Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

  • 4 646 519
  • 20 726

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Teissalan tehot Liigassa tälläkaudella 17 peliä ja 0+1. Miten hän on osoittanut pystyvänsä pelaamaan Liigassa?
Mielestäni vaikka tehoja ei ole vielä siunaantunut niin on kuitenkin näyttänyt että pääsee paikoille, järjestelee niitä muille ja ajan kysymys koska tehoja alkaa siunaantumaan tasaisemmin ja enemmän.
Oli mielestäni viimeisessä Turussa käydyssä HIFK pelissä vastustajan yksi parhaista, energisimmistä sekä taitavimmista hyökkääjistä. Mutta tämä toki oma näkemykseni.
Nuoresta kaverista kuitenkin vielä kyse joten mahdollisuuksia on kunnon Liiga pelaajaksikin.
Ja niinkuin sanoin niin ennemmin hänen kaltaisiaan pelureita kattelisin kuin noita Hultseja, Steenbergeneitä jne.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä mun puolesta Teissala voidaan takaisin ottaa. Näytöt ovat sitä luokkaa että niitä ei oikeastaan ole eli lähtökohtaisesti taistelee paikasta kokoonpanossa. Ei tässä hirveästi hävittävää olisi. Ei sieltä junnuistakaan nyt varsinaisesti mitään tunkua ylöspäin ole hyökkääjien osalta. Teissala&Intonen oli pari vuotta sitten ihan pitelemätön tutkapari A-junnuissa.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Se mitä minun korviini on Teissalasta kuulunut, niin kaverin harjoittelumotivaatio ei liene parhaasta päästä. On päässyt tälle tasolle lahjakkuudellaan, mutta jääkö ura lopultakin vajaaksi eikä koskaan pääse kunnolla murtautumaan Liigan kärkikenttiin vaan seilailee Liigan ja Mestiksen väliä. Ilman tosi mielellä vedettyä harjoittelua ei tänä päivänä Liigaan enää murtauduta.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Teissalasta tullut mieleen juurikin edarimaisuus. Kuitenkin kyseessä jo 22-vuotias pelaaja. Mihin rooliin hän olisi Turkuun tulossa? Alakenttiin ei oikein työnteko sovi ja kärkikenttiin olisi aivan liian iso riski. Meillä olisi samaan rooliin kuitenkin jo Munkkia ja Marjalaa, joilla sopimukset ensi vuodesta, ovat nuorempia ja ovat olleet tehokkaampia kuin Teissala.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Teissalan äiti alkanut seuraamaan Tepsiä ig:ssä. Tietty on turkulaiskähtöisiä(?) niin mahtaakohan mitää tarkoittaa. Muuten on ollut kyllä pitkään hiljaista seuraajissa.
No on täältä päin kotoisin ja koko elämänsä asunut. Varmasti kannattaakin Tepsiä. Pojalla on aina ollut taidollisia etuja, mutta fysiikka näyttäisi olevan aika heikoissa kantimissa. Mahtaisikohan sitä kohentamalla tulla tulosta?
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No on täältä päin kotoisin ja koko elämänsä asunut. Varmasti kannattaakin Tepsiä. Pojalla on aina ollut taidollisia etuja, mutta fysiikka näyttäisi olevan aika heikoissa kantimissa. Mahtaisikohan sitä kohentamalla tulla tulosta?
Teissalan äiti kulki HIFK paita päällänsä tässä TPS-HIFK pelissä ja satuin erätauolla vahingossa olemaan kuuloetäisyydellä kun tämä jutteli jonkun kanssa kertoen että kannattaa nyt toistaiseksi HIFK:ta kun poika pelaa siellä.
Niinkuin mikkelson edellä kirjoitti niin Intonen- Teissala parivaljakko teki jokunen vuosi sitten kovia tehoja junnuissa ja sama voisi toimia jopa Liigassakin.
Turha täällä kuitenkaan on sen enempää asiaa vatvoa ja kinastella kun mitään konkreettisempaa huhua Teissalan kotiinpaluusta ei kuitenkaan ole.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Teissalasta tullut mieleen juurikin edarimaisuus. Kuitenkin kyseessä jo 22-vuotias pelaaja. Mihin rooliin hän olisi Turkuun tulossa?

Kun pelajaa pelaa muualla on JO 22-vuotias, meillä pelatessaan VASTA 23-vuotias....(ei ole piikkinä lainatulle, vain toteamus).
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kun pelajaa pelaa muualla on JO 22-vuotias, meillä pelatessaan VASTA 23-vuotias....(ei ole piikkinä lainatulle, vain toteamus).

Ihan hyvä toteamus. Kuitenkin pelejä on liigasta vain 29 ottelua. Meillä monella nuoremmalla on jo huomattavasti enemmän pelejä. Haen siis sitä, että kovin vaikeaa ollut Teissalalla vakinnuttaa se liigapaikka. Eli selvästi hänellä jotain sellaisia puutteita on
 
Viimeksi muokattu:

NaikFjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuulin tuossa pari viikkoa sitten tarinan mikä liittyy Kiviharjuun (isä) ja Koivun perheeseen.. Sen pohjalta en yllättyisi jos Aron on lähdössä pois.
Voi vittu näitä huhuja, eikös kesällä jo Kiviharjun pitäny lähteä ja isä suunnilleen kiristi valmennusta tällä että jos peliaikaa ei tule niin lähtö on varma, miten kävikään?
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Voi vittu näitä huhuja, eikös kesällä jo Kiviharjun pitäny lähteä ja isä suunnilleen kiristi valmennusta tällä että jos peliaikaa ei tule niin lähtö on varma, miten kävikään?
Lukisit tarkemmin, yhtään huhua en ole kirjoittanut.
 

Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Columbus Blue Jackets
Painokoneet seis, myös Teissala itse alkanut seuraamaan TPS:sää instgrämissä.

Sitä oon kyllä ihmetellyt, että ensitöikseenkö pitää laittaa instgrammit ajantasalle jos seuraa vaihtaa, vai onko näillä ”pelaaja alkoi seuraamaan seuraa x” -huhuilla kovakin prosentti?
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Teissalan hankinta ei koveta, ei sitten yhtään. Sen mitä itse olen asiasta ymmärtänyt, niin poistuminen ei tapahtunut täysin sulassa sovussa ja HIFK:n piti olla se satavarma ponnahduslauta kohti onnea, mutta nyt kun ei ihan lähtenytkään niin Palloseura kelpaisikin? Ei vakuuta.

Mielialapelaajan maine eikä ole onnistunut HIFKissä vakiintumaan liigapelaajan asemaan niin, että tehopisteitä syntyisi edes auttavalla tasolla - Alemmissa ketjuissa kun Teissala on aikalailla hyödytön.

Ei kiitos. Ei missään tapauksessa. Hakekoon nöyryyttä lisää toimintaansa vaikka Vaasan tai Lappeenrannan marraskuisista illoista.
 
Ei oikein lähde Teissalan Leevillä Hifkissä. Mestiksessä ollut tuollainen köyhän miehen Juhamatti Aaltonen. Olisikohan pojalla kiinnostusta palata Turkuun ensi kaudeksi ja tehdä Pajuniemet/Nurmet/Pärssiset/Pyyhtiät/Intoset? Täällä on aika helvetin kovat näytöt viime vuosilta tuon tyyppisten omien poikien urien edistämisestä. Pyyhtiä jos poistuu rosterista on enää Intonen jäljellä omista pojista. Väisänen toki oletusarvoisesti ottaa nuorena miehenä paikan top-6:sta, mutta kotiseuturomantikko näkisi siellä mielellään omankin pojan, joskin syrjähypyn hivfkiin tehneenä, mutta eiköhän se vielä anteeksi annettaisi

Itseäni lainatakseni tältä syksyltä. Teissala on taitava pelaaja, eikä meillä ole taitavia pelaajia rosterista kuin Ilomäki ja Kivihalme. Ihan sillä perusteella poika kokeilemaan vaan.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Mikä ihmeen masennuksen ilmapiiri tämän palstan on vallannut kun täällä haikaillaan kaiken maailman Jasse Ikosten, Leevi Teissaloiden, Jere Jokisten ja Aarne Talviteiden Turkuun tulosta. Kaksikymmentä vuotta sitten tälläisistä pelaajista haikaileva oltaisiin talutettu Artukaisista ulos.

En tiedä onko viimevuosien ulkomaalaisvahvistusten taso todella laskenut jengin vaatimustasoa? Tuntuu käsittämättömältä, että Turkuun ollaan ilosylin ottamassa nykyään lähes ketä vain.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mikä ihmeen masennuksen ilmapiiri tämän palstan on vallannut kun täällä haikaillaan kaiken maailman Jasse Ikosten, Leevi Teissaloiden, Jere Jokisten ja Aarne Talviteiden Turkuun tulosta. Kaksikymmentä vuotta sitten tälläisistä pelaajista haikaileva oltaisiin talutettu Artukaisista ulos.

En tiedä onko viimevuosien ulkomaalaisvahvistusten taso todella laskenut jengin vaatimustasoa? Tuntuu käsittämättömältä, että Turkuun ollaan ilosylin ottamassa nykyään lähes ketä vain.
Aika masennuksen vallassa täytyy myös elää jos vertaa nykyaikaa kahdenkymmenen vuoden taakse. Ajat muuttuu Spine, niin myös vaatimukset. Johan se on Seurakin tuonut julki että nuoriin panostetaan. Tuosta mainitsemastasi nelikosta ainoastaan Talvitie on sellainen jonka Tepsissä haluaisin nähdä. Kai niissä jokaisessa on oma potentiaali mutta kyllä kolmas Aarne kelpaisi.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Aika masennuksen vallassa täytyy myös elää jos vertaa nykyaikaa kahdenkymmenen vuoden taakse. Ajat muuttuu Spine, niin myös vaatimukset. Johan se on Seurakin tuonut julki että nuoriin panostetaan. Tuosta mainitsemastasi nelikosta ainoastaan Talvitie on sellainen jonka Tepsissä haluaisin nähdä. Kai niissä jokaisessa on oma potentiaali mutta kyllä kolmas Aarne kelpaisi.

Iskit Hetu naulan kantaan! Ajat muuttuu, niin myös vaatimukset. Vieläkö pitää ihmetellä miksi menestystä ei ole tullut?
 
Voisin melkein varmaksi sanoa, että JOKAINEN liiga joukkue haluaisi Kiviharjun itselleen.

Varmasti haluaisi, mutta ehkä voisi vähän laittaa jäitä hattuun. Näiden poikkeustalenttien kohdalla puhutaan kuitenkin varsin pienestä ajasta, jolloin hänestä on liigaseuralle pelillistä hyötyä. Se on kausi tai ihan maksimissaan kaksi. Tietysti kasvattajarahat sitten aikanaan maksetaan NHL-sopimuksen myötä, mutta niin maksetaan monesta vähemmän lupaavastakin pelaajasta. Esimerkiksi Slafkovsky oli TPS:lle enemmänkin hyvää pr:ää kuin varsinainen vahvistus.

Tarkoitan tällä siis sitä, että mihinkään järjettömään tarjouskilpailuun en liigaseuran UTJ:nä lähtisi Kiviharjusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös