Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

  • 4 681 904
  • 20 786

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihansama vaikka Hakulinen tekisi 100 pistettä kauteen, mutta Tepsin paidassa en toivottavasti näe häntä ikinä. Oksettaa jo ajatuskin.
Kannattaisi jättää omat tunteet pois ja miettiä mikä olisi Tepsin kannalta parasta.
Hakulinen olisi tullessaan huippuluokan vahvistus ja vieläpä Turun seudun omia pelaajia.
Kertoo paljon hänen tasostaan ja asenteestaan kun on päässyt noin monen fanipojan ihon alle.
On niitä pelaajia joka elää peleissä tunteella näyttäen näin taitonsa lisäksi myös sen miten osaa päästä vastustajienkin ihon alle ja siksi se näyttää ärsyttävän monia vastustaja joukkueiden kannattajia.
On persoona joita ainakin itse toivoisin näkeväni Tepsinkin paidassa jatkossa. Näitä persoonia kun on nykyään aivan liian vähän vaan kaikki ovat tasaista harmaata massaa.
Toivottavasti palaa ensi kaudeksi takaisin Turkuun ja ennenkaikkea pukisi Tepsin paidan päällensä.
Todennäköisempää kuitenkin on että siirtyy seuraaviksi kausiksi ulkomaille Ruotsin tai Sveitsin kaukaloihin.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit

Ihan sama kuinka hyvä pelaaja on, jos asenne seuraa kohtaan on Hakulisen kaltainen. Enemmin pelaajia jotka kantaa ylpeästi TPS logoa. Onneksi ei ole pelkoa että Turkuun tulisi ja olisi Hakuliselle itselleenkin aika noloa tehdä sopimus Tepsiin kaiken sanomansa jälkeen.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Sepäs se siinä Hakulisessa häiritseekin, kun ilmeisesti kunnioitus kotiseudun joukkuetta kohtaan on nollissa. Eipä tulisi ekana mieleen palkata tänne tyyppiä joka nauttii tepsin nöyryyttämisestä. Varmaan tulisi tepsiin vain ison palkkakuitin perässä eli kiitos ei.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan sama kuinka hyvä pelaaja on, jos asenne seuraa kohtaan on Hakulisen kaltainen. Enemmin pelaajia jotka kantaa ylpeästi TPS logoa. Onneksi ei ole pelkoa että Turkuun tulisi ja olisi Hakuliselle itselleenkin aika noloa tehdä sopimus Tepsiin kaiken sanomansa jälkeen.
Sanotaanko näin että kaikki ei ole ihan noinkaan ja Hakulisen lähipiiristä on tullut kuultua ihan toista.
Kaverin huumoria kun kuulema eivät kaikki ymmärrä. Hakulisella ei kuulema ole mitään Tepsiä kohtaan ja mm. aikanaan siirtyessään Mestiksestä Liigaan vaihtoehtoina oli Pelicansin lisäksi juurikin kotikylän seura TPS mutta uskoi saavansa isomman roolin pienemmässä seurassa.
Mutta ei siitä sen enempää ainakaan itseni osalta sillä jokaisella olkoon oikeus omiin mielipiteisiinsä.
Yleisesti Tepsin runko tulee ensikaudeksikin jälleen jonkun verrankin vaihtumaan ja Talvitie olisi tällä hetkellä juurikin Tepsin näköinen hankinta ja olisi myöskin tuttu koutsi nuorten maajoukkueesta.
Samantyylisiä hankintoja olisivat myöskin Naantalista kotoisin oleva ja Tepsin junnuissakin pelannut Sampo Ranta sekä niinikään Tepsin junnuissa pelannut Santeri Virtanen jotka myöskin tuttuja Ahokkaalle nuorten maajoukkueesta.
Näiden lisäksi joukkue tarvitsisi kokemusta, taitoa ja tehoja tyyliin mm. edellä mainittu Hakulinen, niinikään Lukossa pelaava Repo sekä Ässissä pelaava Barach.
Talvitietä lukuunottamatta yksikään edellä mainituista nimistä eivät ole huhuja ainakaan vielä vaan puhtaasti luettelin nimiä joiden kaltaisia pelaajia soisi Tepsissä näkevän ensi -ja seuraavilla kausilla.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Hakulisella ei ole tosiaan Tepsiä vastaan mitään mitä itse kuullut. Eiköhän pelaa kuitenkin jossain muualla ensi kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Sanotaanko näin että kaikki ei ole ihan noinkaan ja Hakulisen lähipiiristä on tullut kuultua ihan toista.
Kaverin huumoria kun kuulema eivät kaikki ymmärrä. Hakulisella ei kuulema ole mitään Tepsiä kohtaan ja mm. aikanaan siirtyessään Mestiksestä Liigaan vaihtoehtoina oli Pelicansin lisäksi juurikin kotikylän seura TPS mutta uskoi saavansa isomman roolin pienemmässä seurassa.
Mutta ei siitä sen enempää ainakaan itseni osalta sillä jokaisella olkoon oikeus omiin mielipiteisiinsä.
Yleisesti Tepsin runko tulee ensikaudeksikin jälleen jonkun verrankin vaihtumaan ja Talvitie olisi tällä hetkellä juurikin Tepsin näköinen hankinta ja olisi myöskin tuttu koutsi nuorten maajoukkueesta.
Samantyylisiä hankintoja olisivat myöskin Naantalista kotoisin oleva ja Tepsin junnuissakin pelannut Sampo Ranta sekä niinikään Tepsin junnuissa pelannut Santeri Virtanen jotka myöskin tuttuja Ahokkaalle nuorten maajoukkueesta.
Näiden lisäksi joukkue tarvitsisi kokemusta, taitoa ja tehoja tyyliin mm. edellä mainittu Hakulinen, niinikään Lukossa pelaava Repo sekä Ässissä pelaava Barach.
Talvitietä lukuunottamatta yksikään edellä mainituista nimistä eivät ole huhuja ainakaan vielä vaan puhtaasti luettelin nimiä joiden kaltaisia pelaajia soisi Tepsissä näkevän ensi -ja seuraavilla kausilla.
Toki se on helppo jälkeenpäin kuitata huumoriksi, kun kaikenlaista huutelee. Hakuliselle tuntui silloin omaa mestaruutta tärkeämpää olevan se ettei tepsi voittanut. Ainut syy tulla Tepsiin olisi raha, kyllä mä tällaiset pelaajat kiertäisin kaukaa.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Mikä juttu tämä on, että monta kertaa vuodessa tuosta Hakulisesta täytyy haaveilla?

Ei vitussa Tepsiin edes lähelle, ellei ole tulossa taas Tammelan pieksettäväksi. Kaikissa muissa tapauksissa mieluummin näkisin vaikka jostain Slovenian divarista roudattavan jonkin arvan hyökkäyksen kärkeen.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Taisi olla myös niin, että pelasi loukkaantuneena eli yksijalkaisena turnauksen loppuun.

Finaalissa tuli paha polvivamma, mutta sitkeänä yritti vielä yhden vaihdon pelata. Kisojen jälkeen paljastui vauriot ja oliko peräti vuoden poissa kaukalosta?

Muistan myös kisat hyvin ja Talvitiestä tykkäsin todella paljon. Loukkaantumisesta aiheutuneen harmituksen ja sen sitkeyden takia nimi jäi hyvin mieleen.
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
@Spine et al voisivat taas kerran muistaa, että sosiaalinen media on kasvattanut meistä tavallisista kuolevaisista turhan tuomitsevaisia. Hakulisen tapauksessa puhutaan kuitenkin isänsä lapsena menettäneestä kaverista, jolla oli ongelmia elämänhallinnan kanssa vielä Mestistä dominoidessaan.

Joo, varmaan on tullut lauottua muutakin kuin kiekkoja. Big deal. Eiköhän sitä itsekin ole parikymppisenä tullut todettua kaikenlaisia totuuksia elämästä, jotka on joutunut pyörtämään.

You live you learn.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Tietysti näinkin, mutta jos mestaruuden voitetettuasi lauot, että oli mahtavaa voittaa mestaruus juuri Turussa ja TPS:ää vastaan niin…

No, oli miten oli. Tuskin Hakulista täällä nähdään jokatapauksessa. Senverran kuumana ollut kentällä, että luulisi uran jatkuvan akselilla Ruotsi/Sveitsi.
 
Sphinx

Hmm, siis tämäkö nyt sitten on Hakulisen pahin synti? Noinhan jokainen pelaaja aina sanoo, että kiva onnistua entistä seuraa vastaan / entisessä kotikaupungissa, kun on tuttuja katsomossa (no silloin ei ollut, kun pelattiin tyhjille katsomoille) ymv. Tuohan on ihan perus hokijargonia. Ja mun mielestä tuo kertoo lähinnä siitä, että Turussa pelaaminen herättää Hakulisessa erityisiä tunteita, joten Tepsi olisi hänelle hyvä seuravalinta, kun pääsisi pelaamaan Turussa joka toisessa ottelussa, eikä vain muutaman kerran kaudessa.
 
JohnVeiNe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TURKU - ÅBO
Jos se A.T on ens kaudeks Turkuun tulossa, niin oliskohan kotiutettavissa jo täks kaudeks? Vois saada oman polkupyöränki. Vai onk näis joku sopimustekninen juttu mikä estäis?
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tietysti näinkin, mutta jos mestaruuden voitetettuasi lauot, että oli mahtavaa voittaa mestaruus juuri Turussa ja TPS:ää vastaan niin…
Ei jumalauta, nyt on mielensäpahoittaminen jo ihan uudella levelillä. Onpas Hakulinen ollut höntti kun noin rumasti on mennyt sanomaan. Mä aloin nyt entistä enemmän toivomaan Hakulista meille. Tervetuloa ja lyö aivan helvetilliset tehot niin alkaa suhina kansitakkien kääntyessä voimistumaan.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tietysti näinkin, mutta jos mestaruuden voitetettuasi lauot, että oli mahtavaa voittaa mestaruus juuri Turussa ja TPS:ää vastaan niin…

No, oli miten oli. Tuskin Hakulista täällä nähdään jokatapauksessa. Senverran kuumana ollut kentällä, että luulisi uran jatkuvan akselilla Ruotsi/Sveitsi.
Lupasin olla ottamatta enää tähän asiaan kantaa mutta oletko sinä Spine oikeasti tota mieltä?
Että on oikein sanonut miten mahtavaa voittaa mestaruus Turussa ja Tepsiä vastaan.
Nyt olisi syytä sinun perustaa nopeasti mielensä pahoittajien kerho Gatoraden kulmalle jossa sitten voitte porukalla päivitellä miten ikävästi hän on sanonut.
Eikö ole normaalia että pelaaja haluaa kotikaupungissaan voittaa mestaruuden on se sitten oman kylän joukkueen tai vierasjoukkueen paidassa koska sukulaiset ja kaverit katsomossa.
Pahoittelut siitä että toistan asian mutta edelleenkään Hakulisella ei ole mitään hampaankolossa Tepsiä vastaan ja mikäli Kallio toivon mukaan on hänen agenttiaan lähestynyt sopimustarjouksellaan niin tuskinpa vastaa että en katsokaan Tepsiin päin vaan miettii tarkasti mikä vaihtoehto tässä kohtaa uraa olisi paras vaihtoehto ja Tepsi hyvinkin mahdollinen vaihtoehto tällöin. Ulkomaan kaukalot ovat kuitenkin tällä hetkellä todennäköisempi vaihtoehto kuin paluu kotikylänsä seuraan eli Tepsiin.
Itse ainakin haluaisin nähdä hänen kaltaisensa taito, asenne -ja tahtopelaajan Tepsin paidassa.
 
Jos itselleni kotikaupungin seura olisi tärkeä, niin en ainakaan alkaisi kääntämään veistä haavassa sen joukkueen faneille. Mutta tämä Hakulisen haikailu ja vihailu nyt menee molemmilta yli. Mies ei ole tulossa Tepsiin ensikaudeksi. TPS ei pysty kilpailemaan rahallisesti mitenkään ulkomaita vastaan ja miksi Hakulinen tulisi tänne tykkikauden jälkeen hinkkaamaan tehoilla 5+10?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Jos Skalicky lähetettäisiin takaisin Raumalle tuttuun pöytään ja paluuterveisinä saisimme Kestnerin rosteriin, niin olisiko tässä kummallakaan mitään hävittävää? Kahdelle flopanneelle maalintekijälle vielä yksi uusi alku tähän kauteen. Saataisiin pelaajat takaisin ns. oikeisiin seuroihin. Hymiö.
 
Kestner Ahokkaan peli-ilo tappolätkässä? Mielummin sitten Skalicky joka tuo pöytään edes fyysisyyttä. Kestnerillä ei Ahokkaan joukkueessa tee ehkä oikein mitään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Ei mitään käyttöä millekään Kestnereille. Kiitti vaan muistoista jne., mutta Kessu on huomattavasti hyödyllisempi Tepsille syödessään jonkin toisen seuran pelaajabudjettia kuin istumassa Rechin kanssa poppareilla.

Jos Kestner olisi tullut Ahokkaan joukkueeseen, eikä Raipen, niin muistikuvat olisivat luokkaa Anton Holm.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kestner Ahokkaan peli-ilo tappolätkässä? Mielummin sitten Skalicky joka tuo pöytään edes fyysisyyttä. Kestnerillä ei Ahokkaan joukkueessa tee ehkä oikein mitään.

Tässä onkin homman juju. Täällä on milloin ketäkin lätkimässä pihalle, kun ei tehopisteitä tule. Sitten samaan virkkeessä huudetaan ettei tänne ketään kannata hommata, kun Ahokkaan pelikirja tappaa pelaajan peli-ilon.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kestner Ahokkaan peli-ilo tappolätkässä? Mielummin sitten Skalicky joka tuo pöytään edes fyysisyyttä. Kestnerillä ei Ahokkaan joukkueessa tee ehkä oikein mitään.

Kompensoisiko Skalickyn nykyinen fyysisyys Kestnerin mahdolliset tulevat antonholm - maalit, mikäli saisi itseluottamuksen kuntoon? Ei niitä maaleja Skalickykaan ole tahtonut tehdä. Maalintekopeli ja mielestäni maalien tekeminen Tepsillä on nyt sakannut syystä tai toisesta kokonaisuutta katsellen. Ehkä olemme yhtä väärässä ja yhtä oikeassa samaan aikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös