Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 277 667
  • 66 550

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Minun elinaikanani Kärpät on voittanut 8 SM-kultaa, noussut ja tippunut kerran SM-liigasta, mennyt konkurssiin ja pelannut kakkosdivarissakin.

Monenlaista tapahtumaa on tuo joukkue elämääni tuonut.
 
SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuin myös, kaveri. Ystävät kun ovat innokkaita meemien ja kuvien lähettäjiä, niitä kertyy aina ajan kuluessa runsaasti galleriaan. Parhaimmillaan luurin muistissa on ollut yli 10 000 kuvaa. Yhtenä päivänä käytin pari tuntia lähes niiden kaikkien poistamiseen. Kamala urakka. Uusi on taas pian edessä, nyt kun miettii.
Noista Whatsapp ryhmistähän niitä tulee paljon. Tosin tulee niitä itsekin paljon otettua talteen sellaisesta sovelluksesta, kuin 9gag. Paljon on siellä meemien taso laskenut vuosien varrella, mutta silti aika usein tulee niitä sieltä väijyttyä.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kuin myös, kaveri. Ystävät kun ovat innokkaita meemien ja kuvien lähettäjiä, niitä kertyy aina ajan kuluessa runsaasti galleriaan. Parhaimmillaan luurin muistissa on ollut yli 10 000 kuvaa. Yhtenä päivänä käytin pari tuntia lähes niiden kaikkien poistamiseen. Kamala urakka. Uusi on taas pian edessä, nyt kun miettii.
Ei saatana mie olen vanha...

Helppoahan se meillä oikeastaan oli. Oli kamera. Siihen sai ostaa filmirullia. Yleisimmissä oli 24 tai 36 kuvaa. Rulla kuvattiin täyteen, ja yritettiin ettei tulisi mitään harhaotoksia, koska filmi ja kehittäminen oli kallista. Risto-enon häissä otettiin ehkä neljä kuvaa. Serkun ylioppilasjuhlissa kolme. Omilla synttäreillä villiinnyttiin, seitsemän kuvaa. Sitten kun puolentoista vuoden päästä rulla oli täynnä, se vietiin paikalliseen valokuvaamo-kemikalioon tai lähetettiin postitse kehitettäväksi. Odotettiin viikko tai pari. Sitten kuvista huomattiin, että onpas se tuo pikku Tarja kasvanut, eilen näin ja jo käveli ja noissa uusissa kuvissa sitä vasta kastettiin.

Mulla on ihan saaaaaaaaaaatanan ikävä noita aikoja. Ei kukaan tarvitse itsestään eikä kenestäkään kuvia joka tunnilta, päivältä, viikolta eikä edes kuukaudelta. Tämä kuvien pakkosyöttö... Jumalauta, se ihan varmasti syö ihmisten aivoja. Mutta eihän ihmiset välitä. Evoluutio syö meiltä pian raajat pois, jää vain näpyttävät peukalot. Päässä on herneen kokoiset aivot ja tennispallon kokoiset silmät, että mutantti näkee mitä näpyttää.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Yhdessä pubivisailussa kysyttiin tällä viikolla, että ketkä kolme Kärpissä joskus pelannutta olivat vuoden 1995 Suomen jääkiekon MM-kultajoukkueessa. Tiesin kaikki, mutta Raimo Helminen piti selittää jo etukäteen kysyjälle, että se pitää myös hyväksyä. Hyväksyi se lopulta, kun näytin faktat.

Muita vastauksiani olivat Janne Niinimaa ja Hannu Aravirta. Maalivahtivalmentajana -95 ollut Jari Kaarela oli se, mitä kysyjä tarkoitti kolmantena oikeana vastauksena. Mutta saatiin siis 3/3 p Raipenkin kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
No nyt nainen on täällä alasti. Ainoa paha, että suihkun ovet on lukittuna ja minua ei kutsuttu mukaan. No, kuvittelen, miltä hänen selkeästi aika täydellinen kroppa näyttää alasti ja yöllä salaa runkkaan omassa huoneessa, itkien ja kuuntelen samalla Coldplaytä.
 
Viimeksi muokattu:

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minä luen ja luen lisää, kuuntelen levyjä, soittelen kitaraa, teen gastronomisia kokeiluja keittiössä, joskus jopa ihan makailen sohvalla hiljaisuudessa ja ajattelen asioita. Mulla ei koskaan ole ollut ”tylsää”. En edes ymmärrä millaista on jos on tylsää. Niin kauan kuin mulla on aivot, ei koskaan ole tylsää.

Tylsää onkin ollut vain aina kun on asunut yksin. Parisuhteessa toki aina yhtä juhlaa kun saa olla himassa yksin esimerkiksi työpäivän ajan. No nyt jalka onneksi alkaa taas kohta liikkumaan ja tylsyyden voi jättää taakseen.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Ajattelin käydä jonakin päivänä levykaupassa. Keskustassa on ainakin pari putiikkia, joista voisi löytyä omia suosikkeja. Miksikö kävisin ostamassa? Koska fyysiset levyt ovat siistejä, idea itsessään on mukava ja saisi vaihtelua tähän mainoksilla täyteen pumpattuun YouTubeen.
Tiedäthän survivalistit? Siis ihmiset, jotka varautuvat ydinsotaan tai zombiapokalypsiin varastoimalla kellareihinsa vettä ja säilyketölkkejä, aseita ja ammuksia jne.

Minä olen musiikkisurvivalisti. Koko elämäni olen kasannut tohon levyhyllyä, ja siinä on oikeasti kaikki mitä ihminen tarvitsee. AC/DC:stä ZZ Topiin, Miles Davisista Duran Duraniin, Olavi Virrasta Radiopuhelimiin, Howlin’ Wolfista Black Sabbathiin, Nick Cavesta Wigwamiin ja Beatlesista Princeen. Olen ihan varma että jossain vaiheessa kaikki nämä Spotifyt ja vastaavat kaatuvat pois ja niihin panostaneet musiikinystävät haukkaavat paskaa. Minä porskuttelen levyineni ja stereoineni niin kauan kuin sähköä vaan riittää.

Ja onhan oikeasti levy ihan vitun hieno esine, kansineen kaikkineen. Kun laitat uuden levyn soimaan, kellahdat sohvalle, kuuntelet ja tutkailet samalla sanoituksia... Harva tunne pääsee lähelle. Ja levyn voi antaa lahjaksi. Miten paketoit pukinkonttiin jonkun virtuaalipaskan?
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ai niin, täällä Oulussa on ensi torstaina tapahtuma, jossa esiintyy kolme artistia/yhtyettä: Ismo Alanko, Radiopuhelimet sekä joku Money Gravy. Miksiköhän mulla ei ole lippua. 30 e voisin maksaa jo siitäkin ilosta, ettei tarvitsisi mennä yksiin samaan aikaan oleviin toisiin juhliin.

Ostan lipun saman tien. Tästä ei nyt neuvotella. En pyydä tätäkään anteeksi. Akka voi juhlia siellä toisaalla ilman minuakin.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Ai niin, täällä Oulussa on ensi torstaina tapahtuma, jossa esiintyy kolme artistia/yhtyettä: Ismo Alanko, Radiopuhelimet sekä joku Money Gravy. Miksiköhän mulla ei ole lippua. 30 e voisin maksaa jo siitäkin ilosta, ettei tarvitsisi mennä yksiin samaan aikaan oleviin toisiin juhliin.

Ostan lipun saman tien. Tästä ei nyt neuvotella. En pyydä tätäkään anteeksi. Akka voi juhlia siellä toisaalla ilman minuakin.
Helvetin hyvä kattaus. Kaksi ensinmainittua saa jopa miettimään retkeä Uuleaborgiin, vaikka molemmat viime kesän Ilovaarissa viimeksi näinkin ja kuulinkin. Kolmatta en tunne.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kuulostaa hienolta. Hyvä voittaa aina, mutta musiikissa paha taitaa saada viimeisen naurun, hehee.
No ei saa ainakaan täällä. Sitten kun fyysinen levy lakkaa olemasta, loppuu myös minunkin musiikin ostamiseni. On mulla kuunneltavaa jo loppuiäksi. Enkä muutenkaan ole näitä nuorisolevyjä juuri ostellut. Tänä vuonna ilmestyneitä olen hankkinut kaksi. Toisen teki Bruce Springsteen, 70 vee ja toisen Nick Cave, 62 vee. Kolmannen vielä ostan, kun ensi viikolla ilmestyy The Who’n albumi. Bändin alkuperäisjäseniä on jäljellä kaksi, Pete Townshend, 74, ja Roger Daltrey, 75. Että nuorisomusiikkiahan se rokki on nykyisin.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Helvetin hyvä kattaus. Kaksi ensinmainittua saa jopa miettimään retkeä Uuleaborgiin, vaikka molemmat viime kesän Ilovaarissa viimeksi näinkin ja kuulinkin. Kolmatta en tunne.
Tämä on uskomatonta, mutta en ole vielä koskaan ollut Ismo Alangon keikalla. Ja olen ollut hyvin monien artistien keikoilla. No nytpä siis ostin lipun, joten tämä asia korjaantuu. Kuitenkin Ismo on artisti, jota olen kuunnellut hyvin paljon CD-soittimistani. Veikkaan, että toiseksi eniten kuuntelemani artisti/yhtye.

Radiopuhelimet on tullut nähtyä ja kuultua 3,5 viime vuoden aikana seitsemän kertaa. Sitä bändiä en kuuntele kotona juuri yhtään, mutta keikat ovat mahtavia. Minun makuuni ehkä paras livebändi.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Tämä on uskomatonta, mutta en ole vielä koskaan ollut Ismo Alangon keikalla. Ja olen ollut hyvin monien artistien keikoilla. No nytpä siis ostin lipun, joten tämä asia korjaantuu. Kuitenkin Ismo on artisti, jota olen kuunnellut hyvin paljon CD-soittimistani. Veikkaan, että toiseksi eniten kuuntelemani artisti/yhtye.

Radiopuhelimet on tullut nähtyä ja kuultua 3,5 viime vuoden aikana seitsemän kertaa. Sitä bändiä en kuuntele kotona juuri yhtään, mutta keikat ovat mahtavia. Minun makuuni ehkä paras livebändi.
Ismo on nähty sekä Koneen, Veljien että erinäisten sooloviritelmien kanssa. Aina yhtä loistava artisti. Ismon vähättelyä olisi sanoa, että mies on Suomen jotain. Vaikka Suomen Bowie tai jotain yhtä läpinäkyvää. Parempi on sanoa että Ismo on Maailman Ismo Alanko.

Radiopuhelimet puolestaan on täysin uniikki yhtye. Ei missään ole mitään eikä ketään joka kuulostaisi yhtään samalta. Jos nyt joku resepti Puhelimiin pitäisi kaivaa, niin siinä sekoittuu Stooges, James Brown, afrikkalainen rytmiikka, Captain Beefheart, varhainen Motörhead, puolukkahillo, valkosipuli ja äärimmäisen peräänantamaton asenne. Jos tuollaista bändiä ei jo olisi, niin jonkun pitäisi keksiä se. Ylivoimaisesti maailman hienoin yhtye. Kohta 35 vuotta jo tehtyjä keikkoja ja levytettyä materiaalia, eikä yhtään nuottia mikä olisi lähelläkään edes mitään keskinkertaista, saati paskaa.
 
Tästä lausunnostani intoutuneena laitoin soimaan Radiopuhelimien Oulu on kaupungin nimi -levyn, ja perkele! Sanokaa yhtä hyvä tällä vuosituhannella tehty suomalainen rocklevy. Ei niitä ole.

Kaikkien aikojen paras Suomessa suomeksi tehty levy on muuten Evilin mielestä Tuomari Nurmion Lasten Mehuhetki. Paras suomalaisen bändin englanninkielinen levy on Wigwamin Nuclear Nightclub. Sori Ville Valo ja Lauri, sori jopa Andy. Wigut rulaa.
 
HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä kun on musastakin puhuttu, niin mä tänään mietin että mikä on se kaikkien aikojen ykkösbändi. Ja tulin siihen tulokseen että se on Pantera. Cowboys from Hell sen aloitti ja siitä mentiin aika pitkälle ja kovaa. Panteran keikalla Anselmo heitti mua tuopilla päähän, mutta eipä tuo paljon harmittanut. Pistänpä Cemetery Gatesin soimaan ja fiilistelen.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Täällä kun on musastakin puhuttu, niin mä tänään mietin että mikä on se kaikkien aikojen ykkösbändi. Ja tulin siihen tulokseen että se on Pantera. Cowboys from Hell sen aloitti ja siitä mentiin aika pitkälle ja kovaa. Panteran keikalla Anselmo heitti mua tuopilla päähän, mutta eipä tuo paljon harmittanut. Pistänpä Cemetery Gatesin soimaan ja fiilistelen.
Mie taidan olla joku poppihintti mutta minusta Smithsin Cemetery Gates on parempi kuin tuo kaimansa.
 
HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mie taidan olla joku poppihintti mutta minusta Smithsin Cemetery Gates on parempi kuin tuo kaimansa.

Ei se kai susta hinttiä tee. Musiikkimausta on ihan turha väitellä kun se kaikilla on eri. Mä tykkään Panteran versiosta, tykkää sä tuosta toisesta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Evil

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Jos nyt noita ärhäkämpiä bändejä miettii, niin miun ehoton suosikki on kyllä Slayer. Kyllä mie Panterastakin silleen tykkään, mutta jotenkin tuon alan meininki materialisoituu parhaiten Reign In Bloodissa ja Seasons In The Abyssissa. Ei noiden levyjen jälkeen kenenkään kannata edes yrittää.
 
-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mulla on ihan saaaaaaaaaaatanan ikävä noita aikoja. Ei kukaan tarvitse itsestään eikä kenestäkään kuvia joka tunnilta, päivältä, viikolta eikä edes kuukaudelta. Tämä kuvien pakkosyöttö... Jumalauta, se ihan varmasti syö ihmisten aivoja. Mutta eihän ihmiset välitä. Evoluutio syö meiltä pian raajat pois, jää vain näpyttävät peukalot. Päässä on herneen kokoiset aivot ja tennispallon kokoiset silmät, että mutantti näkee mitä näpyttää.
Hieman tähän liittyen Charles Bukowski tiesi jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, millaista on nykypäivänä:

”Kohta kaikilla on tietokone, kolmevuotiailla on tietokoneet. Kaikki tietävät kaiken kaikista muista jo ennen kuin tapaavat heidät, ja niinpä he eivät haluakaan tavata heitä. Kukaan ei enää koskaan tahdo tavata ketään, ja kaikki tulevat olemaan erakkoja. Kuten minä nyt.”
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Eddie Howe, Sir Bobby, Rock of Gibraltar
Minun elinaikanani Kärpät on voittanut 8 SM-kultaa, noussut ja tippunut kerran SM-liigasta, mennyt konkurssiin ja pelannut kakkosdivarissakin.

Monenlaista tapahtumaa on tuo joukkue elämääni tuonut.

No tää kyl selittää. Meikäläinen on sentään oppinut nöyryyttä.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Hieman tähän liittyen Charles Bukowski tiesi jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, millaista on nykypäivänä:

”Kohta kaikilla on tietokone, kolmevuotiailla on tietokoneet. Kaikki tietävät kaiken kaikista muista jo ennen kuin tapaavat heidät, ja niinpä he eivät haluakaan tavata heitä. Kukaan ei enää koskaan tahdo tavata ketään, ja kaikki tulevat olemaan erakkoja. Kuten minä nyt.”
Bukowski oli nero, näkijä ja guru. Valitettavasti hän oli myös vastenmielinen, väkivaltainen juoppo. Jossain kohtaa menee rajalinja. Mitä hyväksyt? Minä pidän hänen sanankäytöstään, mutta nykyisin good ole Chinaski ei saisi riviäkään julkaistuksi, missään. Niin kaltoin tämä hysteria kohtelee legendoja.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
No tää kyl selittää. Meikäläinen on sentään oppinut nöyryyttä.
Sen verran näytät olevan ylpeä nöyryydestäsi, että joutaakin muutama kymmenen vuotta vielä vierähtää ilman suosikkiseurojesi mestaruuksia!

Kyllä Kärppien 11 vuoden divarivuosien jakso ja konkurssi olivat ikäviä aikoja. Ei ole päässyt mestaruuskrapulat näin kannattajalle sen jälkeen iskemään. Nöyrästi totean, että viime kauden hopea harmittaa sikäli, ettei triplamestaruutta tule tälläkään kaudella. Kamala tilanne, voitko kuvitella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös