Mainos

Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

  • 5 023 266
  • 22 414

Booyah

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Tuossa aiemmin keskusteltiin siitä voiko Juolevi pelata AHL:ssä vai ei. Ei kukaan vängännyt siitä meneekö Juolevi ennemmin AHL:ään kuin Tepsiin.

Pahoittelut kuitenkin varmuuden vuoksi sinulle siitä jos väärinymmärsin väärinymmärryksesi.

Mulla on kaikki hyvin. Onneksi sait kaivettua keskustelusta tämän esiin reilun viikon jälkeen. Mahtoi painaa mieltä.
 
Mulla on kaikki hyvin. Onneksi sait kaivettua keskustelusta tämän esiin reilun viikon jälkeen. Mahtoi painaa mieltä.

Kieltämättä on ottanut koville kun olen joutunut pitämään sisälläni tämän kaiken. Minun puolestani aihe loppuunkäsitelty pariksi kuukaudeksi. Kuten jo kolmisen viikkoa sitten kirjoitin, niin lokakuussa ollaan viisaampia tämän asian suhteen.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Kunnari sanos twitterissä, että Lauri Korpikosken ajatukset ovat ensisijaisesti NHL sopimuksessa tällä hetkellä.

Yllättyneet käsi ylös. Tottakai Laurilla on NHL soppari kiikarissa niinkuin ylempänä todettiin. Tuo korpeedon caphit ei aivan mahdoton ole mutta jos veikata pitää niin sanon että sopparia änäriin ei enää tule. Tämä avaa ovia myös paluusta TPS paitaan vaikka märkä uni onkin.
 
Emu1

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Tämä vaan kertoo sen, että Korppari ei tulee ihan lähi tulevaisuudessa pelaamaan Tepsi paidassa.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Tämä vaan kertoo sen, että Korppari ei tulee ihan lähi tulevaisuudessa pelaamaan Tepsi paidassa.

Kyllähän tuo mielestäni kertoo enemmänkin siitä että Korpparin NHL-ura alkaa olemaan paketissa. Tepsi on varmasti miehen perässä kun Kalliolle haetaan korvaajaa.
 
Viimeksi muokattu:
Yllättyneet käsi ylös. Tottakai Laurilla on NHL soppari kiikarissa niinkuin ylempänä todettiin. Tuo korpeedon caphit ei aivan mahdoton ole mutta jos veikata pitää niin sanon että sopparia änäriin ei enää tule. Tämä avaa ovia myös paluusta TPS paitaan vaikka märkä uni onkin.

Tryout-sopimus on varmasti ainoa mitä tässä kohtaa tarjotaan. Joko ottaa sen ja yrittää lunastaa sopimuksen harjoituslerin kautta tai jää odottelemaan muita tarjouksia eli paluuta Eurooppaan. Euroopassa varmasti mielenkiintoisia kohteita riittää, vaikka KHL:n jättäisikin pois. Toki ongelmana ainakin Sveitsin huippuseurojen suhteen on se, että siellä on ulkomaalaiskiintiöt jo täynnä. Toki sieltä herkästi siivotaan heikompi ulkomaalainen pois tieltä jos katsotaan, että uusi vahvistus tuo enemmän pöytään. Ruotsissa taas on rahaa eikä ongelmaa ulkomaalaiskiintiöiden suhteen. No, Suomessakaan ei ulkomaalaiskiintiöistä tarvitse välittää ja rahaakin on tarjolla vaihtelevasti. Plussana pelaaminen kotimaassa ja mahdollisesti jopa kotikaupungissa.
 
Samoilla linjoilla olen. En kyllä usko enää Korpparin änärisoppariin. Toki varmasti euroopassa on ottajia samoin kuin idässä päin. Saa nähdä mihin ratkaisuun Lauri päätyy. Kyllähän tuo semmosen puoliseisokin kumminkin aiheuttaa että siellä on Paanasen kanssa oltu lauantain matsissa.

Juolevin tilanne on myös mielenkiintoinen jos Canucks pakistosta ei miehelle tilaa löydy. Jos sattuisi niin että molemmat jannut tällä kaudella TPS-rotsin päällensä vetää niin nostan Tepsin mestaruus taistoon aivan tosissaan.
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Mika Eskola tykkäsi kyseisestä twiitistä joten tämä Ruutu urheilun huhu ei vältämättä ole huhuankka.

No voineeko tuosta Eskolan tykkäämisestä mitään päätellä. Kaikki tietävät että Korpedon ensisijainen tavoite on NHL ja että neuvottelut Tepsin kanssa ovat varmasti käynnissä, jos ei kuluvan kauden osalta niin tulevaisuuden osalta ainakin.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juolevi olisi mahtava vahvistus, ehkä se puuttuva palanen tuonne puolustuspäähän. E-J vaikuttaa tosiaan parin liigapelin perusteella aika kehnolta, tulee mieleen hieman Jonas Elofsson, joka lähti maitojunalla nuorena miehenä takaisin Ruotsiin jo syyskaudella. Elofssonilla muistaakseni oli kuitenkin pelejä Elitserienistä ihan reippaasti nuoresta iästään huolimatta. Kyllähän E-J riskihankinta on, mutta toivotaan, että täyttää paikkansa. Sen lisäksi vielä se Juolevi mukaan niin puolustus on liigan top4 luokkaa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Toissa kun olen rajatulla netilla niin en voi linkata mutta TSN:n sivuilla oli juttua Vancouverin junnuturnauksesta. Kuulemma vasta viimeisessa pelissa Juolevi oli nayttanyt hyvalta. Siita ei viela paljoa voi paatella mutta onko neula hieman liikahtanut Turun suuntaan?
 
Eihän tuosta nyt vielä mitään voi sanoa kun harjoitusleiri ei ole edes käynnistynyt. Oliko tulevana sunnuntaina Canucksin ensimmäinen harjoituspeli ja siitä sitten eteenpäin treeneissä ja peleissä Juolevi antaa näyttöjä.
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Kyse oli siis neljän joukkueen (Canucks, Oilers, Jets, Flames) Young Stars Classicista, ennen varsinaista main campia. Mutta joo ilmeisesti paremminkin Olli olisi voinut vetää, kuitenkin turnauksen korkein varaus.
 
Aleshki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United, England.
Viimeksi muokattu:

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Kommentti: Onko Olli Juolevi floppi vai hiomaton timantti? | Yle Urheilu | yle.fi

Jos eri medioiden kolumnistit saisivat päättää, niin Juolevi pelaisi loppukauden TPS:ssä.

Jos ei muuta, niin näistä kaikista kommenteista voi ainakin siinä mielessä iloita, että TPS ei enää yleisenkään mielipiteen mukaan ole sekasortoinen urheilullinen vitsi. Nyt TPS on jo Kallion, Tallinderin, Salon sekä muun valmennuksen ja taustaorganisaation myötä hyvä kehitysympäristö, jossa voi ottaa sen viimeisen askeleen kohti NHL:ää. Pitkä matka on siis parissa vuodessa kuljettu, josta voisi antaa nykyisten urheilullisten keulakuvien lisäksi hiukan arvostusta myös päättäjille ja taustaorganisaatiolle.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Jep elikkä Filppula ja Virtanen siis lisätty saikkulistaan. Nyt se sentteri perkele ja joutuin. Filppula tosiaankin puoltoista kuukautta sivussa. Jos tuosta keskeltä ykskin ukko vielä tipahtaa niin sitä ei kyllä kenenkään perse kestä kun nytkin tekee tiukkaa.

Eiköhän Antsa tiedota piakkoin että nyt on nuorilla näyttäpaikkoja jne. Näillä mennään. Vittu.
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Virta täyttäisi parhaassa iskussaan Filppulan tontin, lähes. Kuitenkaan se isku ei ole ollut häävi joten pala tässä nousee kurkkuun väkisinkin. Perrin on onneksi ollut pirteänä. Vähintään kolmostason sentteri tarvitaan, siis TARVITAAN. Ensisijaisesti koko kauden Tepsissä pelaava. Tämä tarve on riippumatta Filarin tervehtymisestä!
 
Toivottavasti Virta tosiaan onnistuu muuten ei kunnian kukko lauleskele.

Jos sentteri kaupoille ei lähdetä niin annetaan kuitenkin Filppulan parantua täyteen pelikuntoon eikä heitetä puolikuntoisena kehiin jos homma lähtee menemään reisille. Se on ihan sama onko se telakalla kuusi vai kahdeksan viikkoa. Pääasia että taikuri on 100 prossasessa kunnossa kun palaa kehiin.

Juolevi ja sena Antsa jooko?
 
Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Paljonko tuo Juolevin mahdollinen tulo mahtaa kustantaa Tepsille? Varmaan siitäkin paljon riippuu, että onko varaa enää siihen sentterilaituriin. Korpikoskelle tietty löytyisi rahoitus jostain yhteistyökumppaneilta, koska oma poika.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
SHL:ssä olisi Andreas Jämtin vapaana, siinäpä räyhäkkä haku Filppulan stuntiksi ja olisi pieni kulttuuriteko hankkia hänet edes väliaikaisesti takaisin Tepsiin. Lisäksi Josh Hennessy NHL/KHL-meritoitunut sentteri Växjöstä olisi vapaana, ikää 32 ja nimenomaan peliä tekevä sena. Rob Scremp NLA:sta kuulostaisi myös tilapäishauksi aika sopivalta. Filppulan oloinen playmaker hänkin, yhtä laiska puolustamaan ja ei mikään raketti.

Vitut se Niittymäki ketään hanki, näillä on vain kiva spekuloida. Peräänkuuluttaisin kuitenkin laajaa reserviä. Vielä me näillä voitetaan, mutta kuinka kauan? Voiko meidän ns. ykkössentteri olla 42-vuorias?
 
Niin kauan kun hallilla käy porukkaa 3000 katsojaa niin toivottavasti ei hanki yhtään ketään. 2 miljoonaa tulee muutenkin takkiin joka vuosi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös