Puhutaanko täällä intistä?
Minun kamalin kokemukseni puolen vuoden mittaiselta sotarintamalta oli ehdottomasti 2. leiri Niinisalon. Itsessään metsäreissut eivät minua häirinneet, vaan pikemminkin jopa nautin niistä enemmän, kuin kasarmissa olemisesta joka oli sitä lievästi ärsyttävää lipanheittoa sekä puhutteluesittelyasia paskaa näille koulukiusatuille alikersanteille. Palataan kuitenkin siihen Niinisaloon. Ensinnäkin Niinisalosta täytyy todeta, että paikka on maantieteellinen perseenreikä. Kokemukset Kankaanpään metiköistä olivat ensimmäiseltä kokemukselta hyvinkin järkyttävät. Rakkaassa Porin Prikaatissa Säkylässä olivat lumet jo sulaneet, kun teimme lähtöä ensimmäistä kertaa kohti tyhmien tykkimiesten valtakuntaa. Pienet ylävitoset heitettiin tuvassa, että vihdoin pääsemme kuivaan/lumettomaan maastoon, mutta mitä vielä. Kun erittäin epämukava matka masissa oli päättynyt ja pressut sekä laidat avattiin nohevia taistelijoita varten, niin Via Dolorosan silmien edessä oli järkytys. Lunta oli valehtelematta varmaan 5metrin verran edessä ja ensimmäinen asia mikä juolahti mieleen, oli epäusko että ollaanko me saavuttu Siperiaan lahtamaan ryssiä. Viikko Niinisalossa oli järkyttävä, ensinnäkin jatkuvan pienen kuumeen vuoksi sekä sen esihistoriallisen heittiminen vuoksi, jota oppisin vihamaan pienen 6kk ajan. Toivoin kun matka alkoi kohti kotia ja 3.JK tukikohtaa, että ei enää ikinä Niinisaloon, mutta toisin kävi...
... Matka kohti huhtikuista Niinisaloa alkaa jälleen ja kauhukuvat lumisesta metsästä pyörivät mielessä. Perillä odotti helpotus ja maasto oli kuiva sekä vihreä, vihdoin! Minun käännekohtani Niinisalon kanssa tapahtui suunnilleen leirin puolessa välissä. Päivä taisi olla keskiviikko taikka torstai(?) ja jälleen oltiin painettu aamusta iltaan helvetillistä asemaanajoa ja tapettu mielikuvituksen tuottamia ryssiä miljoonia. Olin aivan loppu illalla ja mielessäni oli vain ja ainoastaan pienet maittavat yöunet, jotka ehkä saisin kipinän jälkeen ottaa. Kello lyö viittä vaille 3 ja kipinävuoroni on vihdoin loppu ja minun on aika herättää Porilainen taistelijatoveri jääkäri nönnönnöö. Vihdoin on aikani laittaa silmät kiinni ja yrittää nukkua hieman, ennen seuraavan päivän koitosta. Silmäni alkavat painua kiinni, nukahdan...
"JEEEEEEEEEEEEE" Kuuluu aivan helvetinmoinen huuto teltassa. Olin kaivamassa jo asetta unihiekat silmissä ja menossa jälleen metsästämään vihollisia mielikuvitusmaailmasta. "ÄSSÄT ON VOITTANUT MESTARUUDEN, AAAAAAAAAAAAAAHHH" Näin huutaa kipinässä oleva nönnönnöö. Puolet taistelijoista teltassa yhtyy huutoon ja rupeavat halamaan toisia. Katson ympärillä olevia ihmisiä, kasvoillani vähintään sadan tonnin seteli. Kaivan taskusta tupakan ja menen ulos sytyttämään sen. Huuto kuuluu ulos saakka ja ihmettelen, että eikö meidän ylikersantti tule tukkimaan juhlivia kannattajia hiljaiseksi, mutta turhaan. Taisi olla mokoma mulkku myös itse patasydän. Tupakkaa polttaessa ajattelen mielessäni kotiinpääsyä ja suunnitelmaa lyhyelle viikonloppuvapaille. "Mene Alkoon. Mene suoraan Alkoon, kulkematta lähtöruudun kautta."
Niinisalo. Vain kamalia muistoja.
/img-s3.ilcdn.fi/51993a8fa142c7b5cdfb2bcbd1da0d6d11a7d8d00311a39dabbbc661a5b51fa6.jpg)
