Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 348 628
  • 66 870

Ralph

Jäsen
Avasin eilen Tokmannilta ostamani sipsipussin ja sipsit maistuu jotenkin oudolta. Tarkistin päiväyksen ja parasta ennen ylihuomenna tiistaina. Mausta päätellen ei ole enää "parasta".

Uteliaille tiedoksi, että kyseessä oli Herttoniemen Tokmanni.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Manner-Suomessa ei muuten tehdä sipsejä nykyisellään kuin yhdellä paikkakunnalla eli Pyhännällä. Tuo pieni Pohjois-Pohjanmaan kunta (tuttu esim. Kuopio-Oulu -väliä matkanneille) on aika hauska tapaus. Siis käsittämättömän pieni käpykylähän se on, mutta kaksi aika isoa tehdasta tuolla työllistää eli juuri tuo Real Snacks ja Maustaja. Kylän läpi kun ajaa tietä 88, niin aika hieno perunalastun tuoksu puskee nenään.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Lokit ovat nousseet Hakiksesta hipsterimäelle. On se aika vuodesta. Maailma olisi paras paikka, jos kaikki olisivat samaa mieltä kuin me.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
@scholl on päässyt poksista! Yritäpä pysytellä sieltä poissa.

Tämähän oli avautuminen, mutta sopii tännekin. Tai en minä tiedä. Varmaan tullaan taas vittuilemaan.

Kuuntelussa: Mudhoneyn toinen pitkäsoitto. Hyvä on.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Maistoin pinaattikeittoa ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen ruokailujen.

Kiitos muistutuksesta. Makkarasoppaa keittelin eilen ja mietin mitähän niitä olisi muitakin keittoja kuin tämä ja se kala.

Tein pinaattisoppaa kolme tai neljä vuotta sitten ja se onnistui loistavasti. Tässä onkin sitten tämän viikon ohjelma. Tai voisi jo kostoksi huomenna samaan aikaan, kun muut katsoo jotain turhaa finaalia.

Eineksenä kuulostaa kyllä aavistuksen pelottavalta, kun Lidlista saa tuorettakin pinaattia.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona

Hernekeitto, itse tietysti tehtynä. Yllätti sekin maullaan kun viimeiset koitokset 15v sitten armeijassa koettuna joka torstaisena tuskana.
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Hyvät hyssykät sentään, multa on menny kokonaan ohi, että NHLWAM kuudes kausi löytyy Nordicbetin sivuilta. Sinne siis.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hernekeitto, itse tietysti tehtynä. Yllätti sekin maullaan kun viimeiset koitokset 15v sitten armeijassa koettuna joka torstaisena tuskana.

Toki, mutta ei kai sitä muuten jaksa kuin joulukinkun jämistä. Todella hyväähän se on, kunhan muistaa runsaan sipulin.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Toki, mutta ei kai sitä muuten jaksa kuin joulukinkun jämistä. Todella hyväähän se on, kunhan muistaa runsaan sipulin.
Ihan jauhelihan kanssa minä tein, hyvää oli. Noiden lisäksi mm. Tom Kha ja Tom Yum suosittelen kokeilemaan. Toisessa se kookosmaito ja toisen lime ja kalakastike saa aikaiseksi mahtavia makuelämyksiä. Että ei tästä maailmasta keitot kesken lopu.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Pidetäänköhän keittoja jotenkin köyhien henkiinjäämisruokana. Vaikka oikeasti ne on todella hyviä. Ja, no, aika usein halvalla saa tässä kohtaa hyvää.
Aiheellista pohdintaa tuollainen. Keittojen ongelmana lienee se miten helposti ne skaalautuu isommillekkin porukoille ja täten vähän kouluruoka yms. syövät sitä hekumaa niistä. Veikkaan että jos eläisimme jossain muussa maassa missä kouluruoka on lähinnä hampurilaisia tai omia eväitä niin keittoja ei pidettäisi, ehkä, niin arkisina ja "köyhien" ruokana. Kyllähän lämmin mausteinen keitto varsinkin kylmänä talvipäivänä on oikein herkullista. Kesäisin taas ei ainakaan allekirjoittaneelle maistu yhtään niin hyvin lämmin soppa lämpimässä säässä.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Keittiomiehiä tälläkin palstalla riittää. Söin äsken lihakeittoa, maistui erinomaiselta. Huomenna ajattelin ihan itte tehä siskonmakkarakeittoa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Pidetäänköhän keittoja jotenkin köyhien henkiinjäämisruokana. Vaikka oikeasti ne on todella hyviä. Ja, no, aika usein halvalla saa tässä kohtaa hyvää.

Itse oon aina jostain syystä karsastanut keittoja. Mutta kyllähän lihaisa hernari runsaalla sipulilla menee. Mutta jotkut nakkisopat, lihakeitot, kanakeitot yms. on aika epäilyttäviä. Pidetään syätävät ja juatavat eri astioissa. Sitten jotkut pinaattikeitot ja kasviskeitot ovat kyllä sellaista oksennusta että pidän lähinnä mauttomana vitsinä jos joku tulee mulle tarjoamaan.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Itse oon aina jostain syystä karsastanut keittoja. Mutta kyllähän lihaisa hernari runsaalla sipulilla menee. Mutta jotkut nakkisopat, lihakeitot, kanakeitot yms. on aika epäilyttäviä. Pidetään syätävät ja juatavat eri astioissa. Sitten jotkut pinaattikeitot ja kasviskeitot ovat kyllä sellaista oksennusta että pidän lähinnä mauttomana vitsinä jos joku tulee mulle tarjoamaan.
Sä et ole sitten kunnon soppaa syänykkään jos tota mieltä olet. Kyllähän hyvä keitto on vaan aivan sairaan hyvää, on se sitten kasvissosekeittoa tai borssia.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sitten jotkut pinaattikeitot ja kasviskeitot ovat kyllä sellaista oksennusta että pidän lähinnä mauttomana vitsinä jos joku tulee mulle tarjoamaan.

Menneen ajan kouluruokailu ansaitsisi oman ketjunsa. Traumoja ei ole kaiketi jäänyt, mutta ei sitä unohtaakaan voi, kun 80-luvun Espoossa opettajat valvoi, että kaikki syö.

Porkkanajuustokeitto. Vai oliko juustoporkkana. Tuoreena popsin noita vaikka miten paljon samalta lautaseltakin, mutta eihän niistä nyt keittoa voinut tehdä.
 
Juu, sama se oli meillä. Lautaselle piti ottaa se mitä keittotäti laittoi ja tassi piti pupeltaa tyhjäksi, vaikka mikä oli. Kerran kävikin sitten niin että yksi meidän luokan jannu ei suostunut perkeleelläkään syömään, oliko nyt jotain helvetin rehusosetta, kesäkeittoa vai pinaattikeittoa, mutta opettaja pakotti. No kaveri näytti sissinluonnettaan ja lusikoi em. kuran kitusiinsa. Hetken hiljaisuus jonka jälkeen komean hevikarjahduksen saattelemana lähetti ilmoille varmaan parimetrisen "märän piiskan." Siinä sai vastapuolella keitostelevat kanssalapsukaiset tupla-annoksen lautaselleen ja päälleen. En muista aiheuttiko ks. tapaus jonkinasteisen ketjureaktion pöydässä. Mutta sen muistelisin että loppui se pakkosyöttö siihen päivään.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Toki, mutta ei kai sitä muuten jaksa kuin joulukinkun jämistä. Todella hyväähän se on, kunhan muistaa runsaan sipulin.
Kyllä minä yleensä keitän savupotkan kanssa hernekeiton (jos vaan on sellainen saatavilla). Ensimmäinen reilu tunti potka kiehumassa herneiden kanssa. Sitten siitä voi yrittää irrotella lihoja (mikä on aika turhaa kun ei siitä paljon irtoa). Lisälihana olen käyttänyt niin suikaloitua lapaa, jauhelihaa kuin kinkunjämiäkin, joskus jopa palvikinkkua. Sipulia tai sinappia en käytä, hyvä hernari kun ei tarvitse mitään lisää.

Yksi lempikeitoistani on hyvin haudutettu "gulassi". Muistelen etten pitänyt gulassista koulussa. Mutta itse tehtynä se on hurjan hyvää. Perunaa, porkkanaa, paprikaa ja naudanlihaa sopivassa suhteessa savupaprikalla ja chilillä maustetussa tomaattisessa liemessä... En sano että soppani on mitään oikeaoppista unkarilaista gulassia mutta hyvin se on maistunut niillekin jotka on Unkarissa käyneet gulassia maistelemassa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
En sano että soppani on mitään oikeaoppista unkarilaista gulassia mutta hyvin se on maistunut niillekin jotka on Unkarissa käyneet gulassia maistelemassa.

Sinusta tulee vielä kunnollinen isoäiti. Parhaat sopat syntyy ilman reseptejä ja tunteella vain.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Kerry Adams töllössä ja uskaltauduin kuuntelemaan Achtung Babya. Sitä vaan, että levittikö Penelope Cruz latinolimppunsa Bonolle. Semmosta joskus uumoiltiin. Tais olla vaan kateellisten horinaa. Tää One on muuten mitätön biisi, kaks ekaa skulaa. Love is Blindness on muistaakseni hyvä.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Pidetäänköhän keittoja jotenkin köyhien henkiinjäämisruokana. Vaikka oikeasti ne on todella hyviä. Ja, no, aika usein halvalla saa tässä kohtaa hyvää.

Puolassa ovat maailman parhaat keitot poislukien kunnon tuhti suomalainen hernekeitto. Żurek-keitto on ainakin jumalten ateria, varsinkin ontoksi kaiverrettuun leipään oikeaoppisesti annosteltuna.

Pitäisi jostain hommata hyvä ja kaltaiselleni keskinkertaiselle kokille sopiva resepti, jotta voisin kokeilla tuota itsekin sen sijaan, että matkaisin aina Puolaan herkuttelemaan kerran pari vuodessa. Varsinkin hapanruiskoostumus on kokkitaidoilleni arvoitus. Et sattuisi tietämään sopivaa reseptiä, mielellään ns. ihmisen mittayksiköillä eikä millään unsseilla ja paunoilla varustettuna?

Hapankaalipohjaista bigosia olen kokeillut tehdä itse, ihan syötävää siitä on tullut varsinkin kun hauduttaa sitä padassa riittävän monta tuntia. Viimeksi iski extreme-vaihde päälle ja haudutin sitä minimilämmöllä yön yli, kun normaalisti 3-6h riittää.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Et sattuisi tietämään sopivaa reseptiä, mielellään ns. ihmisen mittayksiköillä eikä millään unsseilla ja paunoilla varustettuna?

Laitoin kyselyä ja kaikkien isoäidit ovat jo edesmenneitä. Jotain linkkejä tuossa oli ja tietenkin vähemmän yllättäen YouTubesta löytyy opetusvideo miten se tehdään.

Siitä vain arpomaan, Masterchefia ei voi voittaa seuraamalla tarkkaan reseptiä, kun vastustaja kuitenkin kehittelee jotain omiaan.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Keittiomiehiä tälläkin palstalla riittää. Söin äsken lihakeittoa, maistui erinomaiselta. Huomenna ajattelin ihan itte tehä siskonmakkarakeittoa.
Siskonmakkarasoppa on varmaan yleisin suomiruoka mitä tulee kokkailtua enkä ole kyllästynyt. Keitoksi myös tuhtia evästä ainakin omalla reseptillä. Kohta muuten olisi pinaattikeiton ystäville taas tarjolla pienellä metsästäjä-keräilijän toiminnalla terveysruokaa kun pääsee keittelemään kevään ensimmäisistä nokkosista soppaa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mutta pitävätkö keitot teidän nälkänne loitolla pitkäänkin? Minun nälkääni eivät pidä. Se kismittää. Paras keitto on... Odottakaa, saatte salaisimman reseptini juuri nyt. Kohdelkaa sitä sen mukaisesti ja laittakaas jo tänään syöden, jotta napa ruskaa! Tässä tulee bravuurini, veli Abianoksen kilinkolinkeiton resepti:
-Laita porisemaan kaikkea mahdollista mitä jääkaapista löydät ja mistä pidät. Se Stefun sukka jäi sinne jääkaapin perälle varmaan kun kännipäissään sekoili ja seikkaili muissa maailmossa, niin laita se kuitenkin pyykkiin äläkä keittoon, vaikka väriensä puolesta sinne kastrulliin sopisikin.
-Lisää mausteet
-Syö
Menee hölmöksi ja en karppaa tai ole karppaaja, toki mietin mitä suuhuni pistän, mutta jos tämän jälkeen on vielä nälkä tai tulee heti uudestaan, niin vika ei ole ruoassa. On muuten aivan loistava resepti muutoinkin. https://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=300 (linkki karppaus.info nimisen sivuston reseptiin loistavasta lihapadasta) Tätä olen tarjonnut melkoiselle köörille "äijiä" ja sen perään on kyselty useampaankin kertaan.

Suosittelen myös sitä että savustelee vaikka jonkun isomman kaslerin tai varsinkin possun lapa on sellaista kun saa luullisena että savustettuna ja siitä lihasoppa, niin ai että on herkkua! Ja se luu todellakin sinne soppaan ja otetaan pois ennen tarjoilua.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Lisätään nyt sellainen juttu vielä että suomalaisessa ruokakulttuurissa on yksi iso vika ja se on harhaluulo mausteiden haitallisuudesta. Joo se suola ei ole terveellistä, mutta hei se timjami, rosmariini, pippuri yms. ne on ihan kasveista, ne ei nosta verenpainetta, ne ei ole epäterveellisiä, päin vastoin. Tunkekaa sitä helvetin basilikaa vaikka joka ruokaan niin että ette muuta maista, te ette siihen kuole! Todennäköisesti elätte vain pidempään.

Minun jakeluni ei vain ymmärrä että miksi mauste = suola pitää edelleen pintansa. Maailma on täysi aivan loistavia ja samalla terveellisiä mausteita. Kukaan ei ole vielä kuollut kun on syönyt liikaa valkosipulia tai karhunlaukkaa. Jos reseptissä lukee teelusikallinen niin laittakaa ainakin kaksi, kaikkea muuta paitsi suolaa ja sokeria. Ei tarvitse lähteä ulkomaille ihmettelemään kulinaristisia nautintoja kun itse pistää siitä omassa kaapissa olevasta purkista vähän enemmän sinne keitokseen. Ne on kasviksia, ne on terveellisiä vaikka ne maistuu jollekkin. Käyttäkää niitä!

ugh... avauduin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös