Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 361 414
  • 66 898

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
No niin, työn hakuni tuottaisi ensimmäisen työhaastattelun. On tällainen paikka vielä mihin ei ole ollut erillistä työpaikkailmoitusta vaan olen sinne itse oma-aloitteisesti lähettänyt avoimen työhakemuksen. Emmin vaan tuota nyt kun tämä paikan pomo kirjoitti sähköpostissa että kyllä heillä paikka on auki mutta painotti kokilta vaadittavan a la carte-osaamista.

Minulla ainoat kokemukset a la carte-puolesta on kouluajoilta, siellä meille opetettiin myös tuokin puoli. Mutta varsinainen keittiöalan työkokemus on hommattuna lounasravintoloista tai suurkeittiöistä.

Ajattelin hieman avata tilannettani tälle pomolle sähköpostiviestissä, sellain lyhyesti mutta painottaa myös sitä että voin siitä huolimatta tulla työhaastatteluun. Kokemus työhaastattelutilanteista jo itsessään on varmasti arvokasta koska minulle nuo sosiaaliset tilanteet eivät nyt niin luontaisia ole ja eihän sitä tiedä vaikka heillä olisi joskus tarvetta myös esimerkiksi apuvoimalle keittiössä.

No juu, voin joskus jotain kuulumisiani työn hausta raportoida tännekin, mutta huoli pois, en kaikkea. Tämä nyt oli vain ensimmäinen mahdollinen työhaastattelukutsu ja aiheutti varovaisen ja myönteisen innostuksen. Ehkä tämä tästä? Kun pitää verkkoja mahdollisimman aktiivisesti vesillä niin saalistakin voi tulla.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Radiosta tulee Ruudun mainos missä pesäpalloilijamies kertoo että parasta pesäpallossa olevan sen kuin itse tai joukkuekaveri onnistuu.. No ei kai siinä sitten muuta hyvää olekaan.
 
SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Radiosta tulee Ruudun mainos missä pesäpalloilijamies kertoo että parasta pesäpallossa olevan sen kuin itse tai joukkuekaveri onnistuu.. No ei kai siinä sitten muuta hyvää olekaan.
Parasta ja ennenkaikkea tärkeintä siinä oli se, kuka sai lyötyä pisimmän lyönnin. Puhun siis yläasteen liikunnasta. Miksi kukaan luokkani tytöistä ei osannut heittää palloa?
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
de Buyer hiiliteräspannu? On muuten saatanan hyvä pannu kaikkien pinnoitettujen Fiskarsien ja Tefalien jälkeen.

Ei nyt sentään ruveta liioittelemaan. Kahva on jämäkkä ja pinta hyvä, aivan erilaista kokkailla.

Pamiminen on tuttu sana, kun tuolla päin on mökki. En tosin ikinä käyttäisi noin typerää sanaa, mutta antaa pöndejen olla juuri sitä mitä haluavat olla.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Miksi kukaan luokkani tytöistä ei osannut heittää palloa?

Samaan aiheeseen vielä, näyttää.. no vaikkapa oudolta, kun joku mies heittää palloa kuin nainen.
Muistan jossain tv ohjelmasssa nähneeni kuin joku homona pitämäni mies heitti palloa. Se heittotyyli antoi minulle vahvistuksen asiaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: SMT

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
No niin, työn hakuni tuottaisi ensimmäisen työhaastattelun. On tällainen paikka vielä mihin ei ole ollut erillistä työpaikkailmoitusta vaan olen sinne itse oma-aloitteisesti lähettänyt avoimen työhakemuksen. Emmin vaan tuota nyt kun tämä paikan pomo kirjoitti sähköpostissa että kyllä heillä paikka on auki mutta painotti kokilta vaadittavan a la carte-osaamista.

Tietenkin menet haastatteluun. Olin avioliitossa alakarte kokin kanssa ja ei ne annokset nyt niin kummoisia ole perusravintoloissa. Jos muuten tietää mitä tekee edes vähän, niin nuo annokset tulee siinä sivussa sitten.

Olin juuri ensimmäistä kertaa elämässäni pöydän toisella puolella kysymässä teknisiä juttuja kesähommia haluvilta opiskelijoilta. Jonkun verran oli epävarmuutta alasta ja jokunen melko suoraankin väärä vastaus. Ei se silti tarkoita, että ei voisi hommia oppia, ei se seppäkään tainnut olla vielä syntyessään seppä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
de Buyer hiiliteräspannu? On muuten saatanan hyvä pannu kaikkien pinnoitettujen Fiskarsien ja Tefalien jälkeen.
Hiiliteräs? Teräs on muutenkin rautaa johon on sotkettu sekaan hiiltä. Kuulostaa tarpeettomalta lisänimeltä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
On! Minullakin on neljä mahtavaa karvapalloa seuranani. Enkä puhu kiveksistäni, vaan kissoistani.

Huvittaisi taas ottaa pari kattia, mutta se tarkoittaisi sitten kisaretkien loppumista. Ehkä kuitenkin kiinnostaa hävitty peli enemmän kuin joku syntymätön kissa.

Pärjäähän ne keskenäänkin, mutta jossain kohtaa tulee raja, jos vaikka saapuu joku jatkoaika.
 
Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, LHF
Näkyykö se kirjoituksissani?

Ei loppunut. Loppui selän, polvien, olkapäiden ja nilkan leikkauksiin.
Ei nyt varsinaisesti kirjoituksistasi näy. Tuli vaan mieleen, että jos sanan säilää viljellyt kaukalossakin, niin osumaakin ois saattanut tulla. Ja siihenkin voi ura päättyä. Harmillisen paljon ollut sulla loukkia. Ihan liikaa yhdelle miehelle. Onneks ei kuiteskaan päähän.
 
SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan mukava päivä tänään töissä, mutta herran jumala kuinka paljon nyt väsyttää. Jos nyt söisi ja sen jälkeen lähtisi heittelemään frisbeegolffia. Ehkä se auttaisi. Illalla vielä ennen nukkumaanmenoa vähän jääkiekkoa.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Äläkä ainakaan lupaudu lähettämään rahojasi serkullesi Nigeriaan.
Kannattaa. Minulle soitti eilen sheikki Mossai Alabimi Nigeriasta ja sanoi, että olen perinyt valtavan kultavaraston. Sheikki tarvitsisi nyt muutaman kymppitonnin rahteihin, koska kyllähän kultavarasto painaa aika paljon ja sen tuominen Nigeriasta Suomeen maksaa. Lähetin rahat ja nyt odottelen rikkauksien saapuvan laivan kontissa.

Harvoin noin mukavien ihmisten kanssa pääsee asioimaan.
 
Valitettavasti joudun kertomaan, että sinua on huijattu. Naapurin mummolle soitti sama äijä. Hyväuskoinen mummeli lähetti 30 tuhatta, kissansa ja kolme vuotta vanhat puolukat pakastimesta. Ikinä ei saanut kultaansa.

On tämä kurjaa, kun keneenkään ei voi luottaa nykypäivänä.
 
SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Älä suotta murehdi. Kyseinen heppu on täysin hyväntahtoinen aasialainen pelikaveri, ei nigerialainen kuningas tai salaperäinen pikkuserkku.

Kai sinulle kerrottiin myös laivan tuntomerkit, maahantuloaika ja rantautumispaikka? En toki epäile, etteikö tämä miellyttävä herrasmies olisi kertonut näitä tuikitärkeitä yksityiskohtia teikäläiselle, haluaahan hän varmasti, että hänen kultavarantonsa päätyvät juuri sämpylän taskuihin, ei kenenkään muun.
Kyllä nyt teitä hyväuskoisia huijataan.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ootteks te kans reippaita koululaisia ja joka päivä pulpetin takana. Niin mäkin. Pitää oppia uusia taitoja. Eikö nörteilläkin niissä ninjamaster videopeleissä ole jotkut skilssit.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mihin tämä raja vedetään kuinka kauan kannattaa odotella rahtilaivaa. En ole merikapteeni, mutta kaikenlaisia karttoja katsomalla ja dokumenteista huomaa kuinka se kestää aika kauan.

Vielä se voi tulla.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Niin paljon kuin kummaksunkin sitä että ihmiset haluavat kulkea rikkinäisissä farkuissa, niin nyt noiden polvissa ja reisissä olevien repeytymien koko näyttää entisestään kasvaneen. Toivottavasti kesämuoti etenee jossain vaiheessa pisteeseen että ihmiset eivät käytä housuja ollenkaan.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin paljon kuin kummaksunkin sitä että ihmiset haluavat kulkea rikkinäisissä farkuissa, niin nyt noiden polvissa ja reisissä olevien repeytymien koko näyttää entisestään kasvaneen. Toivottavasti kesämuoti etenee jossain vaiheessa pisteeseen että ihmiset eivät käytä housuja ollenkaan.
Taitaa sitten mennä siihen pisteeseen, että muuten ollaan ilman housuja, mutta polvien kohdalla on farkkukangasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös