Mainos

Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

  • 5 023 155
  • 22 414
Korpikoski viimekaudella piste per peli. Korppari on vieläkin kärkikenttien tasoa, kunhan pysyy ehjänä. Vainionpää kolmoseen Korpparin tilalle tai Liukas/Slafkovsky.

Asiasta nyt varmaan ei saisi edes puhua, mutta mikä on todennäköisyys, että Korpikoski on pelikunnossa edes puolta kautta? Ja vaikka olisikin niin kyllähän tuo rosteri vajaaksi jää.

Mutta tämä tästä. Reilun kuukauden päästä se sitten nähdään millä kauteen lähdetään…
 
eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kun kerran kausarikampanja päällä, niin miksei lyöty kerralla kaikkia kortteja pöytään? Ihme pihtaamista.
Koska tämä "pihtaaminen" todettiin toimivaksi viime kesänä. Lukuja minulla ei ole, mutta olen hyvin varma ettei kauden avaustilaisuudet milloin Myllyssä milloin Aallossa ole aikaansaaneet mitään ryntäystä kausikorttikaupoille.

Itse olisin julkaissut jonkun yllätysnimen, jos sellainen on hankittuna. Ajattelen tämän siis omasta näkökulmasta, kun en kausaria omista tällä hetkellä ja tämän päiväinen ei siltä kantilta vielä laittanut ostohousuja jalkaan. Tyhmältähän tämä vähä kuulostaa, koska olen tosiaan pirun tyytyväinen tämän päiväiseen. Noh, tämä nyt on otettu markkinointitavaksi ja sillä mennään. Erittäin mielenkiinnolla tässä sitten odotellaan kesäkuuta.
Tämäkin on vähän kaksipiippuista. Mikä tekee "yllätysnimen"? Media ja toimittajat työkseen tonkii näitä huhuja ja niitä uutisoi. Toisinaan osuu oikeaan, toisinaan ei. Oman tiedonhalunsa ruokkiminen näiden huhujen kanssa on ihan oma valinta, turha pettyä kun yllätysmomentti häviää.

Loppupeleissä myöskin murto-osa on "kaltaisianne", ketkä lukee jokaisen huhun ja on mahdollisimman kartalla TPS:n toiminnasta kuin milloinkin olla voi. Se, että julkistus oli huhujen kautta jo tiedossa muutamille sadoille ei muuta faktaa, että tuhansille julkistus oli uutta tietoa.
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Asiasta nyt varmaan ei saisi edes puhua, mutta mikä on todennäköisyys, että Korpikoski on pelikunnossa edes puolta kautta?

Nykyisillä näytöillä niin pieni todennäköisyys, että tämän rakennuspalikan varaan ei kauheasti kannatta rakentaa.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Koska tämä "pihtaaminen" todettiin toimivaksi viime kesänä. Lukuja minulla ei ole, mutta olen hyvin varma ettei kauden avaustilaisuudet milloin Myllyssä milloin Aallossa ole aikaansaaneet mitään ryntäystä kausikorttikaupoille.

Tämäkin on vähän kaksipiippuista. Mikä tekee "yllätysnimen"? Media ja toimittajat työkseen tonkii näitä huhuja ja niitä uutisoi. Toisinaan osuu oikeaan, toisinaan ei. Oman tiedonhalunsa ruokkiminen näiden huhujen kanssa on ihan oma valinta, turha pettyä kun yllätysmomentti häviää.

Loppupeleissä myöskin murto-osa on "kaltaisianne", ketkä lukee jokaisen huhun ja on mahdollisimman kartalla TPS:n toiminnasta kuin milloinkin olla voi. Se, että julkistus oli huhujen kautta jo tiedossa muutamille sadoille ei muuta faktaa, että tuhansille julkistus oli uutta tietoa.

Juu kyllä toki varmasti vähemistöä edustan, kun tiedän niin paljon asioista. Kuitenkin tämä markkinointitapa ei ainakaan itseäni sytytä. Vertaan nyt vähän NHL:ään, missä en voisi kuvitellakaan sellaista tapaa, että pelaajia tai joukkuetta pidetään piilossa faneilta. GM sanoisi "tehtiin treidi, mutta hehe, kerromme sen sisällön vasta kuukauden päästä!" ja samaan aikaan kausikortit lähtee rullamaan. Ei tästä tarvitsisi tehdä mitään teatteria kuitenkaan.

Mutta juu, en voi moittia enempää, jos tämä on todettu hyväksi taktiikaksi. Odotellaan niitä uusia (tai siis vanhoja) kaloja vielä rauhassa kuukauden. Mahtaako jengi syttyä jostain Hultsista sillon, kun on Em-kisat esillä kaikkialla.
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Asiasta nyt varmaan ei saisi edes puhua, mutta mikä on todennäköisyys, että Korpikoski on pelikunnossa edes puolta kautta? Ja vaikka olisikin niin kyllähän tuo rosteri vajaaksi jää.

Mutta tämä tästä. Reilun kuukauden päästä se sitten nähdään millä kauteen lähdetään…

Todennäköisesti joukkue ei ole vielä valmis eli ei nähdä. Suurinosa joukkueesta toki. Verkothan on edelleen vesillä. Viisi kesäkuun sopparia on soppareita, joissa nimet jo alla. Kyllä hyvin todennäköisesti heinäkuun alun ja pitsiturnauksen välissä vielä tulee näitä San Jose lainoja tai muita ECHL/ulkkari arpoja, kuten kuluneella kaudella. Nimenomaan arpoina/leveytenä yms. Mutta McDavidia tai Crosbya ei kannata odottaa. Toki Crosby on rahastava koukkupolvi muutenkin. Connorista vois jotai hyötyä ollakkin vaikka pääasiassa vain myrkyttää huutamalla joukkuekavereille.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Asiasta nyt varmaan ei saisi edes puhua, mutta mikä on todennäköisyys, että Korpikoski on pelikunnossa edes puolta kautta? Ja vaikka olisikin niin kyllähän tuo rosteri vajaaksi jää.

Mutta tämä tästä. Reilun kuukauden päästä se sitten nähdään millä kauteen lähdetään…

Vaikka Korpikoski onkin telakalla viimeaikoina ollut, niin pidetään silti joku järki mukana. Eihän hänellä ole ollut kuin yksi ”oikea loukkaantuminen”. Sydänlihastulehdus ja suolisto ovat käsittääkseni tällähetkellä täysin reilassa. Lonkkahan Korpparilla tällä kaudella meni joka sitten vei kauden pakettiin.

Ei Korpikoskea voi ”juhanijasuksi” tituuleerata, mutta ei hän mikään tukonenkaan ole. Onni ei ole ollut puolella, mutta jossain kohtaa senkin on väkisin käännyttävä. Viimekauden alussa Korpikoski näytti häntä kolmos- tai neloskenttään tunkeville aika hyvin oman mielipiteensä.
 
Korpikoski pelannut 3 kauden aikana 70 peliä eli noin 24 peliä/kausi. Crohnin-tauti ei katoa mihinkään vaikka sen voi saada pysymään oireettomana.

Toivon vilpittömästi, että Korppari pystyy pelaamaan koko kauden, mutta aika näyttää sen sitten. Ikävä, jos ollaan loppukaudella taas siinä tilanteessa, että joukkueessa 5 hyökkääjää, joilta voi järjellisesti odottaa tehoja hyökkäyspäässä.
 
Viimeksi muokattu:

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt vasta huomasin, että Ishakov on todellakin lähtenyt johonkin Saksan liigaan. Sepä vasta pöljältä ratkaisulta kuulostaa.

Ei tätä nykyä voi enää paukutella henkseleitä ja sanoa, että me ollaan SM-Liiga, universumin toiseksi paras jääkiekkosarja. Noista päivistä on surullisen kauan aikaa.

Nykyisin saksat, tsekit ja sveitsit ovat niin urheilullisesti kuin rahallisesti samaa tasoa (tai ainaikin erittäin lähellä) meidän Liigan kanssa. NHL, KHL ja SHL ovat tuossa järjestyksessä ne jotka noukkivat ekana. Sitten taitaa rahasyistä tulla Sveitsi.

Jos mä olisin Ishakov, niin kyllä mua saattaisi houkutella Saksasta tullut tarjous. Liiga siellä hyvää tasoa, josta voi edelleen ponnistaa vaikka mihin. Rahaa jaossa varmasti enemmän kuin täällä. Tunnelma halleissa koronan jälkeen vähintään tuplat suomalaisiin halleihin.

Ja niin hieno kaupunki kuin Turku onkin, niin onhan tuo Keski-Eurooppa ja varsinkin Saksa helvetin hienoa aluetta maailmassa. Hommat toimii kuten pohjoismaissa, mutta tunnelma rennompi ja kaikki helvetisti isompaa. Nähtävää ja koettavaa on 100km säteellä helvetisti enemmän kuin Suomessa ja esim. ilmasto sekä esim. valoisuus ovat vähän ihmismäisempiä (varsinkin juuri lätkäkauden aikana).

Jos keskieuroopassa kurotaan pelillinen ero (sarjan taso) Suomeen kiinni, niin aika vähän jää valttikortteja houkutella pelaajia. Junnusarjahan tässä ihan puhtaasti aletaan olla.

Liiga on jo niin kauan ahneuksissaan ampunut itseään jalkoihin, että polvillaan ollaan.

---

Tässä nyt oli vähänlaisesti huhuja.

Jotenkin vähän haiskahtaa, että tässä on oikeasti noita neuvotteluja kesken. Eli hieman ruusuista kuvaa oli maalattuna urheilujohdon suusta että joukkue valmis. Itse en koronavuoden jälkeen ihmettelisi, jos homma ei ihan normitasolla ole vielä taputeltuna valmiiksi kun niin pelaajat sekä joukkueet ovat odotelleet askelmerkkejä. Toki tämäkin ihan tyhjää spekulaatiota.

Toivotaan nyt kuitenkin, että muutama "kova" on vielä julkaisematta. Huhuttu Repo olisi henk. koht. toivelistalla ihan kärjessä. Pakin tai kaksi ottaisin myös mielelläni.

Toisaalta helvetin hienoa että meillä on nuo kisoissa pelaavat slovakkitimantit jo riveissä. Noista pitää nauttia ensi kaudella, koska tuon tason talenttien kehityskäyrät ampuvat yleensä kaudessa katosta läpi ja seuraava pysäkki onkin NHL.
 
Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Korpikoski pelannut 3 kauden aikana 70 peliä eli noin 24 peliä/kausi. Crohnin-tauti ei katoa mihinkään vaikka sen voi saada pysymään oireettomana.

Toivon vilpittömästi, että Korppari pystyy pelaamaan koko kauden, mutta aika näyttää sen sitten. Ikävä, jos ollaan loppukaudella taas siinä tilanteessa, että joukkueessa 5 hyökkääjää, joilta voi järjellisesti odottaa tehoja hyökkäyspäässä.

Onko Korpikoskella Crohn? Olen vain lukenut Ibd sairaudesta. Itselläni on Colitis ulcerosa, joka on Ibd sairauksista huomattavasti mukavampi kuin Crohnin tauti.
 
Onko Korpikoskella Crohn? Olen vain lukenut Ibd sairaudesta. Itselläni on Colitis ulcerosa, joka on Ibd sairauksista huomattavasti mukavampi kuin Crohnin tauti.

Käsi pystyyn virheen merkiksi. Muistin väärin taudin oikean nimen. Nopealla googlauksella löytyi tuollainen:
”Olen aina ollut terve urheilija, nyt joutuu oikeasti sairastamaan jonkin verran. Kyseessä on krooninen tauti, se tulee sitten olemaan mukana loppuelämän jossain määrin, Korpikoski kertoo Iltalehdelle.”

Mutta pointti oli se, että sairauden kanssa eletään ja 100 % kunnosta ei ole mitään takuita…
 
20Booris13

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild

Ainakin Korppari käy Kaarinassa jäällä "privaatisti", en tiedä onko muitakin noilla jäillä, niin ymmärsin että ei ole.
 
Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Käsi pystyyn virheen merkiksi. Muistin väärin taudin oikean nimen. Nopealla googlauksella löytyi tuollainen:
”Olen aina ollut terve urheilija, nyt joutuu oikeasti sairastamaan jonkin verran. Kyseessä on krooninen tauti, se tulee sitten olemaan mukana loppuelämän jossain määrin, Korpikoski kertoo Iltalehdelle.”

Mutta pointti oli se, että sairauden kanssa eletään ja 100 % kunnosta ei ole mitään takuita…

Joo siis mietin vain onko jossain ollut tietoa enemmänkin mitä itse olen kuullut. Näissä oikeastaan pahimpia ovat akuutit vaiheet, jotka itsellä rajoittuu lähinnä vittumaiseen ripuliin, mutta joillakin saattaa olla suurta verenvuotoa ja muuta kuin sängyssä makaamista ei voi ajatella. Ja voin taata että kaikille tulee akuutteja vaiheita ja yleensä suuri stressitila laukaisee ainakin itselläni näitä.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Laurilla on aina paikka meikäläisen seurassa, mutta kuten toiseen ketjuun jo totesin ei hänen varaansa rakenneta joukkuetta. Ensimmäiseen 3 kenttään on oltava tekijämiehet valmiina ja Korpikoski on sitten sellainen extra rungon päälle mikäli pelit kulkee. Tämän vuoksi myös kapteenin natsat ovat vähän ongelmallinen. Jasu kuitenkin on melkoinen teräsmies ja oletettavasti ei paljon ole sivussa, lisäksi hankki kokemuksia tuossa roolissa viime kauden, joten näkisin mieluummin C:n Jasulla.
 
eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juu kyllä toki varmasti vähemistöä edustan, kun tiedän niin paljon asioista. Kuitenkin tämä markkinointitapa ei ainakaan itseäni sytytä. Vertaan nyt vähän NHL:ään, missä en voisi kuvitellakaan sellaista tapaa, että pelaajia tai joukkuetta pidetään piilossa faneilta. GM sanoisi "tehtiin treidi, mutta hehe, kerromme sen sisällön vasta kuukauden päästä!" ja samaan aikaan kausikortit lähtee rullamaan. Ei tästä tarvitsisi tehdä mitään teatteria kuitenkaan.

Mutta juu, en voi moittia enempää, jos tämä on todettu hyväksi taktiikaksi. Odotellaan niitä uusia (tai siis vanhoja) kaloja vielä rauhassa kuukauden. Mahtaako jengi syttyä jostain Hultsista sillon, kun on Em-kisat esillä kaikkialla.
Ontuva vertaus siinä mielessä, että treidatessa on aina myös toinenkin joukkue osapuolena, joka sitoo omaa tiedotuspolitiikkaa. Lisäksi koko kausikorttikulttuuri on Suomessa täysin lastenkengissä, verraten vaikka tähän Pohjois-Amerikkaan. Seattle, jota ei käytännössä ollut vielä olemassa vuonna 2018, möi kahdessatoista minuutissa 10 000 kausikorttia. Palloseuralla tuo on useamman kauden kokonaismäärä (per kausi noin 2000-3000 myytyä kausikorttia).

Tällaista kiusoittelevaa tiedottamista harrastetaan kyllä muissakin piireissä kuin vain urheilussa TPS:n toimesta. Festarit esimerkiksi usein ripottelee artistijulkistuksia yli talven ja kevään, usein myös ennakkoon vihjaten kuinka ensi viikon tiistaina kello 10.00 tärähtää.

Kyllä se ensi kausi sieltä tulee, toivottavasti ihan ajallaan, eikä TPS omalla tiedottamisellaan tätä odotusta saa nopeutettua. Paremmin pysytään näin seuraajien huulilla ja mielissä, kun tasaisen tappavan väliajoin on jotain oikeaa asiaakin, eikä ainoastaan keksitä jutunjuurta jostain kuntopyöräilystä.
 
No otetaan sitten esimerkkinä, että joukkue poimii vapaista pelaajista pelaajia, mutta kertoo kuukauden päästä, että ketkä ne ovat. Logiikka ei avaudu ainakaan itselleni, eikä muutamalle frendilleni. Kyllä sitä puhetta ja juttua riittäisi, vaikka paljastaisi kaikki voimassaolevat sopimukset kerralla.

No, kuitenkin on positiivista, että jos tämä tiedotuspolitiikka on ainoa mikä ei kaikkia miellytä. Eilisiin pelaajiin on varmasti kaikki tyytyväisiä.

Nyt vain pitää painia em-kisojen kanssa näkyvyydestä ja siinä ei välttämättä riitä edes Wiklundin seinän kokoinen kuva Åstenista, kun penkkiurheilijat seuraa ihan toista lajia. Täällä varmasti hc fanit sen huomaa, mutta huomaako 45v raksa janne, jos kahvitauko keskustelu on pelkkää futista?
 
ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes-valtuusto
Ei tätä nykyä voi enää paukutella henkseleitä ja sanoa, että me ollaan SM-Liiga, universumin toiseksi paras jääkiekkosarja. Noista päivistä on surullisen kauan aikaa.

Nykyisin saksat, tsekit ja sveitsit ovat niin urheilullisesti kuin rahallisesti samaa tasoa (tai ainaikin erittäin lähellä) meidän Liigan kanssa. NHL, KHL ja SHL ovat tuossa järjestyksessä ne jotka noukkivat ekana. Sitten taitaa rahasyistä tulla Sveitsi.

Jos mä olisin Ishakov, niin kyllä mua saattaisi houkutella Saksasta tullut tarjous. Liiga siellä hyvää tasoa, josta voi edelleen ponnistaa vaikka mihin. Rahaa jaossa varmasti enemmän kuin täällä. Tunnelma halleissa koronan jälkeen vähintään tuplat suomalaisiin halleihin.

Ja niin hieno kaupunki kuin Turku onkin, niin onhan tuo Keski-Eurooppa ja varsinkin Saksa helvetin hienoa aluetta maailmassa. Hommat toimii kuten pohjoismaissa, mutta tunnelma rennompi ja kaikki helvetisti isompaa. Nähtävää ja koettavaa on 100km säteellä helvetisti enemmän kuin Suomessa ja esim. ilmasto sekä esim. valoisuus ovat vähän ihmismäisempiä (varsinkin juuri lätkäkauden aikana).

Jos keskieuroopassa kurotaan pelillinen ero (sarjan taso) Suomeen kiinni, niin aika vähän jää valttikortteja houkutella pelaajia. Junnusarjahan tässä ihan puhtaasti aletaan olla.

Liiga on jo niin kauan ahneuksissaan ampunut itseään jalkoihin, että polvillaan ollaan.

Tässä on paljon asiaa ja erittäin hyviä pointteja, mutta ymmärtääkseni tilanne on vielä aika paljon heikompi. Maksukyvyllisesti (ja verotuksellisesti) liigat taitavat mennä järjestyksessä NHL, KHL, SHL, NL, DEL, Tshekki, ICEHL, Liiga, Slovakia, Norja jne. Suomen suurimmat ja oikeastaan ainoat edut ovat laadukas junioritoiminta sekä erittäin kovan tason ammattilaiset lajiharjoittelun parissa. Se on myös syy, miksi Sveitsi, Saksa, Tshekki, Itävalta, Slovakia yms. eivät ole ainakaan vielä menneet ohi kokonaisuutena.

Maksukyvyn puolesta sen sijaan Slovakiakin menee pian Liigan ohi. Kuten sanoin jo aiemmin, niin TPS joutui oikeasti kilpailemaan rahan puolesta Slovakian liigan joukkueiden kanssa Mitch Hultsista. Uskon, että TPS:llä ei ollut pienintäkään palaa pitää esimerkiksi Ruslan Ishakovia, kun pöytään on astellut Adler Mannheimin tasoinen organisaatio. Sen sijaan voisin väittää, että loppujen lopuksi itse Ruslan Ishakoville toinen vuosi Liigassa olisi voinut olla parempi vaihtoehto kuin kovan liksan perässä Saksaan lähteminen. Mutta sen me näemme vasta paljon myöhemmin, nyt voimme vain spekuloida.

Liigaseurojen tehtävä nykypäivänä on A) laittaa oma junioritoiminta kuntoon, B) luoda laadukas arkiympäristö (harjoitteluun on tehtävä panostuksia) sekä C) panostaa scouttaamiseen. Yhtäkään coreylockea ei enää tähän sarjaan kannata kovalla rahalla tuoda, jos ei ole takeita, että ovat valmiita pistämään itsensä likoon joka ikinen päivä. Heille on yhä edelleen paikka Itävallassa, jossa rahaa tulee ja treenaamiseen ei ihan niin tosissaan tarvitse ryhtyä.

Ja loppujen lopuksi: Onko kasvattajasarjan maine huono asia? Mielestäni ei. Etenkin, jos ja kun jonain päivänä NHL alkaa maksaa yhä suurempia kasvattajakorvauksia. Katson mielelläni TPS:n peliasussa oman kylän poikia, joista jokainen haluaa NHL:ään ja seura haluaa tehdä kaikkensa, että nämä sinne vielä pääsevät.

Jotenkin vähän haiskahtaa, että tässä on oikeasti noita neuvotteluja kesken. Eli hieman ruusuista kuvaa oli maalattuna urheilujohdon suusta että joukkue valmis.

Mun tietojen mukaan siellä on kaikki pöydällä olleet nimet jo signattuja, mutta jonkin verran kärkihakuja (ehkä 1-2?) on toistaiseksi löytämättä. Urama oli tässä viimeisen parin viikon sisällä ulkomailla hakemassa nimiä papereihin eikä käsittääkseni tyhjin käsin kotiin tullut. Aktiivisia neuvotteluja ei kai sen enempää siis käynnissä ole, mutta mistäs sitä tietää tämän sekunnin tilanteesta. Eli tästä en hirteen mene.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Ja loppujen lopuksi: Onko kasvattajasarjan maine huono asia? Mielestäni ei. Etenkin, jos ja kun jonain päivänä NHL alkaa maksaa yhä suurempia kasvattajakorvauksia. Katson mielelläni TPS:n peliasussa oman kylän poikia, joista jokainen haluaa NHL:ään ja seura haluaa tehdä kaikkensa, että nämä sinne vielä pääsevät.

Itse näen myös vahvan peukun tälle. Jos ajatellaan asiaa vielä laajemmin kuin omien junnujen kohdalla, niin näkisin tässä Liigan ainoan mahdollisuuden olla kiinnostava ulospäin. Taloudellisesti on vaikeaa ja myöskään pelillisesti ei kannata hakea niitä 3-400te Krepsejä, antaa ne mennä muualle. Haetaan tänne ne Maccelinit, Rafkinit, Anttalaiset ja Saarijärvet ja sen lisäksi koulitaan hyvin omia junnuja. Tämän ohella tuodaan tänne ne Ibrat ja Ishat myös muualta hakemaan sitä steppiä isoihin valoihin. Tämä kaikki yhteen laskettuna saadaan nuori ja energinen sarja jossa pelaajabudjetit on pienempiä ja peli energistä ja nuorekasta. kuten viime kauden TPS.

Jälkikäteen nämä isoissa valoissa menestyvät pelurit tuovat liigalle mainosta toisin kuin vanhat kehäraakit. Tähän päälle vielä pienempi kaukalo jolloin valmistaminen suoraan änäriin on parempaa ja vielä vaikka joku palkkakatto joka viimeistään hillitsee näiden kehäraakkien naarausta jos ei jollekin vielä ole tullut selväksi että pienempibudjetti ja nuorempi joukkue tuo paremmin menestystä (Ilves, Pelicans ja TPS).

Tämä se on se uusi Liiga, hyvästi kehäraakeille ja tervetuloa mini-NHL!!
 
MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse ainakin haaveilen siitä, että TPS ja muutkin liigajoukkueet voisivat olla jotain muitakin kuin pelaajahautomoja muihin sarjoihin. Sen ymmärrän, että NHL ja nykyään myös KHL vievät suurimmat talentit ylivoimaisen maksukyvynsä vuoksi, mutta minusta on aika pöyristyttävää jos jatkossa pitäisi ehdoin tahdoin antautua myös Ruotsin, Sveitsin ja muiden Keski-Euroopan maiden edessä, ja ikään kuin kehittää pelaajia noihinkin sarjoihin. Toki tilanne on jo osittain päästetty tuohon jamaan, mutta senpä vuoksi tänne tarvittaisiinkin joku herätysliike Liigan tilanteen kohentamiseksi. Suomessa on minusta aivan liikaa sellaista "juna meni jo"-mentaliteettia Liigan tilanteen suhteen eikä halukkuutta korjausliikkeisiin. Minä en näe mitään syytä miksi Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun ym. kokoisten kaupunkien seurojen pitäisi soitella kakkosviulua eurooppalaisessa kiekossa. Tai no, niitä syitä on aika hitosti kun tarkastellaan tekemisen laatua, mutta periaatteessa kaikki edellytykset on olemassa sille että voitaisiin olla muitakin kuin ponnahduslautoja muihin sarjoihin (pl. NHL ja KHL).
 
tsipilai

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS
Vähän silmäilin, mutta en nähnyt oliko tästä jo puhuttu. Ahkoas puhuu Valavuoren haastattelussa miten kesä tullaan viettämään, ja mainitsee näin "tohon kolmenpäivän settiin saadaan mukaan kaikki muut paitsi pohjois-amerikan jätkät", eli siis pohjois-amerikasta tulee monikossa jätkiä. Mitch Hults lienee yksi, mutta oliko muita huhuja?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Vähän silmäilin, mutta en nähnyt oliko tästä jo puhuttu. Ahkoas puhuu Valavuoren haastattelussa miten kesä tullaan viettämään, ja mainitsee näin "tohon kolmenpäivän settiin saadaan mukaan kaikki muut paitsi pohjois-amerikan jätkät", eli siis pohjois-amerikasta tulee monikossa jätkiä. Mitch Hults lienee yksi, mutta oliko muita huhuja?

Jack Rodewald oli myös huhuissa.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos olisi syntynyt Kanadassa, niin mahdollisesti, mutta on USA:n kansalainen. Ymmärsin kuitenkin pointtisi ja miksikäs ei. Hieman tuo iso loukkaantuminen ja sitä seurannut operaatio mietityttää, mutta jos on kunnossa, niin olisi erinomainen vahvistus.

Hyvä korjaus ja tosiaan tarkoitin pelaajia jotka olisivat tulossa yleisesti rapakon takaa.
 
kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jack Rodewald oli myös huhuissa.
Tämä Rodewald on mielenkiintoinen. Ekaksi kun tilastoja kattelin niin ajattelin että tässä on Weigner vol 2, mutta kyseessä taitaakin olla sellainen Kent MacDonnell kaltainen kaveri. Youtubesta löytyy Trinecistä videopätkiä varsinkin finaaleista, jotka siis Rodewaldin Trinec voitti. Hyvä liike, hyvä laukaus (lähtee myös suoraan syötösä), ei ole juurikaan pelirakentaja vaan tilanteiden päättäjä. Yksi tappelukin osui finaaliin. Pelasi myös ylivoimaa ja alivoimaa.

Värikkään oloinen hahmo, ihan positiivinen tuntuma jos on meille tulossa.

Punaisissa numero #12, kattokaas video kohta 5:30, jalkojen välistä teki. On paljon tuossa pätkässä näkyvissä.

Viimeksi muokattu:

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Habitus jäällä on kovin samanlainen mitä Kalle Väisäsellä. Tuosta pätkästä pisti silmään Martin Gernat joka sopimuksesta huolimatta on joidenkin huhujen mukaan tulossa Suomeen. Voisi tulla samassa paketissa Rodewaldin kanssa vaikkakaan ei ehkä ihan ole sitä pelaajatyyppiä mitä tuo pakisto tarvitsee. No ehkä realistisesti ajateltuna tänne tulee pienemmän profilin pakkeja pari.

Tuossa puolustuksessa on mielenkiintoista se, että lähtökohtaisesti Knazko, Rafkin ja VIro ovat kaikki pelaavassa porukassa. Nuo kolme ovat myös suurella todennäköisyydellä nuorten kisoissa tai ainakin leiriryhmässä, niin siinä on muillekkin sitten roolia tarjolla, kun puolet pakistosta on poissa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös