Mainos

Ketjukokoonpanot ja peluutus 08-09

  • 125 424
  • 706

EddieE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nonii, yksi viihdyttävä kiekkoilta taas takana. Hienoa peliä jälleen Lukolta, harvoin on näin hyvä fiilis Äijänsuolta palattuani.
Muutamat mielipiteet ketjuista:
-Jacina ehdoton ykkönen kolmosessa. Selkeesti aivoja on, mutta tarvitsee apuja laitureilta. Ikävä kyllä Collinsilla edelleen vaikeuksia saada peliä kulkemaan. Kolmonen ei päässyt tänään toivottuun tasoon kuin ajottain. Jos tuollaisen pelin jälkeen saa pienen negatiivisen mietteen heittää, niin väärällä ulkkarihyökkääjällä on suora sopimus koko kaudeksi (tosin ymmärrettävää tietysti).
-Kaksi ekaa kenttää on jäätävässä iskussa! Oululaisista turha sepustaa mitään, eli panostetaas nyt Iiron kenttään. Vaikka rapakon takana joku psykopaatti kovasti selittää että kaikki on Laaksosen hyvyyttä, tohdin olla eri mieltä. Laaksonen ON hyvä, mutta Viinanen on perkeleen hyvä ja Saarela on pelannut peliä, jollaista en olisi miehen uskonut vielä pelaavan. Oli usein jopa puolustuksen apuna kaikkein alimpina pelaajina. Ketju on kyllä hienossa tasapainossa.
Ja vielä yksi mielipide pakeista:
- Voi perkeleen perkele,että Pettinen on hyvä! Jopa parempi kuin odotin. Suuresti paranneltu versio Viitasesta.

Ja lopuksi myönnän nyt olleeni liian skeptinen; Otto on ehdottomasti sopparin arvoinen, itseluottamus tekee kyllä miehelle ihmeitä.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Kettu
Itse pisti silmään kovasen hyvyys... kaverilla on hermoja vaikka mihin. Tässä vaiheessa vielä näyttää todella hyvältä. ketjut pidetään nyt tässä NIIN kauan kunnes ei enää kulje, mahdollisten loukkaantumisten sattuessa nostetaan joku junnu loukkaantuneen tilalle... Harvoin olen hallilla ollut niin luottavaisen mielin kahden maalin johto asemassa vierasjoukkueen painostaessa kuin tänään. Itseäkin pelottaa kuinka paljon tämä nostaa omia odotuksia tätä kautta ajatellen. Nautitaan nyt tästä raumalaiset!!! joka jannu hallille ja ääntä pitämään, tätä ei olla tässä kaupungissa liikaa nähty!!!

Huvittavaa oli puhumalla saatu haatajan ensimmäinen syöttöpiste... tässä haetaan jo nyt kaikki mahdolliset avut pistepörssin voittotaisteluun.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Täytyy kehua kerrankin Tuomaisen peliä. Viimeisessä erässä juuri sellaista tekemistä mitä hänen pitäisi tehdä joka pelissä. Pari komeaa taklausta ja vielä puhtaita. Toisen alle jäi Kariya ja olisin melkein voinut lyödä vetoa, että tuomarit antavat siitä jäähyn, oli siinä pelaajilla sen verran suuri koko ero. Mutta kummankaan tuomarin käsi ei noussut, tästä pointsit heille.

Itsekin pidin Jacinan pelistä ja luultavasti se paranee vain koko ajan pelien myötä. Ei paljon negatiivista joukkueesta löydy, ehkä kuitenkin haluaisin jonkun muun kakkosylivoiman viivalle kuin Honkaheimon. Mielestäni ainakin Nevalaisella olisi enemmän annettavaa ylivoimaan(tai mahdollisesti Viitasen hehtaaripyssyllä). Missäs muuten Lehikoinen on? Onko minulta mennyt loukkaantuminen ohi vai onko hän muka oikeasti Kuusiston takana peluutuksessa?
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Muutamat mielipiteet ketjuista:
-Jacina ehdoton ykkönen kolmosessa. Selkeesti aivoja on, mutta tarvitsee apuja laitureilta.

Vaikka rapakon takana joku psykopaatti kovasti selittää että kaikki on Laaksosen hyvyyttä, tohdin olla eri mieltä. Laaksonen ON hyvä, mutta Viinanen on perkeleen hyvä ja Saarela on pelannut peliä, jollaista en olisi miehen uskonut vielä pelaavan. Oli usein jopa puolustuksen apuna kaikkein alimpina pelaajina.

Jacina tarttis vahan parempaa laituria avuksi, ja Iiro ja Pahi pelaavat loistavasti ihan omillaankin....hmmmm. Mielenkiintoinen dilemma, mitenkohan tuonkin voisi ratkaista niin etta olisi mahdollisesti 3 huikeaa ketjua?

Tuleekos mitaan mieleen....?
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuleekos mitaan mieleen....?

Fogi keskelle ja Jacina laitaan voisi olla se yksi kokeilemisen arvoinen vaihtoehto. Koska jos Viinanen jatkaa tällaisia otteita niin ei Lukolla ole mitään pakottavaa tarvetta sille sentterin hankinnalle ja Jacina voidaan "uhrata" laitaan.
 

EddieE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jacina tarttis vahan parempaa laituria avuksi, ja Iiro ja Pahi pelaavat loistavasti ihan omillaankin....hmmmm. Mielenkiintoinen dilemma, mitenkohan tuonkin voisi ratkaista niin etta olisi mahdollisesti 3 huikeaa ketjua?

Tuleekos mitaan mieleen....?
Tuleeko sulla?
Painotetaan vielä että Iiron kenttä on edelleenkin melkosessa iskussa ja kemiat toimii
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Fogi keskelle ja Jacina laitaan voisi olla se yksi kokeilemisen arvoinen vaihtoehto. Koska jos Viinanen jatkaa tällaisia otteita niin ei Lukolla ole mitään pakottavaa tarvetta sille sentterin hankinnalle ja Jacina voidaan "uhrata" laitaan.

Olisi kylla kokeilemisen arvoista, ja eikos Fogi pyorittany yv:ta harjoituskaudella. Hain tietysti vihjailullani hiukan erilaista muutosta mutta tuokin menisi!
 
Suosikkijoukkue
Rauman Kettu
kysymys psykoisille... Viuhuuko kansitakki? joko ymmärrät jacinan tärkeyden joukkueelle ja et ole häntä heti heittämässä hiuksista videoon ja tajuat sen että voi se ulkomaalais apu pelata kolmosessakin kunhan homma toimii JOUKKUEENA, turha hakea neljän pelatun (voitetun) matsin jälkeen suuria muutoksia ketjukoostumuksiin... Annetaan viime kauden loukkaantuneena olleelle kaverille näyttömahdollisuus (joka jo paikkansa melkein lunastanut). tuskin on ollut lukolle kovin kallis hankinta kuitenkin...
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
No tämä selvä. Totean vain vielä että olisi tyhmää rikkoa noin hyvin toimivat Pekin ja Iiron kentät. Fogia kannatetaan kolmoseen.

Meinaat etta jos vaikka yhden pelin kokeilisi muutosta, paluuta vanhaan ei enaa olisi? Eli jos kokeilulla ei saataisikaan toivottua kolmea toimivaa ketjua, palatessa vanhaan kemiat olisivat lopullisesti pilalla?
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
kysymys psykoisille... Viuhuuko kansitakki? joko ymmärrät jacinan tärkeyden joukkueelle ja et ole häntä heti heittämässä hiuksista videoon ja tajuat sen että voi se ulkomaalais apu pelata kolmosessakin kunhan homma toimii JOUKKUEENA, turha hakea neljän pelatun (voitetun) matsin jälkeen suuria muutoksia ketjukoostumuksiin... Annetaan viime kauden loukkaantuneena olleelle kaverille näyttömahdollisuus (joka jo paikkansa melkein lunastanut). tuskin on ollut lukolle kovin kallis hankinta kuitenkin...

Ei viuhu ei, koko ajan olen kuitenkin toivonut Jacinan onnistumista, ja try-outin loppuun asti pelaamista. Katsotaan sitten myohemmin tarviiko vaihtaa.
 

EddieE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Meinaat etta jos vaikka yhden pelin kokeilisi muutosta, paluuta vanhaan ei enaa olisi? Eli jos kokeilulla ei saataisikaan toivottua kolmea toimivaa ketjua, palatessa vanhaan kemiat olisivat lopullisesti pilalla?

No minusta se on jotenkin hölmöä vaikka vaan yhdeksi peliksi vaihtaa kokoonpanoja; harkkapeleissä yleensä haetaan koostumuksia ja kauden aikana JOS HOMMA EI TOIMI yritetään jotain uutta. Minun puolestani Jacinalle soppari kouraan ja katsotaan sitten kun ensimmäinen aallonpohja tulee, mitä muita sommitelmia on mahdollista koittaa. Miksei psyko koiteta ensin saada kolmonen toimimaan rikkomatta kahta toimivaa ketjua?
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä minäkin noudattaisin tätä vanhaa viisautta: "If it ain't broken, don't fix it". Eli näillä mennään niin kauan kuin peli kulkee tähän malliin, ja jos (kun) notkahdus jossain vaiheessa tulee niin sitten aletaan miettimään uusia koostumuksia.
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jacina-Fogström-Collins ja siitähän löytyykin se Uraman kolmas ylivoima kentällinen..
Aaltonen tippuu ketjun alaspäin ja ottaa Semiirn paikan, Semir kykenee hoitamaan hommansa tarvittaessa myöskin 13 hyökkääjänä..

Mutta huikeaa ja lähestulkoon onnenpissimäisiä otteita on Lukko niminen joukkuea esittänyt kauden alkuun..huh huh..lisää tätä tilauksessa!
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Aaltonen tippuu ketjun alaspäin ja ottaa Semiirn paikan, Semir kykenee hoitamaan hommansa tarvittaessa myöskin 13 hyökkääjänä..

Vaikea tilanne. YV:n kannalta Fogström olisi hyvä vaihtoehto pyörittämään, mutta Aaltonenkin on koko ajan parantanut enkä häntä siitä hyvästä laittaisi neloseen. Tänään kaverin kanssa ihasteltiin kentällisen harjoiteltua kuviota. Omalta alueelta Jacina lähti nousemaan kiekon kanssa ja antoi laitaan Aaltoselle. Aaltonen neppasi yhdellä kosketuksella oman maalin takaa spurttaamaan lähteneelle Collinsille, joka miltei pääsi yksin läpi. Hereillä ollut Lassila peitti tilanteen.

Turha nyt tehdä muutoksia kun kolmonenkin koko ajan parantaan. Fogströmin kannalta kyllä paskamainen tilanne, koska olisi ansainnut ruudun kokoonpanosta harjoitusotteluiden perusteella. Jos pakko olisi nyt laittaa pelaamaan, niin neloseen Ben-Amorin tilalle laitaan tai keskelle ja Koponen laitaan.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Huhhuh, nyt tuntuu hyvälle. Viime kaudella puolustelin Morrisonin hankintaa ja tällä kaudella Jacinaa. Kummatkin onnistuivat, onneksi näin päin :)
Oli "ripan" mukaan hyvä peli Jacinalta. Mitenkäs olisi Fogin heitto keskelle ja sitten antaa junnuille näytön paikkoja vaikka nelosessa? Tai sitten Fogi ja Virtala kolmosessa voisivat näyttää. Palola, Aaltonen ja Kangasmäki nelosen laidassa (vaikka Kangasmäki näyttää olevan sentteri, mutta eikös hän laidassa pelannut jossai vaiheessa? Ja Jatkoajan sivuilla on muuten Kangasmäen kohdalla Palolan kuva ;) ). Junnuille näytönpaikkoja. Kaksi/kolme mahdollista paikkaa.
Kolmosen laita.
Kolmosen keskusta.
Nelosen laita. Mieluummin näkisin junnuja kolmosessa. Juuri jonkun pelinrakentaja-tyyppisen, oli se sitten sena tai laituri.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Kettu
tää on junnuille paskin tilanne... lupaavalle junnulle pitäisi saada peliaikaa vähintää kolmosesta... homma toimii näin (tällä hetkellä) perkeleen hyvin ja aivan silkkaa tyhmyyttä alkaa sotkemaan kolmea ekaa ketjua. nelonenkin pelasi tänään hyvin joten miksi sitäkään rikkomaan... itse näkisin mielelläni virtalan ja fogströmin saavan vastuuta mutta tällä hetkellä peli kulkee mallikkaasti joten nou tänks!!! Meillä on LIIKAA hyviä ukkoja... ja toivottavasti näin on läpi koko kauden =)
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Äkkiä ne ketjut sekaisin, voitettiin vaan HPK, joka EI ole mikään MITTARI. Nopeasti, ettei vaan tule enempää voittoja!
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Jacina on mitä parhahin mies kolmosen senaksi. Pikku "kylähullu" , joka osaa myös pelata. Nyt kun tuntuu että ykkönen ja kaakkonen on kondiksessa, niin näkisin Jacinan olevan kuin nappi silmään tossa kolmosessa.

Vai voiko joku väittää kahta ekaa ketjua tehottomaksi ja päästäväksi maaleja ihan sukkana. Meillä on edelleen liigan paras kolmonen, vaikka se on eri kuin alussa ajateltiin, mutta se kyllä riittää ainakin mulle. Kolmella hyökkäävällä ketjulla pitää kuitenkin mennä, jos meinaa menestyä ja nyt ne on kasassa.
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Äkkiä ne ketjut sekaisin, voitettiin vaan HPK, joka EI ole mikään MITTARI. Nopeasti, ettei vaan tule enempää voittoja!

Eiköhän olla vain tyytyväisiä siihen, että Raumalla pelataan tälläkin kaudella liigakiekkoa..

Mutta ettei menisi aivan turhanpäiväiseksi läpänheitoksi, niin mainittakoon, että itse haluaisin nähdä Fogin pelaavan, oli meinaan Viinasen jälkeen ehkä paras Lukko-hyökkääjä Pitsissä ja harjoitusmatseissa (Äijänsuolla). Mutta sepäs siinä onkin, että hän ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon! En olisi uskonut kauden alussa.

Jacina on yksi meikäläisen suosikkipelaajista, ja vaikka keskelläkin homma toimii, niin laidassa Jacina voisi suoriutua vieläkin paremmin. Kuten jo johonkin ketjuun kirjoitin: HPK 2005-06 ja Sprukts..
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Vai voiko joku väittää kahta ekaa ketjua tehottomaksi ja päästäväksi maaleja ihan sukkana. Meillä on edelleen liigan paras kolmonen, vaikka se on eri kuin alussa ajateltiin, mutta se kyllä riittää ainakin mulle. Kolmella hyökkäävällä ketjulla pitää kuitenkin mennä, jos meinaa menestyä ja nyt ne on kasassa.

Hyokkaavalle ketjulle 1 maali neljassa pelissa on liian vahan. Jacina laitaan sitten jos ei kerran uskota Viinanen-Saarela kaksikon parjaavan ilman Laaksosta.

Tai sitten vaan odotetaan ja toivotaan etta se tosta lahtis, saapahan ainakin Aaltonen kokemusta.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eiköhän myös Fogström ja Virtala saa tilaisuutensa jossain vaiheessa kautta, mutta nykytilanteessa on täysin turhaa lähteä sotkemaan hyvin toimivia ketjuja. Myös kolmoskenttä parantaa peliään koko ajan, ja jos suunta jatkuu nousujohteisena jatkossakin, on kyseiseltä kolmikolta lupa odottaa enemmän maaleja. Nelosketjussa Ben-Amor ja Tuomainen pelasivat HPK:ta vastaan todella hyvin, ja nostavat varmasti tasoaan vielä jatkossa. Hyökkääjistä oikeastaan ainoastaan Mustonen on tällä hetkellä sellainen pelaaja, jolta on lupa odottaa paljon enemmän. Loistavista ketjukavereista huolimatta mies ei ole päässyt vielä sellaiseen vauhtiin, kuin ainakin itse olen odottanut. Toivottavasti Boogie saa pian avattua maalitilinsä, ja sitä kautta enemmän rentoutta pelaamiseensa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä mä olen myös sitä mieltä että ei toimivia ketjuja kannata sotkea edes kokeilemisen vuoksi, ei vaikka vasta syksyssä ollaankin. Kauden aikana tulee sitä luonnollista poistumaa rivistä eikä peli muutenkaan koko kautta tällä tavalla suju, silloin on aika Virtalan ja Fogströmin astua esiin.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Hyokkaavalle ketjulle 1 maali neljassa pelissa on liian vahan. Jacina laitaan sitten jos ei kerran uskota Viinanen-Saarela kaksikon parjaavan ilman Laaksosta.
Ja kertaakaan ei ole omissa kolissu. Kaks ekaa ketjua taasen mennyt Mustosta(3p) lukuunottamatta yli pinna per peli, niin miks ihmeessä pitäis ruveta nyt säätämään?!?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös