Mainos

Ketjukoostumukset 2016–2017

  • 237 998
  • 1 406

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Nyt alkaa hyökkäys näyttämään jo hyökkäykseltä, mutta mahdollisimman nopeasti 1-korin pakki pitäsi jostain kairata, ja saada tietysti Grilli takaisin (ja omalla tasollaan, eli parempana kun ennen poisjääntiä)

Grillforsista tulee väkisinkin mieleen, että olisiko ollut jotain kremppaa jo aiemmin, sillä otteet alkukaudella olivat kaikkea muuta kuin sitä Grilliä mitä aiemmin on totuttu näkemään. Nyt sitten parantelee itseään rauhassa kuntoon.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Joo, tuo teoria voi hyvinkin pitää paikkaansa.

Melkein tekisi mieli siis sanoa, että 2 pakkia tarvitaan. Toki menee stiga-ukkoiluksi ja rahankulutukseksi, mutta eipäs IFK:lla kauheasti vaihtoehtoja ole, jos haluaa vielä menestyä tällä kaudella. Nythän tosiaan vaan Grilli sieltä pois, mutta silti pakisto näyttää harmittavasti tuolta.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
(Mielenkiintoiset pelit tänään Mikkelissä ja Porissa. Kalpan kerroin 3,00 pakottaa tarttumaan siihen.)

Sarjataulukon kannalta ollaan siinä tilanteessa, että meidän alkaa olla pakko saada voittoja. Muuten rimpuilu sääleihin jatkuu kevääseen asti ja ainakin meitsin kiinnostus tätä joukkuetta ja kautta kohtaan loppuu jo ennen vuoden vaihdetta. Etäisyys kärkikaksikkoon on venähtänyt jo nyt luvattoman pitkäksi. Illan kierroksen ajattelin viettää Stadilaisessa sporttibaarissa uskoen vielä IFKn paremmuuteen.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
IFK tänään:

Johansson-Leino-Aaltonen
Teppo-Kaski

Puustinen-Hintz-Tuomisto
Finley-Heiskanen

Luttinen-Elkins-Ikonen
Eronen-Generous

Åsten-Nykopp-Petrell
Salmi

Lankinen
(Myllyniemi)

Hyvältä näyttää...
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Partanen vaihtuu Petrelliin, muuten mennään samalla kokoonpanolla kuin eilen! Partaselle tekee helvetin hyvää olla poppareilla!

@Axbor Nocturne, mistä poimit tuon Partasen tuonne? Veikkauksen sivuilla on Tuomisto tuossa "kakkosessa"?
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Partanen vaihtuu Petrelliin, muuten mennään samalla kokoonpanolla kuin eilen! Partaselle tekee helvetin hyvää olla poppareilla!

Toinen sanoo, että Partanen on kokoonpanossa ja toinen sanoo, että ei ole?

E: Asia kunnossa! En nyt tiedä onko tuo Partasen puuttuminen hyvä asia, kuitenkin 1+1 eilen ja missä Tuomisto puolestaan oli? Ei paljoa näkynyt miestä eilen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Hyvin Tuomisto veti eilen nelosen laidassa. Miehen jääaika n. 12.58, kun Partasella vastaava 11.29. Tuomisto oli ylivoimalla maalilla kytiksellä, kun Puustinen ujutti miinuskulmasta 1-2 voittomaalin.
 
F#21

Jäsen
Toinen sanoo, että Partanen on kokoonpanossa ja toinen sanoo, että ei ole?

E: Asia kunnossa! En nyt tiedä onko tuo Partasen puuttuminen hyvä asia, kuitenkin 1+1 eilen ja missä Tuomisto puolestaan oli? Ei paljoa näkynyt miestä eilen.
No ei tuo Partanen kyllä eilen mikään ihmeellinen ollut. Hyvä duuni omassa maalissaan, mutta esim. syöttöpistettä ei olisi tarvinnut edes Liigan sääntöjen mukaan antaa - sen verran Puustinen ja Kaski ehti kiekotella. Samanlaista moskaa se mun mielestä oli kuin aiemmatkin pelit.

Tuomisto kyllä yrittää sekä karvaa paremmin, mutta ei vain saa hyökkäyspäässä paljoa aikaseksi.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
No ei tuo Partanen kyllä eilen mikään ihmeellinen ollut. Hyvä duuni omassa maalissaan, mutta esim. syöttöpistettä ei olisi tarvinnut edes Liigan sääntöjen mukaan antaa - sen verran Puustinen ja Kaski ehti kiekotella. Samanlaista moskaa se mun mielestä oli kuin aiemmatkin pelit.
Juuri näin, ja lisäksi Partanen otti ties kuinka monetta kertaa tällä kaudella itselleen ominaisen aivan vitun tyhmän hyökkäyspään jäähyn.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Pääsikö peräti vilttiin tuon jälkeen? Koska näytti siltä, että loppupelin ajan ketjuissa kierrätettiin ukkoja?
Joo, samaa itsekkin katselin, mutta kyllä se Partanenkin pääsi muutaman vaihdon surffaamaan.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
En ymmärrä miksi kaksi sentteriä samassa ketjussa, kun maalinteko on niin hukassa!
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
En ymmärrä miksi kaksi sentteriä samassa ketjussa, kun maalinteko on niin hukassa!
Siellähän on periaatteessa jokaisessa ketjussa ollut kaksi sentteriä.
Ruotsin Mikke ei osaa hammastikullaan aloittaa joten siinä varmaan yksi syy.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK tänään:

Johansson-Leino-Aaltonen
Eronen-Generous

Puustinen-Hintz-Tuomisto
Finley-Heiskanen

Luttinen-Elkins-Ikonen
Teppo-Kaski

Partanen-Nykopp-Petrell
Högström

Lankinen
(Myllyniemi)
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Partanen korvaa Åstenin ja Högström stunttaa Salmea. Hyvältä näyttää rosteri illan matsiin. Pienin muutoksin Stögö lähtee illan matsiin ja hyvä niin.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mitä Tuomisto tekee, että ansaitsee paikan kakkosketjussa? En väitä, että Partanen olisi ollut tällä kaudella hyvä, mutta kyllä minä istuttaisin miehen tuohon kakkosketjuun Tuomiston paikalle ja yrittäisin kaivaa sen potentiaalin (ja hukassa olevan itseluottamuksen) esiin vaikka väkisin, sillä kyllähän Partanen parhaimmillaan on tähän Liigaan loistava pelaaja. Tuomisto on erittäin hyvä rotaatiopelaaja, mutta ei mielestäni kuuluisi kakkosketjuun tänään kun mm. Partanen löytyy pelaavasta kokoonpanosta. Onko Åsten loukkaantunut, pakko olla sillä eihän Stögö voisi muuten miestä pitää katsomon puolella, eihän?

Salmen saaminen katsomon puolelle on aina positiivinen asia, harmi että saamme nauttia tästä vain kuukauden...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Salmen saaminen katsomon puolelle on aina positiivinen asia, harmi että saamme nauttia tästä vain kuukauden...
Juuri näin.
Pakistohan näyttäisi erittäinkin hyvältä, jos Högström jatkaisi koko kauden, mutta eipä taida jatkaa. Siihen vielä Grillfors takaisin, joka on heikompanakin parempi kuin esimerkiksi Teppo, Salmi ja Kaski.

Siinä olisi vihdoin se tilanne, joka pitäisi olla ihan vakiona eli Teppo seiskapakkina, kun muut ovat terveinä ja Tepon alapuolella sitten nämä Kasket ja Salmet.
Nyt on ollut niitä tilanteita, että siellä on Teppo-Salmi pari ollut molemmat pelaamassa.

Eronen-Generous
Finley-Heiskanen
Högström/korvaaja-Grillfors
Teppo

Tältä pitäisi keväällä näyttää pakisto, vähintään.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Nyt siellä on Veikkauksen sivuilla pois kokoonpanosta Partanen sekä Teppo ja tilalla Henri Tamminen & Juuso Salmi --> lisää käsiä saatiin taas hyökkäykseen ja puolustukseen.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tämän kauden näytöillä Teppo -> Salmi on selkeä parannus kokoonpanoon.
Näin juuri. Teppo ei tunnu tietävän mitä tehdä kiekon kanssa omalla puolustusalueella. Salmi ainakin tietää ja jos ei muuta, yrittää saada sen pois jotenkin järkevästi. Hyökkäysalueella Tepolla hienoinen etu.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Näin juuri. Teppo ei tunnu tietävän mitä tehdä kiekon kanssa omalla puolustusalueella. Salmi ainakin tietää ja jos ei muuta, yrittää saada sen pois jotenkin järkevästi. Hyökkäysalueella Tepolla hienoinen etu.

Kyllä, paitsi en näe Tepolla olevan etua edes hyökkäysalueella. Hänen kautensa on mennyt ihan vihkoon ja taitaa olla tehotilastossakin 7 pykälää Salmea jäljessä, joka vastaavasti tällä hetkellä pelaa ihan mukavan perusvarmaa peliä ja pärjää kaksinkamppailuissa edes jotenkin. Teppo ei pärjää oikein millään osa-alueella. Tehnyt puolet vähemmän pisteitäkin kuin Salmi ;)
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
@-Kantor- ja @Bafforosso olette molemmat oikeassa, että tällä hetkellä Teppo<Salmi. Toisaalta se mikä Salmessa voitetaan vastaavasti hävitään kunnolla vaihdossa Partanen <-> Tamminen.Katsellessa Tammisen, Tepon ja Salmen mailankäsittelyä ja kahden viimeksi mainitun olematonta laukaisutaitoa niin kysymys kuuluu, miten tällaiset kaverit voivat pelata Liigaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös