Toinen mummoni kuoli vuonna -94 syöpään ollessaan vain 71. Hänelläkin oli omat vikansa eli hän suosi minua systerini kustannuksella ja lisäksi hänellä liian läheinen suhde faijaani, mutta silti hänen kanssaan pystyi puhumaan. Hän ei valittanut, ei edes silloin, kun syöpä alkoi sisuskaluja. Hänen miestään eli toista ukkiani pääsin tapaamaan tietääkseni vain pari kertaa, kunnes hän vuonna -84 menehtyi syöpään.
Ukkaini, joka kuoli tuossa kolmisen vuotta sitten, voi hyvällä syyllä väittää erääksi maailman vittumaisimmista miehistä. Lähes 70 vuotta yhteistä taivalta mummini kanssa tekisi kenestä tahasta vittumaisen ihmisen, mutta lisäksi ukkini oli sanalla sanoen surkea ihmissuhteissa (Hän osasi jutella lapsille, mutta kun lapset kasvoivat yli 12 vuoden ikärajan, hänen lapsekas lässytyksensä alkoi ärsyttämään. Miesten kanssa hän ei osannut jutella, ainakaan siis kouluttautuneiden ja maailmaa hitesenkin häntä enemmän nähneiden.) ja todella itsepäinen. Kaikkein pahin ominaisuus hänessä oli kuitenkin mummoni palvominen ja hänen omituisten mielihalujen täyttäminen (hän hakkasi äitini niin usein sairaalakuntoon mummoni käskystä, että äitini muutti kotoa pois 16-vuotiaana) sekä täydellinen itsekunnioituksen puute. Mummoni sai ukistani itselleen oman goonin, jonka ansiosta kaikki välit lähes kaikkiin sukulaisiin ja ystäviin tulehtuivat täydellisesti. Mummoni kun keksii milloin mitäkin vikaa ihmisistä ja rupeaa levittelemään heistä todella sairaitakin juttuja ympäriinsä. Sitten kun asianomainen saa tietää tästä ja vaatii häneltä selvitystä asiaan, mummoni heittäytyy tietämättömäksi ja ulisee, kuinka hävytöntä on tulla tuollaista väittämään vanhalle ihmiselle.