Mainos

Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

  • 5 023 155
  • 22 414

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Optimistinen saa tietenkin olla ja unelmoida saa, mutta hieman kaipaisin realismia kehiin, kun mietitään sitä millaisia pelaajia tänne hankitaan ja ylipäätään on mahdollista saada. Jos Mark Fraser olisi sen pari napsua nopeampi ja taitavampi kiekon kanssa, niin hän ei todellakaan olisi tullut liigaan pelaamaan. Kyllä hän näiden ehtojen täyttyessä pelaisi edelleenkin siellä NHL:ssä. Fraser on ihan hyvä pelaaja liigaan oikein roolitettuna ja sopivalla peliajalla. Larssonin kanssa voisi olla oikeinkin toimiva parivaljakko, kun täydentäisivät toisiaan. Fraserissä on myös se hyvä puoli, että hän ei harrasta mitään sikailuja tai törkeyksiä eli pelaa rehdisti kovaa. Mitään Matt Nickersonin tai Joe Finleyn kaltaisia turhakkeita en tänne halua, jotka eivät osaa muuta kuin tapella ja sikailla.

Larsson on youtube videoilla tarjoillut muutavia näyttäviä taklauksia ja pari kertaa taisi liigassakin onnistua, mutta ei hän nyt mikään oman maalin edustan siivooja ja järjestyksenvalvoja ole. Kyllä hänen vahvuutensa ovat hyökkäyssuuntaan pelatessa, ei puolustamisessa, vaikka yllättävän hyvin se sujui. Larssonin pieni koko kuitenkin rajoittaa aika paljon puolustuspään pelaamista ja siellä toimimista. Kyllä noilla mitoilla väkisinkin annetaan tasoitusta ja ollaan altavastaajia, kun isokokoiset voimahyökkääjät painavat väkisin kohti maalia. Ei noilla mitoilla pysty olemaan mikään fyysinen puolustava puolustaja, joka heittää vastustajat oman maalin edestä huitsin Nevadaan. Mitä olen Rafkinista lukenut, niin on ilmeisesti yllättävänkin fyysinen ja vahva pelaaja, mutta ei hänkään nyt erityisen isokokoinen ole ja ei junnulta nyt voi odottaa vielä mitään järjestysmiehen roolia oman maalin edessä. Kyllä niiden kiekollisten ja näppärien puolustajien lisäksi tarvitaan myös niitä isokokoisia ja fyysisiä puolustavia puolustjia, jotka osaavat olla sopivan ilkeitä. Kyllä pelkillä pienikokoisilla kiekollisilla puolustajilla ollaan helposti vaikeuksissa. Fraser myös minusta nyt osasi ihan hyvin antaa sen ensimmäisen syötön omien lapaan. Viime kevään MM-kisoissa Ruotsi hävisi Suomelle osittain sen takia, että heidän puolustajansa olivat puolustamisen suhteen isoissa vaikeuksissa. Taitoa heillä kyllä oli puolustuksessa, vaikka muille jakaa, mutta ei se auta, jos omalla alueella ollaan vaikeuksissa ja hävitään kaikki kaksinkamppailut.

Näitä nousevia kykyjä, jotka ovat vähän päälle parikymppisiä, ovat isokokoisia, hyviä tai erinomaisia kiekolla, kohtuullisen nopeita ja näiden lisäksi fyysisiä ja kamppailuvoimaisia, niin on aika vaikea tai jopa mahdotonta liigaan saada. Tai no ehkä yhdeksi vuodeksi voi saada, jos oikein hyvin käy. Liiga oli 90-luvulla maailman toiseksi kovin sarja, mutta ei ole sitä ollut enää aikoihin. Aika monta sarjaa on mennyt ohitse ja niissä on myös reilusti isommat palkat. Näillä edellä kuvatut kriteerit täyttävillä pelaajilla riittää ottajia isommissa ympyröissä ja jopa NHL:ssä. Kompromisseja täytyy siis tehdä ja ottaa tänne sellaisia pelaajia, joilla eivät ehkä kaikki ominaisuudet ole erinomaisia. Kyllä liigajoukkueiden täytyy tyytyä valitettavasti näihin vähän heikompiin pelaajiin, jotka nekin voivat hyviä olla. Onhan tänne saatu näitä Danforthin kaltaisia huippuyksilöitä, mutta eivät he täällä kauaa viihdy. Sikäli nämä vähän heikommat pelaajat ovat hyviä, että he voivat jopa vähän pidempään viihtyä täällä Suomessa. Jos 90-luvulla SM-liiga sai ottaa kermat päältä niistä pelaajista, jotka eivät NHL kaukaloihin päässeet, niin nyt asia ei todellakaan enää ole niin. Jos pelaajan ominaisuudet ovat tasoa Ristolainen ja Doughty, niin hän ei todellakaan tule Suomeen pelaamaan. Ehkä joku alle parikymppinen saattaisi hyvällä tuurilla yhdeksi kaudeksi tulla. Joku Tallinder palasi Tepsiin vain ja ainoastaan sen takia, että hän on täällä yhden kauden pelannut ja hänellä on turkulainen vaimo ja asunto Turussa.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Larsson oli esimerkki pelaajasta joka on kyseisessä uravaiheessa. Tarkoitus ei ollut tuoda hänen mittojaan tähän keskusteluun. Tappara esimerkiksi sainasi tshekeistä miehen joka voisi tuollaista Fraserin tonttia hoitaa. Nuori eteenpäin menevä joka osaa kiekkolakin jotain tehdä ja omaa raameja fyysiseenkin peliin. Ei tietenkään lyö leukaperiin Markun lailla mutta en näe tänä päivänä käyttöä kovin raskaille kavereille. Jalkaa pitäisi aina olla jos mielitään pärjätä.

Itse olen sillä kannalla että otetaan mieluummin kehittyviä pelaajia jotka voivat täyttää roolinsa useammassa hommassa eikä yksittäisiä täsmäaseita tyyliin Nummelin, Fraser tai Filppula. Sitä joukkueen liikkuvaa pelitapaa tulisi pystyä toteuttamaan tasakentällisin jokaisen pelaajan.

Kyllä tällaisia pelaajia vapaana on ei se siitä ole kiinni. Voisin vaikka kaivella tällaisia esimerkiksi mutta Elite vaatii nykyään kirjautumisen jotta vapaita agentteja voisi tutkailla.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Nummelinhan oli Larssonia monipuolisempi pelaaja. Osasi mm. laukoa. Ja avasi peliä paremmin. Eroa kuin Ferrarilla ja Ladalla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Optimistinen saa tietenkin olla ja unelmoida saa, mutta hieman kaipaisin realismia kehiin, kun mietitään sitä millaisia pelaajia tänne hankitaan ja ylipäätään on mahdollista saada. Jos Mark Fraser olisi sen pari napsua nopeampi ja taitavampi kiekon kanssa, niin hän ei todellakaan olisi tullut liigaan pelaamaan. Kyllä hän näiden ehtojen täyttyessä pelaisi edelleenkin siellä NHL:ssä. Fraser on ihan hyvä pelaaja liigaan oikein roolitettuna ja sopivalla peliajalla. Larssonin kanssa voisi olla oikeinkin toimiva parivaljakko, kun täydentäisivät toisiaan. Fraserissä on myös se hyvä puoli, että hän ei harrasta mitään sikailuja tai törkeyksiä eli pelaa rehdisti kovaa. Mitään Matt Nickersonin tai Joe Finleyn kaltaisia turhakkeita en tänne halua, jotka eivät osaa muuta kuin tapella ja sikailla.

Larsson on youtube videoilla tarjoillut muutavia näyttäviä taklauksia ja pari kertaa taisi liigassakin onnistua, mutta ei hän nyt mikään oman maalin edustan siivooja ja järjestyksenvalvoja ole. Kyllä hänen vahvuutensa ovat hyökkäyssuuntaan pelatessa, ei puolustamisessa, vaikka yllättävän hyvin se sujui. Larssonin pieni koko kuitenkin rajoittaa aika paljon puolustuspään pelaamista ja siellä toimimista. Kyllä noilla mitoilla väkisinkin annetaan tasoitusta ja ollaan altavastaajia, kun isokokoiset voimahyökkääjät painavat väkisin kohti maalia. Ei noilla mitoilla pysty olemaan mikään fyysinen puolustava puolustaja, joka heittää vastustajat oman maalin edestä huitsin Nevadaan. Mitä olen Rafkinista lukenut, niin on ilmeisesti yllättävänkin fyysinen ja vahva pelaaja, mutta ei hänkään nyt erityisen isokokoinen ole ja ei junnulta nyt voi odottaa vielä mitään järjestysmiehen roolia oman maalin edessä. Kyllä niiden kiekollisten ja näppärien puolustajien lisäksi tarvitaan myös niitä isokokoisia ja fyysisiä puolustavia puolustjia, jotka osaavat olla sopivan ilkeitä. Kyllä pelkillä pienikokoisilla kiekollisilla puolustajilla ollaan helposti vaikeuksissa. Fraser myös minusta nyt osasi ihan hyvin antaa sen ensimmäisen syötön omien lapaan. Viime kevään MM-kisoissa Ruotsi hävisi Suomelle osittain sen takia, että heidän puolustajansa olivat puolustamisen suhteen isoissa vaikeuksissa. Taitoa heillä kyllä oli puolustuksessa, vaikka muille jakaa, mutta ei se auta, jos omalla alueella ollaan vaikeuksissa ja hävitään kaikki kaksinkamppailut.

Näitä nousevia kykyjä, jotka ovat vähän päälle parikymppisiä, ovat isokokoisia, hyviä tai erinomaisia kiekolla, kohtuullisen nopeita ja näiden lisäksi fyysisiä ja kamppailuvoimaisia, niin on aika vaikea tai jopa mahdotonta liigaan saada. Tai no ehkä yhdeksi vuodeksi voi saada, jos oikein hyvin käy. Liiga oli 90-luvulla maailman toiseksi kovin sarja, mutta ei ole sitä ollut enää aikoihin. Aika monta sarjaa on mennyt ohitse ja niissä on myös reilusti isommat palkat. Näillä edellä kuvatut kriteerit täyttävillä pelaajilla riittää ottajia isommissa ympyröissä ja jopa NHL:ssä. Kompromisseja täytyy siis tehdä ja ottaa tänne sellaisia pelaajia, joilla eivät ehkä kaikki ominaisuudet ole erinomaisia. Kyllä liigajoukkueiden täytyy tyytyä valitettavasti näihin vähän heikompiin pelaajiin, jotka nekin voivat hyviä olla. Onhan tänne saatu näitä Danforthin kaltaisia huippuyksilöitä, mutta eivät he täällä kauaa viihdy. Sikäli nämä vähän heikommat pelaajat ovat hyviä, että he voivat jopa vähän pidempään viihtyä täällä Suomessa. Jos 90-luvulla SM-liiga sai ottaa kermat päältä niistä pelaajista, jotka eivät NHL kaukaloihin päässeet, niin nyt asia ei todellakaan enää ole niin. Jos pelaajan ominaisuudet ovat tasoa Ristolainen ja Doughty, niin hän ei todellakaan tule Suomeen pelaamaan. Ehkä joku alle parikymppinen saattaisi hyvällä tuurilla yhdeksi kaudeksi tulla. Joku Tallinder palasi Tepsiin vain ja ainoastaan sen takia, että hän on täällä yhden kauden pelannut ja hänellä on turkulainen vaimo ja asunto Turussa.

Mark Fraser pelasi TPS:n pakeista neljänneksi eniten (k/a peliaika).

Tilastot yllättävän hyvät:
O/P/+-

32/5/8

Mutta tohon vertailuun, kun otetaan muuan Berger. Oma kasvatti, varmasti jaksaa pelata enemmän minuutteja, mutta hoitaa myös maalinedustan. Täytyy tosin huomioida, että bergerin edesottamukset TPS:n jälkeen ovat hieman kyseenalaisia mutta pysytään nyt historiassa, koska Fraserin jalka tuskin on yhtä kepeä kuin kaudella 2017-2018.

42/8/5

Berger pelasi käytännössä vähiten.

Rangaistusminuutteja Fraser otti keskimäärin 2min/peli. Bergerin vastaava luku 0.54min/peli.

Sanot, että sopivalla peliajalla hyvä liigaan. Tollaselle pelaajalle on mun mielestä eniten käyttöä pleijareissa ja siellä pitäisi jaksaa painaa niin paljon kun tarvetta kovuudelle on. Mun mielestä myös edelleen kovuus on asenne kysymys. Kyllä siellä jokaisen pelaajan on valmis otettava mustelmia ja pelata joukkueen eteen. Mutta jos kova pelaaja pakistoon halutaan, niin Berger olisi teoriassa täyttänyt kyllä Fraserin roolin mun mielestä. TPS:ssä en muista, että olisi mitenkää sikaillut vaan pelasi oikeasti vain kovaa. Ilmeisesti turussa ollut myös jotain yksityiselämän haasteita, mutta pysytään nyt kaukaloon liittyvissä asioissa.

Sinänsä mulla ei olisi mitään Fraserin tuloa vastaan, jos on oikeasti roolitettu ja palkka on roolia vastaavalla tasolla. Mutta jotenkin itse en vaan näe, että kaverista olisi oikeasti apua. Se että pelaa Larssonin vierellä koko kauden, niin luulen että alkaa piiputtaa. Voi se toki olla että sieltä tulisi paljon paremmassa fyysisessä kunnossa oleva Fraser, joka jaksa pelata. Mutta tilastojen valossa pelannut yhen vajaan kauden Slovakissa.

27 peliä, 11 pistettä, 69 minuuttia jäähyjä +-8.

Viime kausi saksassa kapteenina. (Sarjan viimeinen)

50 peliä, 7 pistettä, 70minuuttia jäähyjä -15.

Periaatteessa Fraseria vastaan mitään ei oo. Kyllä toi joukkue kovuutta kaipaa, muttei yksi mies sitä pelasta. Kyllä siellä jokaisen pelaajan pitää ottaa pallit käteen ja pelata joukkueelle. Mutta enemmän nään silti riskejä Fraserin paluussa kuin etuja.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Miten olisi KalPasta Jesse Graham? Muistuu mieleen, kun viime kaudella luisteli TPS:n puolustuksen aivan solmuun. Rightin puolen laukaus eikä noi kanukit yleensä mitään mikki hiiriä ole maalin edessäkään?
Eihän niitä teidän pakkeja tarvinnut paljoa solmuun kurvailla kun törmäilivät keskenäänkin..

Sori off-topic ja vieraisiin pöytiin huutelu. Nyt poistun.
 
mtallskog

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän tuo pakisto kaipaa kokenutta pelimiestä ja stay home tyyppistä pakkia joka siivoaa myös maalin edustan. Kunhan koko ja voima ei ole liikkuvuuden kustannuksella, eli ei mitään puujalkoja, eikä puupäitä tyyppiä Berger. Fraserista on varmaan aika turha haihatella, koska massi on varmasti kunnossa Saksan maalla ja mitenköhän se jalka liikkuu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Ajattelisin itse, että tuleva sentterihaku vaikuttaa tähän pakin kokoluokkaan. Jos sieltä hankitaan joku kallis sentteri kuten Koivu tai Audetten tapainen laadukas AHL-keskari, niin silloin pakki voisi olla halvahko luokkaa Fraser. Jos taas sentteriksi etsitään jotain vähän maltillisempaa kaveria esim Liigan sisältä tai nuorista ulkkareista, niin silloin puolustajaan voisi laittaa enemmän kiinni. Hyviä pakkeja on kyllä markkinoilla aina, mutta he maksavat yli 120.000€.

Jos Fraserin jalka liikkuisi tarpeeksi, niin hän olisi siirtynyt farmista suoraan Saksaan. Siellä onnistumisen mukaan olisi sitten voinut päästä Ruotiin tai ainakin jatkaa Saksassa, Fraserin tasoiselle pakille tuo on kuitenkin aika vaikeaa. Maailma on muuttunut paljon takavuosista, jolloin DEListä oli helppo hakea rahaa jos olit edes kohtuullinen Liigapelaaja. Nyt Saksan vähänkään paremmat joukkueet hommaavat pelaajia, jotka ovat lähellä NHL-tasoa, josta Markku oli pudonnut jo kauas ennen Eurooppaan tuloa. Fraserin vahvuudet ja heikkoudet tiedettiin, joten hän ei päässyt suoraan noihin isoihin liigoihin tai Saksan maksukykyisiin ryhmiin. Otteet Tepsissä olivat kohtuullisia, mutta ei niillä kuuhun menty, joten on nyt pelannut sen jälkeen heikossa Slovakiassa ja Saksan sarjan heittopussissa.

Itävallan ja Suomen muutamat maksukykyiset ryhmät (Kärpät ja Tappara ovat suurseuroja ja hankinnat ovat täten pykälän parempia) pystyisivät ihan hyvin hankkimaan Fraserin tai vastaavia kavereita, jos ovat nyt vain hereillä. Kunhan NHL-kausi loppuu joskus, niin sieltä on taas tarjolla nuorempia ja parempia pelaajia, joten DEL ja SHL ovat noilla apajilla. Nick Ebert on esim tulossa Euroopaan jo tämän hetken huhun perusteella. Keskinkertaisemmat ulkkarit eivät silloin ole ostoslistan kärkipäässä. Markun tie voi tietysti veidä johonkin Wienin Capitalsiin, mutta kyllä TPSn tapaisen joukkueen pitäisi pystyä kilpailemaan samoista pelaajista Itävallan suurimpien ryhmien kanssa..!
 
Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mark Fraser pelasi TPS:n pakeista neljänneksi eniten (k/a peliaika).

Tilastot yllättävän hyvät:
O/P/+-

32/5/8

Mutta tohon vertailuun, kun otetaan muuan Berger. Oma kasvatti, varmasti jaksaa pelata enemmän minuutteja, mutta hoitaa myös maalinedustan. Täytyy tosin huomioida, että bergerin edesottamukset TPS:n jälkeen ovat hieman kyseenalaisia mutta pysytään nyt historiassa, koska Fraserin jalka tuskin on yhtä kepeä kuin kaudella 2017-2018.

42/8/5

Berger pelasi käytännössä vähiten.

Rangaistusminuutteja Fraser otti keskimäärin 2min/peli. Bergerin vastaava luku 0.54min/peli.

Sanot, että sopivalla peliajalla hyvä liigaan. Tollaselle pelaajalle on mun mielestä eniten käyttöä pleijareissa ja siellä pitäisi jaksaa painaa niin paljon kun tarvetta kovuudelle on. Mun mielestä myös edelleen kovuus on asenne kysymys. Kyllä siellä jokaisen pelaajan on valmis otettava mustelmia ja pelata joukkueen eteen. Mutta jos kova pelaaja pakistoon halutaan, niin Berger olisi teoriassa täyttänyt kyllä Fraserin roolin mun mielestä. TPS:ssä en muista, että olisi mitenkää sikaillut vaan pelasi oikeasti vain kovaa. Ilmeisesti turussa ollut myös jotain yksityiselämän haasteita, mutta pysytään nyt kaukaloon liittyvissä asioissa.

Sinänsä mulla ei olisi mitään Fraserin tuloa vastaan, jos on oikeasti roolitettu ja palkka on roolia vastaavalla tasolla. Mutta jotenkin itse en vaan näe, että kaverista olisi oikeasti apua. Se että pelaa Larssonin vierellä koko kauden, niin luulen että alkaa piiputtaa. Voi se toki olla että sieltä tulisi paljon paremmassa fyysisessä kunnossa oleva Fraser, joka jaksa pelata. Mutta tilastojen valossa pelannut yhen vajaan kauden Slovakissa.

27 peliä, 11 pistettä, 69 minuuttia jäähyjä +-8.

Viime kausi saksassa kapteenina. (Sarjan viimeinen)

50 peliä, 7 pistettä, 70minuuttia jäähyjä -15.

Periaatteessa Fraseria vastaan mitään ei oo. Kyllä toi joukkue kovuutta kaipaa, muttei yksi mies sitä pelasta. Kyllä siellä jokaisen pelaajan pitää ottaa pallit käteen ja pelata joukkueelle. Mutta enemmän nään silti riskejä Fraserin paluussa kuin etuja.

Hyvä kirjoitus ja tällaista asiallista mielipiteiden vaihtoa kaipaisin enemmän. Asioista saa olla montaa mieltä, enkä minä väkisin ole Fraseria Tepsiin hankkimassa. Hyvä, jos parempia on mahdollista saada ja jos saisi vielä pidettyä vähän pidempään, kuin yhden kauden. Kyllä minä miljoona kertaa mieluumiin Fraserin näen Tepsin paidassa kentällä, kuin esim. Olssonin, Windlertin tai Sundin, jotka olivat ihan turhia.

Kieltämättä varmaan Berger pystyisi pelaamaan isompia minuutteja kuin Fraser tason laskematta ja hän pystyy hoitamaan oman maalin edustan järjestysmiehen roolia. En muista hänen Tepsissä sikailleen kentällä, mutta KooKoo:ssa on sitten tapahtunut sitäkin enemmän. Urheilulehden taannoisesta haastatteluista jäi vähän sellainen mielikuva, että Berger on omasta mielestään pelannut aina puhtaasti, eikä ylilyöntejä tai sikailija ole tapahtunut. Vähän herättää kysymysmerkkejä, jos ei yhtään piittaa vastustajista. Bergerin näytöt ovat kyseenalaisia viime ajoilta, vaikka hyvin hän sinänsä on pelannut. En ole kovinkaan tarkkaan kyllä seurannut.

Se, että pelaaja pelaa kovaa, fyysisesti ja tilanteet loppuun asti, eikä anna yhtään periksi on kieltämättä osittain asennekysymys- Toisaalta kyllä fyysisillä tekijöilläkin on iso merkitys. Jos on kovin pienikokoinen puolustaja ja vastassa on 190cm ja 100kg voimahyökkääjä, niin kyllä siinä helposti Mikki Hiiri osaston puolustaja jää kakkoseksi. Ei asenteella pysty kokonaan korvamaan fyysisiä puutteita. Asenteella pystyy tiettyyn rajaan asti korvaamaan, mutta ei loputtomasti. Rajat tulevat vastaan pienikokoisilla pelaajilla ja aiheuttaa hankaluuksia kaksinkamppailuissa. Toisaalta on näitä esimerkkejä kuten Miro Keskitalo, joka on hyvän kokoinen puolustaja, mutta oli silti aika heppoinen ja löysä kaksinkamppailuissa ja puolustuspäässä. En tiedä onko nyt viime aikoina kehittynyt tällä osa-alueella. Onhan se tietenkin niin, että kyllä jokaisen pelaajan pitää olla valmis ottamaan mustelma ja pystyttävä pelaamaan kovaa ja sillä asenteella, ettei yhtään anneta periksi, mutta ei pienikokoiselta pelaajalta voi ihmeitä odottaa.

Ei kyllä yksi Fraser tilannetta pelasta, jos muu puolustus on pehmeä ja löysä. Olenkin sitä mieltä, että Tepsin puolustukseen tarvittaisiin kaksi isokokoista fyysistä puolustavaa puolustajaa. Laitamäki nyt on kohtuullisen isokokoinen, mutta minulla ei ole oikein mitään ajatusta siitä, mitä häneltä voi odottaa.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Luultavasti koronaviruksen takia tilanne pelaajamarkkinoilla on jonkin verran poikkeuksellinen. Spekuloidaan, että ympäri maailmaa kaikki lähtevät kauteen vähän nuorennetuilla ja halvemmilla joukkueilla ja rosterien taso tippuu yleisesti. Tuskin kaikki hyvällä tasolla edelleen pelaavat kokeneemmat kaverit kuitenkaan vielä haluavat laittaa hokkareita naulaan, joten voi olla, että nimenomaan heidän täytyy laskea palkkatoiveitaan alaspäin, jotta pelipaikka löytyy. Olettaisin kokeneempien pelaajien olevan siten syksyllä alelaarissa, josta voi olla mahdollista tehdä hyviä löytöjä.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Puolustus kaipaisi vähintään yhtä kokeneempaa isäntää maalin eteen ja joka myös omaisi edes jonkinasteiset kiekolliset taidot mutta ehkä tässä kohtaa kuitenkin antaisin ennemmin ensin omalle junnulle Valtteri Pullille mahdollisuuden ottaa ns. isännän rooli joukkueessa.
Pullin mitat, 197 cm ja 94 kg kun ainakin ovat sellaset joilla voisi olla kunnon fyysinen pakki ja joka siirtelisi vastustajan hyökkääjät kauemmaksi maalin edestä.
Jos hänestä ei vielä tällä kaudella siihen rooliin ole niin sitten voisi myöhemmin kauden aikana lähteä etsimään sopivaa kaveria kyseiseen rooliin.
 
Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
mutta ehkä tässä kohtaa kuitenkin antaisin ennemmin ensin omalle junnulle Valtteri Pullille mahdollisuuden ottaa ns. isännän rooli joukkueessa.
Pullin mitat, 197 cm ja 94 kg kun ainakin ovat sellaset joilla voisi olla kunnon fyysinen pakki ja joka siirtelisi vastustajan hyökkääjät kauemmaksi maalin edestä.
No Pullin mitat on toki kunnoitettavat, mutta ei siitä kyllä yhdessä kesässä mitään maalinedustajan siivoajaa tehdä. Tai sitten kaveri on pidetty jossain pimeässä kellarissa koko kesän ja läpsitty naamaan 12 tuntia vuorokaudessa, että on saatu sellainen sopiva kiukku päälle. Eli ei ainakaan tähän asti ole ollut mikään fyysinen pakki vaan ennemminkin hyvin liikkuva kaveri jäätävällä ulottuvuudella.

Trevor Mingoia ilmeisesti sainannut Suomeen ja Tepsi olisi tällä viikolla julkaisemassa jotain, joten lasketaanko tässä nyt 1+1 ja siinä on meille laituri kärkiketjuihin? Pelimies parhaassa iässä ja vahva ensimmäinen kausi Suomessa takana. Maistuisi...
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Ei maistuisi. Meillä on aikamoinen recordi noiden kavereiden onnistumisissa ketkä breikanneet toisessa liigaseurassa. Eiköhän kaveri vetäsis täällä 25 peliä 3+4 tehoilla ja lähtee ennen joulua.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mistäs tuommoista, että Mingoia olisi Suomeen sainannut? Joku lehtijuttu oli missä mainitsi, että voisi vielä pelata joskus Suomessa. Itse luulin, että tähyää takaisin Ruotsiin.

Edit: olikin maininta tuolla yleisellä puolella, että IG-storyssa maininta.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
SHL:llää seuranneena jos Bohm Tepsiin tulossa niin saadaan kyllä hyvä pelimies. Kaveri on isokokoinen ja omaa erittäin hyvät puolustuspään taidot. Alivoimalla niin sanotusti parhaimmillaan. Miinuksena kyllä koosta huolimatta kaveri on pehmeä kuin nallekarhu. Bohmista ei siis saada mitään maalinedustan siivoajaa. Valitettavasti. Mutta muuten kyllä kaveri on oikein hyvä hankinta. Vahvuudet puolustuspäässä ja helpossa ykkössyötössä. Isokokoisena ei käytä paljoa kyllä kokoaan, joten jos negaa pitää kaivaa niin sieltä fyysisyydestä ne löytyy. Vieläkin tarvitaan siis omasta mielestäni joku "Fraser" tonne pakistoon, mutta katotaan mitä Tomppa kaivaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

snake

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Saku Koivu, Mikko Koivu, Aatos Koivu
Larssonin pariksi, tosin molemmat pelaa vasen käsi alhaalla. Larsson hyökkää ja Bohm puolustaa. Yhteinen kieli etuna.
 
Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Kappas, tämä on statseilta ja taustoilta erittäin hieno signaus (toki odotetaan nyt vielä virallista siunausta). Isoa roolia on tarjolla ja iso mies saadaan, istuu kuin nenä päähän. Tervetuloa!
 
Tarasenko

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, St. Louis Blues, Manchester United
Perinteisellä instastalkkauksella selvisi että Bohmin isäukko on alkanut seurata Seuraa.

Nyt saatiin ainakin kokoa pakistoon. Toivottavasti ei osottaudu Olsson v2:ksi.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Ei voi olla tulossa. Juuri kerrottiin että nuoria seuraavaa steppiä hakevia fyysisiä pakkeja jotka osaa pelata myös kiekolla ei ollut saatavilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös