Ketjujen rakentelua

  • 159 089
  • 300

Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eilen tuli onneksi voitto vaikka pahalta jo ehti näyttää. Täytyy tunnustaa, olin ihan varma 2-4 tilanteessa, että siitä ei enää nousta. Unohdin kokonaan Voden kentän taistelutahdon. Kiitos kuuluu kokonaan heille. Kumarrus siis sinne.
Voiton jälkeen jäinkin kummastelemaan, että koskahan tuo Jalonen tekisi noille muillekin ketjuille jotain, että nekin rupeaisivat kantamaan vastuuta. Toki tilanne on tällä hetkellä kohtalainen kun kuitenkin pelejä voitetaan edes rankkareilla mutta kyllä kolme pistettä on ollut niin lähellä monta kertaa.
Eilen ei toiminut R-H-L kenttä eli surffikenttä (oma nimitykseni peliesitysten perusteella) eikä oikein V-K-H kenttäkään, puhumattakaan S-L-M kentästä. Oili vielä huilasi kolmannen erän vaikka tällä kertaa näyttikin, että peli olisi kulkenut jo hieman paremmin.
Ylivoima ei toimi kuin muutenkin hyvin pelaavalta L-V-H kentältä.

Hajahuomioita kenttien sisältä:
Holden ei lauo itse vaan vielä viime tipassa syöttää vaikka oma paikka olisi parempi. Hassinen liukuu suurimman osan ajasta toisesta päästä toiseen päähän, eilen maali, muuten aika raskaan tuntuista menoa. Väisästä ei oikein kentällä edes huomaa, ei miinuksia mutta plussia vielä vähemmän. Rita jotenkin taantunut alkukauden vauhdista, ajatus ei kulje mukana. Taskuraketti, siis Laakkonen tuskastuu peli peliltä lisää kun pisteitä ei kerry ja se näkyy pelissä.

Parin viikon päästä on maajoukkuetauko, toivoisinkin jonkinlaista paneutumista kentällisten kokoamiseen. Näillä toivottavasti pärjätään sinne saakka. Aikaa ei tauollakaan ole hurjasti mutta jotain uutta voisi kuitenkin kokeilla. Nyt näyttää pahasti siltä, että yksi kenttä on koottu harkiten ja muut kasattu hätäpäissä johonkin koostumukseen ja toivottu, että ne toimisivat.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Professori McGarmiwa
Taskuraketti, siis Laakkonen tuskastuu peli peliltä lisää kun pisteitä ei kerry ja se näkyy pelissä.

Kyllä minun mielestäni pisteitä kertyy. Edellinen pisteetön otteluhan oli Laakkosella 3.10. Lahdessa. Tämän jälkeen Janne on tehnyt pisteen seitsemässä ottelussa peräkkäin ja on Jukka Voutilaisen jälkeen joukkueen pistepörssissä toisena.

Lisäksi kummasti "perässä raahattava" jätesäkki Jani Hassinen on kaikesta flegmaattisuudesta ja paskasta pelistään huolimatta tehnyt 15 ottelussa 7 maalia, eli on tasaisen tahdin taulukon mukaan noin 25-30 maalin vauhdissa.
 

mummi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Samarkand AF, Ghizjablah Amur-dvaktay Sport
Selli Otzingerin...

päivät ja pelit Kerhossa taitavat olla kahta vaille luetut, joka ei tarkoita että kaveri pelaisi enää niitä kahtakaan ottelua paidassamme!
Seuran johto on ollut avoimen tyytymätön Sellin pyörimiseen ja näennäistyöskentelyyn jäällä viime aikoina ja eilinen peli lienee ollut se ns. viimeinen niitti.
Mark my words...
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Selli Otzingerin...

Viestin lähetti mummi
päivät ja pelit Kerhossa taitavat olla kahta vaille luetut, joka ei tarkoita että kaveri pelaisi enää niitä kahtakaan ottelua paidassamme!
Seuran johto on ollut avoimen tyytymätön Sellin pyörimiseen ja näennäistyöskentelyyn jäällä viime aikoina ja eilinen peli lienee ollut se ns. viimeinen niitti.
Mark my words...
Aika mielenkiintoista, jos näin on. Ei se eilinen peli nyt aivan luokattomasti setsuurilta mennyt, neloskenttähän ei päässyt edes rytmiin, kuten Mäkiaho on haastattelussa todennut.
No, hankalassa tilanteessa Setzingerin kanssa ollaan, hankalaksi tuo jo hankittaessa oltiin kuultu. Kun viime kausi meni nappiin, kaikilla oli niin kivaa, että tehtiin ilmeisesti edullinen sopimus kahdeksi vuodeksi. Let see, mitä tapahtuu, viime vuotisen maalintekijän olisin halunnut nähdä tänäkin vuonna.

PS:
Minun mielestäni surkeinta pyörimistä omassa päässä esitti aivan toinen ulkomaalainen. Näennäispyörimistä pitämättä kenenkään miestä, kun vastustaja rokotti kolme kertaa. Neljännen vastustajan maalin aikana itse jäähyllä.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Holden alkaa näyttää vielä pahemmalta alisuorittajalta kuin Setzinger. En tiedä kenet hänen laidalle pitäisi laittaa, mutta ainakin joku, joka saisi äijän heräämään. Mies on valovuoden päässä niistä esityksistä, mitä Steve Martins esittää JYPissä, vaikka HPK on ainakin paperilla parempi/laadukkaampi joukkue ja Holdenin pitäisi kuitenkin olla taitavampi pelaaja kuin Martins. Tahdosta se on kiinni.

Jos Ritalle on luvattu paikka kahdessa ensimmäisessä ketjussa, niin ketjujen muokkaaminen on kieltämättä hankalaa. Itse tekisin näkemäni perusteella näin:

Laakkonen-Voutilainen-Louhi
Hahl-Holden-Hassinen
Lahti/Setzinger-Keinänen-Rita
Väisänen-Loikas-Mäkiaho

1. ketju - käsiä lisää ja Voutilainen-Louhi pysyisi yhdessä
2. ketju - Maalintekijä Holdenin viereen ja Hahl puolustamaan
3. ketju - Lahti, Keinänen ja Rita. Laidoilla olisi ainakin voimaa.
4. ketju - Väisänen ja Mäkiaho saattaisivat päästä taas kunnon vauhtiin yhdessä.


Todennäköisempää olisi ehkä tämä koostumus:

Louhi-Voutilainen-Rita
Laakkonen-Holden-Hahl
Väisänen/Lahti/Setzinger-Keinänen-Hassinen
Lahti/Väisänen/Setzinger-Loikas-Mäkiaho

Hahl toisi ainakin oikeaa työmoraalia Holdenin ketjuun, mutta ei ratkaise sitä maalinteko-ongelmaa. Eihän kuitenkaan Ritaa huonompi voi olla. Hassinen saattaisi syttyä Holdenin ja Laakkosen kanssa, tai sitten ketju olisi vielä enemmän pihalla. Tästä syystä Hahl-Holden-Hassinen voisi olla parempi vaihtoehto. Kuten jo totesin, Hahlin asenne on kohdallaan ja Holden saisi vierelleen maalintekijän.

Tapaus Setzinger:
Tapparaa vastaan Olli ainakin yritti, eikä se maali ollut kaukana. Toisaalta, reservissä odottavat Lahti ja Lappalainen, joista ainakin Lahden voisi nostaa pelaavaan kokoonpanoon ja mieluiten Keinäsen ketjuun, jolloin Väisänen "tippuisi" neloseen.

Totuus on se, että Kerho pärjää ilman Setzingeriä. Eniten joukkue kaipaa kokenutta ja/tai takuuvarmaa maalintekijää. Voutilainen on tällä hetkellä Kerhon ykköspyssy, mutta jos hän loukkaantuu, niin sitten joukkue on kusessa. Kuka kantaisi vastuun hyökkäyspäädyssä? Hassinen tulee ensimmäisenä mieleen, mutta onko hänellä tarpeeksi taistelutahtoa?

Noh, ehkä HPKn johto hankkii vielä jonkun vahvistuksen tammikuussa. Joku "miettisen antti" Holdenin ketjuun - eli sellainen pelaaja, joka on hyvä hyökkäyspäässä ja omalla alueella.

EDIT: Avarolla näköjään samanlaisia ajatuksia ketjujen suhteen. Setzinger-Holden-Rita? Vauhtia ainakin riittäisi. Voisi hyvinkin toimia, JOS Olli löytäisi viime kauden vireen.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielestäni Holdenin johtaman "Pirates of Katuma"-kentän ongelmana on, että siitä puuttuu selkeä maalinsylkijä. Nyt ketjussa surffailee monta ketterää laivaa, jotka osaavat ajaa ryöstettävän kauppalaivueen kimppuun, mutta varsinainen tykistö ampuu ties minne...

Eli siis... esimerkiksi Laakkonen Voden kenttään ja vaikkapa Hassinen tai jopa itävaltalainen polkuompelukone tuohon Holdenin rinnalle.
 

JasonMiller

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Sistis
Eli siis... esimerkiksi Laakkonen Voden kenttään ja vaikkapa Hassinen tai jopa itävaltalainen polkuompelukone tuohon Holdenin rinnalle.

Mielestäni taas ei Laakkosta Voutilaisen kenttään. Voutilainen on tällä hetkellä niin hyvä kiekon kanssa, että ei Laakkosta sotkemaan samaan kenttään. Mielenkiintoinen kokeilu olisi viimekauden Louhi -Voutilainen -Mäkiaho ja katsoa toimiiko edelleen. Voi käydä muistelemassa erästäkin maalia HPK-Lukko sarjasta, jossa Lukko pelurit lentelivät ensin ja sen jälkeen Mäkkäri teki maalin, siinä oli sitä jotain.

Jos siis minä valitsisin kokoonpanon:

Louhi-Vode-Mäkkäri
Hahl-Holden-Rita
Laakkonen-Keinänen-Hassinen
Lahti-Loikas-Väisänen
Lappalainen
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti JasonMiller
Jos siis minä valitsisin kokoonpanon:

Hahl-Holden-Rita

Tuossa kentässä on mielestäni se ongelma, että Hahl ja Rita eivät kummatkaan ole selkeitä maalintekijätyyppejä. HPK:ssa ei oikeastaan muita sellaisia olekaan, kuin Setzinger ja varauksin maaginen rankkarispecialistimme...

Holdenin syöttötaito menee hukkaan, jos niitä lättysiä ei kukaan osaa pistää sisuksiin. IMO
 

JTX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, HPK
mä kans

Itse tahtoisin kokeilla:

Lahti-Holden-Mäkiaho

But hey, it's just me.

EDIT: niin siis Holdenin neppailuista kykenisivät sekä Lahti että Mäkkäri viimeistelemään. Lisäksi Lahti saisi kunnon näyttöpaikan.
 

Daemon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Juventus, FC Slayer
Itse olen odotellut jo pitkään, koska JJ heittää Väisäsen Lakun ja Holdenin rinnalle.

Paikka kaipaisi miestä, joka ampuu hanakasti ja ennen kaikkea suoraan syötöstä --> Väisänen!
 

C5-Jarppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,Maajoukkue mallia Suomi
Viestin lähetti Avaro
Turha sitä Ollia vielä on pudottaa pois. ..
Vaikkapa näin:

Laakkonen-Voutilainen-Louhi
Setzinger-Holden-Rita
Hahl-Keinänen-Hassinen
Väisänen-Loikas-Mäkiaho

Laakkosella ja Ritalla, kun on ollut vaikeuksia saada kiekkoja maaliin, Holdenin passeista. Sais Olli mahdollisuuden näyttää, että onko siitä maalintekijäksi...


Olipas osuvan tyrmäävästi ajateltu "ääneen" minunkin ajatuksin.
Propsit siitä Avarolle!

Lisäisin vielä, että tiedossa on Holdenin potentiaali, mutta vielä ei ole oikein irronnut. Ne muutamat mahtavat syötöt peleissä ovat jo osoittaneet, että äijä on kuitenkin selvästi pelimies.

Setzille tekisi hyvää nyt väkisin onnistua edes yhden räkämaalin verran. Sieltä se hänenkin ketsupit pullahtaisi esille onnistumisen jälkeen. Siinäkin äijässä on potentiaalia, mutta tietenkään aikaa ei voi Ollillekaan antaa rajattomasti vrt. seurajohdon kärsivällisyys.

Ps. Tulevan torstain mielenkiintoinen kysymys kuuluu: Onko Nupe vielä Lahdessa meidän kiusana, vai olisiko jo jossain Etelä- Siperiassa bortz-keittoa hörppimässä miljoonasopparin kera?
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti C5-Jarppa
Setzille tekisi hyvää nyt väkisin onnistua edes yhden räkämaalin verran. Sieltä se hänenkin ketsupit pullahtaisi esille onnistumisen jälkeen. Siinäkin äijässä on potentiaalia, mutta tietenkään aikaa ei voi Ollillekaan antaa rajattomasti vrt. seurajohdon kärsivällisyys.
Maali oli erittäin lähellä Tapparaa vastaan. Loikaksen syötöstä suoraan aika maukas kuti. Pyssy oli jo virittety, kun kiekko oli tulossa hänen eteen. Hyvä siirto Loikakselta.

Setzinger on muuten sellainen pelaaja, joka osaa vetää suoraan syötöstä. Eli häntä voisi ehkä kokeilla Holdenin kanssa. Rita on jo ollut siinä ketjussa tarpeeksi kauan. Kyllä niistä paikoista pitäisi tehdä enemmän maaleja.

EDIT: näitä ketju mahdollisuuksia/vaihtoehtoja voisi väännellä loputtomiin, mutta yksi tuli tässä mieleen:

Laakkonen-Holden-Lahti
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Kyllä mielestäni Hassisen paikka olisi selkeästi joko Voutilaisen tai Holdenin rinnalla. Uskoisinkin, että pian Hassista istutetaan jommalle kummalle paikalle. Eilisessä Tappara-pelissä Hassiselta tuli monta näytettä maalintekotaidon olevan vielä tallella ja eiväthän tämänkään kauden 7 maalia ole ihan onnenkantamoisella syntyneet. Paljon on kuitenkin parannettavaa niin kuin Hassinen itsekin erätaukohaastattelussa totesi. Pelitapaa vaan suoraviivaisemmaksi niin 25-30 maalia on muutenkin kuin tasaisen laskun taulukolla oikeasti realismia. Keinäsen vierellä peli ei ole sujunut toivotulla tavalla ja kohtuu pienessä roolissa Hassinen helposti hukkuu pelin tiimellyksessä niin kuin käy monelle muullekin tehopisteistä elävälle pelaajalle helposti.

Itsekin olen vähän JasonMillerin linjoilla, että Laakkonen ja Voutilainen samassa ketjussa ei välttämättä ole kaikista toimivin ratkaisu. Voutilainenhan on ilmiliekeissä niin kuin kaikki tietävät ja kiekon hallussapitoa rakastava Laakkonen voisi sekoittaa Voden rytmiä. Toisaalta palasten loksahtaessa kohdilleen tässä voisi olla todellinen savolais-tutkapari, jonka toimivuutta itse ainakin kokeilisin.

Itse kokeilisin seuraavia ketjukokoonpanoja. Ritan haluaisin kuitenkin nähdä myös joko Voden tai Holdenin rinnalla. Kolmosketjusta voisi kehittää kunnon puolustavan checking-linen. Toisaalta Vodea ja Louhekaan en mielellään erilleen pistäisi mutta pistetään nyt kumminkin omassa fantacy-kokoonpanossa.

Laakkonen-Voutilainen-Rita
Setzinger-Holden-Hassinen (viimeinen tsäänssi Ollille, muuten tähän Lahden Jaska tai uutta ulkomaalaismatoa koukkuun)
Mäkiaho-Hahl-Louhi (tässä olisi sitä jotain, liigan fyysisin ketju?)
Väisänen-Keinänen-Lahti (Lahti ja Keikka pelasivat toimivasti yhteen viime kaudella, Loikakselle ehdottomasti myös peliaikaa)
 

JasonMiller

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti C5-Jarppa

Ps. Tulevan torstain mielenkiintoinen kysymys kuuluu: Onko Nupe vielä Lahdessa meidän kiusana?

Onhan se! Eli takuuvarma 1-2 rl. tiedossa.

Jos Ridalle tosiaan luvattu 1-2 ketjun paikka, alkaa se oikeasti haittaamaan ketjujen toimintaa. Minäkin voisin nähdä Lahden Holdenin rinnalla, mutta en Ritaa taas Voutilaisen rinnalla, on siinä vielä Jukalla pähkäilemistä, siis Jalosen Jukalla.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kannattaa unohtaa kaikki jutut siitä että jollekin olisi luvattu 1-2 kentän paikka.Ei sovi mitenkään Jalosen ideologiaan saati sitten nykykiekkoon.Eikä Ritalla ole edes meriittejä uralta sellaista vaatia.Peli ansioillaan mielestäni kyllä ansaitsee paikan kahdessa ensimmäisessä ketjussa.Suoraviivainen ja menee aina maalille + laukoo hyvin. Mitä tulee Holdeniin niin on varmasti vasta tulossa.Sveitsin ykkösessä tuskin vedetään kovin kovaa kesätreeniä.Kaikki muistaa Variksen ja Niemisen Veikon?

HN lähetyksessä Saukkonen sanoi jotain siihen suuntaan että Holden olisi kuulemma ollut ihmeissään kuinka kovaa täällä treenataan ja Jalonen oli sanonut että on pikku hiljaa tulossa.Ja muistetaan nyt kuitenkin että kevääseen on pitkä matka...
 

Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: mä kans

Viestin lähetti JAT
Itse tahtoisin kokeilla:
Lahti-Holden-Mäkiaho
But hey, it's just me.
EDIT: niin siis Holdenin neppailuista kykenisivät sekä Lahti että Mäkkäri viimeistelemään. Lisäksi Lahti saisi kunnon näyttöpaikan.

Hei, tää kenttähän kuulostaa niin garmiwalta, että voisi jopa toimia. Nyt kun Jalonen löytäisi vinkin.

Ja Daemon:
Väisänen ampuu suoraan syötöstä ja hanakasti, joopa, ohi maalin tai veskarin syliin. Pari ihmettä alkukaudesta ei todellakaan vakuuta. Vanha sanontahan kuuluu, että vahinkoja sattuu kelle vaan.
 

Daemon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Juventus, FC Slayer
Re: Re: mä kans


Ja Daemon:
Väisänen ampuu suoraan syötöstä ja hanakasti, joopa, ohi maalin tai veskarin syliin. Pari ihmettä alkukaudesta ei todellakaan vakuuta. Vanha sanontahan kuuluu, että vahinkoja sattuu kelle vaan. [/B]


Katsotaanpas kuvaa vähän laajemmin, pelkistä alkukauden tehoista ei siis ole nyt kysymys. Väisänen on pelillisesti kuin eri planeetalta verrattuna viime kauden "Sukka-Väisäseen". Hakeutuu erinomaisesti (vrt.) paikkoihin, tekee jopa tilaa ja on fyysisesti valovuoden edellä viime kaudesta.

Laukaushan ukolla on todettu laadukkaaksi jo aiemmin, nyt vielä itseluottamuspiikki, joka kesän aikana on otettu + onnistumiset ja muutenkin r o h k e a t otteet saavat meikäläisen kallistumaan siihen suuntaan, että ketjujen pitäisi mennä jotensakin näin:

Mäkiaho - Voutilainen - Hassinen
Laakkonen - Holden - Väisänen
Rita - Hahl - Setzinger
Louhi - Loikas - Lahti

Näin siis tällä hetkellä, viiden minuutin päästä von olla taas jotain muuta mieltä ja sotkea kenttiä vielä enemmän. Onneksi en joudu näitä työkseni mulkkailemaan : )
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Re: Re: Re: mä kans

Viestin lähetti Daemon
Mäkiaho - Voutilainen - Hassinen
Laakkonen - Holden - Väisänen
Rita - Hahl - Setzinger
Louhi - Loikas - Lahti

Kapteenimme keräämään seuraavaksi motivaatiota rotaatiosta/Haukoista? :)

Todellisuudessahan Keikka ei ole kyllä parastaan vielä lähimainkaan osoittanut ja näin voi helposti unohtua ketjukaavailuista joko tahallaan tai vahingossakin.
 

Daemon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Juventus, FC Slayer
Tällä kertaa tahallaan. Mielestäni Loikas on tällä hetkellä huomattavasti mielekkäämpi vaihtoehto pelaavaksi sentteriksi.

Jos puhuttaisiin pakeista, samaan tapaan jättäisin V-P Laitisen pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle hakemaan mielihalua jääkiekon pelaamiseen! Veltto, pehmeä, HALUTON ja hidas... Siinä päällimmäiset adjektiivit kuvaamaan alkukauden esitystä. Ja nyt puhutaan kuitenkin pelaajasta, joka jollain tapaa hankittiin Tuulolan paikalle.

Jollainhan se motivaatio on esille kaivettava, vaikka sitten Mestiksestä... oli kuka tahansa.

Ennemmin vaikka Virkki kehiin!

Ugh, olen puhunut!
 

Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jaska ja Lappis?

Onkos kukaan kuullut tarkempaa / varmempaa tietoa Jaskan ja Lappiksen tilanteesta? Huomisen Haukat-Hokki pelin ennakossa sanotaan, että herrat jatkavat Haukoissa jollei HPK:lle tule loukkaantumissumaa.
Älkää vaan sanoko, että tämä tieto pitää paikkansa. Olisi jo aika kotiuttaa nämä poijjaat ja laittaa sinne toiset tilalle hakemaan tuntumaa maalintekoon.

Daemonin kanssa samalla linjalla; Virkki ylös ja Vellu alas heräilemään.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Jaska ja Lappis?

Lahden ja Lappalaisen kausi meni tavallaan pieleen, kun NHL-työsulku toteutui. Luvassa oli varmasti enemmän peliaikaa ja vastuuta. Nyt kummatkin ovat ajautuneet ulos kokoonpanosta ja hakevat vauhtia Mestiksestä.

Kummallakin on kuitenkin ensi kaudenkin kattava sopimus, joten Kerhon johto haluaa varmasti tehdä kaikkensa, että näille kahdelle silti tarjotaan sitä vastuuta ja peliaikaa. Ja menestyminen Mestiksessä saattaa tuoda lisää potkua heidän peliin. Nyt he ovat joukkueensa ykköshyökkääjiä, tai ainakin melkein.

Mestis voi hyvinkin tarjota Lahdelle ja Lappalaiselle kunnon mahdollisuuden kehittyä ja edistyä pelaajina.

Tästä kaikesta huolimatta, haluaisin ehdottomasti nähdä Lahden Kerhon paidassa.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Viestin lähetti Daemon
Jos puhuttaisiin pakeista, samaan tapaan jättäisin V-P Laitisen pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle hakemaan mielihalua jääkiekon pelaamiseen! Veltto, pehmeä, HALUTON ja hidas... Siinä päällimmäiset adjektiivit kuvaamaan alkukauden esitystä. Ja nyt puhutaan kuitenkin pelaajasta, joka jollain tapaa hankittiin Tuulolan paikalle.
Laitinen on pelannut otteluja huonosti ja tavallaan tuo kuvailemasi pitää paikkansa, mutta Laitisen tehopörssilukema on kyllä sitä luokkaa että sitä ei voi jättää huomioimatta. Hänen hommansa tässä joukkueessa on kuitenkin juuri tuo puolustaminen ja siksi minä en ainakaan ikinä odottanutkaan mitään ihmeitä muilla osa-alueilla.

Avauksissa on paljon parannettavaa, helppojen syöttöjen on napsahdeltava paremmin lapaan ja purkujen on oltava parempia, mutta niin pitää olla muullakin joukkueella. Mitään tuulolamaisia avauksia ja pelin suvereenia hallitsemista Laitiselta tuskin tullaan näkemään nyt, kun ei sellaista olla nähty häneltä ikinä ennenkään.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Nyt kun ketjuja pistettäneen uusiksi, haluaisin nähdä seuraavat kolmikot yhdessä:

Louhi-Voutilainen-Rita
Hahl-Holden-Setzinger
Laakkonen-Keinänen-Mäkiaho
Väisänen/Lahti-Loikas-Hassinen

Louhi-Voutilainen -kaksikko näköjään toimii yhdessä, turha erottaa. Ollia voisi kokeilla Holdenin ketjuun lakaisemaan kiekkoja maaliin. Laakkoselle nyt on melkein sama, kenen kanssa pelaa, kun ei ole enää Kuhaa kaverina. Mäkkäri voi tehdä tilaa ja Keikka hoitaa puolustamisen. Loput taistelevat peliajasta keskenään.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Re: Jaska ja Lappis?

Viestin lähetti Professori McGarmiwa
Daemonin kanssa samalla linjalla; Virkki ylös ja Vellu alas heräilemään.

Virkki taisi loukkaantua Haukkojen viimeisessä ottelussa? Vamman laadusta/vakavuudesta en osaa sanoa.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Daemon
Jos puhuttaisiin pakeista, samaan tapaan jättäisin V-P Laitisen pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle hakemaan mielihalua jääkiekon pelaamiseen! Veltto, pehmeä, HALUTON ja hidas...
Viestin lähetti Professori McGarmiwa
Daemonin kanssa samalla linjalla; Virkki ylös ja Vellu alas heräilemään.
Juu, kyllähän kaveri herätystä kaipaa, ei muuta kuin divariin ja junnuja tilalle. Miehen ollessa kentällä , kun HPK ei ole ollut alivoimalla on omiin mennyt tähän asti 16 ottelussa kokonaista 3 maalia! Jotain on ilmeisesti tullut tehtyä oikein? Jos alivoimapelaaminen on sitten ollut huonompaa, niin ilmeisesti alivoimapelaamiseen tulisi kiinnittää enemmän miehen osalta huomiota tai sitten laittaa muut miehet alivoimalle. Itsekin pidän kaverin pelaamista löysän oloisena, mutta ei nuo lukemat nyt ihan tuuristakaan voi johtua, kyllä jotain on kaveri oikeinkin tehnyt. Miestä nyt on vaan mukava pitää sylkykuppina, kun ei muitakaan keksitä.
Samaan aikaan kaikkien vielä vähän aikaa sitten jeesuksena pitämä mies on kerännyt 11 ottelussa -9 omiin, kun Kerho ei ole pelannut alivoimaa. Ja viime matseissa, mitä minä olen nähnyt samainen flegmaattinen partasuti on miltei aina pyörimässä pelin ulkopuolella, kun vastustaja tekee maalin, oli Kerho sitten ylivoimalla tai ei. Ja keskushyökkääjänkin kuuluisi mielestäni puolustaa, etenkin jos pelaa puolet alivoimaminuuteista. Tällä hetkellä ilmeisesti kallein pelaajamme pelaa kuin Vujtek, siis Vujtekin huonona päivänä. Paitsi, että VV teki luokkaantuneenakin enemmän pisteitä ja puolustaminenkin onnistui ainakin samalla tasolla, ja kaikki natkutimme täällä että mikä sitä vaivaa. No, ei ollut reilua verrata, eri paikkojen kavereita kun ovat ja kokemusta leveästä kaukalosta eri malliin, mutta vertasin kumminkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös