Mainos

Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

  • 5 024 442
  • 22 414

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
En epäile omia havaintojasi, mutta ihan jo tuohon Salinin NHL-varaukseen peilaten povaan hänelle sopimusta. Valtaosa varatuista sopimuksen saa ja Salinin kehitys on kuitenkin edennyt, on ollut mukana ikäluokkansa U20-kisoissa jne.

Esim. välillä 2015 ja 2020 on varattu 75 suomalaista (laitetaan raja 5. kierrokseen, jossa Salin varattiin. Noista 75 pelaajasta tähän mennessä 55 pelaajaa on saanut NHL-sopimuksen. Todennäköisyydet ovat Salinin sopimuksen puolella.
Juu varmasti näin todennäköisyyksien osalta. Kehityksestä ja eteenpäin menemisestä olen tyystin eri mieltä. Tämä voi toki olla Peltosen valmennuksestakin kiinni että junnaa paikoillaan.
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Juu, mutta tässä Keräsenkin kuntoutuksessa Miettisen omin sanoin kiire tulee itsensä kuntoon saada, jos sopimuksen haluaa. Eli ei ole mikään automaatio, että Keränen tällä kaudella pukee mustavalkoisen paidan päällensä.
Joo, tämä vaan jotenkin haiskahtaa pahasti siltä, että Keräsen ”markkina-arvo” keskenkuntoisenakin kasvaa joka päivä, kun markkinoilta ei oikeaa vahvistusta löydetä. Toisin sanoen kun ollaan aivan siirtorajan kynnyksellä, Keränen ei vieläkään ihan vakuuta, mutta muitakaan ei ole niin eiköhän se soppari tehdä.

Ja tämä nyt spekulointia vielä tässä kohtaa, mutta en pitäisi ihan hirveän kaukaa haettuna.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51

Joo, tottakai myös tämä on mahdollista, en mä sillä. Mutta pitää myös muistaa, että Keränen on itse ottanut Tomaan yhteyttä et pääsiskö reenaamaan, eikä niin, että Toma ja / tai Kallio olisi itse käynyt kyselemässä et hei, tuu koittaa harkkoihin niin katotaan löydetäänkö sulle pelipaikka.

Loppupeleissä en edelleenkään nää että tuonne hyökkäykseen olisi järkevää edes ketään hankkia ellei ole joku koodinimi "Kestner" joita ei tähän aikaan vuodesta oikein tuppaa saaman. Sitä kiekollista pakkia me tarvitaan nyt eikä heti.

Jos ja kun budjetti ei kestä Lancasteria (eikä mies välttämättä tänne edes halua) niin Salin voi olla ihan ok haku, jos jää kasvamaan korkoa myös ensi kaudeksi. Etenkin jos Suomi on huhutusti matkalla Kouvolaan ensi kaudeksi.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kuinkahan monta vuotta vielä menee ennenkuin TPS:n urheilujohto alkaa tajuamaan, ettei joukkueen rakentamista voi jättää siirtotakarajan kynnykselle.
Jos jättää näin myöhäiseen ajankohtaan, niin mistään et hinta-laatu suhteeltaan järjellistä pelaajaa enää siinä kohtaa löydä.
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Jos ja kun budjetti ei kestä Lancasteria (eikä mies välttämättä tänne edes halua) niin Salin voi olla ihan ok haku, jos jää kasvamaan korkoa myös ensi kaudeksi. Etenkin jos Suomi on huhutusti matkalla Kouvolaan ensi kaudeksi.
Salinista, kuten ensimmäisen viestin lopulla mainitsin samoilla linjoilla. Omasta mielestä kokeilemisen arvoinen kyllä, joskus nämä hyvässä iässä olevat ”Ei lähtenyt joukkueessa X” ovat ihan kelpo hakuja. Hyökkäyksen osalta tosiaan näkemysero tässä, omasta mielestä hankinnat ovat perusteltuja tällä kaudella (ja ylipäätään) vain, jos voidaan ihan rehellisesti odottaa vahvistavan joukkuetta. Jos tästä on epäilyksiä niin aika herkästi kallistun itse A-junnujen suuntaan, koska on potentiaalia nähdä nämä seuraavinakin vuosina TPS-nuttu päällä vaikka nyt olisivatkin täysin väärässä sarjassa.
 
Joo, mutta tuosta hyökkäyksestä pitää nostaa sen verran että vaikka kuinka mäkin haluaisin nähdä Koivut ja kumppanit pelaamassa ennen muualta tulevia "toivotaan" höökejä, niin onhan esimerkiksi juuri Koivun pelit ollut aivan täyttä selviytymistä tähän asti. Ei ole Koivun, eikä myöskään TPS:n edustusjoukkueen etu, että Koivu ei saa minuutteja, koska yksinkertaisesti ei ole vielä tarpeeksi fysiikkaa ja kypsyyttä.

Pikkarainen sen sijaan olisi paljon parempi neloseen kuin esim. Väisänen, siitä samaa mieltä. Mutta kenet tuolta junnuista realistisesti voitaisiin nostaa pelaamaan niin, että vaade ei kasva liian isoksi?
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Mutta kenet tuolta junnuista realistisesti voitaisiin nostaa pelaamaan niin, että vaade ei kasva liian isoksi?
Niin, ei sieltä valmiita liigapelureita saada, mutta kun ollaan tällä kaudella tässä tilanteessa missä ollaan, niin kyllä sieltä voisi ihan rohkeasti pari peliä antaa kenelle vaan. En tosiaan tarkoita, että siellä on 2 kejua junnuja, vaan nyt vaikka kun Koivulla ollu haastavaa, niin pari peliä taas seuraavalle. Näissä on monesti se, että pelkkien A-junnu pelien perusteella on todella vaikea sanoa etukäteen, ketä se seuraava liigaan jotenkin valmis pelaaja olisi. Monesti tässä iässä fyysiset ominaisuudet auttavat, että pärjää paremmin, mutta ei sekään ihan pakollista ole, jos pääkoppa on eliittiä.

Senverran myönnän, että en osaa nyt jonoa potentiaalisista kokeiluista muodostaa, A:n valmennus varmaan tietää sen paremmin. Mutta jos puhutaan 1-3 pelin kokeiluista tulevaisuuden liigapelaajalle vs parin KK:n sopparista koukkupolvelle niin oma vaaka on aina siellä riskinoton puolella, vaikka kokeiltaisiin useampikin junnu läpi liigassa. Eri asia jos oltaisiin tukevasti mestaruustaistossa mukana ja ainoa ongelma olisi leveys, niin sitten voisin nähdä tarpeen ihan puhtaille ”leveyshankinnoille” joiden paikka lähtökohtaisesti vain katsomossa.
 
clima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS vuodesta -76
Jos puhutaan leveyspelaajista niin tässä kohtaa kautta se mielestäni voi tarkoittaa pelaajaa jolla ei ole oikein lähtenyt muualla mutta on kuitenkin pelannut jotain sarjaa. Henrikson sanoo hei.
Mutta leveyspelaaja tammikuun lopulla ei järkevästi ajateltuna voi olla pelaaja jolla ei ole peliäkään tällä kaudella tai joka tässä vaiheessa vasta on kuntoutumassa isosta vammasta. Ei varsinkaan joukkueelle joka juuri nyt tarvitsee niitä lisäpisteitä että päästään edes säälipleijareihin.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin. Sitten lasketaan mitä meni halpaan kokeiluun DeNaplesiin? Nyt menee sopimuksen tehdessä vähän Keräseen… Tällaisella seuralla kenellä rahatilanne on tiukka, niin rahat pitäisi käyttää fiksusti. Pienistä puroista koostuu iso meri.

Mitä se DeNaples ehti täällä olla? Tuskin montaa kymppitonnia maksoi. Keränen ei ole edes tehnyt sopimusta ja sinä revit pelihousuja. Miettisen puheet myös viittaa siihen ettei välttämättä edes tule pelikuntoon ja täten jää ilman sopimusta.

Mitä muuten mielestäsi pitäisi tehdä, kun Miettinen selvästi osoittanut ettei luota Pikkarainen, Koivu ja Hakala akseliin (kaikilla 5-7min/peli) ja siirtorajan jälkeen tuolta tippuisi 1-2 äijää pois. Painetaan kolmella ketjulla loppukausi? Pahimmassa tapauksessa tuollaiset saattaisi maksaa pari kotipeliä pudotuspeleihin ja sittenhän vasta menettäisiin rahaa.
 
Mr. Tasuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura, Avalanche
Olen itsekin sitä mieltä, että ulkkarirekryjen osalta TPS:n pitäisi pystyä parempaan. Laitan alle Kärppien osiosta yhden viestin.

Kävin tässä Gunlerin ja Ritchien hankinnoista inspiroituneena Kärppien 10 edellisen kauden ulkomaalaishankinnat läpi.

Onnistuneet hankinnat:
Jandus
Galimov
Sklenicka
Kunyk
Rybar
Krejcik
Kivihalme
Lasu
Trotter
Heshka

Flopit:
Berglund
Ritchie
Gunler
Bunnaman
Mingoia
Rundblad
Jakobsson
Musin
Slepets
Wellman
Sulak
(Kasik)
(Cerveny)
Bryhnisveen
Svarny
Albert
Hruska
Olausson
Tlusty
Glenn
Spang
Davis
Deschamps
Kaspar

Siltä väliltä:
Emanuelsson
Bourke
Byström
Kristof
Ei se siis isommillakaan resursseilla helppoa ole ollut löytää voittavaa arpaa. Jos jollain palstalaisella on aikaa, niin olisi mielenkiintoista nähdä TPS:n kohdalta samanlainen lista ja verrata sitä Kärppiin.

Jotenkin mulla on fiilis, että Tappara pystyy vuodesta toiseen löytämään enemmän toppeja kuin floppeja, mutta sekin tosiaan vain mutu. Joku pienempi seura, tyyliin KalPa, SaiPa, Jukurit tai KooKoo saattaa osua hyvin myös.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Paul DeNaples ilmeisesti noussut jotenkin relevantiksi, kun en ole nimeä nähnyt täällä varmaan elokuun, mutta nyt viimeisten päivien aikana toistakymmentä kertaa. Onko tulossa takaisin ratkomaan kiekollisen pakin ongelmaa?
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Olen itsekin sitä mieltä, että ulkkarirekryjen osalta TPS:n pitäisi pystyä parempaan. Laitan alle Kärppien osiosta yhden viestin.

Ei se siis isommillakaan resursseilla helppoa ole ollut löytää voittavaa arpaa. Jos jollain palstalaisella on aikaa, niin olisi mielenkiintoista nähdä TPS:n kohdalta samanlainen lista ja verrata sitä Kärppiin.

Jotenkin mulla on fiilis, että Tappara pystyy vuodesta toiseen löytämään enemmän toppeja kuin floppeja, mutta sekin tosiaan vain mutu. Joku pienempi seura, tyyliin KalPa, SaiPa, Jukurit tai KooKoo saattaa osua hyvin myös.

Viimeiset 5 edellistä kautta ajan vuoksi. Oma mielipide. Toivottavasti ei unohtunut ketään.

Topit:
Arell
Bohm
Lauridsen
Wernblom
Kareev
Kessu
Ishakov
Källgren
EJ
Haukeland

Siltä väliltä:
Fröberg
Dudas
Dal Colle
Kosmachuk
Ståhlberg
Ivarsson
Larsson
Ibragimov
Budish
Piskula
Björkstrand
Persson

Flopit:
Johansson
Skalicky
Rech
Steenbergen
Rodewald
Hults
Dösö
Sandberg
Ushenin 1
Ushenin 2
Ortega
Bibic
Weinger
Holm
Squires
Olsson
Gormley
DeNaples
 
Viimeksi muokattu:

Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Jos sieltä oikeasti ollaan onnistuttu naaraamaan Salin vaikka jollain 2,5v diilillä, niin se on pirun hyvä haku! Keväällä varsinkin Tapparaa vastaan oli Leevin kanssa iskussa. Uskaltaa haastaa ja tukea hyökkäyksiä, mutta miehen raamit on lupaavat myös puolustuspeliin kunhan saadaan fysiikkaan lisää steppejä.

Rehellisesti en usko millään Salinin tuloon. Hänellä on meneillään toisen kauden kirous ja Hifkissä varmasti ymmärretään tuo potentiaali.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit

Aika usein nuo Instagram seuraamiset on tarkoittanut siirtoa. Sinänsä olis ihan hauska jos Salin siirtyisi tänne, kun Kiviharjun siirron yhteydessä kerrottiin muutaman hesalaisen toimesta kuinka paljon parempi paikka IFK on kehittyä nuorelle kiekolliselle pakille.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viimeiset 5 edellistä kautta ajan vuoksi. Oma mielipide. Toivottavasti ei unohtunut ketään.

Topit:
Arell
Bohm
Lauridsen
Wernblom
Kareev
Kessu
Ishakov
Källgren
EJ
Haukeland

Siltä väliltä:
Fröberg
Dudas
Dal Colle
Kosmachuk
Ståhlberg
Ivarsson
Larsson
Ibragimov
Budish
Piskula
Björkstrand
Persson

Flopit:
Johansson
Skalicky
Rech
Steenbergen
Rodewald
Hults
Dösö
Sandberg
Ushenin 1
Ushenin 2
Ortega
Bibic
Weinger
Holm
Squires
Olsson
Gormley

Näistä Ivarssonin nostaisin onnistuneeksi. Alkuun hapuilevaa mutta nosti tasoaan roimasti. Ahokkaan kaudella myös vähän haastava runkosarja. Molemmilla kausilla oli kuitenkin pudotuspeleissä ihan meidän parhaita pakkeja. Tomppa myi kannattajille isäntänä ja sellainen hän todentotta olikin.

Rodewald myös ihan ok. Kärsi peluutuksesta aika paljon kun joutui pelaamaan sentterinä ja jopa pakkina.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Näistä Ivarssonin nostaisin onnistuneeksi. Alkuun hapuilevaa mutta nosti tasoaan roimasti. Ahokkaan kaudella myös vähän haastava runkosarja. Molemmilla kausilla oli kuitenkin pudotuspeleissä ihan meidän parhaita pakkeja. Tomppa myi kannattajille isäntänä ja sellainen hän todentotta olikin.

Rodewald myös ihan ok. Kärsi peluutuksesta aika paljon kun joutui pelaamaan sentterinä ja jopa pakkina.
Ja sitten joku Larsson ekalla kaudella toppi ja tokalla sitten melkein floppi ja vähän sama juttu myös Budish jolla kuitenkin 20 maalin kausi Tepsissä. Muistaakseni Piskula oli myös ihan pätevä oman pään luuta.
 
Ibra teki syksyn sateissa kaikki pisteensä, eikä sen jälkeen mitään käyttöä. Ilmeisesti oli niin halpa, että sai silti pyöriä hallilla. Oikeastaan samanlainen floppi kuin Rech.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Ibra teki syksyn sateissa kaikki pisteensä, eikä sen jälkeen mitään käyttöä. Ilmeisesti oli niin halpa, että sai silti pyöriä hallilla. Oikeastaan samanlainen floppi kuin Rech.
Ei nyt sentään ihan, mutta aika tasaisen epätasaisesti teki pisteitä ja maaleja ei juurikaan keväämmällä tehnyt. Helmi-huhtikuussa teki kuitenkin 6p mikä on lähes puolet sen kauden pisteistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös