Kaikenlainen niljakas läski tai jänne tai muu sitkeä rasvanpala possunpihveissä. Edesmennyt mummoni piti vielä oikein herkkuna, joten ehkä pitäisi elää pulavuodet oikein kunnolla niin ymmärtäisi olla aikuisiksi. Vaan tästä epämiellyttävyydestä en ole päässyt ikääntyessänikään irti. Aivan jatkuva painajainen. Tuon vitun hirvittävän lihan irvikuvaliejun pyörittäminen suussa on jo iljettävää, mutta vasta kun koitat alkaa sitä nielemään, niin vähintään näkyvä yökkäysreaktio on selviö. Ei toimi muutoin, kuin koittaa juomalla alas. Siinähän istut pöydässä jokaista saatanan sitkeää liejua niellen ja kokoajan juoden, peläten yökkäystä. Yökkäsin. Muut vetävät kun simo hilloa eikä näy missään. Itse kökit siinä kun ei viitsisi yökkäillä pöydässä ja se pihvi on iso. Tarkoituksella leveämmäksi nuijittu runkku, mutta ei ole murea kuin varsinaisen lihan osalta, ei vaikka kuinka olisi hakattu. Puolet tuota sitkeää epämääräistä moskaa. Ei vain onnistu, yökkäyksiä olisi edessä vähintään 10 tai puoli lasillista maitoa kutakin kohti. Kaikkien katseiden alla. Alkoi tuntua vähän Mr. Bean -sketsiltä tartar-pihvin kanssa, mutta sai luovutettua kun sanoi että ottaa loput mukaan.
Onneksi nämä ovat nykyään harvinaisia tilanteita.