prosenttisella varmuudella myös Hakametsässä.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Miksi oi miksi Lankinen maaliin?! Nikke pelasi loistavan ottelun ja pelkkä Niken läsnäolo toi meidän puolustuspeliin selkeän ryhtiliikkeen.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän Partasen ja Luttisen kohdalla ole kyse siitä, että kun kumpikaan ei ole 100% iskussa, niin pelutetaan vuorotellen. Ikonen lienee romuna ja Johansson niin surkea yksinkertaisesti, että ei haluta peluuttaa.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Eiköhän Partasen ja Luttisen kohdalla ole kyse siitä, että kun kumpikaan ei ole 100% iskussa, niin pelutetaan vuorotellen.

Samaa veikkailen minäkin. Eiköhän Partanen olisi tuossa kokoonpanossa Jääskän tilalla mikäli olisi kunnossa. Kaikki kunnia siis Jääskälle, mutta kyllähän tietynlainen kokemattomuus on hänen tekemisistään paistanut pleijareissa. "Luttinen - Elkins - Partanen" olisi huomattavasti iskukykyisempi koostumus kuin tämänpäiväinen kolmonen.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Miksi oi miksi Lankinen maaliin?! Nikke pelasi loistavan ottelun ja pelkkä Niken läsnäolo toi meidän puolustuspeliin selkeän ryhtiliikkeen.

Näyttikö sinusta Bäckströmin pelaaminen siltä, että hän olisi täysin kondiksessa? Kolmannessa erässä ei meinannut enää päästä ylös jäistä ja joutui pelikatkoilla useamman kerran avaamaan nivusiaan kyykkäämällä. Tiukka ottelutahti ei valitettavasti ole tehty hänelle, mutta uskon hänen pelaavan jo keskiviikkona. Mutta itse ainakin luotan Lankiseen, kyllä hän pystyy tekemään riittävät torjunnat, jos kenttäpelaajat ovat edes vähän kartalla. Viime ottelussahan Tappara ei päässyt edes kunnon mestoille...
 
Viimeksi muokattu:

Lindfors

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, YNWA
Näin on, ei Niken kroppa kestä pelata tänään. Tämä taas kerran vahvistaa myös sen, että ensi vuonna ei kannata tehdä samaa virhettä sopparin osalta.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ikonen, Tuomisto ja Grillfors varmaankin loukkaantuneita. Tuskin Parru ja Nikkekään täydessä kondiksessa, muuten olisivat luultavimmin pelanneet. Kuten yllä jo todettiin, jos Parru olisi kondiksessa, ei olisi varaa jättää sivuun kun voi kuitenkin ratkoa pelejä. Sama pätee Jasseen.

Ja Tuomiston luulisi menevän Jääskän edelle, mutta kuten aiemmin tullut jo todettua, ja mistä taas joku hermostuu, niin fakta vaan on ettei ole koko urallaan pysynyt montaakaan peliä putkeen kasassa, ja siksi aika lailla hyödytön joukkueelle, kun ei voida laskea sen varaan, että voisi paikata avainpelaajien poissaoloja, jos/kun on itse klesana jatkuvasti.

Johansson luultavasti ei vain mahdu pelaavaan kokoonpanoon, täysin oikeutetusti.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Viime ottelussahan Tappara ei päässyt edes kunnon mestoille...
Johtuiko juuri siitä että Niken läsnäolo toi tarvittavaa ryhtiä pelaamiseen omalla alueella. Niken statuksen omaava pelaaja maalissa selän takana niin kas kummaa kun kaikilta löytyy se pari prosenttia enemmän tehoa ja halua. Nikke on kuitenkin tuon joukkueen eniten kovia matseja nähnyt, eniten tienannut ja eniten NHL:ssä pelannut pelaaja, sekä pisteenä iin päälle taskussa IFK:n osakkeita.

Mutta toki Lankinen on ok maalvahti, ei siitä ole kyse, mutta nyt selkeästi olisi ollut mielestäni Niken paikka viedä IFK Finaaliin. Mutta jos paikat on rikki niin minkäs teet.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näyttikö sinusta Bäckströmin pelaaminen siltä, että hän olisi täysin kondiksessa? Kolmannessa erässä ei meinannut enää päästä ylös jäistä ja joutui pelikatkoilla useamman kerran avaamaan nivusiaan kyykkäämällä. Tiukka ottelutahti ei valitettavasti ole tehty hänelle, mutta uskon hänen pelaavan jo keskiviikkona. Mutta itse ainakin luotan Lankiseen, kyllä hän pystyy tekemään riittävät torjunnat, jos kenttäpelaajat ovat edes vähän kartalla. Viime ottelussahan Tappara ei päässyt edes kunnon mestoille...

Onneksi fysiikkavalmennuksesta vastaava Kangasalusta varmasti on paras mies keksimään konstit Bäckströmin pelikunnon parantamiseksi. No joo, eiköhän tällaisissa nyt sentään konsultoida jotain fyssaria. Konsultoidaanhan?
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Johtuiko juuri siitä että Niken läsnäolo toi tarvittavaa ryhtiä pelaamiseen omalla alueella. Niken statuksen omaava pelaaja maalissa selän takana niin kas kummaa kun kaikilta löytyy se pari prosenttia enemmän tehoa ja halua. Nikke on kuitenkin tuon joukkueen eniten kovia matseja nähnyt, eniten tienannut ja eniten NHL:ssä pelannut pelaaja, sekä pisteenä iin päälle taskussa IFK:n osakkeita.

Ei se johtajuus ja ryhtiliikkeen saaminen muihin tule mistään vanhoista meriiteistä tai kokemuksesta itsestään, vaan esimerkistä ja peliotteista. Eikä Nikke maalilla niin varma ollut, että se nyt ihan sillä selittyisi että lauantana pelattiin paremmin.

Mä niin tykkäisin ajatuksesta että meillä olisi NHL tai edes liki NHL-tason veska, joka ns. seisoisi päällään ja johdattaisi jengin mestaruuteen. Toiveajattelua ihan samalla lailla kuin että Aaltonen yht'äkkiä rupeaisi mättämään maaleja. Kaikki on toki mahdollista, mutta joukkueena tässä pitää mennä eikä mitään pelastavia jeesuksia ole tulossa. Ellei sitten joku yksittäinen pelaaja yksittäisessä ottelussa nouse esiin, niin kuin Malinen lauantaina.
 

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Tuo Luttisen paluu kokoonpanoon ei jostain syystä maistu kyllä yhtään. Ollut liikkeessään niin kammottavan hidas...parru otti sentäön viime matsissa parit takakarvat ja jalka liikkuu ihan eri tavalla. No, tuskin me tähän kaadutaan. Oiskohan Nikke taas mansessa pussarina.
 

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei se johtajuus ja ryhtiliikkeen saaminen muihin tule mistään vanhoista meriiteistä tai kokemuksesta itsestään, vaan esimerkistä ja peliotteista. Eikä Nikke maalilla niin varma ollut, että se nyt ihan sillä selittyisi että lauantana pelattiin paremmin.
Kyllä varmasti olemus ja puheet vaikuttavat tähän myös. Taisi parissa tilanteessa Nikke piiskata hieman pakkeja, enkä ainakaan itse usko Lankisen tätä harrastavan. Vanhoilla meriiteillä ja kokemuksella on varmasti merkitystä siihen miten paljon uskaltaa sanoa ja siihen miten sanominen vaikuttaa.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä varmasti olemus ja puheet vaikuttavat tähän myös. Taisi parissa tilanteessa Nikke piiskata hieman pakkeja, enkä ainakaan itse usko Lankisen tätä harrastavan. Vanhoilla meriiteillä ja kokemuksella on varmasti merkitystä siihen miten paljon uskaltaa sanoa ja siihen miten sanominen vaikuttaa.

Tottakai Nikke ja vaikka Heiskanen ovat kokemustensa perusteella ihan eri asemassa jengissä ja sanomisilla on eri painoarvo, mutta jos päästää jonkun helpon vedon ineen, niin siltä pakkien piiskaamiselta menee helposti pohja pois. Ihan sama jos kapteeni on jengin hitain luistelija. Vaikea on silloin vaatia muilta itsensä ylittämistä.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Tottakai Nikke ja vaikka Heiskanen ovat kokemustensa perusteella ihan eri asemassa jengissä ja sanomisilla on eri painoarvo, mutta jos päästää jonkun helpon vedon ineen, niin siltä pakkien piiskaamiselta menee helposti pohja pois. Ihan sama jos kapteeni on jengin hitain luistelija. Vaikea on silloin vaatia muilta itsensä ylittämistä.

Eli mistä nyt haluat vääntää? Siitä että ei ollut Niken ansiota että voitettiin lauantaina? Vai siitä että kokeneilla pelaajilla on vai ei ole merkitystä menestymisen kanssa?

Oli miten oli, me hävittiin juuri kaksi ottelua Tapparalle, ja olimme lähes selkä seinää vasten. Nikke maalille ja voitto Tampereella. Selkeäsit enemmän ohjausta pakeille kentällä puhumalla, kuin Lankisella. IFK pelasi paremmin ja puolustimme tähän mennessä sarjan parhaan ottelun. Ja Nikke pelasi hyvän ottelun, otti monta tärkeää torjuntaa, en väitä etteikö Lankinen olisi yhtä hyvin voinut ne ottaa kiinni, mutta anna nyt jotain krediittiä ottelusarjan kääntäneelle kokeneelle maalivahdille.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tottakai Nikke ja vaikka Heiskanen ovat kokemustensa perusteella ihan eri asemassa jengissä ja sanomisilla on eri painoarvo, mutta jos päästää jonkun helpon vedon ineen, niin siltä pakkien piiskaamiselta menee helposti pohja pois. Ihan sama jos kapteeni on jengin hitain luistelija. Vaikea on silloin vaatia muilta itsensä ylittämistä.

Eipä se Bäckström mitään imaisuja ole ottanut, toisin kuin Lankinen joka on omilla ylipelaamisillaan lahjoittanut vastustajalle ainakin kaksi maalia näiden pudotuspelien aikana. Nimenomaan rauhallisuutensa ja pelinjohtamiskykyjensä takia halusin nähdä Bäckströmin maalilla ja kyllähän tuota puolustuksen johtamista näkyi jo lauantaina. Lankisella nyt ei luonnollisesti ole samaa kokemusta ja näkemystä kuin kansainvälisillä kentillä ja taalajäillä marinoidulla Bäckströmillä.

Eipä siinä, Lankinen on hyvä ja parhaimmillaan loistava veska jo nyt. Toivottavasti pelaa taas nollat tänään!

PS. Kannattaa miettiä mitä itsensä ylittäminen tarkoittaa ja miten se eroaa muiden ylittämisestä. Luttiselta nähdään aivan varmasti periksiantamatonta taistelua, kuten esim. Kantolalta, ja heidän työmoraalistaan voi ihan jokaikinen jätkä ottaa mallia vaikka kykenisikin kovempaan luistelunopeuteen.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli mistä nyt haluat vääntää? Siitä että ei ollut Niken ansiota että voitettiin lauantaina? Vai siitä että kokeneilla pelaajilla on vai ei ole merkitystä menestymisen kanssa?

Tottakai voitto oli myös Niken ansiota, mutta en usko että Nikellä olisi ollut merkittävää osuutta parantuneeseen kenttäpeliin.

Kuka on väittänyt ettei kokemuksella ole merkitystä? Sanoin että kokemus itsessään ei vielä tarkoita paljoakaan. Muuten voitaisiin hommata vaikka Pepe Lehtonen jengiin. Kokemusta ja kovaa työmoraalia saataisiin varmasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös