Niinä harvoina kertoina, kun satun tekemään jonkun hyvän teon jollekin tuntemattomalle ihmiselle, saan osakseni enimmäkseen ihmetteleviä katseita ja hyvin harvoin minulle sanotaan "kiitos".
Noin vuosi sitten olin matkalla Itiksestä Hertsikkaan 82:lla ja kyytiin oli pyrkimässä joku pyörätuolilla liikkuva nuorehko mieshenkilö. Pysäkillä oli runsaat 40 ihmistä, mutta kukaan ei liikuttanut eväänsäkään kaveria auttaakseen. Astuin ensimmäisten joukossa bussiin, menin siihen lastenvaunuille ja pyörätuoleille varattuun paikkaan keskellä bussia, laskin sen rampin ulos, jotta tuo pyörätuoliheppu pääsisi kyytiin, mutta hän ei saanut sanaa suustaan. En tosin minäkään. Siinä me sitten tuijotimme toisiamme muutaman sekunnin ajan. Luultavasti taustana tähän tekooni oli omat kokemukseni pyörätuoleista, jolloin minuakin tavallaan syrjittiin vammani takia. Kuitenkin kaveri pääsi kyytiin ja laskin taas rampin paikalleen. Kaikki muut matkustajat, joukossa useampi täydessä terveydentilassa oleva mieshenkilö, toljottivat kuin lehmät uutta veräjää, mutta kenellekään ei tullut mieleen auttaa.
Tänään autoin vanhemman rouvashenkilön bussiin ja sain kiitokset tästä. Myöhemmin illlalla käydessäni Lidlissä joku ukko jätti vahingossa hanskansa kassalle. Juoksin perään ja annoin hänelle hanskansa ja sain taas osakseni ihmettelevän katseen. Jonkin epämääräisen kiitoksen taisin myös kuulla, en tosin mene takuuseen.